Taatusti tanssittava B:hard-puulattia
Tämä on jo myyty!
Taatusti tanssittava B:hard-puulattia
Tämä on jo myyty!
Vuoden Tanssiurheiluvalmentaja on valittu äänestyksen perusteella nyt toista kertaa.
Lisenssiurheilijoita pyydettiin lokakuussa esittämään ehdokkaita perusteluineen Vuoden Tanssiurheiluvalmentajaksi 2021. Kriteereinä Vuoden Tanssiurheiluvalmentajalle annettiin ennakkoon ehdokkaan oleminen hyvä urheiluvalmentaja, jota kuvaavia piirteitä ovat mm. välittäminen, lajiosaaminen, pedagoginen osaaminen, tuki, kokonaisvalmennuksesta huolehtiminen, hyvä, positiivinen ja kannustava vuorovaikutus urheilijoiden ja sidosryhmien kanssa, yhteistyökyky, kehittyminen ja eettinen valmentajuus.
Yhteensä määräajassa tuli 29 esitystä, joissa ehdotettiin 14 eri valmentajaa mukaan äänestysvaiheeseen. Äänestysvaiheeseen nostettiin esitetyistä nimistä kaikki ne valmentajat, joilla oli voimassa vuoden 2021 tanssiurheilun valmentajalisenssi. Neljä valmentajaa (Harri Antikainen, Mika Jauhiainen, Pirjo Koivula ja Santtu Otsamo) pääsi finaaliäänestykseen, jossa ajalla 8.11. – 15.11. annettiin huikeat 996 ääntä.
Suomen Tanssiurheiluliitto ry:n syyskokouksessa 28.11.2021 voittajaksi julistettiin rock’n’swing -tanssien monitaituri, lajipäällikkö, valmentajakouluttaja ja valmentaja Pirjo Koivula, joka sai yli 40 prosenttia annetuista äänistä.
Urheilijoiden antamissa perusteluissa Pirjoa kiitettiin mm. kannustavana, osaavana, innostavana, mutta vaativana valmentajana, joka näkee hyvin, mitä kukin pari tarvitsee missäkin vaiheessa ja osaa sen myös kertoa/näyttää niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Häntä pidettiin myös ratkaisukeskeisenä, joka löytää valmennettavalle sopivan tavan tuoda esille asioita, jotka saattavat valmennettavan seuraavalle taitotasolle. Lisäksi Pirjon kerrottiin panostavan paljon motivaation ylläpitoon haastavinakin hetkinä.
Vuoden Tanssiurheiluvalmentaja 2021 Pirjo Koivula palkittiin kahden hengen staycationilla ja maksuttomalla valmentajalisenssillä vuodeksi 2022.
Kaikkien äänestäneiden kesken arvottiin Sokos Hotels -majoituslahjakortti. Arvonnan voittajaksi nostettiin Markus Kinnunen Helsingistä.
Kaikille esitetyille valmentajille on myös toimitettu heidän saamansa perustelut kannustamaan ja jatkamaan heidän hyvää työtään tanssiurheiluvalmennuksessa myös jatkossa.
Joulukuun alusta alkaen liiton toimistolla palvellaan ma-to klo 9-15 välisenä aikana.
Toimisto on kokonaan suljettuna itsenäisyyspäivänä 6.12. sekä joulun ja uudenvuoden tienoilla viikot 51-1.
Tulevan kauden 2022 maajoukkuevalinnat tehdään joulukuussa. Maajoukkue valitaan kaudelle 1.1.2022 – 31.12.2022.
Maajoukkuehakemukset aikuis- ja junioriparien osalta tulee olla toimitettuna viimeistään 6.12.2021 mennessä lajipäällikölle. Huippu-urheiluvaliokunta käsittelee maajoukkuevalintoja 7.12.2021. Liittohallitus tekee päätökset valiokunnan esityksestä vuoden 2021 viimeisessä kokouksessa.
Päätökset valinnoista ilmoitetaan kaikille maajoukkueeseen hakeneille henkilökohtaisesti sähköpostitse liittohallituksen kokouksen jälkeen viimeistään viikolla 52.
Aikuisten ja junioreiden maajoukkueen hakuaika päättyy 6.12.2021
Ohessa hakulomake ja ja maajoukkuetapahtumat ja kilpailut 2022. Täytetyn lomakkeen liitteeksi tulee lisätä harjoittelu-, valmennus- ja kilpailusuunnitelmat koko vuodelle 2022, joiden lisäksi hakemukseen voi liittää haluamansa vapaamuotoiset lisäselvitykset.
