Kuukausi: marraskuu 2023

Toiminnanjohtajan palsta viikko 48

JULKAISTU: 29.11.2023, KATEGORIAT: Yleinen

Liiton syyskokous pidettiin vajaa kaksi viikkoa sitten. Paikalla oli edustettuna enemmän seuroja kuin kevätkokouksessa, kiitos siitä. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat, kuten muun muassa toimintasuunnitelma, josta virisi hyvää keskustelua. Useammassa puheenvuorossa tuotiin liittohallitukselle aloitteita ja ideoita toimintasuunnitelman rakenteen parantamiseksi. Talousarviosta esitettiin muutama kysymys, mutta talousarvion liitteenä olleesta maksuohjelmasta keskusteltiin sitäkin runsaammin. Puhuttanut asia oli tuomarilisenssit, niiden käyttöönotto ja hinta.

Tämänkin asian kohdalla täytyy palata meidän toiminnan isoihin rahoittajiin, Opetus- ja kulttuuriministeriöön (OKM) ja Olympiakomiteaan (OK). OKM on ilmoittanut, että vuoden 2025 alusta erilaisiin avustushakemuksiin ei hyväksytä jäsenmäärä- ja lisenssimäärätietoja, muutoin kuin luotettavan rekisterin kautta annettuna. Jäsenmäärätieto, joka saadaan DanceCoren kautta on luotettavasta rekisteristä saatu tieto. Urheilijoiden kilpailulisenssit hankitaan SuomiSport- palvelun kautta, mikä on OK:n jäsenilleen tarjoama palvelu ja luotettava rekisteri.  OK edellyttää omilta jäseniltään, urheilujärjestöt eli liitot, ammattimaista toimintaa, johon kuuluu lisensoitujen urheilijoiden lisäksi lisensoidut kilpailutoimihenkilöt ja valmentajat. SUEK, joka tekee raportin OKM:lle liittojen antidoping- ja kilpailumanipulaation vastaisesta toiminnasta edellyttää, että liiton kaikki toimijat, liittohallitus, toimisto, kilpailutoimihenkilöt, urheilijat, valmentajat jne ovat sitoutuneet edellä mainittuihin arvoihin ja ovat suorittaneet Puhtaasti paras ja/tai Reilusti paras koulutukset. SUEK pisteyttää liitot, ja pisteytys vaikuttaa jopa 20 % tukihakemukseen. Lisenssikäytännön avulla tuomarit saadaan sekä STUL että SUEK säädösten piiriin, pystytään osoittamaan OK:lle ammattimaista toimintaa ja lisäämään luotettavasti rekisteröityjen lisenssien määrää OKM-hakemuksessa.

Tuomarikoulutus ja ajallaan suoritetut täydennyskoulutukset ovat edellytys sille, että tuomari voi saada tuomarilisenssin ja toimia koulutuksensa edellyttämällä tasolla tuomarina. Liittohallituksen esitys oli porrastaa lisenssit ja lisenssien hinnat niin, että seuratason tuomarin lisenssin hinta olisi ollut 10 € ja ylimmän tason tuomarin 20 € vuodessa. Tuomarit, joilla on useamman lajin tuomarikoulutus, hankkisivat lisenssin vain kertaalleen ylimmän tuomarikoulutuksensa mukaisesti. Kokous ei hyväksynyt liittohallituksen esitystä perusteena yhdenvertaisuuden puuttuminen. Liittohallituksen esitys sisälsi lisäyksen, jossa todettiin, että FDO- ja breikkituomareiden kohdalla selvitystyö jatkuu kevään 2024 aikana, erilaisten tuomarijärjestelmien vuoksi ja nämä tuomarit siirtyvät lisenssikäytännön piirin, kun neuvottelut on saatu loppuun.

