Kansainvälinen kilpailutoiminta on käynnistynyt ja syyskauden kilpailukalenteri on täyttynyt normaalisti alkuvuonna pidettävistä maailman- ja euroopanmestaruuskilpailuista. Tässä kooste suomalaisparien tulossaldosta. Rotterdamissa…
Äskettäin maailmanmestaruuteen yltänyt suomalaispari Masi Saurén – Anna Tyutyunyuk osoitti pysyneen edelleen huippukunnossa kauden päätapahtuman jälkeen. Myöhään lauantai-iltana Genevessä päättyneessä…
Oululainen Telemark Team ry järjesti vuoden 2021 Latinalaistanssien Suomenmestaruuskilpailut Ouluhallissa lauantaina 30.10. Aikaisemmin tänä vuonna käyttöön vihitty Ouluhallin uusi Liikuntahalli…
Sunnuntaina Ukrainassa käydyssä boogie woogien MM-kilpailussa nähtiin iloisia suomalaishetkiä, kun helsinkiläispari Masi Saurén – Anna Tyutyunyuk räjäytti pankin ja kruunattiin…
Salohallissa nähtiin lauantaina hikikarpaloita, onnistumisen riemua ja myös pettymyksen kyyneleitä, kun vakio- ja latinalaistanssien kuninkuuslajina pidettävän 10-tanssin Suomenmestaruuksista kilpailtiin viidessä…
Jouko ja Heljä Leppälä hakivat palkintokaapin täydennystä myöhään lauantaina Cagliarissa päättyneessä Seniori IV -ikäsarjan vakiotanssien MM-kilpailussa. Pari urakoi kilpailun kuudennelle…
Tanssiseura Kouvolan Terpsikerho ry järjesti lauantaina rock’n’swing -tanssien vuoden ensimmäisen rankingkilpailutapahtuman. Lyseon liikuntahallissa käydyissä kilpailuissa ei tällä kertaa nähty yleisen…
Tanssiurheiluseura Botafogo ry:n lauantaina Ilmajoella järjestämä kilpailutapahtuma käynnisti vakio- ja latinalaistanssien GrandPrix -kiertueen jälleen liikkeelle pitkän tauon jälkeen. Vakiotanssien yleisen…
Päivitys 27.9.: lisätty Adan kommentit ja tieto sunnuntain International Open -tuloksista. Hallitseva 10-tanssin ja vakiotanssin suomenmestaripari, helsinkiläistä Tanssiklubi Master ry:tä…
Liikuntakeskus Pajulahti isännöi viikonloppuna jo 15-vuotiaaksi ehtineen Suomen Pyörätuolitanssiliitto ry:n vuosipäiviä pyörätuolitanssin Suomenmestaruuskilpailuiden myötä. Lattialla nähtiin useita Combi- ja Duo-pareja…