Uusi Tähti syttymässä Raahessa!

JULKAISTU: 2.4.2024, KATEGORIAT: Yleinen

Tai itseasiassa kaksikin. Upea seura, Raahen Funky Hall on jo pitkällä Lasten ja nuorten sekä Aikuisten Tähtiseuraohjelmiensa Tähtipoluilla. Valmista tulee hurjaa vauhtia, sillä toiminnanjohtaja Heini-Marian johtamassa ja ohjelmaa rakentavassa työryhmässä on peräti kuusi aktiivista alansa ammattilaista.

Seurakäynnillä 26.3.2024 näkyi kaikesta seuran vahva yhteisällisyys, lämmin ilmapiiri sekä arvojen mukainen ja suurella sydämellä toimiminen. Seura on perustettu vuonna 2009. Jäseniä on lähes 200 ja asiat ovat kaikin puolin hyvin. Työryhmä kertoi, että vaikka seuratoiminnan kuvaaminen yhteensä lähes 90 yksityiskohtaisen kriteerin mukaisesti on haastava ja iso työ, se on jo tähän mennessä kannattanut. Nähtiin, että vaikka ohjelman rakentamisvaiheessa ylämäkeen poljetaankin, mäki maksaa velkaansa monin kerroin dokumentoituna, ohjeistettuna sekä selkeämpänä ja jäsentyneenä toimintana.

Tähtiohjelma on nostanut esille myös monta tärkeää asiaa ja näkökulmaa, joita muuten ei ehkä olisi huomattu ottaa kehittämiskohteeksi. Ja oletteko muuten käyneet joskus 1800 luvulla rakennetun Raahen Seminaarin alueella? Mikä ympäristö! Funky Hallin aivan huikeat tilat ovat linnamaisessa vanhassa ja arkkitehtuuriltaan ainutlaatuisessa seminaarin päärakennuksessa, jonka seinät, aulat ja portaikot huokuvat historiaa. Nekin ansaitsisivat ikioman erikoistähden! Fynky Hall on huippu seura, josta vielä kuullaan!