Infoa seuroille liittyen seuratuen hakuun

JULKAISTU: 6.11.2018, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

Olympiakomitea tiedottaa:

Tänä vuonna OKM:n myöntämä seuratuki haetaan Suomisportin kautta.  Seuratuen hakemista varten seurojen tulee saada käyttöoikeudet Suomisporttiin ennen kuin pääsevät tekemään hakemusta.  Varsinainen hakuaika on 12.11. – 14.12.2018 klo 16:15., tänä aikana voi siis täyttää hakemuksen.

Seurojen kannattaa hakea käyttöoikeudet jo hyvissä ajoin ennen hakuajan alkamista, jotta hakemuksen täyttämiseen pääsee joutuisasti.  Käyttöoikeudet hyväksytään aluejärjestöissä ja se tehdään manuaalisesti, joten siksikään käyttöoikeuksien hakemista ei voi jättää viime tippaan.  Huomioikaa, että myös esim. Tähtiseurojen tulee hakea käyttöoikeudet seuratuen hakemista varten.   Seuraverkossa aiemmin tuen hakijoina olleet seurat menevät automaattihyväksyntään, mikäli seuran yhdyshenkilön sähköposti on pysynyt samana (näistä ei siis tule hyväksyntäpyyntöä aluejärjestöille).

Ensimmäisestä henkilöstä, joka seurasta hyväksytään Suomisporttiin, tulee seuran pääkäyttäjä ja hän voi jatkossa myöntää käyttöoikeuksia muille seuran jäsenille.

Jokaisen henkilön, joka haluaa käyttää Suomisporttia pitää luoda Suomisporttiin oma henkilökohtainen SporttiID (= henkilökohtainen profiili).  Henkilöllä voi olla vain yksi ID, vaikka hänellä olisi monta eri roolia esim. työssä lajiliitossa / alueella ja vapaa-ajalla seurassa.

Alla oleva linkki avautuu toisella sivustolla:

Seuratuki ja käyttöoikeus haetaan Suomisportin sivuilla

Lisäinfo 13.11.2018: 

Seuratuen hakuun pitää hakea erikseen käyttöoikeus, eli pelkkä seurakäyttäjätehtävä ei riitä. Kirjautumissivun nappien tekstit olivat epäselvät ja ne on nyt korjattu.

Eli vaikka olisi jo seurakäyttäjäoikeudet, pitää klikata tuota alempaa nappia ja hakea seuratuen hakuoikeudet, kun oikeudet on myönnetty, käytetään tuota ylempää nappia: