Kuukausi: lokakuu 2018

Kunnossa Kaiken Ikää -hanke Easy Dance Club

JULKAISTU: 9.10.2018, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

Suomen Tanssiurheiluliitto ry käynnisti elokuussa 2018 kaikille jäsenseuroilleen avoimen haun, jossa seurat pääsivät tekemään oma ehdotuksensa liikuntaohjelmasta. Ohjelma on tarkoitus levittää hankevuoden jälkeen kaikille jäsenseuroille täydentämään näiden palvelutarjontaa ja edistämään jäsenhankintaa.

Ohjelma oli suunniteltu toteutuvan KKI -hankkeena, joten kohderyhmäksi oli nimetty liikuntaharrastustaan aloittavat aikuiset.  Liitto sitoutui hankkeeseen tukemalla seuraa taloudellisesti hankkeeseen kuuluvalla seuran omavastuuosuudella.

Tehtävänantona oli, että seurat suunnittelevat, tuotteistavat ja palvelumuotoilevat ohjelman sekä tekevät siitä KKI -hankehaun syyskuussa 2018. Ohjelma on tarkoitus toteuttaa vuoden 2019 aikana, jonka jälkeen liitto on sitoutunut ohjelman juurruttamiseen ja jalkaannuttamiseen eri puolille Suomea. Tämän vuoksi hankkeessa painotettiin erityisesti sen helppoa monistettavuutta, markkinointia ja järjestämistä.

Liiton hallitus sai käsittelyynsä määräaikaan mennessä kolme hakemusta, joista kaikki tunnistetiedot oli poistettu. Hallitus valitsi kuopiolaisen Tanssiseura J&V:n ehdotuksen yhteistyöhankkeeksi.

KKI -haussa hankkeen nimeksi tuli Easy Dance Club (EDC).  Kyseessä on uudenlainen tanssimuoto, jonka juuret ovat Englannissa. Sieltä se on levinnyt Sequence Dance Clubin nimellä erityisesti brittiläisen kansainyhteisön maihin.

Kyseessä on paritanssin muoto, jota tanssitaan ryhmämuodostelmassa. Tanssimuotoa voisi verrata vaikkapa lukiolaisten vanhojen tansseihin. Ohjelmassa käytetään tuttuja ja helppoja askelkuvioita eri tansseista. ESC ei ole kuitenkaan vakio- tai latinalaistanssia. Siksi ohjelma sopii erityisen hyvin vasta-alkajille, sillä pääosassa ovat yhteisöllisyys, liike, ilo ja tanssin riemu, ei tanssitekniikka.

Nimiyhdistelmä ”Club” viittaakin siihen, että ohjelmistossa voi käyttää yhtä hyvin suomalaisille tuttuja perinteisempiä tansseja. Ohjelmaa voi vapaasti kehitellä ryhmän toiveiden ja taitojen mukaisesti. Jatkuvuus taataan sillä, että ohjelma etenee progressiivisesti vaikeusastetta ja tanssien määrää lisäämällä kaudesta toiseen. Edistyneemmät voivat osallistua myös tapahtumiin ja tanssinäytöksiin. Tai jopa jatkaa tanssilajien alkeisryhmiin. Harrastusmuoto sopii hyvin myös vakio- ja latinalaistanssissa tai lasten ryhmissä olevien lasten vanhemmille.

Tanssimuoto sopii kaikille, lapsista ja koululaisista ikäihmisiin. Parin voi muodostaa myös samaa sukupuolta olevat harrastajat. Tässä kohderyhmänä ovat kuitenkin vähän liikkuvat tai vasta liikuntaharrastustaan aloittavat työikäiset, joilla säännöllinen ja monipuolinen liikunta halutaan juurruttaa pysyvästi osaksi harrastajan arkipäivää. Terveysvaikutusta täydentää tietoiskuin toteutettava terveyskasvatuksellinen osuus.

Ohjaajalla itsellään on hyvä olla ainakin jonkinasteinen vakio- ja latinalaistanssitausta sekä ohjaajakokemusta.

Lisätietoa hankkeesta: Katriina Lahti GSM +358 50 595 5358

Tanssiurheilun startti nuorten olympialaisissa, Buenos Airesissa

JULKAISTU: 7.10.2018, KATEGORIAT: Yleinen

Nuorten olympialaiskilpailuihin tänä vuonna lisätyistä uusista lajeista yksi puhuttuttaneimpia lienee breaking, jonka urbaanit lähtökohdat ja nuorisokulttuurin imago istuvat kuitenkin nuorten olympialaisten lajilistaukseen täydellisesti. Breakingin lisääminen nuorten olympialaisten 2018 ohjelmaan oli osa Kansainvälisen Olympiakomitean ”Agenda 2020” -ohjelmaa, jolla pyritään edistämään nuorille suunnattua urheilutoimintaa sekä tavoittelemaan nuorempaa yleisöä. Tanssiurheilulajeista breaking on ensimmäinen olympialajiksi hyväksytty tanssilaji.

Break dance -piireissä breakingia kutsutaan mielummin termeillä b-girling tai b-boying, joiden mukaan myös olympialaisten sarjat on nimetty. WDSF:n puheenjohtajan, Lukas Hinderin, mukaan (linkki avautuu toisella sivustolla) tanssiurheilun pääsy olympialajiksi on pitkäaikaisen unelman täyttymys , jolla päästään näyttämään urheilukansalle tanssiurheilun laaja-alaisuutta sekä tuomaan esille tanssin paikkaa urheilumaailmassa. B-girlingin ja b-boyingin mukanaolo nuorten Olympialaisissa opettaa toivottavasti myös urheiluyleisölle tapaa katsoa tanssilajia uudella tavalla. New Yorkin kaduilta neljäkymmentä vuotta sitten alkunsa saanut tanssityyli voidaan nykyisin nähdä myös säännöstöön mukautuvana urheilulajina, jota valvovat lajiliitto ja WDSF. Buenos Airesissa breakingista nähdään kolme eri sarjaa; b-boying, b-girling ja Mixed group, joihin osallistuu 12 b-girliä ja 12 b-boyta 18 eri maasta. Sarjoista kaksi ensimmäistä kisataan ensimmäisten kilpailupäivien aikana 7. ja 8. lokakuuta. Ryhmäkilpailut nähdään 10. ja 11. päivä.

Lettipäinen tanssija käsinseisonnassa, jalat sivuspagaatissa
Kuva kuvakaappauksena Olympic.org-sivuston artikkelista: Big beats, back spins and battles. (Linkki alla)

Suomalaistanssija nuorten urheilijoiden oikeana kätenä

Kansainvälinen olympiakomitea on ennakkoon nimennyt 54 menestynyttä urheilijaa urheilun roolimalleiksi nuorten olympialaisiin. Roolimallien tehtävä on tukea, ohjastaa ja inspiroida esimerkillään nuoria urheilijoita sekä mentoroida tulevia huippu-urheilijoita uransa tässä vaiheessa. Kukin nimetty ARM (Athletic Role Model) osallistuu lajinsa kilpailutapahtumaan ja mahdollisuuksien mukaan myös harjoitussessioihin. Buenos Airesissa roolimallit viettävät aikaa myös kilpailualueen kohtaamispaikoilla sekä osallistuvat yleisöllisiin lajinäytöksiin ja erilaisiin Learn & Share -tilaisuuksiin paikallisten nuorten kanssa. Tanssiurheilun roolimalleina nähdään b-girl Anniina AT Tikka (FIN) sekä b-boy Moises Moy Rivas (USA). Asema Olympialaisten ARM:na on mahtava tilaisuus päästä antamaan yhteisölle takaisin siitä, mitä yhteisö ja tanssiurheilu ovat antaneet näille kovatasoisille urheilijoille sekä inspiroimaan nuoria maailmanlaajuisesti.

