Päivä: 13.11.2025

Itä-Suomen tanssiseurojen aluetapaaminen Kuopiossa 8.11.2025

JULKAISTU: 13.11.2025, KATEGORIAT: Yleinen

Aluetapaamisessamme oli koolla vähälukuinen, mutta erityisen tehokas joukko kertomassa kuulumisiamme ja jakamassa onnistumisia ja hyviä käytäntöjä seurojemme toiminnasta. Tapaamiseen oli kutsuttu 13 seuraa ja paikalle pääsivät Mikkelin Urheilutanssijat, Jokipata Joensuusta sekä Dance Flow Kuopiosta.  Lämmin kiitos Dance Flow:lle, joka huolehti tapahtuman emännyydestä sekä erityisen hyvästä ja monipuolisesta tarjoilusta.

Suomen Tanssiurheiluliitto on järjestänyt nyt viiden vuoden aikana kaikkiaan seitsemän aluetapaamista ja jokainen Liiton jäsenseura on saanut kutsun ainakin johonkin näistä tapaamisista. Alkuperäisenä ajatuksena oli, että kierros olisi saatu läpi kolmessa vuodessa.  Tässä ei kuitenkaan onnistuttu, sillä Korona-mokoma sotki aikatauluja ihan huolella. Ensimmäinen aluetapaaminen oli Kuopiossa vuoden 2019 lopulla ja viimeinen Helsingin seudulla elokuussa 2025.  Nyt Kuopiosta käynnistyi siis jo toinen kierros.

Seura- ja liittokuulumisten ja tiedon vaihdon lisäksi ohjelmassa oli Lasten tanssin linjaus, sen tämänhetkiset vaiheet sekä Lasten Tanssin linjaukseen liittyvä ja juuri nyt meneillä oleva Padlet -kysely seuratoimijoille, valmentajille ja vanhemmille. Kysely on auki 21.11.2025 asti, joten vielä ennätätte siihenkin vastata. Tavoitteena on, että linjaus saadaan valmiiksi ensi kevään aikana.

Kahden viimeisen viikon suurena uutisena on ollut OKM:n uudistunut seuratuki. Se keskustelutti edelleen. Alustavien suunnitelmien mukaan seuratuki kohdistuu jatkossa lasten ja nuorten kesätoimintaan. Tästä saadaan lisätietoa jo alkuvuodesta. Sitä ennen ministeriö haluaa kuulla asiasta myös seurakehittäjiä ja seuratoiminnasta vastaavia liittojen ihmisiä, jonka tiimoilta on sovittu tapaaminen 24.11. 2025.

Alueellisen tapaamisemme yksi tärkeimmistä anneista oli erilaiset rahoituslähteet ja taloudelliset tukimuodot.  Pohjois-Savon Liikunta ry:n Niina Markkanen antoi näistä niin jykevän ja monipuolisen paketin, että heikompia jo huimasi.  Esillä olivat kotikuntien yleis- ja muut avustukset, Lajiliitto (ml. Auli Korhosen rahasto), OKM:n seuratuki ja muuta avustusmuodot, Säätiöt, Leader-ryhmät, Aluehallintovirasto, Euroopan sosiaalirahasto, Opetusministeriö ja sen Erasmus+Sport, Hyvinvointialueen tukimuodot sekä muut lähteet kuten Paralympiakomitea, LähiTapiola, Kalevan Kannustin jne. Kaikkiaan esillä oli 31 erilaista vaihtoehtoa, joista toiminnan hanke- ja kehittämistukea voidaan hakea joko seuratoiminnalle tai edistämään ja auttamaan yksittäisiä urheilijoita ja tanssin harrastajia.  Aika moni avustuksia jakavista toimijoista ovat alueellisia ja paikallisia. Olkaa siis ihmeessä yhteydessä oman alueenne liikunnan aluejärjestöön, seuratkaa aluejärjestöjenne jäsentiedotteita (olettehan jäseniä!)  ja osallistukaa aluejärjestöjenne seurafoorumeille ja -tapaamisiin. Saatte kaiken muun ohella myös rahanarvoista tietoa!

Kaakonkulmalla ja sen lähialueilla voitte alkaa riisua jo verkkareita. Siellä on seuraava alueellinen tapaamisemme keväällä 2026.

Miehiä ja naisia istuu kuuntelemassa esitelmöijää.