Kevätkokouksen pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty. Pöytäkirja on julkaistu sivulla Tietoa liitosta/Jäsenkokoukset ja lisäksi se on viety jäsenseurojen sisäisille sivuille…
Etäyhteydellä ja Balanssi- studion tiloissa järjestettiin sunnuntaina 2.6.2024 vakio- ja latinalistatanssituomareiden täydennyskoulutus. Kauniista kesäsäästä huolimatta koulutukseen osallistui 30 tuomaria. Keskeisinä…
Latinalaistanssien nuorten EM-kilpailut käytiin Saksassa lauantaina. Kovatasoisessa kilpailussa nähtiin myös suomalaisväriä, sillä peräti 58 parin joukossa oli kaksi Suomea edustanutta.…
Sähköpostipäätökset Breik edutusjoukkueen vahvistaminen ja matkatuet IDO European Hip Hop Battle & Breaking Championships -kilpailuihin FDO lajien maajoukkuehaun avaaminen Todettiin…
Tanssiurheiluliiton kevätkokous pidettiin viime sunnuntaina. Jäsenyhdistysten osallistumisaktiivisuus oli jälleen pieni, mutta sekä paikan päällä Sporttitalolla että etänä oli kuitenkin…
Sääntömääräisen kevätkokouksen yhteydessä jaettiin Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämät arvomerkit, Ansiomerkkien luovuttajana toimi Tanssiurheiluliiton 2. varapuheenjohtaja Anton Kurttila. Leena Liusvaaralle luovutettiin…
STUL ry:n hallitus on 02.05.2024 päättänyt aiempaan päätökseensä viitaten, ettei se lähetä urheilijoita WDSF:n kilpailutapahtumiin, joissa on mukana tuomareita, urheilijoita…
Kirkkonummelaisen TanssiDansin järjestämissä kaksi päiväisissä Ikämestaruuskilpailuissa Espoossa koettiin ja nähtiin toinen toistaan uskomattomampia ja riemastuttavimpia huippu-elämyksiä. Kilpailun ja kilpailulajien monimuotoisuus,…
Avataan haku Suomen Tanssiurheiluliiton maajoukkueeseen disco- ja Performing Arts -lajeihin kaudelle 2024. Hakuaika 22.-31.5.2024. Lisätietoja ja haut lajipäällikkö jenni.aaltonen(at)kihy.fi. Lisäinfoa…
Ikäkausimestaruuskilpailut tanssittiin viikonloppuna Espoossa. TanssiDansin ja Habaneran yhdessä järjestämiin kilpailuihin ilmoittautui valtava määrä tanssijoita juuri koulunsa aloittaneista lapsista senioreihin. Kyseessä…