Kuukausi: toukokuu 2019

Sirolinna ja Lackman ensimmäisissä yhteisissä latinalaistanssien EM-kisoissaan

JULKAISTU: 31.5.2019, KATEGORIAT: Tulostiedotteet

Miko Sirolinna ja Laura Lackman (Vakita, Vantaa) edustivat Suomea latinalaistanssien Euroopan mestaruuskilpailuissa Pariisissa 25.5. Parin sijoitus oli 49. Kisaan osallistui yhteensä 61 paria.

”Oli mielettömän hieno kunnia edustaa Suomea ensimmäisissä yhteisissä EM-kisoissamme.  Jäimme harmittavasti juuri 48 parin ulkopuolelle, mutta olemme tyytyväisiä siihen, että onnistuimme tanssimaan kauden parasta tanssiamme”, pari kertoo kisan jälkeen.

Kilpailun mitalikolmikko pysyi samana kuin vuosi sitten. Euroopanmestaruuden vievät neljättä kertaa venäläiset Armen Tsaturyan – Svetlana Gudyno. Pari on myös hallitseva maailmanmestari. Viimevuotisen hopeasijoituksensa uusivat Marius-Andrei Balan – Khrystyna Moshenska Saksasta ja pronssilla vuoden 2018 tapaan Timur Imametdinov – Nina Bezzubova Saksasta.

Latinalaistanssien EM-kilpailut 2019 tulokset >

 

 

Vienna camp 2019  10.8.2019

JULKAISTU: 31.5.2019, KATEGORIAT: Vakio- ja latinalaistanssit, Yleinen
Dear couples !

WELCOME TO THE  

VIENNA-CAMP 2019

It will take place this year in VIENNA in Austria on

Saturday, 10th August 2019 (at 09:00am )
and
Sunday, 11th August 2019 (until 16:30pm)

On Friday , 09th  August 2019 we start  only with private lessons with Angelo Madonia, Aleksander Makarov  &  Asis Khadjeh-Nouri…
Attached you will find the official flyer for your information.

It is a standard and latin camp with group lessons and private lessons.
During group lessons and private lessons they will shape you up so that the Vienna-Camp  will be a successful event for you.

Following teachers will be available for you also with private lessons in addition:

  • Glenn Weiss (St)
  • Angelo Madonia (St)
  • Aleksander Makarov (St)
  • Lina Chatkeviciute (St)
  • Robert Wota (St)
  • Alexander Muretov (St)
  • Daniele Di Gennaro (St)
  • Roman Mayer (St)
  • Ruslan Golovashchenko (St)
  • Csaba Laszlo (St)
  • Blaz Pocajt (St)
  • Asis Khadjeh-Nouri (St)

 

  • Sandro Cavallini (La)
  • Evgeny Imrekov (La)
  • Dirk Heidemann (10-dance)
  • Marco Cuocci (10-dance)
  • Petr Horacek (10-dance)
  • Nikita Bazev (La)

Please do the registration under :  info@ikn2008.de with your arrival/and leaving day/clocktime  to /from the trainingshall in case you would like to book private lessons in addition.
Please be aware that only with an early registration we can allow for special requests on private lessons.

Best regards,
Iran and Asis

Iran Khadjeh-Nouri
Private Lesson Management

VIENNA – CAMP 2019 | VIENNA |  AUGUST  10 – 11

Mob:                       +49 (0)172 34 34 412
Fax:                        +49 (0)3222 428 66 89
Email:                      info@ikn2008.de

Notice:
With your booking you accept that the participation of the event and private lessons are legally binding, and in case of cancellation later than four weeks prior to VIENNA CAMP in VIENNA you are obliged to find another couple that will take over your lessons and camp-fee. If you cannot find another couple you must pay for the lessons you have booked and for the camp-fee.  For the camp-fee you will get a voucher for next year for the same event. -Further if you would like to make a change of private lessons 2 weeks BEFORE the event starts it would cost Euro 50,- per change in case the change would be possible. Hoping very much of your understanding in this case. Thank you very much .

 

Toisen edustusparin kulut korvattu virheellisesti vakiotanssien EM-kisoissa

JULKAISTU: 30.5.2019, KATEGORIAT: Vakio- ja latinalaistanssit, Yleinen

Suomen Tanssiurheiluliitto maksoi virheellisesti toukokuussa 2019 Latviassa järjestetyissä vakiotanssien Euroopan mestaruuskilpailuissa kahden edustusparin matkakulut. Liittohallituksen päätöksen (16.12.2017) mukaan liitto korvaa vain ykkösparin ja mahdollisen huoltajan (alaikäiset kilpailijat) kilpailumatkan kulut ja toinen pari maksaa kulut itse.

