Kauden viimeiset vakio- ja latinalaistanssien GP-kilpailut Kauhajoella 5.5.

30-vuotisjuhlavuottaan juhlistava tanssiurheiluseura Casino ry järjesti tänä lauantaina, 5.5. vakio- ja latinalaistanssien Grand Prix -kilpailut Kauhajoen koulukeskuksen liikuntahallissa. Kilpailutilaisuus oli kauden viimeinen GP-kilpailu.

Latinalaistanssien championsluokan voittaneet Markus Ranta ja Alisa Heino kertoivat kuluneen kauden olleen tiukka, vaikka tanssittuja kansainvälisiä kilpailuja tuli kaudelle hieman aiempaa vähemmän. Pari on kuluneena kautena keskittynyt kisaamiseen Suomessa ja kantoikin keväältä mukanaan SM-pronssia sekä hopeamitalin aiemmista GP-kilpailuista. Tulevaisuuden suunnitelmia kysyttäessä Ranta totesi seuraavaa: ”Tietysti seuraavaksi haetaan meidän tasoon nähden hyvät tulokset edustuskilpailuista. Ensi vuoden alussa tavoitteena on sitten suomenmestaruus.” SM-kullan lisäksi parin pidemmän aikavälin tavoitteena on päästä tähtipariksi, ranking-listan 50:n parhaan joukkoon.

Ranta ja Heino edustavat perjantaina alkavissa EM-kilpailuissa Unkarin Debreczenissä. Kisamatkalle lähdetään perheiden tukemana ja sinivalkoliput liehuen.

Champion-luokan vakiotanssisarjan voittivat Anton Kurttila ja Nina Anderson. Nuorisosarjojen kärkisijoilla pyörivät Kauhajoella samat nimet; Nuorison avoimen vakiosarjan voitti pari Eetu Lämsä – Emilia Prykäri, jotka voittivat myös 10-tanssin avoimen nuorisosarjan. Pari sai myös hopeaa nuorison latinalaistansseissa, jonka voittivat Dmitri Borovski ja Alisa Alexandrova. Muutaman pisteen perässä Henrik Saastamoinen ja Iida Johansson voittivat pronssia nuorison avoimissa latinalaistansseissa, hopeaa nuorten avoimissa vakiotansseissa sekä nuorten 10-tanssin hopeaa.

 

Tuloksia pääset tarkastelemaan täällä.