Päivä: 12.11.2025

Toiminnanjohtajan palsta 46/25

JULKAISTU: 12.11.2025, KATEGORIAT: Yleinen

Vaalea nainen katsoo kameraa.

Tanssiurheiluliitossa eletään jälleen muutoksen ja uudistumisen aikaa – ja hyvästä syystä. Viime vuosien aikana olemme kulkeneet määrätietoisesti kohti vahvempaa ja omavaraisempaa liittoa, joka pystyy seisomaan omilla jaloillaan ja kehittämään toimintaansa, strategian suunnassa, pitkäjänteisesti.

Muutokset näkyvät myös toimiston ja jaoksien arjessa. Ensi vuoden alusta alkaen jokaisella työntekijällä ja jaoksella on oman operatiivisen tehtävänsä lisäksi talous- ja tulosvastuu. Tämä vahvistaa vastuullisuutta, mutta ennen kaikkea se antaa mahdollisuuden kehittää toimintaa entistä rohkeammin ja tavoitteellisemmin. Kaikki liiton toimialat – kilpailutoiminta, osaamisen kehittäminen, huippu-urheilu, viestintä ja PR, jäsenpalvelut sekä talous ja hallinto – kehittyvät jatkossa strategian mukaisesti kohti kasvua ja vaikuttavuutta.

Organisaatiouudistuksen myötä liittoon syntyy myös kaksi uutta tehtävää: Viestintä- ja tapahtumakoordinaattori sekä Urheilu- ja koulutuskoordinaattori. Molemmissa tehtävissä tarvitaan sekä osaamista että intoa kehittää omaa aluetta ja liiton toimintaa kokonaisuutena. Toivon, että liiton toiminnasta kiinnostuneet tarttuvat rohkeasti tähän mahdollisuuteen – tai vinkkaavat tehtävistä omissa verkostoissaan. Nyt on erinomainen hetki uudistaa toimintakulttuuria, kirkastaa liiton brändiä ja tuoda mukaan uutta energiaa ja näkemyksiä. Seuratkaa liiton kotisivun uutisia ja somekanavia, uusien työntekijöiden haku alkaa pian.

Liittohallituksen johdolla suunniteltu organisaatiomuutos on nyt edennyt vaiheeseen, jossa voidaan todeta työn tulleen tältä erää päätökseensä. Uusi organisaatiokaavio ja ohjesääntö otettiin käyttöön vuonna 2024, ja ne ovat nyt siirtyneet ja siirtymässä arjen toiminnan perustaksi. Tämä uudistus selkeyttää vastuita ja rooleja, vahvistaa ohjausryhmän roolia operatiivisessa johtamisessa, haastaa toimiston henkilökunnan kehittämään ja kehittymään ja vapauttaa liittohallituksen keskittymään entistä paremmin strategiseen johtamiseen ja liiton toiminnan kehittämiseen.

Uudistuminen ei ole koskaan helppoa, mutta se on välttämätöntä, jos haluamme kasvaa ja pysyä ajassa mukana. Tanssiurheiluliiton arvoihin – rohkeasti ja yhdessä – kiteytyy se, mitä nyt tarvitaan eniten: uskallusta katsoa eteenpäin ja tehdä asioita yhteistyöllä, avoimesti ja pitkäjänteisesti.

Lämpöä loppusyksyn sateisiin ja viimaan

Pirjo

os mieltäsi askarruttaa joku asia, ota rohkeasti yhteyttä

(050-4080 122 tai pirjo.koivula(a)dancesport.fi)

Et ole yksin -peruskoulutus

JULKAISTU: 12.11.2025, KATEGORIAT: Jäsentiedote

Ilmoittaudu maksuttomaan Et ole yksin -peruskoulutukseen!

Tervetuloa mukaan Väestöliiton Tunnista, ennaltaehkäise ja puutu epäasialliseen käytökseen harrastuksessa -koulutukseen 🧩

🗓 Perjantaina 21.11.2025 klo 11.30–13.00
💻 Teamsissa – nappaa koulutus kuulokkeisiin vaikka lounaskaveriksi!

🗣 Koulutus pidetään suomeksi ja on maksuton sekä avoin kaikille harrastustoiminnassa mukana oleville – lajista tai harrastusmuodosta riippumatta.

Koulutuksessa:
-Saat käytännön tietoa epäasiallisen käytöksen, häirinnän ja väkivallan ehkäisemisestä harrastuksissa
-Opit, miten puuttua tilanteisiin turvallisesti
-Pääset pohtimaan, miten teidän harrastusympäristössänne rakennetaan turvallisuutta

Kouluttajana toimii Väestöliiton Et ole yksin -palvelun asiantuntija Heidi Schrooten.
🔗 Ilmoittaudu viimeistään 17.11.2025 tästä:

https://link.webropolsurveys.com/Participation/Public/4535d472-f4cc-4ad7-bb69-ffcd829f3a7a?displayId=Fin3507419


Liittohallituksen päätöksiä 11/2025

JULKAISTU: 12.11.2025, KATEGORIAT: Yleinen
  • hyväksyttiin organisaatiomuutoksen ja strategian pohjalta tehdyt tehtäväkuvien muutokset henkilöstölle
  • hyväksyttiin toimintasuunnitelma 2026 sekä siihen liittyvät mittarit pienin muutoksin syyskokoukselle esitettäväksi
  • hyväksyttiin talousarvio 2026 syyskokoukselle esitettäväksi
  • hyväksyttiin 50-vuotisjuhlagaalan talousarvio suunnitteluvaiheessa
  • päätettiin nimetä Katriina Lahti Paralympiakomitean syyskokousedustajaksi
  • päätettiin esittää syyskokoukselle eroa DanceSport Europesta
  • hyväksyttiin tekninen muutos jäsenmääräkyselyvastausta koskevaan tiedusteluun pöytäkirjaan 09/2025
  • päätettiin olla nostamatta kilpailunjärjestämismaksuja (VL)
  • hyväksyttiin järjestösääntömuutos syyskokoukselle esitettäväksi, aiheina jäsenkategoriamuutokset ja jäsenmaksun perintä jäsenluettelon perusteella
  • päätettiin Breikkiliiton SM-arvojen hyväksymisestä, mikäli suomalaistuomareilla on liiton tuomarilisenssit
  • hyväksyttiin SM-tapahtumakäsikirja ja yhteistyösopimuspohja (VL ja RS)
  • merkittiin tiedoksi VL:n kuviotyöryhmä: H. Ahti-Hallberg, N. Antikainen ja S. Lund.
  • vahvistettiin lajipäällikkövalinnat HUV:n esityksen mukaisesti: Breikki – Hattunen (1v), FDO – Aaltonen (2v.), Paratanssi – Kantola (1v.), RS – P. Koivula (2v.), VL – Tuominen (2v.).
  • merkittiin tiedoksi arvioitu ylijäämä vuoden 2025 talousarvioissa
  • merkittiin tiedoksi tietosuojavaltuutetun vastaus avoinna olleeseen asiaan. Vastaus ei aiheuta toimenpiteitä.
  • käsiteltiin FDO:n vastaus STUL:n viimeiseen ehdotukseen sopimuksen allekirjoitusta edeltävässä keskustelussa. (HUOM: STUL/FDO –jäsenyyssopimus on allekirjoitettu viikolla 46, kiitos kaikille neuvotteluissa mukana olleille!)

 

Kiitos hallitusjäsenille pitkästä ja antoisasta kokouksesta – keskustelu oli runsasta ja asioita eteenpäin vievää