Liiton säännöissä tai toimintatavoissa edustusparien kilpailumatkakulujen korvaamisessa ei ole tapahtunut muutoksia, joten jatkossa korvataan edelleen vain ykkösparin kulut eikä korvauksia myöskään myönnetä takautuvasti jo kilpailleille kakkospareille.

Pahoittelemme tapahtunutta ja siitä mahdollisesti aiheutuneita epäselvyyksiä.

Suomen Tanssiurheiluliitto

Harrastusviikko avaa koulujen ovet seuroille elokuussa

JULKAISTU: 22.5.2019, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

Harrastusviikko käynnistää syyslukukauden hyvällä energiapommilla! Olympiakomitean koordinoimalla valtakunnallisella harrastusviikolla koulujen ovet ovat auki eri lajien seuratoimijoille. Viikko tarjoaa loistavan väylän esitellä omaa toimintaa ja hankkia uusia jäseniä. 

Viikko rohkaisee lapsia ja nuoria tutustumaan lähiseudun tarjontaan ja auttaa heitä löytämään oman harrastuksen. Harrastusviikkoa vietetään 26.8. – 1.9.2019.

Seurat sopivat osallistumisestaan suoraan koulujen kanssa. Kaikki mukaan ilmoittautuneet koulut löytyvät harrastusviikon sivuilta www.harrastusviikko.fi. Mikäli omat lähikoulut vielä puuttuvat listalta, niitä voi kannustaa ilmoittautumaan mukaan.

Mukaan huolellisesti suunnitellen

Seurassa on hyvä pohtia tarkasti, millaista toimintaa harrastusviikolla kannattaa esitellä. Onko kyseessä ala- vai yläkoulu ja mikä kyseistä kohderyhmää voisi kiinnostaa? Apua tilaisuuden suunnitteluun ja vetämiseen kannattaa pyytää seuran omilta nuorilta.

Siirtymä harrastusviikolta seuraharjoituksiin kannattaa myös miettiä valmiiksi, jotta kynnys tulla mukaan on mahdollisimman pieni. Tuleeko esimerkiksi lajin esitellyt ohjaaja tai kummiurheilija paikalle myös kokeilupäivänä? Tai voiko tutustumisharjoitukseen ottaa mukaan kaverin?

Valmiit materiaalit helpottavat viestintää

Harrastusviikon valmiit materiaalit löytyvät harrastusviikon sivuilta. Ne ovat vapaasti kaikkien käytettävissä.

Tuloksia ja kuvia vakio- ja latinalaistanssien ikäkausimestaruuskisoista 2019

Vakio- ja latinalaistanssien ikäkausimestaruuskilpailut käytiin 17.-18.5. Helsingissä tanssiseura TK Masterin isännöimänä. Viikonlopun aikana ratkottiin suomenmestaruudet Lapsi 1- ja Lapsi 2-, Juniori 1- ja Seniori 2–4 -sarjoissa sekä alle 21-vuotiaiden sarjassa. Lapset ja juniorit tanssivat myös joukkueiden suomenmestaruustitteleistä. Lisäksi kisattiin Rising Stars -luokissa Juniori 2-, Nuoriso-, Seniori 1- ja Yleisessä ikäsarjassa.

Palaa kisan tunnelmiin! Katso kuvagalleria tai videotallenteet kisoista.

Lasten ja junioreiden joukkue-SM-kisa

Kiitos lasten ja nuorten joukkuekilpailuihin osallistuneille pareille yhteishengestä ja kannustuksesta! Joukkuekilpailuissa on energinen ja yhteisöllinen tunnelma. On hienoa, että nuoret tanssijat tekevät yhteistyötä seuran sisällä ja kannustavat toisiaan onnistumisiin. Kilpailumuoto lisää myös yhteistyötä seurojen välillä, kun seurat kokoavat yhteisjoukkueita.

Lapsi 1–2 -kisan kärjessä olivat järjestävän seuran TK Masterin joukkueet: Kultaa Master Helsinki 1:lle ja hopeaa Master Helsinki 2:lle. Pronssilla Kirkkonummelta TanssiDans Musta (TanssiDans). Kisaan osallistui yhteensä 16 joukkuetta ympäri Suomen.

