Kategoria: Blogi

Kuuntelemisen tärkeydestä

JULKAISTU: 20.4.2018, KATEGORIAT: Blogi, Yleinen

Suomen urheilun eettinen keskus nosti keskusteluun huolen häirinnästä ja hyväksikäytöstä urheilussa. Vastikään julkaistussa Näkökulma-tekstissä ilmaistaan tapausten esilletulon tärkeys, yhteinen vastuu turvallisesta harrastusympäristöstä sekä aikuisten välitön puuttumisvastuu.

Toiset tanssijat ja tanssiurheiluyhteisö muodostavat monelle harrastajalle sen viiteryhmän, jonka sisällä havainnoidaan, sisäistetään ja opitaan, mikä on hyväksyttävää tai oikein. Samalla opitaan se, millaisiin asioihin saa tukea ja millaiset asiat on syytä jättää mainitsematta. Vaikka häiriköinnin ei tulisi olla hyväksyttävää yhteiskunnassa ylipäätään, valitettavan usein yhteisöjen sisälle muodostuu hiljainen hyväksyntä, jonka kuvitellaan jollain tapaa vain kuuluvan niihin ympyröihin. Todellisuudessa hiljainen hyväksyntä voi olla yhteisön tai yksittäisten henkilöiden, kuten valmentajan, opettajan tai vanhemman, kyvyttömyyttä nähdä tai puuttua asiaan. Toisinaan meiltä puuttuu sosiaalisia välineitä tai taitoja mennä väliin, toisinaan merkkejä ei huomata ajoissa, ennen kuin harmia aiheutuu, toisinaan emme hektisessä arjessa pysähdy kuuntelemaan, mitä lapsella on sanottavana tai hiljainen avunpyyntö jää äänekkäämpien asioiden alle. Joskus tilanteita voi olla myös vaikeaa hyvksyä, emmekä myönnä näkevämme sitä, mitä lapsi ei ymmärrä.

Meillä aikuisilla on kuitenkin vastuu olla sivuuttamatta väärinkohtelua ja pitää huoli siitä, että jokainen voi tuntea itsensä arvostetuksi ja hyväksytyksi harrastusryhmässään ikään katsomatta. Muutoksen aikaansaamiseksi on tärkeää, että seksuaalisesta tai sukupuolisesta häirinnästä käydään avointa, rakentavaa keskustelua, jossa pääsevät ääneen ne, joiden kokemusten tulisi olla käännekohtia kohti parempaa huolenpitoa toisistamme. Taidoissa puuttua ja mennä väliin on myös mahdollista kehittää itseään.

”Seksuaalisella häirinnällä tarkoitetaan sanallista, sanatonta tai fyysistä, luonteeltaan seksuaalista ei-toivottua käytöstä, jolla tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti loukataan henkilön henkistä tai fyysistä koskemattomuutta erityisesti luomalla uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai ahdistava ilmapiiri.”

-Olympiakomitea, Lupa välittää, lupa puuttua

Tanssi ja harrastaminen eivät tapahdu irrallaan muusta arkitodellisuudesta, vaan harrastusten kautta opitut ajattelutavat ohjaavat toimintaa ja suhtautumista myös toisaalla – ja päinvastoin. Niinpä ei ole samantekevää, mitä päättää katsoa läpi sormien, millaista suhtautumista esimerkillään opettaa tai mitä kokemuksiaan kertovalle tai tukea hakevalle lapselle tai nuorelle vastaa. Jotta kuitenkin päästäisiin vastaamisvaiheeseen, on ensin kuultava, mitä toisella on sanottavanaan. Parhaiten vaikeistakin asioista tullaan puhumaan, kun tietää, ettei sanomaa sivuuteta, vaan puhuja voi luottaa tulevansa kuulluksi. Turvallisen keskusteluympäristön luomiseksi omalla viestinnällä tulisi pyrkiä osoittamaan kunnioittavansa ja arvostavansa kanssakeskustelijoiden oikeutta ajatustensa ja tuntemustensa esilletuomiseen (Välikoski, 2017).

