MM-titteleistä kilpailtiin Saksassa ja Bulgariassa

JULKAISTU: 11.12.2022, KATEGORIAT: Tulostiedotteet, Vakio- ja latinalaistanssit, Yleinen
MM Latin 10.12.2022 suomalaisedustus: Vasemmalta Miko Sirolinna, Silja Rantala, Alisa Heino ja Markus Ranta

 

Vilkas tanssiurheilun kansainvälisten arvokilpailujen syyskausi on lähestymässä päätöstään. Toiseksi viimeisenä kilpailuviikonloppuna ennen joulua ratkottiin MM-titteleitä niin aikuisissa kuin junioreissa.

Saksan Mülheim an der Ruhrissa kilpailtiin lauantaina 10.12 WDSF:n yleisen sarjan MM-mitaleista latinalaistansseissa. Suomesta kisaan osallistui kaksi paria. Miko Sirolinna ja Silja Rantala tanssivat sijalle 50, ja jäivät harmittavasti vain kahden tuomarimerkinnän päähän jatkopaikasta. Pari oli silti tyytyväinen tanssiinsa ja kehui kilpailun hyviä järjestelyitä ja tunnelmaa. Markus Ranta ja Alisa Heino tanssivat jaetulle sijalle 58.–59. Kisan voittoon ylsivät järjestäjämaan Saksan Marius-Andrei Balan ja Khrystyna Moshenska, jotka ovat hallinneet lajia ylivoimaisesti pari viime vuotta. Pari voitti nyt toista vuotta peräkkäin sekä EM- että MM-kultaa.

Kilpailun tulokset löytyvät täältä (avautuu toisella verkkosivustolla): https://www.worlddancesport.org/Event/Competition/World-Championship-Muelheim-an-der-Ruhr-23461/Adult-Latin-58900/Ranking

 

 

 

Juniorit 2 vakio MM 10.12.2022 suomalaisedustus: Vasemmalta Pulli, Vilmi, Ignatveva ja Shchurov

Niin ikään lauantaina 10.12 Bulgarian Sofiassa tanssittiin MM-mitaleista juniorit 2 -ikäsarjan vakiotansseissa. Suomea kisassa edusti kaksi paria. Eero Pulli ja Anni Vilmi tanssivat jaetulle sijalle 46.–47 ja Nikita Shchurov ja Angelina Ignatveva jaetulle sijalle 50.–53. Kilpailun voiton nappasivat Latvian Richards Krivins ja Marija Golubeva.

Kilpailun tulokset löytyvät täältä (avautuu toisella verkkosivustolla): https://www.worlddancesport.org/Event/Competition/World-Championship-Sofia-23423/Junior-II-Standard-58737/Ranking

Artikkelia muokattu 12.12.2022: Lisätty kuvat ja kommentit.