Myös Juniori 1–2 -joukkueiden Suomen mestaruuteen tanssivat TK Masterin joukkue Master Helsinki. Toisena TanssiDans Valkoinen (TanssiDans, Kirkkonummi) ja kolmantena Bolero Turku 2 (Bolero, Turku). Kisassa oli 12 joukkuetta.

alle 21-vuotiaiden Suomen mestaruudet

Dmitri Borovski – Alisa Alexandrova

Alle 21-vuotiaiden latinalaistanssien Suomen mestareiksi tanssivat Dmitri Borovski – Alisa Alexandrova (TK Master, Helsinki). Hopeamitaleilla Henrik Saastamoinen – Iida Johansson (Fregolina, Kaarina) ja pronssilla Rodion Mudarissov – Emilia Shchurova (TK Master, Helsinki).

Vakiotansseissa alle 21-vuotiaiden mestaruuden veivät Angelo Annese – Sandra Lankila (DC Diamond, Turku). Hopeamitalisteina palkittiin Henrik Saastamoinen – Iida Johansson (Fregolina, Kaarina) ja pronssille Leo Österås – Jessica Lilja (Lumets, Helsinki).

Senioreiden Suomen mestarit

Olli-Pekka Vanhala – Tiina Tarvonen

Ikäkausimestaruuskilpailuissa ratkaistiin kolmen eri seniori-ikäsarjan suomenmestaruudet sekä vakio- että latinalaistansseissa.

Seniori 2 -sarjan latinalaistanssien voiton nappasivat Jani Kallio – Satu Vuorjoki (Buumi, Helsinki). Hopealla Mikko Mättö – Anna Jouppila-Mättö (J&V, Kuopio) ja pronssilla Mika Heikkinen – Ella Tikkanen (Bolero, Turku). Kisaan osallistui 18 paria.

Niinikään 18 parin vakiokilpailusta voittajiksi tanssivat Juha Rautio – Päivi Rautio (Step, Tampere). Toisena Alexander Ivanitskiy – Irene Hägerström (TK Master, Helsinki) ja kolmantena Olli-Pekka Vanhala ja Tiina Tarvonen (Mikkelin Urheilutanssijat).

Seniori 3 -ikäsarjan latinalaistanssikisasta SM-tittelin pokkasivat Petri Järvinen – Ulla Järvinen (Star, Helsinki). Hopealla Jarmo Kouhia ja Marjatta Kouhia (Buumi, Helsinki) ja pronssilla Jukka Leppänen – Tiina Siniketo-Leppänen (Nick’s Dancing, Lahti). Luokassa oli yhteensä 23. osallistujaparia.

Saman ikäsarjan vakiotanssikisaan osallistui huikeat 26 paria. Kultaa veivät Jouko Leppälä – Heljä Leppälä (Step, Tampere). Hopeaa Hannu Kolehmaiselle ja Pirjo Kaskisolalle (Vakita, Vantaa) ja pronssia jo toistamiseen Jukka Leppäselle ja Tiina Siniketo-Leppäselle.

Seniori 4 -sarjan latinalaistanssien voitto meni Timo Savolaiselle ja Eija Mykkäselle (Cavalier, Järvenpää). Hopealla Raimo Kekola – Soile Maunuksela (Botafogo, Seinäjoki) ja pronssilla Jukka Soikkeli – Aija Soikkeli (Habanera, Espoo).

Vakiotansseissa SM-voittajiksi tanssivat Keijo Vierimaa – Seija Vierimaa (Step, Tampere) ja hopealla jälleen Raimo Kekola – Soile Maunuksela. Pronssimitalit Seppo Mustoselle ja Rita Nevasteelle (Vakita, Vantaa).

Lapsi- ja Juniori-sarjojen ikäkausimestaruudet

Lapsi 1 E-D -luokassa helsinkiläisen tanssiseura TK Masterin parit veivät kärkisijat. Maximilian Pehkonen – Mila Martikainen tanssivat voittoon ja Ilja Pehkonen – Milana Sumova hopealle. Pronssilla oululaiset Aatu Halonen – Sara Kantomaa (DSC Oulu).

TK Masterin parit hallitsivat myös Lapsi 2 E-C -luokkaa. Kultamitalit Nikita Shchuroville ja Angelina Ignatyevalle, hopeiset Jalisei Zemljannikoville ja Vlada Sidunovalle. Pronssilla Jimi Eskelinen – Veera Laakso (Cavalier, Järvenpää).

