Nyt Helsingissä on tarjolla kolmen urheiluopiston yhteistyönä toteuttama VAT eli valmentajan ammattitutkinto. Myös muilla urheiluopistoilla on tarjolla vastaavia koulutuksia. Valmentajan…
Liitto kiittää kaikista hakemuksista seuraavan kahden vuoden tuomarivalintojen Tuki-ryhmään. Lajipäällikkö Toni Tuomisen lisäksi työryhmään kuuluvat: Harri Antikainen Adrien Fitori…
Liitto julisti 16.6. seurojen välisen kilpailun jäsenmäärän kasvattamisesta. Jäsenmääräkilpailussa verrattiin 31.10. mennessä DanceCoreen viedyt jäsenet vuodelle 2022 vahvistettuun jäsenmäärään. Kaksi…
Liittohallitus teki elokuun suunnittelupäivillä päätöksen, että vuoden 2023 talouden tasapainottamiseksi lajipäälliköiden syyskuussa päättynyt kaksivuotiskausi jatkuu vasta vuoden 2024 alussa. Maajoukkue-…
Sibiussa tanssitiin MM-titteleistä viikonloppuna Romanian Sibiu isännöi viikonloppuna perinteistä Transylvanian GP:tä, jonka yhteydessä ratkottiin MM-mitaleita yleisen sarjan latinalaistansseissa sekä…
Suomen Tanssiurheiluliitto ry:n sääntömääräinen syyskokous sekä vakio- ja latinalaistanssien kilpailusääntöjä käsittelevä kokous järjestetään sunnuntaina 19.11.2023 Vakio- ja latinalaistanssien kilpailusääntömuutoksia käsittelevä…
Ehdotuksia vuoden 2023 Vuoden valmentajaksi saatiin 15, ehdokkaita oli 17. Listauksessa näet ehdotetun nimen ja perustelut, joilla ehdokasta on esitetty…
Vuoden 2024 seura- ja valtakunnalliset kilpailut löytyvät nettisivun tapahtumakalenterista. Järjestämme lisähaun 2.-19.11.2023. Päätökset tehdään mahdollisimman pian haun päättymisen jälkeen, jolloin…
Tiedote 25.10.2023 Nuorille suunnattu tanssiohjelma Moves Like Summeri saa jatkoa – Haku on auennut 28.10.! Paljon toivottu Moves Like Summeri…
Kiitämme seuroja aktiivisuudesta ja hakemuksista! Liitto lähtee järjestämään SM Latin 2024 -kilpailuja 10.2.2024 yhdessä DanceLine ry:n (Tampere) kanssa. Vahvistamme kilpailukutsuun…