Rock’n’Swing-tanssien kisakausi 2018 avattu Hämeenlinnassa!

JULKAISTU: 10.2.2018, KATEGORIAT: Rock'n'swing -tanssit, Tulostiedotteet

Rock’n’swing-tanssien vuoden ensimmäiset kilpailut tanssittiin Hämeenlinnassa lauantaina 10.2.

Vauhdikkaat Grand Prix -kilpailut järjestettiin huikeissa puitteissa Aulangon Cumulus Resort-kylpylähotellin Aulanko-areenalla, missä lattialla nähtiin perinteisten RS-parilajien lisäksi myös soolo- ja duo -sarjoja. Kilpailujen yhteydessä järjesttiin lisäksi Nordic Bugg Cup -osakilpailu, joka oli jatkoa Norjassa viime syyskuussa ensimmäistä kertaa järjestetyille vastaaville. Kilpailemaan oli kutsuttu suomalaisparien lisäksi tanssiurheilijoita Ruotsista ja Norjasta.

Tänään tuplakultaa voittaneet Juho Päivinen ja Mari Munne olivat iloisia voitoistaan, mutta totesivat vedon jääneen perussiistiksi.

Kisat meni kohtuullisen hyvin. Olisi voinut mennä paremminkin, mutta pääsimme kokeilemaan uusia kuvioita, joita olemme kehitelleet joulutauon aikana. Kaikki harjoiteltu tuli tehtyä, mutta nyt vain pitää analysoida tekemistä, jotta saadaan ne samat asiat tehtyä seuraavissa kisoissa vielä paremmin.”

Sekä nopean boogie woogien etä buggin yleisen A-sarjan voittaneet Päivinen ja Munne lähtevät kolmen viikon kuluttua Ranskassa järjestettäviin World Masters -kilpailuihin hakemaan mitalipaikkaa. Tämän päivän kilpailutapahtuma sai parilta kehuja: ”Tosi hienot järjestelyt, valot ja muut ihan viimesen päälle! Ja oli todella kiva kun paikalla oli live-bändi, mikä toi tunnelmaa tauoille. Yleisöä oli määrällisesti hyvin, mutta olisin toivonut yleisön osallistuvan enemmän. Kaiken kaikkiaan todella positiivinen kokemus!”

Ennen kilpailutapahtumaa oli mahdollisuus osallistua myös kisoja isännöineen tanssiseura Baunssin ja Suomen Tanssiurheiluliiton järjestämään, maksuttomaan Open Forum-keskustelutilaisuuteen. Keskustelussa oli Rock’n’Swing-lajien ajankohtaisia asioita, kuten kilpailujärjestämisen käytänteet ja seurayhteistyö Suomessa, minkä lisäksi käsiteltiin yleisöstä nousevia aiheita.