Kokous kuitenkin hyväksyi, että kaikkien vakio- ja latinalais-, rock’n’swing- ja pyörätuolitanssituomareiden tulee hankkia tuomarilisenssi SuomiSport- palvelun kautta, voidakseen toimia tuomaritehtävissä vuona 2024. Lisenssin hinta on 0 €. Lisenssin saaminen edellyttää Reilusti paras -koulutuksen suorittamisen (voimassa 3 vuotta), sekä hyväksytysti suoritetut täydennyskoulutukset. Lisenssit tulevat hankittaviksi vuoden 2024 alussa, 2.1.2024. Reilusti paras- koulutuksen voi suorittaa vaikka heti. Jatkossa myös tuomareiden täydennyskoulutuksiin ilmoittaudutaan ja koulutukset maksetaan SuomiSport- palvelussa. Neuvotteluja FDO:n ja Breikkiliiton kanssa tuomarilisensseistä jatketaan ja tavoitteena on, että kaikkien lajien tuomarit kuuluvat lisenssien piiriin vuoden 2025 alusta.

Vuosikokouksessa tuotiin myös esille valmentajalisenssin uudistaminen vuoden 2024 aikana. Tehtävää varten on koottu työryhmä, joka suunnittelee lisenssijärjestelmän, joka tuottaisi lisäarvoa niin valmentajille, seuroille kuin liitolle. Työryhmään kuuluvat toiminnanjohtajan lisäksi VL lajipäällikkö Toni Tuominen, breikin lajipäällikkö Petri Rasanen sekä Harri Antikainen ja Sergey Belyaev. Työryhmän tavoitteena on saada uusi valmentajalisenssikäytäntö toimimaan vuoden 2025 alusta. Vuonna 2024 valmentajalisenssin hinta on edelleen 13 € ja sen voi hankkia SuomiSport- palvelusta.

Jos mieltäsi askarruttaa joku asia, ota rohkeasti yhteyttä

(050-4080 122 tai pirjo.koivula(a)dancesport.fi)

Pirjo

Historian ensimmäinen pyörätuolitanssin arvokisamitali Suomeen – Timo Pyykkönen ja Tuuli Harju MM-hopealle Genovassa

JULKAISTU: 26.11.2023, KATEGORIAT: Mediatiedotteet, Paratanssiurheilu, Tulostiedotteet
MM-hopeamitalistit Tuuli Harju ja Timo Pyykkönen, kuva: Tea Kantola

Historian ensimmäinen pyörätuolitanssin arvokisamitali Suomeen – Timo Pyykkönen ja Tuuli Harju MM-hopealle Genovassa 

Pyörätuolitanssin MM-mitaleista on kilpailtu kuluvan viikonlopun ajan Italian Genovassa. Suomen joukkueen osalta toinen kilpailupäivä lauantaina 25.11. päättyi iloisiin tunnelmiin, kun Timo Pyykkönen ja Tuuli Harju onnistuivat tekemään uransa parhaan tuloksen kovatasoisessa kilpailussa combi standard 1 -luokassa. Tuloksena parille hienosta suorituksesta MM-hopeaa, joka oli samalla Suomen historian ensimmäinen pyörätuolitanssin MM-mitali. Suuret onnittelut Timolle ja Tuulille! 

Pyörätuolitanssin MM-kilpailut jatkuvat vielä sunnuntaina, kisoja voi seurata esimerkiksi livestriimistä Youtubesta: https://www.youtube.com/playlist?list=PLCV0Zkt0M_LVStmZy6Aq9ANauWr2656Hc 



Suomelle kolme mitalia boogie woogien MM-kisoista Sveitsistä – Masi Saurén päätti upean uransa maailmanmestaruuteen

JULKAISTU: 26.11.2023, KATEGORIAT: Mediatiedotteet, Rock'n'swing -tanssit, Tulostiedotteet

Suomelle kolme mitalia boogie woogien MM-kisoista Sveitsistä – Masi Saurén päätti upean uransa maailmanmestaruuteen

MM-kultamitalistit boogie woogie seniorit, Hanna Vammeljoki ja Masi Saurén

Suomen tanssijat menestyivät upeasti lauantaina 25.11. käydyissä boogie woogien MM-kisoissa Sveitsin Genevessä. Suomen parit putsasivat palkintopöydän voittamalla sekä junioreiden että senioreiden sarjan. Junioreissa nähtiin jopa iloinen kaksoisvoitto suomalaisten voimin.