Aikuisten ja junioreiden maajoukkueisiin voivat hakea:
Aikuiset:
Aikuisten Boogie Woogie , Bugg, Lindy Hop A -luokan parit ja Rock’n’Roll A ja B -luokkien parit
Juniorit:
Junioreiden Boogie Woogie , Bugg, Lindy Hop B -luokan parit ja Rock’n’Roll C -luokan parit
Aikuisten- ja junioreiden osalta hakulomake liitteineen palautetaan sähköpostilla osoitteeseen: pirjo.koivula@boogietour.com.
Huippu-urheiluvaliokunta voi rankinglistojen lisäksi käyttää harkintaa tehdessään esityksen aikuisten ja junioreiden maajoukkueiden kokoonpanoista liittohallituksen vahvistettavaksi.
Sekä junioreiden että aikuisten maajoukkueisiin valitaan hakemusten perusteella 0-4 paria per laji per joukkue. Liittohallituksella on oikeus täydentää maajoukkuetta ja käyttää harkintaa maajoukkuekokoonpanon vahvistamisessa.
Tanssiurheiluliiton syyskokouspäivänä, sunnuntaina 28.11.2021 pidettiin kolme jäsenkokousta. Lähikokouksina Sokos Hotel Presidentissä pidettyyn päivään osallistui toistakymmentä seuraa.
Kokouspäivä käynnistyi vakio- ja latinalaistanssien sekä rock’n’swing -tanssien kilpailusääntömuutoksia käsittelevillä jäsenkokouksilla. Runsaan lounaan jälkeen, ennen sääntömääräisen syyskokouksen avausta julistettiin Vuoden Tanssiurheiluvalmentaja 2021 -äänestyksen voittajaksi Pirjo Koivula. Vuoden Tanssiurheilutekona 2021 palkittiin Mikkelin Urheilutanssijat, joka ei korona-aikana jäänyt murehtimaan tilaongelmia, vaan rakensi seuralle oman salin. Lisäksi Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu palkitsi Tanssiklubi Masterin lasten ja nuorten Tähtiseuratoiminnan kannustepalkinnolla. Tanssiurheiluliiton kultainen ansiomerkki luovutettiin Stina Koivistolle.
Syyskokous hyväksyi vuoden 2022 toimintasuunnitelman ja talousarvion. Kurinpitovaliokunnan kokoonpanoksi valittiin Henrik Zilliacus, Erika Lahtinen ja Eeva Sunnari. Hallitukseen valittiin seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi hallituksessa jatkavat Marko Tolvanen (varajäsen Ville Silvonen) ja Merja Satulehto (Minna Tanttu) ja uusina jäseninä Anton Kurttila (Nina Andersson) ja Henry Lipponen (Pekka Rautio).
Kokouksessa hyväksyttiin myös muutokset kurinpitomääräyksiin ja liiton sääntöihin. Suomen Tanssiurheiluliitto ja sen jäsenet ovat jatkossa sitoutuneet liikunnan ja urheilun yhteisiin vakavaa epäasiallista käyttäytymistä ja vakavia eettisiä rikkomuksia koskeviin kurinpitomääräyksiin ja urheiluyhteisön yhteisen eettisten rikkomusten kurinpitolautakunnan toimivaltaan ja sääntöihin sekä sen päätöksiin.
Kiitos kaikille osallistujille!
Alla timelapse -video Mikkelin Urheilutanssijat ry:n Vuoden Tanssiurheiluteko 2021 -tunnustuksen saaneesta teosta:
Täyttynyt tanssiurheilukalenteri tarjosi lauantaina jälleen seurattavaa, kun rock’n’swing -tanssien Suomen parhaimmisto kokoontui Helsinkiin ja juniorien vakiotanssien ja nuorison latinalaistanssien maailman parhaimmisto mitteli taidoistaan Israelissa ja Armeniassa.
Latinalaistanssien nuorison MM-kilpailut on käyty lauantaina Yerevanissa (ARM). Suomen parit, Miikka Ahonen – Ellen Puotiniemi ja Lassi Kokkonen – Saaga Bruun jakoivat saman loppusijoituksen 51. – 58. Kilpailun voitti odotetusti hallitseva nuorison 10-tanssi- ja vakiotanssipari Yaroslav Kiselev – Sofia Philipchuk (RUS), joka näin otti haltuunsa nuorisoikäsarjan kaikki tämän vuoden kolme maailmanmestaruustitteliä.