Ole läsnä ja kuuntele:

  • Kohtaa toinen katsomalla silmiin ja pysähtymällä. Mene lapsen tasolle. Kiireessä, kerro että nyt ei ole hyvä hetki, mutta kuunteleet treenien jälkeen/kirjattuasi läsnäolijat/vastattuasi puheluun mielelläsi, mitä tällä on sanottavaa
  • Keskustellessasi osoita kuuntelevasi – nyökkää, hymähdä, toista, kysy. Näillä kannustat toista jatkamaan. Joskus vaikeasta kokemuksesta kertomiseksi tullaan ensin kokeilemaan kepillä jäätä ja itse asia pulpahtaa esiin vasta, kun keskustelukanava on auki.
  • Tiedosta oma tapasi kuunnella kussakin hetkessä ja pyri aidosti kuulemaan, mitä toisella on sanottavanaan. Älä pyri arvaamaan kertomuksen loppua ja ala muotoilla vastaustasi jo ensimmäisten lauseiden jälkeen.
  • Selvitä itsellesi, miksi kuuntelet (Välikoski, 2017). On tärkeää, että käymme itsemme kanssa keskustelun siitä, mitä merkitystä (keskustelukumppanille, yhteisölle, keskustelukulttuurille) on tai voi olla sillä, että suuntaan tarkkaavaisuuteni puhujaan.

Tärkeää on myös tunnistaa omat asenteet ja mahdolliset häiritsevät tekijät (kuten väsymys, kiire tai ensireaktiona tuleva vastustus odottamattomalle aiheelle) sekä niiden vaikutuksen kuuntelemistilanteeseen ja omaan toimintaan (Välikoski, 2017). Hyvä kuuntelija on lisäksi motivoitunut ymmärtämään puhujaa tavalla, jolla tämä haluaa tulla ymmärretyksi. Niinpä pieneltäkin vaikuttava murhe tulee ottaa sillä vakavuudella kuin asianosainen siihen suhtautuu. Olympiakomitean Lupa välittää, lupa puuttua -opas tarkentaa, että ratkaisevaa tilannetta selvitettäessä on aina uhriksi joutuneen kokemus.

”Sukupuoleen perustuvalla häirinnällä tarkoitetaan henkilön sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun liittyvää ei-toivottua käytöstä, joka ei ole luonteeltaan seksuaalista, jolla tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti loukataan tämän henkistä tai fyysistä koskemattomuutta ja jolla luodaan uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai ahdistava ilmapiiri. ”

-Olympiakomitea, Lupa välittää, lupa puuttua

Lupa välittää, lupa puuttua – opas pohjautuu alunperin vuonna 2002 toimitettuun ja myöhemmin päivitettyyn oppaaseen sekä järjestöyhteistyönä tuotettuun lasten turvallisuutta koskevaan aineistoon. Oppaan tarkoituksena on kertoa sukupuolisesta ja seksuaalisesta häirinnästä liikunnassa ja urheilussa toimiville aikuisille, kuten vanhemmille, valmentajille, ohjaajille, seurajohtajille, opettajille, järjestötyöntekijöille, liikuntapaikkahoitajille ja muille lasten ja nuorten liikuntatoiminnasta vastaaville. Oppaassa pyritään tarjoamaan menettelyohjeita turvallisen harjoitteluympäristön luomiseksi ja annetaan toimintaohjeita puuttua häirintään tällaisia tilanteita kohdattaessa.