Senioreiden sarjassa pitkän ja menestyksekkään uransa maailmanmestaruuteen kruunasi Suomen Masi Saurén yhdessä nykyisen parinsa Hanna Vammeljoen kanssa. Saurén on voittanut aikaisemmin yleisen sarjan MM-kultaa vuonna 2021 ja MM-hopeaa 2022 Anna Tyutyunyukin kanssa. Nyt upea ura paketoitiin vielä yhteen maailmanmestaruuteen, kun he Vammeljoen kanssa nousivat jännittävän ja tiukan finaalikamppailun päätteeksi korkeimmalle korokkeelle Geneven illassa. Suomen toinen pari senioreiden sarjassa, Viivi Jetsonen ja Jarkko Jetsonen, tanssivat sijalle 15. jääden ensimmäisinä niukasti ulos semifinaalista.

Junioreissa Suomi pääsi juhlimaan upeaa kaksoisvoittoa. Maailmanrankingin ykköset, koko kauden maailmancupin kisoja hallinneet Ida-Loviisa Koivunen ja Aaron Koivunen kestivät ennakkosuosikin paineet ja tanssivat vakuuttavaan voittoon ja maailmanmestaruuteen. Hopealle ylsivät iloiset yllättäjät, Suomen Elise Vaulimo ja Samuel Vaulimo. Pari saavutti elokuussa Stuttgartin world cup -kisassa ensimmäisen top3-sijoituksensa, ja kehitys jatkui myönteisesti nyt

Junioreiden MM-kultamitalistit, Ida-Loviisa Koivunen ja Aaron Koivunen

MM-hopean merkeissä.

 

Yleisessä sarjassa Ida Keränen ja Juho Päivinen sijoittuivat finaalissa kuudennelle sijalle. Maailmanrankingissa toisella sijalla oleva pari ei yltänyt tällä kertaa aivan tavoitelluille sijoille hyvästä tanssista huolimatta, ja joutuivat tunnustamaan muut paremmikseen. Kilpailun voittoon tanssivat rankingia johtavat Ruotsin Wilma Edlund ja Viktor Edlund, jotka nappasivat näin Ruotsille pitkästä aikaa MM-kultaa. Suomen toinen pari, Ella Äijänaho ja Kimi Manner tanssivat sijalle 16., jääden ensimmäisinä ulos semifinaalista.

”Hieno kilpailupäivä Suomelle ja Tanssiurheiluliitolle. Boogie Woogie MM-kilpailuista kaksi kultaa ja hopea on paras saavutus tähän mennessä. Suomi on noussut parhaiden maiden joukkoon kaikissa ikäsarjoissa. Onnittelut kaikille kilpailuun osallistuneille”, kommentoi historiallista tulosta Suomen lajipäällikkö ja liiton toiminnanjohtaja Pirjo Koivula.

Boogie woogien kansainvälinen kilpailukausi huipentuu 9. joulukuuta Budapestissa käytäviin maailmancupin finaaleihin.

Kaikki kilpailun tulokset löytyvät WRRC:n sivuilta osoitteesta https://dev.wrrc-registration.com/results/2023-361/#



Tapahtumakalenterin väritys toimii

JULKAISTU: 23.11.2023, KATEGORIAT: Yleinen

Järjestelmässä ollut bugi ei päivittänyt eri kilpailutasojen väritystä uusia kilpailuja importoidessa.

Nyt bugi on korjattu ja väritys korjaantunut tästä pvm:stä 23.11.2023 eteenpäin oleviin kilpailuihin.

