VALKUT-hankkeella lisää valmennusosaamista tanssiurheiluseuroihin

Tanssiurheiluliitto on käynnistänyt VALKUT (Vetovoimaa ohjaajapolun alkuun tanssiurheilussa) -hankkeen, jolla tuotetaan lisää ohjaaja- ja valmennusosaamista tanssiurheiluseuroihin. Hanke on saanut Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää tukea lajiliittojen ohjaaja-valmentajakoulutuksen uudistamiseen ja tehostamiseen koronapandemian haitallisten seurausten korjaamiseksi lasten ja nuorten urheiluseuratoiminnassa.

Koronaviruksen leviämistä ehkäisevien rajoitusten johdosta liikuntaa edistävien valtakunnallisten lajiliittojen ja urheiluseurojen toiminta ja sen kehittäminen on ollut haasteellista jo usean vuoden ajan. Harjoitus-, kilpailu- ja yleisötapahtumien järjestäminen on ollut keskeytyksissä tai rajattua.

Tanssiurheiluseurojen toiminta ja toimintaan osallistuvien määrä on vähentynyt oleellisesti. Erityisesti toiminnan järjestämisen ja siihen osallistumisen rajoitukset ovat tutkitusti vaikeuttaneet lapsille ja nuorille järjestettyä seuratoimintaa.

Koronarajoitusten päätyttyä lasten ja nuorten motivaatio palata harrastustoimintaan liittyy keskeisesti ohjaajien ja valmentajien toiminnan koettuun tasoon ja osaamiseen. Ohjaajien ja valmentajien toiminnan laatu ja pätevyys tehtävässään ovat keskeisimmät tekijät sille, miten suuri vetovoima sekä pysyvyys liikuntaharrastukseen syntyy, sanoo ministeri Petri Honkonen.

Huhti-toukokuun vaihteessa tehdyn seurakyselyn perusteella tanssiurheiluseuroja auttaisi eniten saamaan lapsia ja nuoria mukaan toimintaan ohjaajakoulutusten virtaviivaistaminen ja niiden hallinnon yksinkertaistaminen sekä osallistumismaksualennukset, toiminnassa mukana olevien ohjaajien ja valmentajien täydennyskouluttautuminen, matalan kynnyksen ja ei-kilpailuihin tähtäävien tanssiryhmien lisääminen alakouluikäisille tai sitä nuoremmille sekä aktiivisten ohjaajaresurssien löytäminen. Lisäksi korona-aikana on havaittu vaikeuksia löytää myös nuorten kilparyhmille ammattimaista valmentajaa.

Näihin tarpeisiin vastatakseen 1.6.2022 käynnistyneen VALKUT-hankkeen pääsäännöllinen kohderyhmä on Suomen Tanssiurheiluliitto ry:n jäsenseurat, jotka tarvitsevat tukea uusien ohjaajien ja valmentajien kouluttamiseen. Toisena kohderyhmänä hankkeessa toimivat uudet ohjaaja- ja valmentajakoulutuksiin osallistuvat opiskelijat, joihin toimenpiteet kohdistuvat.

Hankkeen päätavoite on saada tanssiurheiluseuroihin ympäri Suomen omia ohjaajia ja valmentajia lasten ja nuorten toiminnan elvyttämiseksi seuratoiminnassa, sekä sitoutumaan jatkamaan kouluttautumista opintokokonaisuuden loppuun saakka uudistamalla koulutussisältöjä ja tarjontaa paremmin maantieteellisesti saavutettavaksi. Lisäksi osaamisen ja motivaation vahvistamisen keinoin kasvatetaan ja sitoutetaan ohjaajat ja valmentajat seuratoimijoiksi.

Hankkeella halutaan madaltaa jäsenseurojen kynnystä kouluttaa seuraan omia, päteviä ohjaajia ja valmentajia etenkin lasten ja nuorten ryhmien vetäjiksi. Hankkeella on tarkoitus lisätä ja muokata tarjontaa siten, että pienemmilläkin tanssiurheiluseuroilla on taloudellisesti mahdollista kouluttaa omaan seuraan oma ohjaaja/valmentaja. Lisäksi on tarkoitus uudistaa sisältöjä siten, että lähiopintojen tarve vähenee ja koulutukset on suurimmalta osin mahdollista toteuttaa liiton verkko-oppimisympäristössä omaan tahtiin tai tietyiltä osin aikataulutettuina. Sisältöjen uudistaminen ohjaa myös toisilta oppimisen suuntaan, vertaistuen saamiseen ja ohjaaja- ja valmentajaverkoston luontiin. Tämä vahvistaa myös ohjaajien ja valmentajien motivaatiota ja valmiuksia ohjata lasten ja nuorten ryhmiä itsenäisesti omassa seurassaan.

Hankkeen päämäärä on lisätä ohjaajia ja valmentajia sekä valmentajien lajikohtaisiin opintokokonaisuuksien aloituskoulutuksiin (vakio- ja latinalaistanssien ja rock’n’swing -tanssien Seuraohjaajakoulutus 1) että matalan kynnyksen harrastetanssien ohjaajien peruskoulutuksiin (Bailatino Kids- ja lastentanssiohjaajan peruskoulutukset). Hankkeeseen sisällytettäviä koulutustapahtumia on kalenteroitu jo elokuulle ja vuodenvaihteeseen, tunnistat ne maininnalla VALKUT -hankkeesta.

Hankkeen koulutuksista valmistuneet ohjaajat kutsutaan kevätkaudella toisilta oppimista ja toisille jakamista sekä motivaation vahvistamista tukeviin ideapäiviin, jossa luodaan ohjaajien yhteisöllisyyttä ja mentorointisuhteita.

Hankeaika on 1.6.2022 – 31.12.2023 ja hanketta arvioidaan kehittävän arvioinnin menetelmillä.