Juniori 1 -ikäsarjan vakiotanssien kirkkaimmat mitalit ripustettiin parin Stefan Kagadi – Maria Soitonen (Blue & White, Helsinki) kaulaan. Himmeämmät mitalit Kirkkonummelle TanssiDansin pareille Kaapo Tusa – Malin Gustafsson sekä Nikita Haruns – My Narvo. Luokkaan osallistui yhteensä 26 paria.

Latinalaistansseissa kärkikaksikko pysyi samana. Kagadi – Soitonen kultaa, Tusa – Gustafsson hopeaa. Pronssille TK Masterin pari Mark Lakhan – Anastasija Prikul. Luokassa 27 kilpailevaa paria.

Rising Stars -luokkien tulokset

Henrik Saastamoinen – Iida Johansson

Rising Stars -luokkiin saa osallistua omasta ikäsarjastaan ne parit, jotka ennen kilpailua eivät kuulu kotimaisen rankingin kuuden parhaan joukkoon. Viikonloppuna kisattiin Rising Stars -luokat seuraavissa ikäsarjoissa: Juniori 2, Nuoriso, Yleinen, Seniori 1.

Juniori 2 -ikäsarjan kymppitanssien voittoon tanssivat Arseni Vorobyev – Milana Maasik (Lumets, Helsinki). Hopeaa Eetu Niittymäelle ja Fay Antikaiselle (TanssiDans, Kirkkonummi) ja pronssia Alvin Peltokankaalle ja Janna Kallavalle (DC Diamond, Turku).

Nuorison vakiotanssien Rising Stars -kilpailun voitto meni Kuopioon tanssiseura J&V:n parille Urho Salo – Inkeri Salo. Toisena Matias Maula – Anna Presnukhina (TK Master, Helsinki) ja kolmantena Karl-Mathias Siimann – Mira Ruohonen (DC Diamond, Turku).

Nuorison latinalaistansseissa puolestaan kultaiset mitalit saivat kaulaansa Rodion Mudarissov – Emilia Shchurova (TK Master, Helsinki). Hopeiset pujotettiin Markus Kinnusen ja Saana Pellisen (Botafogo, Seinäjoki) ja pronssiset Egor Jaakkosen ja Anastasia Savolaisen (TK Master, Helsinki) kaulaan.

Yleisen luokan latinalaistanssien Rising Star -voiton veivät Henrik Saastamoinen ja Iida Johansson (Fregolina, Kaarina), hopealle sijoittuivat Pierluigi Videsott ja Netta Leppiniemi (Lumets, Helsinki), ja pronssille Samuli Perämaa ja Riina Hintsala (J&V, Kuopio).

Saman ikäsarjan vakiotanssien kultamitalit matkasivat Saloon, kun voittoon tanssivat Toivo Markozov – Elisa Niinistö (Swivel). Jo toistamiseen palkintokorokkeella, nyt hopeamitalia noutamassa Samuli Perämaa ja Riina Hintsala (J&V, Kuopio) ja kolmantena Juho Lipsonen – Jutta Rautio (DanceLine, Tampere)

Seniori 1 -luokan vakiotanssien Rising Star -voittajina palkittiin Juho Järvenpää – Maria Heikkilä (Volta, Helsinki). Toisena Mikko Minkkinen – Mari Minkkinen (Cavalier, Järvenpää) ja kolmansina Pekka Nätynki – Mirva Nätynki (Telemark Team, Oulu).

Latinalaistansseissa vaihtui voittaja ja kakkos- ja kolmospari vaihtoivat paikkaa: Rising Star -kultaa saivat Tero Liljamo – Laura Kortesalo (Star, Helsinki). Hopealla Pekka Nätynki ja Mirva Nätynki ja pronssilla Mikko Minkkinen – Mari Minkkinen.

Katso koko kilpailun tulokset >

Palaa kisan tunnelmiin! Katso kuvagalleria tai videotallenteet kisoista.

Leena Liusvaara Tanssin Talo ry:n hallitukseen

JULKAISTU: 20.5.2019, KATEGORIAT: Mediatiedotteet, Seuratiedotteet

Suomen Tanssiurheiluliiton puheenjohtaja Leena Liusvaara on valittu 16.5.2019 pidetyssä Tanssin Talo ry:n kokouksessa hallituksen jäseneksi.