Suomalainen b-girl Anniina ”AT” Tikka on tehnyt kansainvälistä uraa jo pitkään ja kertoi aiemmin olevansa hyvin otettu nimityksestään roolimalliksi. AT toivoo yhä useampien löytävän breakingin Olympialaisiin kohdistuvan huomion ansioista ja samalla mahdollisuuden päästä kilpailemaan tällaisella tasolla inspiroivan harrastajia. Työskentelyn nuorten kanssa breikkari näkee merkittävänä, sillä he ovat lajin tulevaisuus. Tikka nähdään myös tuomaroimassa nuorten olympialaiskisoja, mikä varmasti osaltaan toteuttaa Tikan ajatusta rohkaista naisia b-girlingin pariin näyttämällä, millaisiin rooleihin omalla tekemisellään voi päästä. Tuomaristossa nähdään huikea kattaus skenen ammattilaisia, kun b-girl AT:n lisäksi battleja tuomaroivat Moy, Storm, Crazy Legs, Mounir, Narumi, and Renegade. Olympiarinkien MC:nä kuullaan Mario Bee ja levylautasia pyörittämässä DJ Fleg ja DJ Lean Rock.

Alla olevat linkit avautuvat toisella sivustolla:

Tanssiurheilu / breaking Olympialaisten ohjelmassa: aikataulu, breaking.
Katso finaalit livenä 8. ja 11.10.: www.olympicchannel.com/en/live

Lue Anniina Tikan haastattelu ARM:i nimeämisen jälkeen WDSF:lle.
Lue myös Olympialaisten ennakkojuttu Big beats. back spins and battles

// Kaisu Tomperi


Artikkelin lähteet (linkit avautuvat toisella sivustolla):

Latinalaistansseja ja rock’n’rollia Tšekeissä

JULKAISTU: 6.10.2018, KATEGORIAT: Yleinen
Laszlo Konstantin Kalmar ja Kanstanja Rauhala
Seuraavaksi Kalmar ja Rauhala nähdään Helsinki Openeissa 20. – 21.10.

Ostravassa, Tšekeissä, tänään käydyissä latinalaistanssien maailman cupissa suomalaisparit tanssivat mahtavan ensimmäisen kierroksen 88:n parin joukossa. Sijoitus Laszlo Konstantin Kalmarin ja Kanstanja Rauhalan tanssille oli tänään jaettu 55 – 57, Markus Rannan ja Alisa Heinon tanssiessa sijalle 61 – 71. Sarjan voitto meni Venäjän Armen Tsaturyanille ja Svetlana Gudynollelle, hopealle tanssivat Marius-Andrei Balan ja Khrystyna Moshenska, Saksa. Pronssia saavutti toinen saksalaispari Timur Imametdinov ja Nina Bezzubova.

Rock Queens tuli puolestaan Prahassa käydyissä tyttöjen rockmuodostelmien euroopanmestaruuskilpailuissa sijalle 16. Suomalainen tyttömuodostelma osallistui kansainvälisiin kilpailuihin ensimmäistä kertaa, eikä loppusijoitus haitannut tanssin iloa. Juniorpari Jaakko Kuusisto ja Sara Hell tanssivat samanaikaisesti käydyissä junioreiden rock’n’rollin maailman cup -kilpailuissa sijalle 33.

Linkeistä pääset tarkastelemaan tuloksia (avautuvat toisella sivustolla):  aikuisten latinalaistanssien maailman cupista ja junioreiden RS-kisoista.

Uusi Päivitys 4.10.: Maailmanmestaruus U21 vakio 20.10.2018 Romania

JULKAISTU: 4.10.2018, KATEGORIAT: Kansainväliset asiat, Vakio- ja latinalaistanssit

Uusi päivitys 4.10.:

Huomatkaa ilmoittautumiset liiton kautta, ei sähköpostitse.

Toimisto on arkisin auki klo 15 saakka toimisto(at)tanssiurheilu.fi

We received many registrations via e-mail. The local organizer ask me to remind you that we cannot confirm accommodation and transfer for those registrations.

We postpone the registration deadline until Sunday, 7th October 23:59.  After this date, we CANNOT guarantee anymore your couples transfers and accommodation to World Championship U21 Standard 2018.

———————————————————————-

Päivitys 13.9.:

Muistattehan ilmoittautumiset 19.9. mennessä.