Vakiotanssien juniori II -ikäsarjan maailmanmestaruudesta on kamppailtu lauantaina puolestaan Rishon Le Zionissa (ISR). Suomen pareista Stefan Kagadi – Maria Soitonen sijoittui 27:ksi ja Sakari Merisaari – Aino Nevala ensimmäisessä ulkomaankilpailussaan jaetulle sijalle 34. – 38. Kilpailun voittoon taituroi Venäjän pari Vladislav Sokolov – Olga Borzova. Pari sijoittui pari viikkoa sitten vakiotanssien MM-kilpailun pronssille.
Tulokset World DanceSport Federationin sivuilta (linkit avautuvat toisella verkkosivustolla):
2021 WDSF World Championship Youth Latin, Yerevan (ARM)
2021 WDSF World Championship Junior II Standard, Rishon Le Zion (ISR)
**
Rock’n’swing -tanssien Suomen parhaimmisto kokoontui Herttoniemen liikuntahallille. Päivän aikana nähtiin SM-kilpailujen lisäksi myös lasten ja juniori I -ikäsarjan ikäkausimestaruuskilpailuja sekä erilliskilpailuja ja alempien taitoluokkien kilpailuja.
Boogie woogien yleisen sarjan voittoon taituroi odotetusti kotiyleisön edessä Cometsin pari Masi Saurén – Anna Tyutyunyuk (Comets, Helsinki). Seniorien SM-tittelin otti haltuunsa pari Jarkko Jetsonen – Viivi Jetsonen (DanceFlow Kuopio), ja juniorien titteli meni parille Kimi Manner – Ella Äijänaho (Baunssi, Hämeenlinna).
Buggin yleisen sarjan voiton otti pari Juho Päivinen – Ida Keränen (Bolero, Turku). Seniorien suomenmestaruuteen taituroi pari Mikko Piironen – Pirkko Hirvelä (Comets, Helsinki) ja junioreissa taitavimmaksi arvioitiin pari Kimi Manner – Ella Äijänaho (Baunssi, Hämeenlinna).
Lindy hopin yleisen sarjan suomenmestaruus annettiin parille Olli Rasi – Saana Perälä (Swing Team, Tampere) ja juniorien suomenmestaruus puolestaan parille Aarre Halinen – Sade Lindström (Hyrrät, Kotka).
Rock’n’roll naisformaation suomenmestaruus myönnettiin ryhmälle Rock Queens (Rocking Flames, Valkeakoski).
Kaikki tulokset seuran kilpailusivulta (linkki avautuu toisella verkkosivustolla): https://www.comets.fi/sm2021/
Liittohallitus on kokoontunut aikavälillä kahdesti sekä tehnyt lisäksi sähköpostipäätöksiä. Käsittelyssä on ollut mm. seuraavia asioita:
Syyskokouskutsut ja -materiaalit on hyväksytty toimitettaviksi seuroille säännöissä määriteltyjen aikataulujen mukaisesti. Materiaalit löytyvät Jäsenkokoukset -sivulta. Kokoukset pidetään 28.11. lähikokouksena Sokos Hotelli Presidentissä, Helsingissä.
Liittohallitus on myöntänyt pitkään seuratoiminnassa ja liiton toiminnassa mukana olleille henkilöille liiton ansiomerkkejä. Kaikkia näistä ei ole vielä tähän päivään (24.11.) mennessä jaettu, joten nimet ja merkkien värit pidetään vielä hallituksen sisäisenä tietona, jotta säilytetään arvokas yllätyselementti.
Lisenssivakuutuksien hinnat nousevat, korotus vaikuttaa myös lisenssien hintoihin. Korvaustilastoja ajalta 2015 – 2020:
Urheiluyhteisön yhteisen Teosto/Gramex -sopimuksen hinta nousee jälkeen n. 2,4 %. Streamiä ei saada sopimuksiin sisältymään vieläkään. Tuplaturvan hinta pysyy entisellään.
Perustettiin huippu-urheilun kehittämisryhmä, johon kuuluvat Pasi Lind, Henry Lipponen ja Henna Syväoja. Ryhmän rooli on tukea lajipäälliköitä heidän työssään.
Päätettiin hakea vuoden 2022 WRRC vuosikokousta järjestettäväksi Suomeen. WRRC:n päätöstä odotetaan vielä.
Huippu-urheilun tähtiseuraohjelma etenee, hallitus on hyväksynyt kriteeristön ja materiaalit esitettäväksi Olympiakomitean ohjausryhmälle, joka käsittelee niitä marras-joulukuun vaihteessa.
Nimitettiin Juuso Väisänen Suomen delegaatiksi Fisaf International General Assemblyyn, joka käydään verkkovälitteisesti 4.12.2021.
