Kuukausi: marraskuu 2018

Ylen uutisointi 15.11.2018

JULKAISTU: 15.11.2018, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

YLE on uutisoinut tänään yksityisessä tanssikoulussa tapahtuneesta seksuaalisesta häirinnästä. 

Suomen Tanssiurheiluliiton puheenjohtaja Leena Liusvaara toteaa, että epäilyllä henkilöllä ei ole suoraa yhteyttä STUL ry:n jäsenjärjestöön Finnish Dance Organizationiin eikä hän näin ollen ole liiton kurinpitovaliokunnan toiminnan alainen.  

Yksityisen tanssikoulun työnantajatoimintaan liitolla ei ole mahdollisuutta puuttua, mutta Liusvaara haluaa muistuttaa kaikkia tanssiurheilua harrastavia ottamaan vastaavanlaisissa tilanteissa aina yhteyttä myös liittoon, mikäli apua ei ole muualta välittömästi saatavissa.  Seurojen tulee tiedottaa epäilyistään liiton toimistoa. STUL on tiedottanut jäseniään verkkokanavillaan myös SUEK:n tarjoamista mahdollisuuksista ilmiantaa vääränlainen toiminta. Seuroissa on hyvä seurata tilannetta ja rohkaista erityisesti alaikäisiä harrastajia kertomaan kaikesta häirinnästä.

Liusvaara muistuttaa seuroja myös rikostaustaotteen pyytämisestä. Lisätietoja oikeusrekisterikeskuksen sivulla (linkki avautuu toisella sivustolla): 

www.oikeusrekisterikeskus.fi

Syyskokouspäivä 10.11.2018

JULKAISTU: 14.11.2018, KATEGORIAT: Mediatiedotteet, Seuratiedotteet

Tanssiurheiluliiton syyskokouspäivää vietettiin lauantaina 10.11.2018. Päivän mittaan järjestettiin kolme jäsenkokousta, joista kaksi liittyen kilpailusääntömuutoksiin ja yksi sääntömääräisiin syyskokousasioihin.

Päivän avasi vakio- ja latinalaistanssien kilpailusääntömuutoksia käsittelevä jäsenkokous. Suurena muutoksena kilpailusääntöihin hyväksyttiin nykyisen seura-, alue- ja valtakunnallisten kilpailuiden kolmiportaisen järjestelmän muuttaminen vuoden 2019 alusta kaksiportaiseksi seura- ja valtakunnallisten kilpailuiden järjestelmäksi. Lisäksi kokouksessa käsiteltiin mm. WDSF:stä kotimaan sääntöihin siirrettävät kilpailusääntömuutokset. Uudet kilpailusäännöt ja sen liitteenä olevat pukusäännöt on jo julkaistu liiton verkkosivuilla.

Myös rock’n’swing- tanssien kilpailusääntöihin hyväksyttiin muutamia muutoksia lajin omassa jäsenkokouksessa.

Sääntömääräisessä syyskokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2019. Lisäksi liiton erovuorossa ollut puheenjohtaja, Leena Liusvaara, valittiin yksimielisesti jatkamaan liiton johdossa myös seuraavat kaksi vuotta. Liittohallitukseen valittiin Riikka Pentikäinen (vara Raili Tilli), Niklas Hagel (vara Outi Paavola), Marco Bjurström (vara Suvi Kurki) sekä Harri Harjula (vara Ville Häyrynen).

Pöytäkirjat jokaisesta kolmesta kokouksesta ladataan liiton verkkosivuille hyväksyntä- ja tarkistusmerkintöjen jälkeen.

Rock’n’Swing tanssien maajoukkuevalinnat kaudelle 2019

JULKAISTU: 14.11.2018, KATEGORIAT: Rock'n'swing -tanssit, Seuratiedotteet, Yleinen

Tulevan kauden 2019 maajoukkuevalinnat tehdään joulukuussa. Maajoukkue valitaan kaudelle 1.1.2019 – 31.12.2019.

Maajoukkuehakemukset aikuis- ja junioriparien osalta tulee olla toimitettuna viimeistään 26.11.2018 mennessä maajoukkuekoordinaattorille. Huippu-urheiluvaliokunta käsittelee maajoukkuevalintoja 27.11.2018. Liittohallitus tekee päätökset valiokunnan esityksestä  kokouksessa 2.12.2018.

Päätökset valinnoista ilmoitetaan kaikille maajoukkueeseen hakeneille henkilökohtaisesti sähköpostitse liittohallituksen kokouksen jälkeen viikolla 49.

Aikuisten ja junioreiden maajoukkueen hakuaika päättyy 26.11.2018

 Ohessa hakulomake. Täytetyn lomakkeen liitteeksi tulee lisätä harjoittelu-, valmennus- ja kilpailusuunnitelmat koko vuodelle 2019, joiden lisäksi hakemukseen voi liittää haluamansa vapaamuotoiset lisäselvitykset.

Aikuisten ja junioreiden maajoukkueisiin voivat hakea:

Aikuiset:          Aikuisten Boogie Woogie , Bugg, Lindy Hop A luokan parit ja Rock’n’Roll  A ja B  luokkien parit

Juniorit:            Junioreiden Boogie Woogie , Bugg, Lindy Hop B luokan parit ja Rock’n’Roll C  luokan parit

Aikuisten- ja junioreiden osalta hakulomake liitteineen palautetaan sähköpostilla osoitteeseen: pirjo.koivula@boogietour.com.

Huippu-urheiluvaliokunta voi rankinglistojen lisäksi käyttää harkintaa tehdessään esityksen aikuisten ja junioreiden maajoukkueiden kokoonpanoista liittohallituksen vahvistettavaksi.

Sekä junioreitten että aikuisten maajoukkueisiin valitaan hakemusten perusteella 0-4 paria per laji per joukkue. Liittohallituksella on oikeus täydentää maajoukkuetta ja käyttää harkintaa maajoukkuekokoonpanon vahvistamisessa.

Maajoukkueeseen valittava urheilija nimeään päävalmentajan ja sitoutuu täyttämään yhdessä päävalmentajan kanssa tietonsa Pulssi tietokantaan.

Halutessaan tulla nimetyksi huippuvaiheen ohjelmaan, parin tulee kuulua maajoukkueeseen ja täyttää maajoukkueen velvoitteet leirityksen, kilpailemisen ja Pulssin täyttämisen osalta.

Maajoukkuekausi 2019 RS maajoukkueen hakulomake vuodelle 2019

Maajoukkuekausi 2019

Kutsu valmentajafoorumiin

JULKAISTU: 13.11.2018, KATEGORIAT: Seuratiedotteet, Vakio- ja latinalaistanssit

Suomen Tanssiurheiluliiton huippu-urheiluvaliokunta järjestää valmentajafoorumin kevään ensimmäisten vakio- ja latinalaistanssien GP-kilpailujen aattona kilpailupaikkakunnalla.

Kokousaika ja paikka: pe 18.1. klo 18.00- n.21.00. Sokos Hotel Torni Tampere, Ratapihankatu 43, 33100 Tampere.

Paikalle toivotaan erityisesti maajoukkuetoiminnassa mukana olevien urheilijoiden pää- ja lajivalmentajia, mutta tilaisuus on avoin myös muille valmentajille ja valmennuksesta kiinnostuneille.

Foorumin sisältönä on maajoukkuetoiminnan sisältö (eri lajit), huippuvaiheen ohjelma ja sen jalkauttaminen, mitä Urheilijan Pulssin käyttö on opettanut ja askelmerkit tästä eteenpäin.

Tapahtuma on tarkoitus jatkossa järjestää kaksi kertaa vuodessa sekä kevät- että syyskauden alussa.

Lähiaikoina toteutamme pienen kyselyn myös valmentajille, josta toivomme saavamme lisätietoa heidän lähtökohdistaan, tarpeistaan ja toiveistaan tilaisuudessa käytävän keskustelun pohjaksi.

Ilmoittautumiset ennakkoon sopivan tilan ja kahvitarjoilun järjestämiseksi alla olevan linkin kautta 31.12.2018 mennessä .

Tilaisuus on osallistujille maksuton.

Alla oleva linkki avautuu toisella sivustolla:

Ilmoittautuminen

Tervetuloa!

