Syyskauden 2023 tulokset IDO:n arvokilpailuista

JULKAISTU: 26.1.2024, KATEGORIAT: Tulostiedotteet

Tiivis tanssiurheilun syyskausi piti sisällään useita kansainvälisiä arvokilpailuja myös FDO:n alaisissa lajeissa. Alta löydät tuloskoosteen syksyn ja alkutalven arvokilpailuista ja parhaimpia suomalaistuloksia kustakin kilpailusta. Mitalisteista on koosteessa lueteltu vain ne, joissa finaalissa on ollut vähintään 6 osallistujaa.

Hip hopin MM-kilpailut järjestettiin 23.-27.10. Kielcessä, Puolassa. Kisassa oli mukana kuusi pienryhmää tai muodostelmaa Suomesta. Kisojen parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi aikuiset2 pienryhmissä kuudenneksi sijoittunut Hot Cakes. Myös aikuiset2 muodostelmissa ELEKANTTI sijoittui top10-joukkoon eli yhdeksänneksi.

Latin ja Caribbean shown MM-kilpailut käytiin 6.-8.11. Skopjessa, Pohjois-Makedoniassa. Suomea kisassa edusti iso joukko, joka keräsi myös hienosti menestystä! Latin shown junioreiden pienryhmissä TKV Latin Show Juniors voitti kultaa! Aikuisten pienryhmissä RD Publish tanssi pronssille, ja juniorit2 duoissa Aino Nevala ja Saaga Järvinen ylsivät niin ikään pronssille.

Heti näiden kisojen jälkeen kisattiin samassa paikassa Latin stylen MM-kilpailut 8.-10.11. Myös näistä kisoista Suomeen matkusti takaisin useita mitaleita! Aikuiset2 naiset samba sooloissa Mirva Nätynki nappasi hopeaa ja Susanna Hirvonen pronssia. Saman sarjan cha cha chassa Pia Liettyä tanssi pronssia. Juniorit2 duojen cha cha chassa Unna Vehmas ja Selma Okkonen nappasivat pronssia. Samaan aikaan käydyistä Synchrotanssin MM-kilpailuista Dance Actions Pacemakers saavuttivat pronssimitalin aikuiset1 pienryhmistä.

Showtanssin EM-kilpailut kisattiin 9.-11.11. Laskossa, Sloveniassa. Duoissa juniorit1-sarjassa Emilia Leppälä ja Lumi Saraste sijoittuivat sijalle 15. Samalla sijalle päätyivät Loiste Juniors junioreiden pienryhmissä, sekä Dance Actions Juniors junioreiden muodostelmissa.

Marraskuun lopulla 27.-30.11. Belgian De Pannessa kilpailtiin Jazztanssin MM-kilpailut. Suomalaisista korkeimman sijoituksen nappasivat juniorit1 duoissa Aava Lehikoinen ja Eerika Koivula, sijoittuen 10. sijalle. Aikuiset1 duoissa Mimmi Savolainen ja Siiri Niemelä sijoittuivat 12., ja junioreiden muodostelmissa StepUp JazzUp 11. Miesten aikuiset1 sooloissa Anders Korpilahti oli 13.

Vuoden viimeiset arvokilpailut käytiin niin ikään De Pannessa, kun 1.-3.12. ratkottiin nykytanssin MM-mitalit. Näistä kisoista Suomeen saatiin upea kultamitali aikuiset1 sarjan pienryhmissä DCA Ensemblen toimesta! Saman ikäsarjan muodostelmissa StepUp Trainees tanssi upeasti hopealle, ja aikuiset2 sarjan pienryhmissä Attitude Foeminas saavutti pronssia.

Lisäksi syyskuussa kilpailtiin discon EM-mitaleista Ruotsissa, joista on jo julkaistu oma uutisensa.

Onnittelut kaikille tanssijoille upeista suorituksista ja itsensä ylittämisestä arvokilpailuissa! Kaikki suomalaistulokset löytyvät FDO:n nettisivujen ajankohtaista-sivulta kunkin kilpailun omasta uutisesta: https://fdo.fi/ajankohtaista/

Paljon onnea kaikille kisoissa menestyneille ja kiitos jokaiselle Suomea edustaneelle! Kiitos myös taustajoukoille, kun mahdollistatte tämän kaiken. Myös tänä vuonna pääsemme jälleen jännittämään upeita suomalaissuorituksia maailmalla. Palataan niihin tunnelmiin myöhemmin!