4.12.2021 Minskissä (BLR) järjestettävään nuorison 10-tanssin EM-kilpailuun ei lähetetä suomalaisia urheilijoita tai tuomareita alueen epävakaan tilanteen ja heikon turvallisuustason takia. Ulkoministeriön matkustustiedote, päivitetty 15.11.2021, avautuu toisella verkkosivustolla: https://um.fi/matkustustiedote/-/c/BY
Tule vastaamaan kyselyyn, jossa kartoitetaan urheilijoiden kokemuksia kaltoinkohtelusta ja urheiluympäristöstä! Haluamme kuulla juuri sinua, urheilijaa tai harrasteliikkujaa kokemuksistasi. Kysely on auki 17.11. – 17.12.2021.
Kysely on tarkoitettu yli 12-vuotiaille.
Helsingin yliopistolla on käynnistynyt tutkimushanke, jossa selvitetään urheilijoiden kokemuksia kaltoinkohtelusta, valmennuksesta, hyvinvoinnista, identiteetistä (miten ihminen ymmärtää ja määrittelee itsensä), persoonallisuudesta ja oikeusturvasta (eli siitä, miten erilaisiin kaltoinkohtelutilanteisiin on reagoitu ja miten asia on käsitelty). Tutkimuksella pyritään puuttumaan ja vähentämään kaltoinkohtelua suomalaisessa urheilussa ja sitä kautta parantamaan urheilijoiden hyvinvointia. Tämä kyselytutkimus antaa urheilijoille mahdollisuuden kertoa avoimesti ja luottamuksellisesti kokemuksistaan, ja vaikuttaa sitä kautta suomalaiseen urheiluun.
Kysely on tarkoitettu kaikille seuratoiminnassa harrastaville, yli 12-vuotiaille urheilijoille ja harrasteliikkujille. Osallistuminen tapahtuu nimettömästi ja vastauksia käsitellään luottamuksellisesti. Kyselyyn on mahdollista vastata suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Hanketta johtaa tohtoriopiskelija Jatta Muhonen (jatta.muhonen@helsinki.fi), joka antaa mielellään lisätietoja kyselystä tai koko tutkimushankkeesta.
**
We are inviting you, an athlete or a regular exerciser to answer to a survey on your experiences of Finnish sports environments and of maltreatment! Take this unique opportunity to express yourself and influence the Finnish sports culture!
The questionnaire is meant for over 12-year-old athletes/regular exercisers.
A new research has started at the University of Helsinki which investigates athletes’ experiences of maltreatment/abuse, coaching, wellbeing, identity (i.e., how an individual describes and understands themselves), personality and rights (i.e., how maltreatment cases are handled). The aim of the research is to intervene with and reduce athlete maltreatment in Finnish sports and consequently enhance all athletes’ wellbeing. This research gives athletes and regular exercisers a rare opportunity to express themselves and to influence our sports culture.
Participation in the survey is completely anonymous and all answers are treated confidentially. You must be either Finnish or a resident in Finland to answer to the survey. You can respond to the survey in Finnish, Swedish or English. The research is led by Jatta Muhonen (jatta.muhonen@helsinki.fi ), who is happy to give you more information if you have any questions about the research. The survey is open 17.11.2021 – 17.12.2021.
**
Kom och svara på ett frågeformulär som kartlägger idrottares erfarenheter av missbruk och idrottsmiljön! Vi vill höra från dig, en idrottare eller en fritidsmotionär (harrasteliikkuja) av dina erfarenheter.
Undersökningen är ämnad för personer över 12 år.
Ett nytt forskningsprojekt har startats vid Helsingfors universitet. Projektet handlas om idrottares erfarenheter av missbruk, träning, välbefinnande, identitet (hur en person förstår och definierar sig själv), personlighet och rättsprocess (d.v.s. hur olika missbrukssituationer blir hanterats). Syftet med undersökningen är att minska missbruk inom finsk idrott och förbättra idrottarnas välbefinnande.
Undersökningen ger en möjlighet för idrottare att berätta av sina erfarenheter i ett öppet och konfidentiellt sätt. Deltagandet i frågeformuläret är anonymt och alla svar behandlas konfidentiellt. Projektet leds av doktorandstudent Jatta Muhonen (jatta.muhonen@helsinki.fi), som gärna ger mer information om undersökningen eller om hela forskningsprojektet. Undersökningen är öppen från 17.11.2021 till 17.12.2021
**
Pääset vastaamaan urheilijoille ja liikunnan harrastajille tarkoitettuun kyselyyn suomeksi tästä linkistä (linkki avautuu toisella verkkosivustolla): https://redcap.helsinki.fi/redcap/surveys/?s=NP8LFE9JXJ78JKML
Du kan delta i undersökningen och svara på frågeformuläret på svenska från denna länk (länken öppnas på andra sidan): https://redcap.helsinki.fi/redcap/surveys/?s=4TJRHXYE8AFXDMN8
You can participate in the survey in English from this link (the link opens another website): https://redcap.helsinki.fi/redcap/surveys/?s=AAFKKE9MCADY79CP
Tanssiurheilussa on jälleen vietetty ruuhkaisaa kilpailulauantaita.