Suomalaiset kansainvälisissä vakio- ja latinalaistanssien kilpailuissa 11.11.2018

Suomen edustuspari Anton Kurttila ja Nina Anderson tanssivat tänään vakiotanssien neljännesfinaaleihin ja sijalle 19. Varsovassa käydyissä World Open -kilpailuissa. Kilpailussa kultaa voittivat liettualaisurheilijat Evaldas Sodeika ja Ieva Zukauskaite, hopeaa Vaidotas Lacitis ja Veronika Golodneva, Liettua, pronssia Venäjän pari Evgeny Nikitin – Anastasia Miliutina. Täältä voit lukea tiedotteemme eilisten latinalaistanssikisojen suomalaissuorituksista.

Pariisissa, Ranskassa tänään tanssituissa kansainvälisissä avoimissa kilpailuissa Suomen Jacopo Casotto ja Jenni Heikkilä saavuttivat tanssillaan finaalipaikan aikuisten vakiotansseissa, tullen koko kilpailun viidensiksi. Toinen suomalaisedustuspari, Joffrey Tarrade – Anni Routila, pääsivät aina semifinaaleihin saakka, loppusijotuksen ollessa kahdestoista. Voittoon vakioissa tanssivat Italian Domenico Aliberti ja Giulia De Maio, hopeaa voittivat Jean Francois Gueudry – Ilmira Yarullina, Ranska, ja pronssille ylsi finaalin toinen ranskalaispari Pasquale Sirica ja Lea Rey.
Samana päivänä Pariisissa tanssittiin latinalaistanssikilpailu, johon ei osallistunut suomalaispareja.

Ainoana suomalaisparina kilpaan osallistuneet Santeri Tattalainen ja Aline Veijalainen tanssivat Moskovan avoimissa aluekilpailuissa aikuisten latinalaistanssisarjan sijalle 40. Sarjan voittivat filippiniläispari Cristian Vanni – Camilla Mola, hopealle tulivat Venäjän Andrey Ivanov ja Anastasia Koniukhova, pronssille tanssivat Vladimir Neykshin ja Vladislava Andreeva, Venäjä. Seuraava linkki avautuu toisella sivustolla: Katso Moskovan avoimien aluekilpailujen eilisten vakiotanssien suomalaissuoritukset.

Päivän kilpailutuloksia pääset tarkastelemaan seuraavista linkeistä (avautuvat toisella sivustolla):

World Open, aikuisten vakiotanssit, Varsova, Puola.
Pariisin kansainväliset avoimet kilpailut, aikuisten vakiotanssit, Pariisi, Ranska.
Moskovan avoimet aluekilpailut, aikuisten latinalaistanssit, Moskova, Venäjä.

Lue myös tiedotteemme suomalaisurheilijoiden tämänpäiväisestä EM-mitalista!

Timo Pyykköselle ja Tuuli Harjulle toinen EM-mitali Lomiankista!

Tuuli Harju ja Timo Pyykkönen hymyilevät mitalit kaulassaSuomen edustuspari Timo Pyykkönen ja Tuuli Harju ansaitsivat tanssillaan pronssia tänään tanssituissa vakiotansseissa, paratanssiurheilun euroopanmestaruuskilpailuissa. Kiitollinen urheilijapari kertoo viikonlopusta jääneen onnistunut olo ja tuomariston sijoitusten antavan pontta jatkoon. Seuraavaksi Pyykkönen ja Harju analysoivat tanssitun kilpailun suorituksiaan ja suuntaavat uusien koreografioiden kehittelyyn.
”Kyllä tämä tanssiminen on sitten mahtavaa. Kiitokset kuuluu myös tukijoille ja valmentajille. Mitalia lähdettiin kilpailuun tavoittelemaan ja nyt niitä tuli kaksi pronssista. Olo on ihan valtavan hyvä ja kiitollinen.”

