Skip to content
2.11.2026 • Muut
Kurinpitovaliokunnan päätökset kuluvan vuoden (2026) aikana

Tanssiurheiluliiton kurinpitovaliokunta on kuluvan vuoden 2026 aikana tehnyt seuraavat kurinpitoon liittyvät päätökset (23.10.2026).

Kiertopalkinnon palauttamatta jättäminen

Suomen Tanssiurheiluliiton liittohallitus on lähettänyt 29.3.2026 Tanssiurheiluliiton kurinpitovaliokunnalle käsiteltäväksi kiertopalkinnon palauttamatta jättämistä koskevan asian.

Kurinpitovaliokunta toteaa, ettei asiassa ole kurinpitosäännön 4.3 § mukaisia painavia syitä asian käsittelyyn, ja päättää, ettei ota asiaa käsittelyyn.

Valmentajan epäeettinen toiminta valmennettaviaan kohtaan

Tanssiurheiluliiton ilmoituskanavaan on tehty heinäkuussa 2025 ilmoitus, joka koskee valmentajan väitettyä epäeettistä käyttäytymistä. Ilmoitus koskee muun muassa pitämättömiä yksityistunteja ja valmentajalle suoritettuja maksuja.

Kurinpitovaliokunta katsoo, että valmentajan menettely on rikkonut eettisen säännöstön 5 §:ää ja 7 §:ää ja siten kurinpitosäännön 2 § b-kohtaa, kun hän on käyttänyt valta-asemaansa väärin pyytämällä valmennettaviltaan toistuvasti lainoja ja jättänyt taloudellisia velvoitteitaan hoitamatta. Kurinpitovaliokunta päättää antaa valmentajalle yhden kuukauden toimitsijakiellon.

Ilmoituksessa mainitun toisen valmentajan osalta ei ole esitetty näyttöä, joka osoittaisi hänen olleen osallisena menettelyyn, eikä asia näin ollen aiheuta toimenpiteitä hänen osaltaan.

Omien valmennettavien suosiminen tuomaritoiminnassa

Suomen urheilun eettisen keskuksen (SUEK) ILMO-palveluun on tehty ilmoitus, joka koskee GP-kilpailun tuomarin pisteytystä ja omien valmennettavien suosimista.

Kurinpitovaliokunta toteaa, että tuomarin pisteytyksessä on ollut hänen valmentamiensa parien hyväksi merkittävä ja johdonmukainen poikkeama suhteessa muun tuomariston pisteytykseen. Valiokunta katsoo menettelyn kurinpitosäännön 2 § h-kohdan vastaiseksi ja päättää antaa tuomarille asiasta kirjallisen huomautuksen. Kurinpitovaliokunta ohjeistaa tuomaria jatkossa kiinnittämään erityistä huomiota arvostelun objektiivisuuteen ja puolueettomuuteen tuomaroidessaan sellaisia pareja, joihin hänellä on valmennuksellinen tai muu henkilökohtainen suhde.

Kaikkien päätösten kirjalliset pöytäkirjat liitteineen ovat nähtävissä Tanssiurheiluliiton toimistolla.