Kekola – Maunuksela 2. kierrokselle vakiotanssien maailmanmestaruuskisoissa, voitto Italiaan

Vakiotanssien seniori IV -ikäsarjan maailmanmestaruudet ratkaistiin Antwerpenissä pe 8.2.2019. Suomen Raimo Kekola – Soile Maunuksela tanssivat re-dancen kautta toiselle kierrokselle ja sijoittuivat jaetulle 94. sijalle. Voitto meni Italiaan.

”Omasta mielestämme tanssi sujui hyvin, mutta varmaan ulospäin näkyi rutiinin puute pitkäkestoisista kansainvälisistä kisoista”, pari kertoo kotimatkaltaan kisan jälkeisenä päivänä.

Pitkäjänteisyyttä kisan pareilta tosiaan vaadittiinkin, sillä ensimmäinen kierros alkoi kello 10 ja kesti yli kolme tuntia, kun yli 170 kilpailijaa tanssi 15 erässä. Toinen kierros päättyi kello 18 tienoilla, ja voittajat kruunattiin vasta puoliltaöin.

”Otamme tämän kisan kokemuksen kannalta ja suuntaamme katseet eteenpäin!”

Mitalikolmikko Italiasta

Viisi ensimmäistä kärkisijaa oli italialaisten. Vakiotanssien seniori IV -ikäsarjan maailmanmestareiksi 2019 tanssivat Lucia Ceruti – Rosa Nuccia Cappello Italiasta. Pari kirkasti viime vuoden hopeamitalinsa, mutta voitto on heille jo tässä ikäsarjassa neljäs. Vuoden 2018 maailmanmestarit Renato Cibillo – Anna Cartini olivat hopealla, ja Vittorio Guida – Fortuna Canta pronssilla toista vuotta peräkkäin. Italialaisista mitalikolmikon ulkopuolelle jäivät Silvio Bettinelli – Sinzia Del Santo sekä Duilio Castelli – Paola Patrizi. Seitsemän parin finaalissa kuudenneksi sijoittuivat USA:n David Getchell – Allison Gonzalez ja seitsemänneksi Itävallan Manfred Kerschner – Monika Kuegler.

Alla oleva linkki avautuu toisella sivustolla:

Katso tulokset täältä