10-tanssin maailmanmestaruuskilpailut

Aikuisten kymppitanssin maailmanmestaruuskisoissa, Puolan pääkaupungissa, Varsovassa, Suomen urheilijapari Marius Toperczer-Muresan ja Claudia Ketonen saavuttivat tanssillaan neljännesfinaalit. Parin loppusijoitus tuloksissa oli 21. Vuoden 2018 maailmanmestareiksi kruunattiin Viron Konstantin Gorodilov ja Dominika Bergmannova, hopealle tanssivat Daniil Ulanov ja Kateryna Isakovych, Kypros, ja pronssia sai kanadalaispari Winson Tam – Anastasia Novikova.

Toperczer-Muresan ja Ketonen saavuttivat pronssia viikko sitten käydyssä 10-tanssin Euroopan cupissa.

Alla oleva linkki avautuu toisella sivustolla:

Kilpailutulokset löydät tämän linkin takaa

Lue STUL:n netistä myös, miten suomalaisparien kävi tänään
muissa kansainvälisissä vakio- ja latinalaispuolen kilpailuissa
paratanssiurheilun EM-kilpailuissa
sekä Pohjois-Euroopan mestaruuskilpailuissa!

Pohjois-Euroopan mestaruuskilpailut 2018

Tänään, lauantaina 10.11.2018, käytiin kisaa Pohjois-Euroopan mestaruudesta vakio- ja latinalaistansseissa. Tanssiurheilukilpailut pidettiin yksipäiväisinä Saksan Dresdenissä ja suomalaisia nähtiin tanssimassa useissa luokissa.

Aikuisten vakiotansseihin osallistui kaksi suomalaisurheilijaparia, jotka molemmat tanssivat sarjan finaaleissa. Lopputuloksissa Jaakko Saaristo ja Anne Haataja olivat kymmenensiä ja Eevertti Overmarkin ja Milja Annele Vainikan sijoitus oli kahdestoista. Kultaiset mitalit voittivat Dominykas Granskas ja Helene Spilling, Norja, hopealle tulivat Puolan Pawel Subczynski ja Aleksandra Kucharska, ja pronssilla palkittiin niin ikään puolalaisurheilijat Piotr Paszewski ja Marta Mozdyniewicz.

Suomalaispari Saaristo ja Haataja tanssivat myös aikuisten latinalaistanssien finaalissa, saavuttaen sijan 11. Sarjan voittivat saksalaisurheilijat Cseke Zsolt Sandor ja Malika Dzumaev, hopealla palkittiin Maksym Kravchenko ja Paula Kukute ja pronssille sarjassa tanssivat Egor Kondratenko ja Mie Lincke Funch, Tanska.

Nuorten sarjoissa Suomea edustamassa olleet Eetu Lämsä ja Emilia Prykäri saavuttivat vakiotansseissa upeasti neljännen sijan, jääden juuri mitaleilta, kärkikolmikon muodostuessa seuraavasti: Puolan Blazej Snochowski – Zuzanna Rys, kultaa, Ruotsin Axel Jehrlander – Stefanescu Ines Maria, hopeaa, Viron Artti Oskar Maasik – Chrislyn Kullamaa, pronssia. Pronssipari tanssi vastikään kultamitaleille Suomessa, latinalaistanssien GP-kilpailuissa. Sarjan toinen suomalaispari, Henrik Saastamoinen ja Iida Johansson, saavuttivat tänään tanssillaan seitsemännen sijan.

Latinalaistansseissa Lämsä ja Prykäri tanssivat niin ikään finaaleissa, loppusijoituksen ollessa viides. Saastamoinen ja Johansson tanssivat toiselle kierrokselle, sijalle kahdeksan. Sarjan voittivat Erik Heer – Juliane Engelke, Saksa, hopealle tanssivat Jakub Kacprowicz – Zuzanna Szpak, Puola, ja pronssilla palkittiin viron Artti Oskar Maasik – Chrislyn Kullamaa.

Muut luokat:

Junior II:n latinalaistansseissa Suomea edustaneet Lassi Kokkonen – Saaga Bruun tanssivat semifinaaleihin ja sijoittuivat kilpailun kymmenensiksi. Sarjan voitti Saksan pari David Jenner – Elisabeth Tuigunov, hopealle tuli Tomasz Ruszkowski – Julia Mozdyniewicz, Puola, ja pronssille Kirils Bogacovs-Kudrevatihs – Milana Knirko, Latvia. Vakioissa Kokkosen ja Bruunin sijoitus oli 11. ja voiton sarjassa vei Latvian pari Artur Biele – Marija Elizabete Kravcuka, hopealla Saksan David Jenner – Elisabeth Tuigunov, ja pronssilla Puolan Tomasz Ruszkowski – Julia Mozdyniewicz.