Tanssiyhteisön ja erityisesti tanssinopettajan tai valmentajan vastuulla on toisten arvostamiseen ja koskemattomuuteen liittyvien arvojen opettaminen. Erityisesti se mitä ne tarkoittavat tanssi- ja urheilukonteksteissa. SUEKin tutkimuspäällikkö Nina Laakso totesi Näkökulma-tekstissään aikuisten olevan aina vastuussa omista tekemisistä ja sanomisistaan. Tällä viitannetaan myös aikuisten väliseen toimintaan sekä valmentaja – valmennettava -suhteisiin. Keskustelukulttuurin muutos lähtee paitsi nykyisten vaiennettujen äänten avaamisesta, myös uuden urheilijapolven kasvattamisesta avoimempaan keskustelukulttuuriin ja varhaisen puuttumisen luomaan turvalliseen harrastusympäristöön. Niitä ajatuksia, jotka nuorina tanssijanalkuina omaksutaan, tullaan vanhempana urheilupiireissä toteuttamaan.

Kuunteluapua lapsille ja nuorille sekä muille urheilutahoille tarjoilee myös Väestöliiton uusi Et ole yksin -palvelu, joka tarjoaa puhelimessa ja chatissa tukea, apua ja neuvontaa urheilua harrastaville nuorille, aikuisille, vanhemmille ja huoltajille. Väestöliiton ja urheilujärjestöjen yhteishankke pyrkii takaamaan, että jokaiselle turvallisen ympäristön urheilla ja harrastaa. Väestöliiton erityisasiantuntija Kirsi Porras kuvaa palvelua seuraavasti: ”Et ole yksin on Suomen ensimmäinen kohdennettu tukipalvelu, johon seksuaalisen hyväksikäytön ja häirinnän, epäasiallisen käytöksen tai kiusaamisen kohteeksi joutunut urheilija voi olla yhteydessä ja saada apua. Palvelu on valtakunnallinen. Tukipalvelun lisäksi hankkeessa vahvistetaan lasten ja nuorten itsemääräämisoikeutta, lisätään vanhempien sekä valmentajien tietoja nuorten kokeman kiusaamisen, seksuaalisen häirinnän ja väkivallan ehkäisystä.”(SUEK).

Puhelin päivystää numerossa 0800 144644, maanantaisin ja tiistaisin klo 14 – 17:30 ja chat keskiviikkoisin ja torstaisin klo 14 – 17:30. Palvelu on toteutettu Veikkauksen tuella.

Välitetään yhdessä – tietoa sekä toisistamme, jokaisen rajoja kunnioittaen
– Kaisu Tomperi
STUL, viestintäkoordinaattori
Puheviestintä, FM

Et ole yksin -palvelu. Väestöliitto, 2018

Lupa välittää, lupa puuttua – Sukupuolinen ja seksuaalinen häirintä urheilussa. Opas. Olympiakomitea, 2017.

Kuuntelemisen taito. Tuula-Riitta Välikoski, Viestijät. Artikkeli, 2015.


Tanssia ja viestintää tanssiurheilun lajiliiton liikkuvasta toimistosta. Viestintäkoordinaattorin pohdintoja STUL:n blogissa joka kuun 20. päivä.

Osallistu keskusteluun liiton Facebook-sivulla!

5 + 2 vinkkiä hyvään urheiluhaastatteluun

JULKAISTU: 20.3.2018, KATEGORIAT: Blogi

Miltä nyt tuntuu? Miten kisat menivät? Mikä oli omassa suorituksessasi parasta? Kaikkien odottamia, mutta tilanteessa aina muka yhtä yllättäviä kysymyksiä, joihin voi joko antaa yhtä ennakoitavan vastauksen tai sitten harjaannuttaa itsensä ammattimaiseksi myös tällä urheilun osa-alueella.

