Tällä kertaa blogissa pääsemme palaamaan muutaman viikon takaisiin tunnelmiin, kun Suomen breikkimaajoukkue matkasi lajin MM-kisoihin Etelä-Koreaan. Breikin lajipäällikkö Aleksi avaa…
STUL:n jäsenyhdistys Rock’n’Swing Dance Club Comets hakee lastentanssiohjaajaa Helsinkiin. Ensisijaisesti tavoitteena on jatkaa syksyllä alkaneita ryhmiä: – su klo 17…
Tulevan kauden 2023 maajoukkuevalinnat tehdään joulukuussa. Maajoukkue valitaan kaudelle 1.1.2023 – 31.12.2023. Maajoukkuehakemukset aikuis- ja junioriparien osalta tulee olla toimitettuna…
Portugalin Vila Nova de Famalicão isännöi eilen lauantaina käytyjä juniori II -ikäsarjan 10-tanssin MM-kilpailuja. Kilpailun voittoon tanssivat viime vuonna pronssille…
Ikurin liikuntahallilla kilpailtiin paikallisen Tanssiseura Swing Teamin järjestämät syksyn ainoat rock’n’swing-tanssien GP-kilpailut. Kesäkuussa käytyjen SM-kisojen mitalistit pitivät kärkisijat näpeissään tälläkin…
Suomen urheilun eettinen keskus SUEK on julkaissut kaksi merkittävää tutkimusta suomalaisen urheilun tilasta. SUEK selvitti urheilijoiden kokemuksia kilpaurheilussa sekä urheiluyhteisön…
Viime viikonloppuna 5-6.11 kisattiin Englannin Manchesterissa breikkauksen EM-kilpailut. Mitaleista sekä paikoista ensi vuoden European Games -tapahtumaan kilpaili yhteensä 75 naista…
Pahoittelemme myöhäistä kutsua, mutta tämä virallinen kutsu on saapunut liittoon vasta viikonloppuna. MM Sen2 Vakio -kilpailu järjestetään 2.12.2022 Riminillä Italiassa.…
Sibiussa, Romaniassa tanssittiin viikonloppuna perinteinen Transylvanian GP, jonka yhteydessä kilpailtiin myös WDSF:n eri ikäluokkien MM- ja EM-titteleistä. Suomalaisia osallistui mestaruuskilpaan…
Oulussa kilpailtiin tänään vakio- ja latinalaistanssien GP-kilpailut paikallisen tanssiurheiluseuran, TelemarkTeamin järjestämänä. Ouluhalliin oli kokoontunut kilpailemaan lähes 80 paria ja yli…