Senior I -luokan vakiotansseihin ainoana suomalaisparina osallistuneet Harri Harjula ja Sanna Kakko pääsivät aina neljännesfinaaleihin, sijoittuen lopputuloksissa 13.:a. Saksa otti tuplavoiton; Victor Fischer – Alexandra Rehn, kultaa, Fabian Wendt – Anne Steinmann, hopeaa, ja pronssilla palkittiin Liettuan pari Tomas Rimkus – Nerija Surblyte. Harjula ja Kakko tanssivat eilisissä Dresdenin avoimissa kilpailuissa senior I -luokan vakiotanssikilpailun neljännesfinaaleihin sijoituksenaan neljästoista.

Senior I -luokan, latinalaistansseissa Jari Laatta ja Vilma Lahti voittivat saksalaisparien kanssa tanssimistaan finaaleista upeasti pronssia! Sarjan voittoon tanssivat Erik Heyden ja Julia Luckow ja hopealle Engin Oender – Sonja Schaeufler. Sarjan toinen suomalaispari Mikko Matto – Anna Jouppila-Matto tanssivat semifinaaleissa kilpailun sijalle kymmenen.

Pohjois-Euroopan vuoden 2018 mestaruuskilpailujen tuloksiin pääset seuraavista linkeistä ( linkkit avautuvat toisella sivustolla):

Aikuisten vakiotanssit, aikuisten latinalaistanssit, nuorten vakiotanssit, nuorten latinalaistanssit,

Junior I:n vakiotanssit, junior II:n latinalaistanssitsenior I:n vakiotanssitsenior I:n latinalaistanssit.

 

Lue STUL:n netistä myös, miten suomalaisparien kävi tänään
muissa kansainvälisissä vakio- ja latinalaispuolen kilpailuissa,
paratanssiurheilun EM-kisoissa
sekä 10-tanssin maailmanmestaruuskilpailuissa!

Pronssia ja finaalivetoja suomalaisparille paratanssiurheilun EM-kilpailuissa

Timo Pyykkönen ja Tuuli Harju tanssivat tänään Puolan Lomiankissa tanssituissa paratanssiurheilun euroopanmestaruuskilpailujen latinalaistansseissa viidennelle sijalle! Eilisestä freestyle-ohjelmasta pari ansaitsi ensimmäisen arvokisamitalinsa, sijoituksen ollessa upea kolmas! Pronssimitalistit osallistuvat huomenna vielä EM-mitalien tavoitteluun vakiotansseissa.

Tuuli ja Timo hymyilevät mitalit kädessäEilistä kilpailusuoritustaan pari kommentoi seuraavasti:
””Kiitettävästi muttei täydellisesti” sujunut Freestylen ohjelmanumero tuotti meidän ensimmäisen arvokisamitalin. Olemme huipputyytyväinen tulokseen, jossa Ukraina voitti ja yllätyspari Israelista tuli toiseksi. Kisajärjestelyt on testattu aikaisempien kisojen yhteydessä, joten olemme ns. tutuissa ympyröissä. Kisapaikan akustiikka on surkea, vaikkakin lattialle äänentoisto toimii.”

Pari kiittää kommenteissaan vielä taustajoukkoja ja seuraajiaan vuolaasti: ”Kiitokset nöyrimmät tukijoillemme ja valmentajillemme. Suomen Pyörätuolitanssiliitto ja Suomen tanssiurheiluliitto tekee hyvää työtä. On mahtavaa saada edustaa Suomea.”

Lue STUL:n netistä myös, miten suomalaisparien kävi tänään
Pohjois-Euroopan mestaruuskilpailuissa,
muissa kansainvälisissä vakio- ja latinalaispuolen kilpailuissa,
sekä 10-tanssin MM-kilpailuissa!