Toivottavasti kalenteria on nyt taas helpompi seurata!

Pahoittelemme bugia!

Breikin SM-kisat järjestetään 25.11. Tiivistämöllä

JULKAISTU: 23.11.2023, KATEGORIAT: Yleinen

Breikin SM-kisat kokoavat Suomen parhaat breikkarit Tiivistämölle, Helsinkiin 25.11. Lauantaina ratkotaan mestarit miesten (b-boy), naisten (b-girl) sekä juniorien ja lasten soolobattleissa. Päivän aikana kruunataan voittajat myös ryhmien välisessä kisassa, jossa suomalaiset breikkiryhmät eli crew’t battlaavat toisiaan vastaan.

SM-kisat on järjestetty vuosittain 2000-luvun alusta lähtien ja osallistujamäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Paikalle odotetaan kokeneempia tanssijoita sekä uusia tulokkaita ympäri Suomea ja mestaruuksista mukana on kisaamassa myös Suomen breikkimaajoukkueen tanssijoita. Paikalla on myös kansainvälisiä vieraita, kuten hallitseva Euroopan mestari ja kolminkertainen Red Bull BC Onen voittaja b-boy Menno.

“Breikkaus on hyvässä nosteessa varsinkin lasten ja nuorten keskuudessa ja olympiastatus on selkeästi tuonut myös uutta yleisöä ja mielenkiintoa lajia kohtaan”, kertoo Suomen Breikkiliiton puheenjohtaja Aleksi Kyllönen. “Mahtavaa päästä taas näkemään, mitä kokeneet konkarit ja tulevaisuuden tähdet ovat treenisaleilla keksineet. Todella hienoa, että kumppanien avustuksella päästään tekemään toistaiseksi isoimmat kisat, juuri olympialaisten kynnyksellä.”

Breikkaus tekee lajidebyyttinsä olympialaisissa Pariisissa 2024 ja Suomen maajoukkueen tanssijat ovatkin kiertäneet ranking-kisoja ahkerasti viimeisen puolitoista vuotta. Karsintakiertue huipentuu Hong Kongissa joulukuussa, jonka jälkeen tiedetään, ketkä pääsevät mukaan ensi kevään Olympic Qualifier Seriesiin tavoittelemaan paikkaa Pariisissa.

Lisätietoa kisojen aikatauluista ja artisteista löytyy osoitteesta www.breikkiliitto.fi/break-sm-2023. Mahdolliset tiedustelut mailitsesuomenbreikkiliitto@gmail.com.

Tapahtuma on yleisölle ilmainen.

päivitys 22.11. MM U21 10-tanssi 9.12.2023

JULKAISTU: 22.11.2023, KATEGORIAT: Yleinen

Päivitys 22.11.: Ilmoittautumisaikaa jatkettu. Ilmoittautua voi 23.11. ajan toimisto(at)tanssiurheilu.fi


MM U21 10-tanssikilpailu pidetään 9.12.2023 Mülheimissa, Saksassa.

Ilmoittautumiset viimeistään perjantaina 17.11.2023 sähköpostitse toimisto(at)tanssiurheilu.fi

Liittäkää mukaan oheisella ilmolomakkeella:

  • parin nimi
  • parin MIN-numerot
  • parin emailosoite
  • parin gsm-numero.

