Kuukausi: syyskuu 2025

”Dead Line korvaa motivaation”

JULKAISTU: 3.9.2025, KATEGORIAT: Yleinen

huikkasi Henri, kun kysyin hämmästellen, mikä ihmeen buusti ja aivomyrsky teillä on saanut aikaan näin paljon ja näin lyhyellä ajalla päivitettyä ja jopa uutta  hallinnollista ja johtamiseen liittyvää dokumentaatioita. No niinpä tietenkin. Jos viime hetkeä ei olisi, moni asia jäisi tekemättä. Tosin on sanottava, että seuran asiat ovat olleet kunnossa ja järjestyksessä koko ajan. Nyt oli kyse enemmänkin pienestä viilauksesta ja tarkennuksesta. Tokikin joku kriteeri oli muuttunut, joten niihin perehdyttiin vähän tarkemmin. Uutta on mm. se, että Tähtiseuroilla on mm. vastuullisuusohjelma sekä sosiaalisen median ohjeistus jäsenistölle ja seuratoimijoille.

Kotkan Hyrrien uusinta-auditointi oli 28.8.2025. Seuralla on sekä lasten ja nuorten sekä Aikuisten Tähtimerkki. Aikuisten Tähtimerkin saaminen vuonna 2019 oli tärkeä merkkipaalu, sillä se oli ensimmäinen Suomen Tanssiurheiluliiton jäsenseuroille myönnetty Aikuisten osa-alueen laatumerkki.

Onhan se todella iso ponnistus ja ”möykky” varmistaa, että kaikki lähes sata kriteeriä sekä siihen liittyvät tiedostot, käytännöt ja näytöt on valmiina auditoitavaksi. Mutta kuten aina ison työrupeaman jälkeen mäki maksaa velkaansa. Nytkin koettiin, että tämä pölyjen puistelu ja ryhtiliike kannatti ja eteenpäin lähdetään taas uudella innolla ja tekemisen meiningillä.

Auditoinnissa jäsenistöllä ja heidän näkemyksillään on tärkeä rooli. Haastateltava oli mm. Lapsi 2 ikäsarjassa ja D-luokassa tanssiva Alexandra, joka kuvasi seuransa toimintaa näin: ”Seura antaa tanssin ilon, innon ja edellytykset hänen tanssilleen”. Voiko sen enää täydellisimmen Tähtiseurastaan sanoa.

Seura elää nyt viisivuotisen strategiakautensa viimeistä vuotta. Visio oli todella haasteellinen – niin kuin pitää ollakin. Lisäkierrettä siihen toi Korona, joka osui kiihkeimmillään juuri näihin kasvun ja kehittymisen vuosiin. Ihan maaliin ei kaikilta osin päästy. Nyt seura on rakentanut visioin, sen menestystekijät ja strategiapolun uudelle viisivuotiskaudelle. Edellisestä strategiatyötä on otettu oppia ja nyt suunnitelma, käytännön toimet ja onnistumista kuvaavat mittarit ovat jo aivan toista luokkaa. Jos tällä ohjelmalla sekä näin nuorekkaalla, tahtovalla, sitoutuneella ja tosi osaavalla hallituksella ei saada tulosta, niin ei sitten millään. Onneakin tarvitaan! Joten Onneksi olkoon Kotkan Hyrrät!

Miehiä ja naisia istuu pöydän ympärillä ja katsoo kameraan.

 

Urheilija: asiaa e-cardista ja tiedottamisesta

JULKAISTU: 2.9.2025, KATEGORIAT: Jäsentiedote

Urheilijan vastuulla: WDSF e-cardin voimassaolo kilpailuihin ilmoittautuessa

Suomen Tanssiurheiluliitto muistuttaa, että WDSF e-cardin voimassaolo on jokaisen urheilijan omalla vastuulla. Liiton tehtävänä ei ole seurata tai erikseen muistuttaa lisenssin voimassaolosta.

WDSF lähettää omia automaattisia muistutuksia, mutta viime kädessä urheilija itse vastaa kilpailukelpoisuudestaan ja lisenssimaksuista.

Ennen kilpailuihin ilmoittautumista urheilijan tulee varmistaa, että oma e-card on ajan tasalla ja voimassa.
Lisätietoja ja ohjeet löydät WDSF:n sivuilta: ecards.worlddancesport.org

Urheilija – velvollisuutesi on tiedottaa menestyksestäsi liitolle

Suomen Tanssiurheiluliitto tekee näkyväksi urheilijoidensa saavutuksia, mutta se ei onnistu ilman urheilijoiden omaa aktiivisuutta. Jokaisen urheilijan – ja erityisesti maajoukkueurheilijan – tehtävä ja velvollisuus on ilmoittaa liitolle kilpailumenestyksestään.

Liitto ei saa automaattisesti tietoa kaikista kilpailuista tai tuloksista, joten urheilijan vastuulla on varmistaa, että tieto välittyy. Näin liitto voi huolehtia siitä, että saavutukset huomioidaan, niistä viestitään ajantasaisesti ja urheilijat saavat ansaitsemaansa näkyvyyttä.

📄 Tarkemmat ohjeet urheilijoiden viestintävelvollisuudesta:

Kutsu mukaan VL-arviointikriteeriuudistuksen esittelyyn ja keskusteluun

JULKAISTU: 1.9.2025, KATEGORIAT: Yleinen

Valmentaja, tuomari, tanssija, kouluttaja, huoltaja tai harrastaja – tämä kutsu on sinulle!

Suomen Tanssiurheiluliitto järjestää torstaina 11.9. klo 10 avoimen online-tilaisuuden, jossa esitellään VL-arviointikriteeriuudistuksen tämänhetkinen työvaihe. Tilaisuudessa käydään läpi uudistuksen tavoitteita sekä keskustellaan kehitystyön suunnasta.

Uudistuksen ytimessä on läpinäkyvämpi arviointimalli, jossa valmennustyö ja arviointi puhuvat samaa kieltä – vähän kuin koulumaailmassa opetus ja arviointi kulkevat käsi kädessä.

Tilaisuus tarjoaa mahdollisuuden kuulla uudistuksesta, esittää kysymyksiä ja jakaa omaa näkökulmaa ja osaamista.
Ilmoittautumista ei tarvita.

📌 Tapahtuman linkki sekä ennakkotutustumista varten oleva arviointityökalu julkaistaan liiton tapahtumakalenterissa ennen tilaisuutta.

Tule mukaan rakentamaan tulevaisuuden arviointimallia yhdessä!