Pakollinen paha vai kakkupala

Urheilijat tietävät, ettei urheilijan työ rajoitu vain urheilemiseen, kisasuoritus on vain pidemmän työrupeaman hännänhuippu, ja että haastattelukysymyksiin joutuu joskus vastaamaan ennen kuin omat ajatukset ovat ehtineet asettumaan. Urheilemisen lisäksi urheilijoilta odotetaan nykyään monenlaista edustamista ja vaikka itsestään kertominen medioissa on arkipäiväistynyt, itsensä ilmaiseminen sanallisesti ei kaikista tunnu silti luontevimmalta. Toisinaan haastattelu iskee taas varmemmillekin vastaajille ennen kuin adrenaliini kisasuorituksen jälkeen tasaantuu tai tuntemukset tuloksia kohtaan ovat löytäneet paikkansa. Piti haastattelutilanteista tai ei, niistä on mahdollista suoriutua kunnialla, sillä vastaamistaidoissa on jokaisen mahdollista kehittyä.

Kun vastaamiseen saa turvallisen rutiinin ja omaan taitoon vastailla voi luottaa, ei haastattelutilanteita tarvitse jännittää, fiilis omista kommenteista jää haastattelun antamisen jälkeen positiiviseksi ja tiedät kommenttiesi tukevan sitä, millainen urheilija haluat ääneen puhuessasi olla. Selkeät vastaukset antavat sinusta selkeän kuvan ja myös muut lajista kiinnostuneet lukevat tai kuuntelevat vastauksiasi mielenkiinnolla.

Vinkit hyvään hastatteluun

Haastattelijoita ja haastateltavia on monenlaisia, mutta oli alustana sitten lumi ja jää, afaltti tai parketti, urheilijahaastatteluita tehtäessä haastattelijoiden esittämät kysymykset ovat usein lajista riippumatta samankaltaisia. Tämä antaa mahdollisuuden ennakoida eteentulevia kysymyksiä ja valmistautua suoriutumaan tästäkin urheilun osa-alueesta taidokkaasti.

Haastatteluiden tekeminen on kiinnostavaa puuhaa ja haastatteluita työkseen tekevänä kohtaa paljon erilaisia vastaajia. Osa suullisesti annetuista haastatteluista kirjataan ylös ja julkaistaan tekstipohjaisilla alustoilla, kuvateksteinä tai liitetään tiedotteisiin. Parhaimmistoa ei tarvitse julkaisua varten muotoilla, vaan niissä on lähes välimerkitkin kerrottuna, ja toisinaan joutuu taas todella miettimään, mitä joku haluaa vastauksellaan sanoa. Joskus vähäsanaisten vastausten lisäksi päätyy kertomaan haastattelijan omia havaintoja vastauksen antajasta. Haastatteluiden antaminen käy puolestaan oman kokemukseni mukaan helpommaksi joka haastattelulla. Tietoisesti annetut haastattelut saavat oivaltamaan omia onnistumisia ja tukevat parhaillaan jopa kehittymistä omassa lajissa.

Opin ja kokemuksen pohjalta olen koonnut muutaman vinkin hyvän urheiluhaastattelun antamiseen:

1. ‎Suhtaudu kilpailupäivään aina sillä ajatuksella, että sitten KUN minua haastatellaan. Jossittelu johtaa myös haahuileviin haastatteluvastauksiin. Kun haastattelun mahdollisuus on mielessäsi pieni, myös valmius aivoissasi jää vähäiseksi. Vastaavasti, kun ajattelet haastattelun tulevan, myös ajatuksesi ovat virittyneinä haastattelun tullen. Tee mielessäsi poimintoja kisapäivästä; huomioi kisapäivän tunnelmaa ja omia mietteitäsi, tiedosta, mitkä asiat kiinnittävät huomiosi ja mieti, mitä vastaisit haastatteluun juuri siltä päivältä. Tee näin joka kerta, joka tapauksessa, ja pian se on jo automaattista.

