Dancecore toimii liiton jäsenrekisterinä ja jäsenten on sinne ilmoitettava omat henkilöjäsenensä liiton järjestösääntöjen mukaisesti. Tähän saakka jäsenyhdistysten henkilöjäsenistä on edellytetty…
Tanssidans GP-kilpailut ja seurakilpailut järjestettiin saman viikonlopun aikana Halloween-teemalla Kirkkonummella. Tanssidans talkooväki oli loihtinut kilpailupaikalle upean Halloween-tunnelman, joka alkoi jo…
RS-maajoukkue kokoontui Varalaan 31.10. yhteisen harjoitus- ja valmennuspäivän merkeissä. Päivän ohjelmassa oli niin psyykkistä valmennusta, fyysisen kunnon testaamista kuin yhteistä…
Tanssiurheiluliiton ensimmäinen täysin verkossa suoritettava koulutus, Minä ohjaajana, on nyt julkaistu Claned-oppimisalustalla. Koulutus pohjautuu aiemmin järjestettyyn Minä ohjaajana: aloituskoulutus uusille…
Tanssiurheiluliitto on ottanut käyttöön Claned-oppimisalustan osana koko liiton osaamisen kehittämistä. Alustan tavoitteena on tehdä oppimisesta entistä joustavampaa, saavutettavampaa ja vuorovaikutteisempaa…
Suomen Paralympiakomitea kartoittaa Liikuttaako? -seurakyselyllä toimintarajoitteisten henkilöiden osallistumista urheiluseurojen toimintaan sekä seurojen valmiuksia järjestää toimintaa. Kyselyssä selvitetään myös toiminnan järjestämiseen…
Viime viikonloppuna järjestettiin FDO:n maajoukkueleiri Disco- ja Performing Arts tanssijoille Varalassa Tampereella. Leirille osallistui yhteensä 48 upeaa tanssijaa. Lajivalmentajina leirillä…
Nuorison 10-tanssin maailmanmestaruuskilpailut tarjosivat suomalaisparille arvokasta kokemusta ja onnistumisen hetkiä. Kilpailut käytiin Elblagissa Puolassa 23.10.2026. Krisjanis Caunitis ja Veera Laakso…
Miten vahvistamme tanssiurheiluseuroja, innostamme uusia harrastajia mukaan ja varmistamme, että seuratoiminta kukoistaa myös tulevaisuudessa? Näihin kysymyksiin etsitään vastauksia STUL ensimmäisessä…