Tässä viestiä järjestäjältä:

Traveling expenses must be paid by the couples.
Hotel accommodation with breakfast up to 2 nights (from Friday June 8th to Sunday June 10th for two persons in one double room) paid by the organizer.

Organizer provides for one coach, officially delegated by Federation, one ticket Free of charge for 20th of September with seat and free access into coaching-zone within couple’s area. Please inform organizer about it, until maximum 10th of September.

All participants of Championship should take part in Opening Parade of the Evening Part!

The official banquet for all the couples of  WDSF World Championship U21 Standard will take place on Saturday evening, after the competition.

A picture for each couple is required and should have 45 x 35 mm. The form include the details regarding couples, accompanying person, hotel reservation, shuttle transfer and VIP tickets booking.

_____________________________

MM-kilpailut U21 vakiotansseissa pidetään 20.10.2018 Timisoarassa, Romaniassa.

Ilmoittutumiset toimisto(at)tanssiurheilu.fi 19.9.2018 mennessä.

2018 U21 Std general-info

2018 U21 official-invitation new

Usein kysyttyjä: VL kilpaileminen ja tuomarointi kansainvälisellä tasolla

Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin liittyen kansainväliseen vakio- ja latinalaistanssien kilpailu- ja tuomarointitoimintaan

Sisällys:
1. Maasiirrot ja edustusoikeus
2. Kilpaileminen kv-kilpailutapahtumissa
3. WDSF tuomarilisenssit

1. Kilpailijoiden maasiirrot ja edustusoikeus

Molempien parin osapuolten on edustettava Suomen Tanssiurheiluliiton jäsenseuraa, jotta parimuodostus voidaan tehdä ja pari voi edustaa Suomea. Mikäli pari muodostetaan siten, että toinen osapuoli on edustanut viimeksi jotain toista maata, tarvitaan maasiirto tämän urheilijan osalta. Maasiirrolla tarkoitetaan edustusoikeuden siirtoa kahden WDSF jäsenmaan välillä (periaatteessa sama asia kuin seurasiirto kahden seuran välillä kotimaassa). WDSF:n arvokilpailuiden osalta on huomioitava kilpailusääntö, jonka mukaan ainakin parin toisella osapuolella on oltava Suomen passi, jotta edustusoikeuden saa arvokilpailuihin.

Maasiirto tehdään WDSF kilpailijakortistossa maiden välillä liiton toimesta. Jos kyseessä on sellainen urheilija, joka ei ole vielä kilpaillut WDSF-kilpailuissa eikä hänellä ole siten myöskään olemassa MIN-numeroa, niin siirtopyyntö käsitellään sähköpostilla liittojen välillä.

Maasiirron käsittely voi kestää kuukauden; eräissä maissa siirto edellyttää lajiliiton hallituksen hyväksyntää, kun taas toisissa maissa siirto voi tulla hyväksytyksi jo saman päivän aikana, joten siirrolle on varattava reilusti aikaa.

1.1 Toisesta maasta Suomeen

Maasiirto ulkomailta Suomeen laitetaan vireille Tanssiurheiluliittoon (STUL) tulevan impulssin perusteella. Maasiirtoa pyytää vastaanottava STUL jäsenseura liiton toimistosta. Maasiirto on oltava tehty ennen kuin uuden parin voi ilmoittaa STUL parikortistoon.

Maasiirron hyväksymisen jälkeen Suomeen tulevan osapuolen tulee hankkia kilpailulisenssi, uuden seuran tulee ilmoittaa pari kotimaiseen kilpailijakortistoon ja kun kuittaus kilpailijakortistosta on tullut, voi parin ilmoittaa ensimmäiseen kilpailuunsa.

1.2 Suomesta toiseen maahan

Maasiirto Suomesta ulkomaille käynnistyy, kun vastaanottajamaan liitto pyytää siirtoa STUL taholta.

STUL toimisto tarkistaa, että liitolla tai entisellä seuralla ei ole mitään siirtoa rajoittavia maksuja tmv. rästissä ennen, kuin urheilija vapautetaan.

