STUL:n Suomenmestaruuskilpailuihin on laadittu uusi katsojaohje, jonka tavoitteena on tehdä kilpailutapahtumasta turvallinen, viihtyisä ja sujuva kaikille tapahtumaan osallistuville.
Ohjeistus on osa Suomenmestaruuskilpailujen kehittämistä. Kilpailutapahtumien kasvaessa ja kehittyessä myös niiden toteuttamiselta vaaditaan entistä selkeämpiä toimintatapoja, vastuita ja yhteisiä pelisääntöjä.
Uudessa katsojaohjeessa käsitellään muun muassa pöytäpaikkoja, katsomopaikkoja, coaching-aluetta, urheilijoiden käytössä olevia tiloja sekä kuvaamista ja sosiaalista mediaa.
Selkeyttä ja ammattimaisuutta kilpailutapahtumiin
Suomenmestaruuskilpailu on tanssiurheilun vuoden tärkeimpiä tapahtumia. Tapahtuman onnistuminen muodostuu kilpailijoiden ja tuomareiden lisäksi monista tekijöistä: toimivasta tuotannosta, katsomoista, kilpailualueista, valmennuksesta, turvallisuudesta, viestinnästä ja yleisön viihtyvyydestä.
Uudella ohjeistuksella halutaan varmistaa, että eri toimijoilla on selkeä käsitys siitä, miten kilpailupaikalla toimitaan ja mitä eri alueet ovat tarkoitettu palvelemaan.
”Haluamme rakentaa tapahtumia, jotka vastaavat yhä paremmin myös nykyaikaisen kilpailu- ja tapahtumatuotannon vaatimuksiin.
Ohjeistus on mallinnettu FDO vastaavan katsojaohjeen pohjalta ja sitä on sovitettu STUL kilpailutoimintaan. Samalla haluamme tehostaa ja selkeyttää jo olemassa olevia ohjeita ja toimintatapoja.Ohje ei koske ainoastaan katsojia, vaan kaikkia kilpailutapahtumaan osallistuvia – myös urheilijoita” – Tapahtuma- ja viestintäkoordinaattori Alisa Heino
Tutustuthan katsojaohjeeseen ennen kilpailuihin saapumista.