Suomalaiset kansainvälisissä vakio- ja latinalaistanssien kilpailuissa 10.11.2018

Suomalaisurheilijoita osallistui tänään vakio- ja latinalaistanssien kansainvälisiin kilpailuihin useissa luokissa, eripuolilla Eurooppaa.

Varsovassa tanssituissa kansainvälisissä avoimissa kilpailuissa Dmitri Borovski ja Alisa Alexandrova tanssivat upean semifinaalikierroksen aikuisten latinalaistansseissa, jääden kuitenkin juuri finaalijoukon ulkopuolelle. Pari sijoittui lopulta puolalaiskaksikon kanssa jaetulle sijalle 25 – 26. Sarjan voittivat Saksan urheilijapari Marius-Andrei Balan – Khrystyna Moshenska, hopealle tanssivat Puoan Edgar Marcos Borjas ja Alina Nowak ja pronssille tuli finaalien toinen puolalaisedustus, Jakub Lipowski ja Diandra-Aniela Illes.

Suomen pari, Borovski ja Alexandrova osallistuivat myös Varsova Open -puolen nuorten latinalaistanssikilpailuihin, jossa he saavuttivat tanssillaan finaalipaikan, loppusijoituksen ollessa kuudes! Voiton nuortensarjassa veivät Venäjän Egor Kulikov – Maria Goroshko, hopealle tanssivat Tomer Zveniatsky ja Stefany Tzukerman, Israel, ja pronssilla palkittiin finaalin toinen venäläispari German Pugachev – Ariadna Tishova.

Moskovan avoimiin aluekilpailuihin ainoina suomalaisina osallistuneet Santeri Tattalainen ja Aline Veijalainen tanssivat aikuisten vakiotansseissa edustavan ensimmäisen kierroksen sijoittuen kilpailussa sijalle 32. Isäntämaa otti kolmoisvoiton kultamitalien mennessä parille Gleb Zaytsev – Svetlana Rubina, hopeisten Emil Kashapoville ja Liubov SavrovalleDanila Shinkovin ja Alexandra Svintsovan vastaanottaessa pronssimitalit.

Italian San Lazzaro di Savenassa käydyissä kansainvälisissä avoimissa kilpailuissa Suomen Jacopo Casotto – Jenni Heikkilä tanssivat aikuisten vakiotansseissa kolmannen kierroksen kärkeen, sijoittuen koko kilpailussa italialaisparin kanssa jaetulle sijalle 25 – 26. Voittoon Italiassa tanssivat isäntämaan pari Francesco Galuppo – Debora Pacini, hopealla palkittiin Vadim Shurin ja Anastasia Meshkova, Latvia, ja pronssille tanssivat Kanadan Patrick Rucinski ja Tatiana Veselkina.

Kaunas Open -kilpailuissa suomalaiset ottivat kaksoisvoiton senior II -luokan latinalaistansseissa, Timo Lindforsin ja Ekaterina Krutovskaya-Kauppisen voittaessa kultaa ja Jani Kallion ja Satu Vuorijoen hopeaa. Liettuan kilpailussa pronssille tulivat isäntämaan Mindaugas Baskys ja Mika Simkunaite. Kilpailussa mukana olleet Jarmo ja Heidi Valo sijoittuivat kahdeksansiksi ja Kari ja Anne Liukkonen sijalle 12.

Päivän kilpailutuloksia pääset tarkastelemaan seuraavista linkeistä (avautuvat toisella sivustolla):

World Open, Puola, aikuisten latinalaistanssit, Varsova, Puola.
Varsova Open, nuorten latinalaistanssit, Varsova, Puola.
Avoimet Moskovan aluekilpailut, aikuisten vakiotanssit, Moskova, Venäjä.
Kansainväliset avoimet, aikuisten vakiotanssit, San Lazzaro di Savena, Italia.
Kaunas Open, senior II, latinalaistanssit, Kaunas, Liettua.

Lue myös tänään tanssittujen
Pohjois-Euroopan mestaruuskisojen,
paratanssiurheilun EM-lattareiden ja
aikuisten 10-tanssin maailmanmestaruuskilpailujen
tulostiedotteet STUL:n netistä.