Mikäli prosessi tuntuu epäselvältä, niin ota yhteyttä liiton toimistoon!

 

 

2.  Kilpaileminen kansainvälisissä kilpailutapahtumissa

Kaikkien parien, jotka ovat menossa Suomen ulkopuolelle kilpailemaan, tulee olla WDSF:n kilpailijarekisterissä aktiivisena parina (ja tämä edellyttää puolestaan, että parin molemmat osapuolet ovat aktiivisina kilpailijoina).

Myös kotimaassa järjestettävät kilpailutapahtumat, joissa osallistutaan WDSF-kilpailuluokkiin, edellyttävät paritiedon olemista ajantasalla ja aktiivisena WDSF kilpailijarekisterissä.

2.1 Aktiivinen kilpailija

Jokaisella kilpailijalla tulee olla aktiivinen MIN-numero ja WDSF eCard. eCard on voimassa vuoden kerrallaan ja se tilataan suoraan WDSF:n sivuilla. (Seuraava linkki avautuu toisella sivustolla:) Tilaa eCard täältä. Kortin tilaaminen on nopeaa ja helppoa ja se maksetaan suoraan tilauksen yhteydessä. Kun korttitilaus on käsitelty, urheilijan ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen tulee viesti, jossa on mukana koodi, jolla eCardin saa näkymään puhelimeen ladattavaan WDSF eCard-sovellukseen.

eCard tulee uusia vuosittain ja WDSF lähettää siitä automaattisesti muistutusviestin ja linkin, josta uusimisen voi tehdä, 3kk ja 1kk ennen kortin vanhenemispäivää. On hyvä seurata, milloin kortti on vanhenemassa ja käydä uusimassa se riittävän ajoissa, sillä pari ei voi ilmoittautua eikä kilpailla, mikäli parin jompikumpi osapuoli on siirtynyt rekisterissä retired-tilaan eCardin vanhenemisen takia. (Seuraava linkki avautuu toisella sivustolla:) Voimassaolotieto on tarkistettavissa myös WDSF:n verkkosivuilta. (hakukenttään urheilijan nimi, huomaa ääkköset)

Mikäli et ole saanut uusimisviestiä ja kortti on menossa kuukauden sisään vanhaksi, tai mikäli et ole saanut koodia, joka syötetään eCard -sovellukseen, otathan yhteyttä liiton toimistoon!

2.2 Aktiivinen pariyhdistelmä

Paritiedon lisäykset, päivitykset ja poistot WDSF:n kilpailijarekisteriin ilmoitetaan Tanssiurheiluliiton toimistoon. (Seuraava linkki avautuu toisella sivustolla:) Parin tiedot voi tarkistaa WDSF:n verkkosivuilta

(Hakukenttään urheilijan nimi, huomaa ääkköset).

Paria ei voi luoda ennenkuin molemmilla parin osapuolilla on aktiiviset MIN-numerot (eCardit, ks. kohta 2.1). Paria ei myöskään voi luoda, mikäli toinen osapuoli tarvitsee maasiirron (ks. kohta 1).

Mikäli prosessi tuntuu epäselvältä, niin ota yhteyttä liiton toimistoon!

 

3. Kansainväliset tuomarilisenssit

3.1 Tuomarilisenssin hakeminen

WDSF- ja WDSF PD tuomarilisenssit haetaan WDSF DanceSport Academyn ohjeiden mukaisesti toimittamalla Tanssiurheiluliittoon vaadittavat dokumentit sekä osallistumalla WDSF:n järjestämiin tuomarikongresseihin.

Uusien tuomarikokelaiden kongressi-ilmoittautuminen tapahtuu Tanssiurheiluliiton kautta käyttäen WDSF:n verkkosivuilla olevaa ilmoittautumislomaketta. (Seuraava linkki avautuu toisella sivustolla:) Ilmoittautumislomake

3.2 Tuomarilisenssin voimassaolo ja päivittäminen

Tuomarilisenssi ja sen voimassaolo on päivitettävä WDSF:n järjestämässä tuomarikongressissa kahden vuoden välein.