Tanssin talo on Suomen ensimmäinen tanssille omistettu näyttämö, joka avaa ovensa Kaapelitehtaalla Helsingissä 2021. Talo tarjoaa puitteet tanssikentän yhteistyölle ja kansainvälisesti kiinnostavimmille esityksille.

9.6.2010 perustetun yhdistyksen tavoitteena on edistää korkeatasoisen taidetanssin ja -kulttuurin tarjontaa alueellisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Näitä tavoitteita yhdistys edistää Tanssin talo -hankkeen avulla.

Hankkeen tavoitteena on, että Helsinkiin syntyvästä Tanssin talosta tulee kansainvälisesti ainutlaatuinen tilakokonaisuus, jossa ovat laajasti mukana tanssikulttuurin eri muodot. Tanssin talo tarjoaa yleisölle avoimen, helposti lähestyttävän kohtauspaikan ja samalla edellytykset myös muiden esittävien taidealojen korkeatasoiselle esitystoiminnalle. Tanssin talo tulee osaltaan ratkaisemaan vuosikymmeniä jatkuneen tanssin harjoitus- ja esitystilaongelman pääkaupunkiseudulla.

Uusi hallitus muodostuu useiden eri tanssialojen edustajista.

Masi Saurén ja Anna Tyutyunyuk boogie woogien maailmancupin osakilpailuvoittoon

JULKAISTU: 18.5.2019, KATEGORIAT: Kilpailutiedotteet, Rock'n'swing -tanssit, Tulostiedotteet

Helsinkiläiset Masi Saurén ja Anna Tyutyunyuk voittivat 18.5.2019 Moskovassa järjestetyn boogie woogien maailmancupin osakilpailun. Pari edustaa tanssiseura Rock’n’roll Dance Club Cometsia.

Karsintakierroksella Saurén ja Tyutyunyuk olivat toisia, mutta tuomarit lähettivät heidät semifinaalin kärkipaikalta finaaliin.

”Tanssimme tasaisen onnistuneet vedot jokaisella kierroksella, mikä on meille harvinaista”, pari kommentoi kisakokemustaan voiton jälkeen.

Tämä oli vuoden kolmas osakilpailu, ja Saurénin ja Tyutyunyukin tulokset ovat olleet noususuhdanteisia. Edellinen MM-cupin kisa järjestettiin huhtikuussa rock’n’swing-tanssien Pohjoismaisen mestaruuskisan yhteydessä Järvenpäässä. Saurén ja Tyutyunyuk olivat tuolloin sekä PM-kisan että maailmancupin osakilpailun neljänsiä. Ennen Moskovan cup-osakilpailua Saurén ja Tyutyunyuk olivat maailmanrankingin kuudensia.

”Tähän kilpailuun muutimme taktiikkaa. Aikaisemmissa kisoissa emme ole täysin onnistuneet, mutta nyt valitsimme oikean narun. Voitto tuli, ja se tuntuu hyvältä!”

Kyseessä on parin ensimmäinen voitto kansainvälisistä kilpailuista. ”Tätä hetkeä olemme odottaneet monta vuotta. Nyt se tuli, ja nyt nautitaan!”

Samuli Kalliala ja Pinja Sarviluoma olivat MM-cupkisan kuudensia.

Toinen kisaan osallistunut suomalaispari, maailmanrankingin yhdeksänneksi sijoitetut Samuli Kalliala – Pinja Sarviluoma (Swing Team, Tampere) olivat kuudensia.

”Päivän ensimmäiset kierrokset eivät olleet omaa parastamme, mutta onnistuimme kuitenkin seuraavilla kierroksilla paremmin ja saavutimme tavoitteemme pääsemällä finaaliin. Olemme erittäin tyytyväisiä finaalin hitaaseen kierrokseen”, Kalliala ja Sarviluoma raportoivat.

Suurimmat kiitokset huikealle kannustusjoukolle niin paikan päällä kuin koti-Suomessakin!”

Moskovan maailmancupin hopea- ja pronssimitalit menivät Ruotsiin. Toisella sijalla Jonathan Haug – Emma Danielsson, kolmansina Viktor Edlund – Wilma Edlund.