2. ‎Muista, että aika on sinun puolellasi. Kun haastattelija esittää sinulle kysymyksen, sinun ei ole pakko vastata heti samalla sekunnilla. Tuntiessasi huomion olevan suunnattuna sinuun, muutama sekuntikin tuntuu pitkältä ajalta. Todellisuudessa pieni hiljainen hetki on vain silmänräpäys. Vedä henkeä, mieti kysymys uudelleen läpi mielessäsi tai toista se ääneen. Tällä aikaa ajatuksesi asettuvat ja aivot tekevät työtä vastauksen muotoilemiseksi. Haastattelija haluaa sinulta vastauksen, joten voit hyvin antaa sen jäsenneltynä. On myös OK pyytää haastattelijaa toistamaan kysymys.

3. ‎Muista, että haastattelija on sinun puolellasi. Kuten sanottu, haastattelija haluaa kuulla vastauksesi, oli sen sisältö mitä vain. Haastatteluissa harvemmin on myöskään oikeita ja vääriä vastauksia ja sinä olet aina asiantuntija omaan kokemukseesi! Haastattelua antaessasi, älä keskity haastattelusi loppuyleisöön, vaan ajattele olevasi jutulla vain haastattelijan kanssa, jolloin tilanne voi tuntua rennommalta.

4. ‎Vastaa aina kokonaisilla lauseilla. Tämä helpottaa kuulijaa ja antaa sinusta asiallisemman kuvan, mutta pelaa myös aivoillesi aikaa prosessoida vastausta. Esimerkiksi:  Haastattelija: ”Mikä on ollut parasta kisapäivässä?” Urheilija: ”Parasta kisapäivässä on ollut…”
Vastauksille ei ole valmiiksiannettua mittaa, mutta tarinoi vain niin pitkästi, että saat pointtisi kerrottua. Rönsyilevää ajatuksenvirtaa on hankala seurata ja hyvätkin huomiot hukkuvat, kun kuulijan huomio herpaantuu. Muista myös päättää lauseesi.

5. ‎Harjoittele kotona. Vaikka et voi päättää, ”miltä nyt tuntuu” tai tietää ennakkoon kilpailujärjestelyiden huolellisuutta, voit silti miettiä ennakkoon, miten ilmaisisit ajatuksiasi erilaisissa tilanteissa. Mielipiteesi on omasi, mutta voit aina valikoida, miten sanasi asettelet! Peilille puhuminen on pölyttyneen kuuloinen ohje, mutta pitää yhä paikaansa hyvien ohjeiden listalla! Puhuessasi ääneen, totut oman äänesi kuulemiseen, opit ottamaan kuulemasi puhevinkit aktiiviseen käyttöön ja lisäksi ääneen puhuminen pakottaa abstraktit ajatukset jäsennellyiksi lauseiksi ja harjaannuttaa näin ajatusten muoutumista selkeiksi kommenteiksi myös haastattelutilanteen tullen. Haastatteluvastausten harjoitteluun pätee samat asiat kuin minkä tahansa asian harjoitteluun – kun lihasmuistissa ja mielessäsi on selkeä kaava, onnistut todennäköisemmin epätyypillisemmissäkin olosuhteissa, yllättäviä tilanteita kohdatessasi tai silloinkin kun ei ole se paras päivä.

Ylläolevat vinkit on annettu silmällä pitäen tilanteita, joissa annat haastattelua suullisesti. Lupaaminani +2 vinkkeinä erityisesti puhetilanteisiin paljastan kaksi opiskeluaikoinani nappaamaani tärppiä, jotka toimivat joka ikinen kerta, joka tilanteessa. Näistä ensimmäisenä artikulaation tärkeys. Avaa suutasi ja lausu sanat loppuun saakka – kuulostaa pätevältä ja tuntuu selkiyttävän sisältöäkin. Omaa artikulaatiotasi sekiytät sillä, että lausut kaikki vokaalit huolellisesti! Puhekielessä aeiouyäö tulee toisinaan nielaistua, mutta niiden huolellinen ääntäminen tuo ryhdin kaikkiin sanoihin ja tekee puheesta helpommin seurattavaa. Toisekseen, keskity puhuessasi aina siihen, mitä olet sanomassa sen sijaan että eksyisit miettimään, miten asian sanoisit. Kun keskityt sisältöön, muoto löytää kyllä uomansa!