Alla oleva linkki avautuu toisella sivustolla:

Tuomarilisenssin voimassaoloajan voi tarkistaa WDSF:n verkkosivuilta

Aktiivisten tuomareiden kongressi-ilmoittautuminen ja maksu tapahtuu suoraan WDSF:n verkkosivuilla kongressikalenterissa oikean päivän kohdalla käyttäen tunnus-salasanaparia, joka on tuomarille lähetetty suoraan WDSF:stä.

Vanhentuneiden tuomarilisenssien aktivointi ja päivitys tapahtuu kongressissa ja ilmoittautuminen tapahtuu liiton toimiston kautta kuten uusilla tuomarikokelailla.

HUOM! Joissakin kongresseissa on rajallinen osallistujamäärä. Odotathan WDSF:stä tulevan osallistumisvahvistuksen ennen, kuin ostat lentoja tmv.

3.3 Tuomarilisenssin vuosimaksu

Vuosittainen tuomarilisenssi maksetaan WDSF:n joulukuussa lähettämän linkin kautta suoraan WDSF:n verkkosivuilla.

Mikäli et ole saanut uusimislinkkiä tai tarvitset apua esim. kongressi-ilmoittautumisen kanssa, otathan yhteyttä liiton toimistoon!

 

Vakio- ja latinalaistanssijaos tiedottaa: kilpailujärjestelmäpalautteet

Arvoisa jäsenistömme!

Olemme muutoksen pyörteissä! Tässä yhteydessä kiitän valiokunnan puolesta kaikkia seuroja, jotka ovat lähettäneet ajatuksia liittyen kilpailujärjestelmän muutokseen. Pyrimme huomioimaan toiveenne toisessa vaiheessa, kun muutos saadaan käyntiin. Mikäli muutosta ei saada tällä erää liikkeelle, siirtyy muutokset vuodella-parilla eteenpäin. Syyskokoukseen on valmisteltu liittohallituksen esitys uudesta kaksiportaisesta järjestelmästä. Vaihtoehtoisena jätetään voimaan olemassaoleva, nykyinen kolmeportainen järjestelmä.

Sääntömme mahdollistaa kokeiluja. Niiden käyttäminen ensimmäisen vaiheen muutoksessa on välttämätöntä, jotteivat kilpailuja anoneet seurat joutuisi siihen tilanteeseen, ettei kilpailua voida järjestää osanottajapulan takia. Tämä vaatii kaikilta meiltä nokkeluutta ja uutta ajattelutapaa, ettemme kangistu muutoksessa vanhoihin kaavoihin. Näemme kaikki yhteisesti, ettei nykyinen järjestelmä palvele enää lajiamme.

Meillä on tällä hetkellä todella hyviä ideoita seuraavaan vaiheeseen, edellytyksenä kuitenkin, että ensimmäinen vaihe hyväksytään tulevassa syyskokouksessa. Haluankin kiittää puolestani valiokunnassa työskenteleviä vapaaehtoisia valtavasta työmäärästä, jonka olette tehneet näiden vuosien aikana, kun muutosta on viety läpi esittelyvaiheeseen.

Toivoisin kuitenkin kiinnittämään seuroissa huomiota tärkeimpään asiaan, jottei lajimme kuihtuisi. Tällä hetkellä kilpailevista pareista vain 10,8% on lapsia ja alle 19 vuotiaita on 29,4%. Seuroissa kannattaisi aktivoitua erityisesti lapsien tuomiseen lajin pariin. Vetoankin seuroihin, valmentajiin ja tanssinopettajiin, jotta lähtisitte rohkeasti markkinoimaan lajimme puolesta.

Kilpailujärjestelmää on helpompi muuttaa lisää lajia palvelevaksi, kun saamme kokemuksia siitä, kuinka järjestelmä toimii. Erilaiset kokeilut kilpailuihin ja niiden yhteyteen ovat erittäin toivottuja.

