
STUL:n pitkäaikainen vaikuttaja, hallituksen jäsen ja liiton historian tallentaja Eero Laakso (s. 1946) poistui keskuudestamme 21.8.2026.
Eeron askel oli jo jonkin aikaa hidastunut, eikä hän enää jaksanut osallistua keväällä pidettyihin liiton 50-vuotisjuhliin. Hän oli kuitenkin loppuun asti aktiivinen tanssiurheilun seuraaja ja tukija monin tavoin. Eero ylläpiti keskusteluyhteyttä liiton ja Yleisradion välillä tanssiurheilun TV-näkyvyyden varmistamiseksi. Vuosituhannen vaihteessa Suomessa järjestetyt kansainväliset kilpailut saivatkin laajaa näkyvyyttä sekä YLE:n kanavilla että Eurosportin lähetyksissä. Hän kirjoitti Tanssiurheilun käsikirjan, joka pohjautui hänen omiin muistiinpanoihinsa ja liiton historiatutkimukseen. Teos julkaistiin viitenä painoksena, joista viimeisin uusittu versio ilmestyi vuonna 2014. Kirja sisältää poikkeuksellisen laajan luettelon mestareista niin kotimaan kuin kansainvälisiltä parketeilta.
Eero seurasi kaikkea tanssiurheilua yhtä kiinnostuneesti lajista ja koulukunnasta riippumatta. Hän vaikutti liiton hallituksessa 1990-luvun alusta lähtien, vastaten erityisesti tiedotuksesta ja viestinnästä vapaaehtoisvoimin. TV-sopimusten ja kuvaustuotannon lisäksi hänen kädenjälkensä näkyi myös Tanssiurheilija-lehden toimittamisessa. Vielä vuonna 2013, puheenjohtajakauteni alussa, Eero oli mukana toiminnassa ja antoi arvokkaita neuvoja lajin näkyvyyden edistämiseksi.
Eero muistetaan aktiivisena puurtajana, jonka sydän sykki vahvasti sekä perheelle ja lastenlapsille että tanssiurheilulle. Hänelle myönnettiin liiton hopeinen ansiomerkki vuonna 2006 ja kultainen vuonna 2026. Kultaista ansiomerkkiä ei ehditty toimittamaan Eeron eläessä, ja se luovutetaan nyt hänen pojalleen Tero Laaksolle kiitoksena Eeron merkittävästä panoksesta liiton kehittämisessä.
Liittohallitus, toimihenkilöt ja lajipäälliköt viettivät yhteisen hiljaisen hetken Eeron muistolle suunnittelukokouksessaan Espoossa.
Suomen Tanssiurheiluliiton liittohallitus sekä liiton jäsenistö muistavat Eeroa lämmöllä ja ottavat osaa omaisten suruun.
Leena Liusvaara STUL ry, puheenjohtaja