10-tanssin MM-kilpailut on käyty Elblagissa (POL). Maailmanmestaruuteen ylsi edellisenä vuonna (2019) hopealle sijoittunut pari Evgeny Sveridonov – Angelina Barkova (FDSARR), joka tasaisen vahvalla suorituksellaan kirkasti MM-mitaliensa värit kultaiseksi. Suomen edustuspari kilpailussa, hallitseva suomenmestaripari Henrik Saastamoinen – Iida Johansson sijoittui kilpailussa 34:ksi.
Prahassa (CZE) käydyssä boogie woogien World Cup -osakilpailussa suomalainen maailmanmestaripari Masi Saurén – Anna Tyutyunyuk jatkoi edelleen voittokannassa ollen häikäisevän ylivoimainen ja voittaen kilpailun lähes kolmen pisteen erolla ennen italialais- ja ranskalaispareja. Samuli Kalliala – Pinja Sarviluoma oli 11.
Kotimaan kamaralla, Tampereella, on puolestaan käyty vakio- ja latinalaistanssien rankingkilpailut. Yleisen sarjan vakiotanssien voiton nappasi pari Arto Pajunen – Aleksandra Skorodskaya (DanceLine, Tampere) ja latinalaistanssien voitto meni parille László Kalmár – Kastanja Rauhala (Swivel, Salo).
Nuorisoikäsarjassa voitot menivat Viroon, vakiotansseissa parille Tanno Terestal – Isabell Laast ja latinalaistansseissa parille Robert Veide – Amanda Rebeca Padar. Juniorien vakiotanssien voittoon taituroi pari Nikita Haruns – Anastasija Prikul (TK Master, Helsinki) ja latinalaistanssien voiton otti pari Kaapo Tusa – Madeleine Tigerstedt (Team HSDS, Helsinki).
Seniorien vakiotanssien voiton otti pari Aleksi Volanen – Outi Pöntinen (Blue&White, Helsinki) ja latinalaistansseissa kirkkaimmat mitalit annettiin parille Jari Laatta – Vilma Lahti (DanceLine, Tampere).
Päivän aikana tanssittiin myös 10-tanssifinaalit nuorison ja seniorien ikäsarjoissa. Nuorison finaalin voittoon ahkeroi pari Elias Saastamoinen – Emmiina Alimattila (La’Team, Kaarina), ja seniorien voitto meni Vihtiin parille Jarno Vaajoki – Aini Minkkinen (Quickstep, Vihti).
Päivän aikana käytiin myös kokeilukilpailuja, ja kaikki Tampereen kilpailutapahtuman tulokset ovat nähtävillä tuloslaskennan sivulla (linkki avautuu toisella verkkosivustolla): https://stelnet.fi/tulv21/sp20112021/index.html
Ruuhkainen kilpailukausi jatkuu heti ensi viikolla, jolloin ratkotaan mm. rock’n’swing -tanssien suomenmestaruudet Helsingissä sekä juniorien, nuorison ja alle 21-vuotiaiden vakio-, latinalais- ja 10-tanssin maailmanmestaruuksia Israelissa ja Armeniassa.
Olympiakomitea tiedottaa:
Seuran valmennuksesta ja ohjauksesta vastaaville, valmentajille, toiminnanjohtajille, lajien ja alueiden kouluttajille, koulutuksen kehittäjille ja muille kiinnostuneille tarjolla vastuullista ja menestyvää seuravalmennusta käsittelevä webinaari!
Linkki juttuun ja ilmoittautumiseen: https://www.olympiakomitea.fi/2021/11/08/tervetuloa-vastuullista-ja-menestyvaa-seuravalmennusta-webinaariin-nappaa-vinkit-kohti-entista-parempaa-valmennustoimintaa/
Tilaisuuteen voi osallistua joko torstaina 25.11. klo 10–11 tai maanantaina 29.11. klo 17.30–18.30. Webinaarit ovat sisällöltään samat.
Vastuullista ja menestyvää seuravalmennusta -webinaari avaa, mitä vastuullisella valmentamisella tarkoitetaan, miten sitä toteutetaan ja miten vastuullisuus valmennuksessa voi olla avain menestykseen. Aihetta avataan niin valmentajan kuin seuran johtamisen näkökulmasta.