 

Aurinkoista pääsiäisen aikaa ja haastattelemisiin!
– Kaisu Tomperi
STUL, viestintäkoordinaattori
Puheviestintä, FM

Ps. Jos haluat olla valmistautunut tanssiurheilija, Suomen Tanssiurheiluliiton päivitetyistä tulostiedotusohjeista voit löytää ne kysymykset, jotka STUL:n urheilijahaastatteluissa kisapaikoilla esitetään!


Tanssia ja viestintää tanssiurheilun lajiliiton liikkuvasta toimistosta. Viestintäkoordinaattorin pohdintoja STUL:n blogissa joka kuun 20. päivä.

Osallistu keskusteluun liiton Facebook-sivulla!

Blogi: Someurheilijan profiili

JULKAISTU: 20.2.2018, KATEGORIAT: Blogi, Yleinen

Some. Siellä kuullaan uusista tapahtumista ja ilmiöistä, siellä liitytään oman viitekehyksen ryhmiin ja osoitetaan kannatusta,
sieltä tarkistetaan aikatauluja ja muotoillaan sitä miltä oma arki näyttää ulospäin, mutta samalla myös itselle. Sosiaalinen media
on infoa, yhteydenpitoa ja itsensä paikantamista suhteessa kaikenlaisiin tekijöihin ja aatoksiin. Kaikkien hengaillessa
somessa, julkaisukynnys voi olla matalallakin ja välitämme julkisuuteen videon, kuvien ja tekstien muodossa sitä, mikä meistä
on hauskaa, tärkeää, väärin, oivaltavaa ja muistamisen arvoista. Vaikka emme aina ajattele sitä tietoisesti, emme kuitenkaan
kerro ainoastaan vastaantulleista asioista, vaan teemme joka hetki valintoja siitä, mitä koemme tärkeäksi ilmaista.

Antamalla huomiota tietyille asioille, kuten nyt vaikka presidenttiparin perheenlisäykselle, talviolympialaisten tapahtumille tai omille
onnistumisille, asetamme itsemme johonkin suhteeseen näihin asioihin nähden, niihin muihin, jotka tekevät samoin sekä heihin,
jotka eivät moisiin liikahda julkisissa profiileissaan. Yhtä kaikki nämä valintamme muotoilevat meistä jonkinlaista kuvaa kanssaihmisille;
mikä on minulle tai sinulle julkaisemisen arvoista?

Paitsi että rakennamme omaa julkista kuvaamme yksilönä ja tanssiurheilijana, olemme samalla palasia meihin liittyvien ryhmien imagon
muodostumisessa. Kertoessasi itsestäsi ja viestittäessäsi itsellesi merkityksellisistä asioista, muut muodostavat käsityksen, kenen kanssa
ollaan tekemisissä. Yhteisö puolestaan viestii jäsentensä kautta, joten kokonaiskuva esimerkiksi tanssiurheilijoista tai urheiluseurasta
muodostuu sen kaikkien yksilöiden panoksesta. Tanssiurheilijoiden valinnat ja arvoviestit ovat mukana muotoilemassa kuvaa
tanssiurheilijoista ryhmänä. Tähän osallistuvat toki seurat ja lajiliittokin, mutta kuitenkin se, mikä eniten näkyy ja kuuluu arkipäivässä, on
jokainen tanssiurheilija sekä heidän päivittäiset valintansa. Ryhmän toiminta ja sitoutuneisuus esimerkiksi urheilun arvojen
kannattamiseen muotoilee lajin arvostusta laajemmin yhteiskunnassa. Samalla piirtyy kuva tanssista urheilulajien kentällä sekä
tanssijoiden keskinäisen tuen kautta se yhteishenki, joka tanssiurheilussa vallitsee.

