Vuoden 2020 latinalaistanssien suomenmestaruuksista on kilpailtu lauantaina Helsingissä, Töölön Kisahallissa. Tanssiurheiluseura Blue & White ry:n järjestämissä kilpailuissa kruunattiin uudet mestarit…
LIITTOHALLITUS ILMAISEE HUOLENSA EPÄEETTISESTÄ VALMENNUSTOIMINNASTA Suomen Tanssiurheiluliiton liittohallitus seuraa urheilun kentällä tapahtunutta valmennukseen ja epäasialliseen käyttäytymiseen liittyvää uutisointia. STUL ry:n…
Vuoden 2019 WDSF GrandSlam Series tulee päätökseen. Vakio- ja latinalaistanssien suurin ja arvokkain kilpailusarja sisälsi viisi osakilpailua, joiden perusteella parhaiten…
Vuoden 2020 ensimmäiset vakio- ja latinalaistanssien GP-kilpailut on käyty lauantaina Raisiossa. Turkulaisen Tanssiurheiluseura Bolero ry:n järjestämien kilpailuiden kohokohdat nähtiin päivän…
Latvian Riikassa lauantaina käydyt vuoden viimeiset vakio- ja latinalaistanssien maailmanmestaruuskilpailut olivat vuoden viimeinen näytön paikka juniori-ikäisille vakiotanssijoille. Suomen parit etenivät…
Nykytanssin maailmanmestaruuskilpailut on käyty viime viikon alkupuolella Puolan Rawa Mazowieckassa. Suomalaisedustusta oli mukana 15 eri sarjassa, ja mitalien makuun päästiin…
Tuoreet maailmanmestaruus- ja EM-hopeamitalistit Juho Päivinen ja Mari Munne ovat voittaneet vuoden 2019 boogie woogien maailmancupin kokonaiskilpailun. Päivinen ja Munne…
Espanjan Guadalajarassa on lauantaina käyty Seniori III latinalaistanssien maailmanmestaruuskilpailu. Petri ja Ulla Järvinen onnistuivat upeasti tuoden Suomeen pronssiset mitalit. Kilpailuun…
Vuorovuosin eri Pohjois-Euroopan maissa jo 40:ttä kertaa järjestetyt Pohjois-Euroopan mestaruuskilpailut on käyty Oslossa itsenäisyyspäivänä perjantaina. Suomesta kilpailuissa oli mukana reilu…
Saksan Bonnissa on viikonlopun aikana käyty paratanssiurheilun maailmanmestruuskilpailut. Mukana oli useita suomalaispareja, mutta tällä kertaa Suomeen ei tullut yhtään mitalia.…