Kilpailun tulokset: World Rock’n’Roll Confederation WRRC

 

Tanssiurheilun superviikonlopun aattona

Tulevana viikonloppuna on merkittävä kilpailupäivä monelle tanssiurheilijalle ja kosolti jännitettävää penkkitanssiurheilijoille! Kotimaassa kisataan nimittäin vakio- ja latinalaistanssien ikäkausimestaruuksista Helsingissä sekä Performing Arts -tanssien Suomenmestaruuksista ja ikäkausimestaruuksista Tampereella. Lisäksi rock’n’swing-tanssijat matkustavat Moskovaanboogie woogien maailmancupin osakilpailuun.

Boogie woogien maailmancup Moskovassa – mukana kolma suomalaisparia

Lauantaina 18.5. Moskovassa kilpaillaan boogie woogien maailmancupin osakilpailu, johon osallistuu Suomesta vastikään pohjoismaiden- ja suomenmestaruuden voittaneet Juho Päivinen – Mari Munne (Bolero, Flying Steps, Turku), SM-hopeaa ja Pohjoismaisten mestaruuskisojen kuudennelle sijalle tanssineet Samuli Kalliala – Pinja Sarviluoma (Swing Team, Tampere) sekä PM-nelosiksi tanssineet Masi Saurén – Anna Tuytuynyuk Rock’n’Roll Dance Club Comets, Helsinki).

”Lähdemme varmoin tunnelmin hakemaan sijoitusta palkintokorokkeelta ja tavoittelemaan voittoa. Viime maailmancupin osakilpailussa sijoituimme marginaalisella 0,15 pisteen erolla hopealle voittajapariin nähden, ja tarkoituksenamme on nyt nousta kuulemaan Maamme-laulua korkeimmalle korokkeelle”, kertovat ennakkotunnelmistaan Juho Päivinen ja Mari Munne.

Kilpailun tuloksia voit seurata World Rock’n’Roll Conferedationin sivuilta: https://wrrc.dance/competitions/results-current-year/

Performing Arts -tanssijat ratkovat Suomen mestaruudet Tampereella

Tampereella käydään kaksipäiväiset Performing Arts -tanssilajien suomen- ja ikäkausimestaruuskilpailut. Viikonlopun aikana juniorit ja aikuiset kisaavat duoissa, muodostelmissa ja pienryhmissä.

Lavalle nousevat myös all styles showcase erityisryhmät sekä Production Cupin toisen osakilpailun osallistujat. Lisäksi kisataan avoin Synchro Dance -luokka. Synchro Dance on uusi tanssimuoto, jossa voi kilpailla millä tahansa tanssityylillä tai -rytmillä. Synchro Dancessa tanssijat tanssivat koko esityksen ajan keskenään samoja liikkeitä, samassa muodostelmassa, mahdollisimman yhdenmukaisesti ja yhdenaikaisesti. Koreografia voi sisältää yhtä tai useampaa tanssityyliä ja -rytmiä.

Kilpailun järjestävät yhteistyössä Finnish Dance Organisation FDO ja Hip Hop House.

Performing Arts suomenmestaruus- ja ikäkausimestaruuskilpailut
la 18.5. klo 10-20 ja su 19.5. klo 9-18
Tampereen Messu- ja UrheilukeskusIlmailunkatu 20, Tampere

Lisätietoa ja tulokset: www.fdo.fi/kilpailut/

Vakio- ja latinalaistanssien ikäkausimestaruuskisat Helsingissä

Vakio- ja latinalaistanssien eri ikäsarjojen parhaat tanssijat kohtaavat ikäkausimestaruuskilpailuissa Helsingin Herttoniemessä la–su 18.–19.5.2019. Viikonlopun aikana kisataan kymmenessä eri ikäsarjassa, ja lisäksi lapset ja juniorit kisaavat joukkuekilpailuissa. Kisaviikonloppu kokoaa paikalle noin 300 tanssiurheilijaa eri puolilta Suomea. Kisan järjestää tanssiseura TK Master.

Koko kaksipäiväisen kilpailun voi seurata myös Suomen Tanssiurheiluliiton tuottaman livestreamin kautta osoitteessa www.tanssi.tv

Vakio- ja latinalaistanssien ikäkausimestaruuskilpailut
la 18.5. klo 10-21 ja su 19.5. klo 10-18.30
Herttoniemenrannan liikuntahalli, Petter Wetterin tie 5, Helsinki

Kilpailun sivut: www.tanssiklubimaster.fi/tanssikilpailut
Kilpailun Facebook-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/1474024849394596/