Pyrimme katsomaan alueittain kilpailujen rakennetta sen mukaan, minkä nähdään palvelevan parhaiten alueen ja ympäristön tarpeita. Samalla meidän tulee tarkastella kriittisesti, mitä taitoluokkia alueella kulloinkin on.

Vakio- ja latinalaistanssijaoksen puolesta,

Puheenjohtaja
Marko Tolvanen

 

OKM: Urheilijoiden valmennus- ja harjoitteluapurahat nyt haussa

JULKAISTU: 1.10.2018, KATEGORIAT: Maajoukkuetiedotteet, Seuratiedotteet

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain urheilijoille verottomia valmennus- ja harjoitteluapurahoja valtion talousarvion rajoissa. Apurahaa myönnettäessä otetaan ensisijaisesti huomioon urheilijan tulos- ja menestyskehitys suhteessa lajin kansainväliseen tasoon ja kehitykseen sekä sen lisäksi menestys kansainvälisissä arvokisoissa.

Apurahan myöntämisen edellytyksenä on urheilijan sitoutuminen huippu-urheilukriteerit täyttävään tavoitteelliseen valmentautumiseen. Apurahaa myönnettäessä arvioidaan myös urheilijan menestysmahdollisuudet tulevissa urheilun kansainvälisissä arvokilpailuissa.

Ohessa ministeriön urheilijoiden apurahojen hakuaikataulut:

Kesälajien urheilijoiden hakuaika alkaa 1.10.2018 ja päättyy 2.11.2018 kello 16:15.

Alla oleva linkki avautuu toisella sivustolla:

Lisätiedot ja hakulomake ministeriön nettisivuilla

Huomioittehan myös apurahan vaikutuksen opintotukeen. (Seuraava linkki avautuu toisella sivustolla:) Lisätietoja Olympiakomitean verkkosivuilta.

Olettehan ajoissa hakemusten kanssa!

Kun kilpatanssi muuttui tanssiurheiluksi

JULKAISTU: 1.10.2018, KATEGORIAT: Blogi

1920 -luvulla useat Euroopan maat tekivät pioneerityötä kehittääkseen tanssia organisoiduksi urheiluksi. Vuonna 1935 perustettiin yhdeksän Euroopan maan muodostamana FIDA (Federation Internationale de Danse pour Amateurs), joka järjesti ensimmäiset vakiotanssien maailmanmestaruuskilpailut vuotta myöhemmin. Vuonna 1947 kilpailutoiminta laajeni myös latinalaistansseihin ja ensimmäiset latinalaistanssien MM-kilpailut järjestettiin Ranskassa. FIDA oli olemassa 20 vuoden ajan, jonka perään vuonna 1957 kahdeksan Euroopan maata käynnisti International Council of Amateur Dancers:n (ICAD). ICAD hallinnoi amatöörien kansainvälistä kilpailutoimintaa seuraavan 25 vuoden ajan kasvaen tasaisesti uusien kansallisten jäsenten liityttyä toimintaan mukaan. Vuonna 1990 ICAD muutti nimensä International DanceSport Federation:ksi (lyhenne IDSF) tavoitteenaan ja tehtävänään tulla osaksi maailman urheiluliikettä ja korostaakseen tanssia urheiluna. Uusi nimi, uusi strategia ja päättäväinen vaikuttamis- ja edunvalvontatyö herättivät laajaa hyväksyntää urheilupiireissä.

Kilpatanssi (competitive dancing) muuttui tanssiurheiluksi (dance sport) ja kilpatanssi -termi poistettiin lajikielestä vanhentuneena. Tästä lähtien käytettiin ja puhuttiin vain tanssiurheilusta ja sen eri lajeista.

