Suomen breikkimaajoukkue nimetty, tähtäin Pariisissa 2024

JULKAISTU: 5.11.2020, KATEGORIAT: Breaking, Mediatiedotteet
Ramona Panula kilpalattialla
Ramona Panula

Suomen Tanssiurheiluliitto ry:n hallitus vahvisti sunnuntaina 1.11.2020 käydyssä kokouksessaan Suomen breikkimaajoukkueen kokoonpanon. Neljästä naisesta ja neljästä miehestä sekä kahdesta varahenkilöstä koostuva joukkue edustaa Suomen absoluuttista parhaimmistoa kansainvälisillä areenoilla.

Miesten maajoukkueeseen valittiin Johannes Hattunen, Kimmo Korpela, Pontus Linder ja Elias Niskanen. Naisten maajoukkueen kokoonpanoksi vahvistettiin Ramona Panula, Anniina Sono Tikka, Aino Lisma ja Tanja Kuurola. Varahenkilöinä toimivat Niklas Isola ja Kristiina Mikhel.

Kaikilla joukkueeseen valituilla on jo takanaan runsaasti kansainvälistä menestystä eri tapahtumista. Panula, Sono Tikka ja Hattunen ovat kansainvälisesti tunnetuimpien, meritoituneimpien ja arvostetuimpien suomalaisbreikkareiden joukossa. Hattunen, Korpela ja Panula olivat myös mukana vuoden 2019 MM-kilpailuissa Kiinan Nanjingissa.

Suomen Breikkiliiton järjestäytyminen Tanssiurheiluliiton alle otti ensiaskeleitaan jo vuoden 2017 puolella urheilijoiden valmistautuessa Nuorten Olympialaisiin 2018, mutta varsinainen koordinoitu yhteistoiminta Tanssiurheiluliiton kanssa on toden teolla saatu toimimaan vuoden 2020 aikana. Maajoukkuetoiminnan ja -valmennuksen käynnistyminen vuoden 2021 alusta alkaen on viimeisin näkyvä toimenpide, jossa on tiivistetty Tanssiurheiluliiton ja Breikkiliiton välistä hyvää yhteistyötä ja edesautettu breikin lajikehitystä. Maajoukkueen nimeämisen myötä Suomi toimii lajissa edelläkävijöiden joukossa maailmalla ja edesauttaa urheilijoiden ammattimaista valmistautumista kohti vuoden 2022 The World Games -kilpailuja ja Pariisissa 2024 järjestettäviä Olympialaisia. Kansainvälisen Olympiakomitean lopullista nuijankopautusta breikin mukanaolosta Pariisin kilpailuohjelmassa odotetaan tulevan joulukuun alkupuolella.

Tuntuu upealta olla mukana kokemassa jotain historiallista, olla viemässä tanssiurheilua Olympialaisten kisaohjelmaan. Breikki vetoaa etenkin nuorempaan sukupolveen urheilullisuudellaan ja rytmeillään, mutta tarkoitus ei tietenkään ole unohtaa eikä edes häivyttää sitä vahvaa lajinomaista kulttuuria ja perintöä, mikä breikkiyhteisöllä on taustallaan. Meillä on lajiperheemme sisällä paljon oppimisen tilaisuuksia toisiltamme ja uskon, että joulukuussa tulevan päätöksen myötä tanssiurheilussa nähdään pian uusi nuorten urheilijoiden aalto, joka piristää myös tanssiurheilun muiden lajien seuratoimintaa, totesi Tanssiurheiluliiton puheenjohtaja Leena Liusvaara.

Breikki on yksi hip hop -kulttuurin neljästä elementistä ja lajin ehdokkuus olympialajiksi on herättänyt paljon moniulotteista keskustelua genren sisällä. Breikillä on vahva historia ja perinteet organisoitua ja toimia hip hopin elementtien kautta. Päällimmäisin huoli, että mitä sille kaikelle tapahtuu, kun breikistä tulee urheilulaji, on ollut pinnalla. Itse näen prosessissa myös erittäin paljon mahdollisuuksia. Suomen Breikkiliiton ja Suomen Tanssiurheiluliiton välisellä hyvällä yhteistyöllä saamme varmasti olympiaprosessin vietyä maaliin niin, että siitä muodostuva legacy, perintö, hyödyttää paitsi breikkareita yksilöinä, myös koko breikkikulttuuria Suomessa, lisäsi Breikkiliiton puheenjohtaja Ramona Panula.

Lisätietoa lajista:

https://www.dancesport.fi/lajit/breaking/

https://breikkiliitto.fi/index.php/mita-on-breikki/ (avautuu toisella verkkosivustolla)