Olympiakomitea tarvitsee uutta johtajuutta ja koko liikuntakentän huomioimista

JULKAISTU: 22.10.2020, KATEGORIAT: Mediatiedotteet

Olympiakomitea tarvitsee uutta johtajuutta ja koko liikuntakentän huomioimista

Olympiakomitean johtajavalinta käy kuumana. SSS otsikoi kisan olevan ”kahden kauppa” (SSS 19.10.), jonka jälkeen  Mika Anttonen on luopunut leikistä. Kauppaa käyvät kuitenkin hyvinkin tasaisesti kaikki ehdokkaat – lajin suuruudella kun ei äänestyksessä ole äänimäärän suhteen niin suurta merkitystä, sillä Olympiakomitean jäsenyhdistyksillä on kullakin ääniä 1 tai 2 – riippuen onko laji olympialaisissa tai ei. Kaksi pikkuruista jäsenjärjestöä ovat yhtä mahtavia kuin yksi suuri.

Olympiakomitean saatua sateenvarjonsa alle koko suomalaisen urheilun kentän vuoden 2017 organisaatiofuusiossa, sen johtajalta tarvitaan näkemystä koko laajan urheilun lajikirjon, liikunnallisen elämäntavan sekä huippu-urheilun osalta. Urheilukentän tunteminen samoin kuin strateginen ja tulevaisuusorientoitunut johtajuus ovat merkittävässä roolissa, jotta suomalainen liikuntakulttuuri, rahoitus, tulostavoitteet ja lajien tasapuolinen kohtelu saavat ansaitsemansa huomion ja tuen.

Olympiakomitean johtajuus on kokopäivätyötä; se ei ole pelkkä luottamustehtävä, jonka kautta voi jäähdytellä tai hakea lisää volyymia CV:hensä. Se ei voi olla puoluepolitiikkaa tai hyvä veli -verkostoja. Se on isompi asia, jossa yhdistyvät kestävä johtajuus, eettiset arvot ja halu palvella kokoaikaisesti urheilun ja liikunnan kenttää. Tehtävään tarvitaan kokemusta, osaamista ja verkostoja sekä urheiluorganisaatioiden että yhteiskunnan eri toimintojen osalta. Johtajan visio ja ymmärrys urheilurahoituksen kestävästä kehityksestä sekä Veikkauksen ja OKM:n rahoituselementtien osuudesta ovat iso asia: yhteiskunnan kokonaistilanne ja viimeiset rahoitusratkaisuissa tehdyt päätökset vaikuttavat urheilumenestyksen tavoitteisiin sekä seuratoiminnan ja liikuntayhteisöjen toimintojen mahdollisuuksiin.

Talvi- ja palloilulajit ovat meille kaikille tuttuja, mutta suomalaisen urheilukentän rikkaus on sen moninaisuudessa. Pienet ja keskisuuret lajit ovat usean liikkujan ja urheilijan valinta, joko osan uraa, tai uran maaliin saattamiseen saakka. Jokainen liikuntalaji ja liikunnan lajiliitto on siis yhtä merkityksellinen yhteiskunnallisessa kontekstissa,  ja se saa antaa myös äänensä Olympiakomitean johtajavaalissa.

Suomen Tanssiurheiluliitto ry tukee Taitoluisteluliiton ja Paralympiakomitean rinnalla Olympiakomitean johtajavalinnassa TkT Susanna Rahkamoa, jonka kokemus urheilun, lajiliittotoiminnan, kansainvälisen urheiluorganisaatiotyön sekä strategian suunnittelun ja toimeenpanon kentillä on juuri sitä, mitä suomalainen urheilukenttä tarvitsee. Se tarvitsee johtajuuden muutosta kestävän, eettisen johtajuuden suuntaan – pois kahden kaupoista ja ennakkoasetelmista, on sitten kyse vaalista tai tehtävän toteuttamisesta. Urheilussa pelkästään suuruus ei vaikuta, merkittävyys ja osallisuus vaikuttavat.

Leena Liusvaara
Suomen Tanssiurheiluliitto ry:n puheenjohtaja, Salo

Auli Korhonen
Suomen Tanssiurheiluliitto ry:n toiminnanjohtaja, Helsinki