Kun tanssiurheilu tuli osaksi kansainvälistä urheiluliikettä

Tämän jälkeen asiat etenivät nopeasti. Vuonna 1992 IDSF oli jo hyväksytty GAISF:n (General Association of International Sports Federations) jäseneksi. Vuonna 1995 IDSF ja tanssiurheilu hyväksyttiin Kansainvälisen Olympiakomitean ehdollaolevaksi jäseneksi ja International World Games Association:n jäseneksi. Kansainvälinen Olympiakomitea tunnusti tanssiurheilun ja IDSF:n täysjäsenekseen vuonna 1997 ja IDSF liittyi ARISF:n (Association of IOC Recognized International Sports Federations) jäseneksi. Samana vuonna tanssiurheilu teki ensiesiintymisensä The World Games:n ohjelmassa. Vuonna 2001 IDSF perusti antidopingkomission ja allekirjoitti maailman antidopingkoodiston. The 2002 Olympic Programme Commission Report vahvisti tanssiurheilun kelvolliseksi hakea mukaan Olympialaisten lajiohjelmaan. Tanssiurheilun nopea kasvu ja suosio edesauttoivat tanssiurheilun mukaanpääsyyä the Asian Games ja the Asian Indoor Games -lajiohjelmaan. Vuodesta 2011 alkaen seniori-ikäsarjan urheilijat pääsivät osallistumaan the International Masters Games -kilpailuihin IDSF:n liittyttyä IMGA:n (The International Masters Games Association) jäseneksi.

Kun tanssiurheilusta tuli yhdistävä voima

World Rock’n’Roll Confederation (WRRC) oli liittynyt vuonna 1995 IDSF:n kumppanijäseneksi ja teki yhteisesiintymisensä vakio- ja latinalaistanssien rinnalla Saksan World Games -tapahtumassa 2005. International Dance Organisation (IDO) päätti liittyä IDSF:n kumppanijäseneksi 2004 ja The United Country and Western DanceSport (UCWDC) liittyi vuonna 2008. Samana vuonna IDSF ja International Paralympic Committee (IPC) ryhtyivät yhteistyöhön kehittämään pyörätuolitanssia osaksi tanssiurheilun lajiperhettä. IDSF osoitti tukensa ammattitanssijoiden yhteisölle heidän aikeissaan perustaa oman toimielimen, International Professional DanceSport Council:n (IPDSC). Tämä organisoitui uudelleen IDSF Professional Division:ksi vuonna 2010. Yhteistyölajeista, muista tanssilajeista sekä kansallisista jäsenistä koottu työryhmä alkoi kehittämään IDSF:n toimintaa kohti maailman tanssiurheiluliittoa, World Dance Sport Federation:a, ajatuksella ”Tanssiurheilu yhdistävänä voimana”. Vuonna 2011 IDSF organisoitui World Dance Sport Federation WDSF:ksi.

Tanssiurheilu tänään

61-vuotiaan World Dance Sport Federation:n tanssiurheiluperhe on kasvanut ja kasvaa edelleen vireästi. Ensimmäiset WDSF Open Hip hop, Disco Dance, Modern/Contemporary, Jazz ja Showdance -kilpailut ovat tänä syksynä kalenterissa. Tanssiurheilu (lajina breaking) on myös mukana lokakuun alussa Nuorten Olympialaisissa. Samanaikaisesti WDSF:n perinteisempien lajien osalta vakio- ja latinalaistanssien Grand Slam -kiertue finaaleineen kerää suurta kansainvälistä huomiota vuodesta toiseen ja rock’n’swing -tanssien maailmancup -kiertueen päättävä World Cup Final nostaa merkitystään. WDSF Professional Division järjestää laadukkaita ja näkyviä ammattilaisten vakiotanssi-, latinalaistanssi- ja showdance -kilpailuita ja -toimintaa ympäri vuoden.

WDSF:n kansallinen jäsen Suomessa, Suomen Tanssiurheiluliitto ry, on seurannut kansainvälistä tanssiurheilun kehitystä ja toteuttanut sitä omalta osaltaan. Suomessa tanssiurheiluperheeseen kuuluvat vakio- ja latinalaistanssit, rock’n’swing -tanssit, paratanssi, sport aerobics, breaking, salsa, rivitanssi, IDO:n disco, street, performing arts ja latino show sekä liiton oma kuntotanssituote Bailatino®.

Koonnut,
Auli Korhonen

Lähteet:
worlddancesport.org
dancesport.fi
Laakso Eero 2014. Tanssiurheilun käsikirja. 5. painos.