Syyskauden Helsinki Open 2018 -kilpailuissa saatiin ensimmäinen päivä vakio- ja latinalaistanssien parissa päätökseen. Kilpailut tanssitaan kaksipäiväisenä tapahtumana Töölön Kisahallissa ja…
Osittain samaan aikaan Helsinki Open -viikonlopun kanssa, käydään Hollannissa kaikkiaan kolmipäiväisiä Almere Open -kilpailuja, missä suomalaisurheilijiota ollaan nähty eilisen ja…
Valkeakoskella tanssittiin tänään Rocking Flamesin isännöimät rock’n’swing-tanssien grand prix -kilpailut huikeissa meiningeissä. Boogie woogien yleisen A-sarjan voittoon tanssivat voitokkaalta Miamin…
Tänään käydyissä alle 21-vuotaiden vakiotanssien maailmanmestaruuskilpailuissa, Romanian Timisoarassa, ainoana suomalaisparina kilpailuun osallistuneet Jaakko Saaristo ja Anne Haataja tanssivat ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon, sijalle 44. …
Moninkertainen arvokilpailumitalisti Juuso Väisänen onnistui hienosti Alankomaiden Leidenissä 17. – 8.10.2018 järjestetyissä FISAF Sport Aerobics maailmanmestaruuskilpailuissa. Semifinaalista toiselta sijalta finaaliin…
Suomeen on saatu eilen sunnuntaina jälleen tanssiurheilun maailmanmestareita! Seniori 2 -latinalaistanssien maailmanmestaruuskilpailuissa Puolan Elblagissa voittoon tanssivat upeat Timo Lindfors –…
Suomen Tanssiurheiluliiton suurimman jäsenseura FDO, Finnish Dance Organization, alaisuudessa olevien lajien parissa Suomen maajoukkueet nauttivat tänä viikonloppuna mitalisateesta. (Seuraava linkki avautuu…
Kotkan Hyrrät järjestivät tänä viikonloppuna 20. SM-tason kilpailunsa isännöimällä 50-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi 10-tanssin suomenmestaruuskilpailut 2018. Tänään, sunnuntaina, toisena kisapäivänä tanssittiin junioreiden joukkuesarja…
Juho Päivinen ja Mari Munne palkittiin hopeamitalein Miamissa yöllä Suomen aikaa käydyssä boogie woogien World Cupissa, USA:ssa, Floridan osavaltiossa! Toinen…
Kotkan Hyrrät järjestävät tänä viikonloppuna 20. SM-tason kilpailunsa isännöimällä 50-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi 10-tanssin suomenmestaruuskilpailut 2018. Lauantaina kilpailtiin lapsi- ja juniorisarjat, avoin…