VL syyssääntökokouksesta 23.10.2022 terveisiä: Tiedoksi, että kaikki VL syyssääntökokouksen liitteet hyväksyttiin. Liitteet: 4.3 Edustusseuran vaihto ja muutokset kilpailijakortistoon 6.1 ja…
Liiton toiminnanjohtaja Auli Korhonen jää opintovapaalle ja poissaolon ajan toiminnanjohtajan tehtävää hoitaa Pirjo Koivula. Yhteystiedot päivittyvät liiton verkkosivuille tehtävän alkaessa. Pirjo Koivula…
Viikonloppuna (28.-30.10.) kilpailtiin Platja d’Arossa, Espanjassa sekä maailmanmestaruuksista että avoimissa kilpailuissa ranking-pisteistä. Perjantaina 28.10. seniorit 2 -luokan latinalaistanssien MM-kilpailuihin osallistui…
Prahassa 28.-30.10.2022 tanssitut pyörätuolitanssin EM-kilpailut päättivät lajin kilpailukauden. Suomen ykköspari Timo Pyykkönen – Tuuli Harju tanssi varmasti finaaleihin niin freestylessa…
Nikita Haruns ja Anastasija Prikul edustivat Suomea viime viikonloppuna, lauantaina 23.10., nuorten latinalaistanssien Euroopan mestaruuskisoissa. Kilpailut järjestettiin Armenian pääkaupungissa Jerevanissa.…
Breikin MM-titteleistä taisteltiin viikonloppuna (21.-22.10.) Etelä-Korean Soulissa. MM-kilpailut olivat ensimmäinen suurtapahtuma, jossa pokaalien lisäksi oli tarjolla ranking-pisteitä vuoden 2024 Pariisin…
Laitamme uuteen hakuun vakio- ja latinalaistanssien GP-kilpailun järjestämisen 21.1.2023. Jotta uudelle järjestäjälle jää mahdollisimman hyvin aikaa järjestelyihin, hakemukset kiitos viimeistään…
Suomalaisparit Nikita Haruns ja Anastasija Prikul sekä Mikke Luttinen ja Miina Jauhiainen kilpailivat eilen lauantaina 15.10 alle 21-vuotiaiden 10-tanssin maailmanmestaruuskisoissa.…
Eilinen (lauantain 15.10.) boogie woogien maailmancupin osakilpailu Genevessä oli kaiken kaikkiaan onnistunut suomalaisittain. Kilpailuihin osallistui kolme suomalaisparia – yksi nuorison…
Eilen perjantaina 14.10. kilpailtiin seniorit 1 -luokan maailmanmestaruuksista latinalaistansseissa. WDSF:n kilpailut järjestettiin Rotterdamissa. Suomalaisia latinalaistanssien MM-kilpailussa edustivat parit: Toni Rasimus…