Invitation Letter_2023 WDSF World Championship Under 21 Ten Dance

2023 Entry form WDSF WM U21 10D_Mülheim Germany

Liittohallituksen päätöksiä 1.11.2023

JULKAISTU: 21.11.2023, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

Liittohallituksen päätöksiä 1.11.2023

  • Käytiin läpi liiton loppuvuoden taloustilanne
  • Todettiin breakingin jääminen pois LA2028-ohjelmasta
  • Vahvistettiin työharjoittelijan vastaanottaminen liiton toimistolle 9.1. alkaen n. 3 kk:n ajaksi
  • Annettiin seurakyselyyn lisäaikaa vastaamattomille seuroille 24.11. saakka
  • Todettiin jäsenmääräkilpailun tulokset (Vilpas DanceSport Salo sekä Lumets Helsinki)
  • Päätettiin luopua eTaika-ohjelmasta
  • Myönnettiin ero Kokkolan Corté ry:lle
  • Päätettiin kilpailutoimihenkilöiden valtuuksista:
    • Viedään vuodesta 2024 koulutusmaksut ennakkoon maksettavaksi Suomisportiin. Kilpailutoimihenkilöille, joiden tehtäviin kuuluu säännöissä määritelty raportointi, määrätään toimintakielto, mikäli velvollisuudet jätetään hoitamatta sääntöjen määräämällä tavalla. Toimintakiellon kesto on enintään yksi vuosi. Jos henkilö toimii kilpailun toimihenkilönä ilman siihen vaadittavaa lisenssiä / oikeutta, asia käsitellään kilpailusääntörikkomuksena liittohallituksessa.
  • Päätettiin syyskokoukselle tuotavista asioista
  • Päätettiin viestinnän nykyisestä ostopalvelusta luopumisesta
  • Keskusteltiin ja lähetettiin edelleen VAL:lle työstettäväksi VL kilpailujen tuottavuuden tarkastelua
  • Lähetettiin HUV:lle ratkaistavaksi yleiselle ikäsarjalle huippu-urheilutukien maksattamisesta kilpailutuloksiin perustuen

Rock’n’swing-tanssien maajoukkuehaku kaudelle 2024-2025 auki 4.12.2023 saakka

JULKAISTU: 21.11.2023, KATEGORIAT: Yleinen

Rock’n’swing tanssien maajoukkuehaku auki:

Maajoukkue valitaan kaudelle 1.1.2024 – 31.12.2025.

Maajoukkuehakemukset aikuis- ja junioriparien osalta tulee olla toimitettuna 4.12.2023 mennessä lajipäällikölle. Liittohallitus vahvistaa maajoukkueen kokouksessaan 16.12.2023

Päätökset valinnoista ilmoitetaan kaikille maajoukkueeseen hakeneille henkilökohtaisesti sähköpostitse liittohallituksen kokouksen jälkeen viikolla 51.

Maajoukkueisiin valituilta peritään omavastuuosuus 100 €/henkilö/vuosi. Liitteissä on nähtävissä vuoden 2024 maajoukkueohjelma.

Aikuisten ja junioreiden maajoukkueen hakuaika päättyy 4.12.2023

Täytetyn lomakkeen liitteeksi tulee lisätä harjoittelu-, valmennus- ja kilpailusuunnitelmat vuodelle 2024, joiden lisäksi hakemukseen voi liittää haluamansa vapaamuotoiset lisäselvitykset.

Aikuisten ja junioreiden maajoukkueisiin voivat hakea:
Aikuiset: Aikuisten boogie woogie, bugg, lindy hop A-luokan parit ja rock’n’roll A- ja B-luokkien parit
Juniorit: Junioreiden boogie woogie, bugg, lindy hop B-luokan parit ja rock’n’roll C-luokan parit

Hakulomake liitteineen palautetaan sähköpostilla osoitteeseen: pirjo.koivula(at)boogietour.com.

Huippu-urheiluvaliokunta voi rankinglistojen lisäksi käyttää harkintaa tehdessään esityksen aikuisten ja junioreiden maajoukkueiden kokoonpanoista liittohallituksen vahvistettavaksi.

Sekä junioreitten että aikuisten maajoukkueisiin valitaan hakemusten perusteella 0–4 paria per laji per joukkue.

Liittohallituksella on oikeus täydentää maajoukkuetta ja käyttää harkintaa maajoukkuekokoonpanon vahvistamisessa.

RS maajoukkueen ohjelma vuodelle 2024

RS maajoukkueen hakulomake 2024-2025