Haku tanssin yläkoululeiritykseen 2024-2025

JULKAISTU: 26.4.2024, KATEGORIAT: Koulutustiedotteet, Yleinen, Yläkoululeiri

Ensi syksynä starttaa toinen ryhmä tanssin yläkoululeiritystä Varalan urheiluopistolla.

Tällä kertaa leiritys järjestetään yhdessä cheer-tanssin kanssa.
Luvassa on siis tanssillisten taitojen kehittämistä ja vaikutteita yli laji- ja liittorajojen!

Tietoa Yläkoululeireistä:

  • urheilijan ikä 13-15 (16) vuotta, yläkouluikäinen
  • tarkoitettu kaikkien liiton tanssilajien urheilijoille
  • ensisijaisesti muille kuin maajoukkueurheilijoille
  • tavoitteena huippu-urheilijan polulle lähteminen ja urheilijana kasvaminen
  • yhteensä neljä leiriä / lukuvuosi, yksi leirijakso kestää 4 päivää

Tanssin yläkoululeirit on tarkoitettu nuorille, huipulle tähtääville tanssiurheilijoille, jotka tulevat kaikista liiton tanssilajeista. Tämän vuoksi leirien lajivalmennus koostuu monipuolisista tanssillisista lajitaidoista, jotka eivät ole sidottuja mihinkään tiettyyn tanssilajiin ja -tyyliin.

Yläkoululeirityksen tehtävä on antaa nuorille monipuolisesti ja ikätasoisella tavalla urheilijan perustaitoja sekä kasvattaa heitä toimimaan itselle uusien valmentajien ja ryhmän kanssa täysin urheilulle omistetussa ympäristössä. Myöhemmin, kun nuori on kehittynyt urheilijan polulla maajoukkuetasolle, on aika edetä lajikohtaisten erikoistekniikoiden valmennukseen, jota liitto järjestää kunkin tanssilajin maajoukkueille.

1. leiri ma – to 9.-12.9.2024
2. leiri ma – to 18.-21.11.2024
3. leiri ma – to 27.-30.1.2025
4. leiri ti – pe 21.-24.4.2025

Lajivalmentajana toimii Annica Sällylä. Jos tanssiurheilun ja cheer-tanssin yhteisestä ryhmästä tulee suurempi kuin 25 osallistujaa, leireille tulee lisäksi toinen valmentaja cheer-tanssin puolelta.

Varalan leirin hinta 310 €/leiri. Hinnat sisältävät täysihoidon, valmennuksen ja ohjauksen sekä yövalvonnan. Lisäksi materiaalimaksu 20 € / lukuvuosi.

Hakuaika on 29.4.-30.5. Hakijan huoltaja tekee hakemuksen yhdessä hakijan tanssiurheiluseuran valmentajan tai tanssikoulun opettajan kanssa. Hakemukset tehdään yksittäisinä urheilijoina (ei parina) tällä hakulomakkeella (linkki avautuu toisella sivustolla).
Huippu-urheilujaos valitsee hakijoista korkeintaan 25 tanssiurheilijaa, jotka osallistuvat lukuvuoden 2024-2025 neljälle yläkoululeirille. Ilmoitamme yläkoululeiritykseen valituille urheilijoille valinnasta viimeistään viikolla 24.

Tietoa Yläkoululeireistä:

Leirin jokaisena päivänä on varattu reilusti aikaa koulutehtävien tekemiseen. Samalla nuorta kasvatetaan jo yläkouluiässä itsenäiseen opiskeluun ja vastuun ottamiseen myös opiskelujen osalta. Tällä halutaan valmistaa nuoria 2. asteen opintoihin ja mahdollisesti hakeutumiseen 2. asteen urheiluakatemiatoimintaan. Tiiviillä yhteistyöllä koulujen kanssa opiskelut eivät pääse kärsimään leiritysten takia, leirille osallistumisen ehdoton edellytys on opiskelujen hoitaminen laadukkaasti.

Elämäntaidot ovat toinen selkeä sisältökokonaisuus. Psyykkinen valmennus, ravinto, uni ja lepo ovat urheilun näkökulmasta erittäin tärkeitä osa-alueita. Myös ns. arjen hallintaa kehitetään systemaattisesti leirityksen aikana. Valtakunnallisen yhteistyön ansiosta leirityksessä on käytettävissä Suomalainen huippuosaajien verkosto myös elämäntaitojen opettamisessa.

Urheilullisen puolen kehittämisessä huomioidaan erityisesti motoristen perustaitojen monipuolinen kehittäminen, sekä fyysisten ominaisuuksien kehittäminen. Lajitaitoja opitaan pätevien lajivalmentajien johdolla päivittäin.

Lisätietoa Varalan yläkoululeirityksestä voit lukea Varalan sivuilta