”Imagon rakennusta tiedostamatta tai tiedostamalla – tällä on joka tapauksessa
vaikutusta siihen, millaisen kuvan toisista saa.”

Mielikuvia muodostuu myös ryhmien sisällä. Helposti teemme automaattisia yleistyksiä siitä, että esimerkiksi kilpailuihin osallistuvat
kannattavat automaattisesti yhtäläisiä arvoja. Kilpailuihin osallistumisen edellytyksenä on tietyt harjoittelu- ja kilpailukokemuksen kautta
rakentuvat taitovaatimukset, minkä kautta kootaan myös oman aseman mukaista tietämystä ja arvopohjaa. Kuitenkaan emme voi tietää,
mitkä ovat kilpailijan todelliset tavoitteet, mikä motivoi toisia osallistumaan kilpailuun ja kuinka merkityksellisenä sovitut säännöt tai
kilpakumppanit näyttäytyvät muille kisa-asussaan kimaltaville.

Niinpä merkitykselliseksi muodostuu myös kaikki näiden kilpailujen ulkopuolella tapahtuva toiminta, jonka avulla muodostamme
käsityksiä toisista. Samoja arvojakin kannattavat tekevät yhä yksilöllisiä valintoja sen suhteen, millaisiin asioihin halutaan osallistua tai
ottaa kantaa ja millaisina yksilöinä haluamme näyttäytyä. Valintamme viestivät siis jakamiemme arvojen merkityksestä meille. Näistä
lähtökohdista ajatellen, omista arvoista on ihan syytä viestiä eteenpäin. Kanssaurheilijat, media ja muu maailma muodostavat näistä
tiedon palasista käsitystä tanssiurheilijoista sekä lajeistamme, millä voi olla ratkaisevaa merkitystä esimerkiksi avustusten,
urheilusponsoreiden tai muiden yhteistyömahdollisuuksien suhteen. Kuitenkin on muistettava, että sosiaalinen media ei ole se, missä
arvot toteutuvat, vaan se on väylä kertoa niiden kannattamisesta muille. Samalla some on ihan loistava väylä tietoisesti tehdä työtä
ulkoisen kuvan muodostamisen eteen ja tehdä selväksi, millaisia urheilijoita me olemme.

Suomen Tanssiurheiluliiton toiminnan perusteena ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet. Unelmaduunari, Satu
Rämön sanoin, tavoite ilman toteutusta on vain suunnitelma. Niinpä suunnitelmien lisäksi teemme liitossa aktiivisia toimia ja
kannustustoimintaa seurojen ja tanssiurheilijoiden sitouttamiseksi päämäärien tavoittelemiseen.
Viime viikolla saatiin päätökseen Suomen Tanssiurheiluliiton järjestämä Puhtaasti Paras -kampanja, joka
toteutettiin Suomen urheilun eettisen keskuksen tukemana. Kampanjassa kannustettiin tanssiurheilijoita laajentamaan
antidopingtietouttaan suorittamalla lyhyt verkkokoulutus, jollaista toteutetaan myös muissa Pohjoismaissa. Koska vastuu puhtaasta
urheilusta on jokaisella urheilijalla itsellään, on jokaisen tärkeää tietää omat oikeutensa, velvollisuutensa sekä reilun urheilun arvot.

Riemuksemme saimme kampanjaan myös kolmannen yhteistyötahon, joka seisoo vankasti päihteettömän liikkumisen ilon ja reilun
toiminnan takana. Kaiken ikäisille riemua tarjoileva SuperPark tuli mukaan kannustamaan tanssiurheilijoita  osoittamaan kannattavansa reilun urheilun arvoja ja dopingvapaata toimintaa. Eilen suoritetussa arvonnassa Pia Cavén (Tanssiseura Bolero / Flying Steps Turku) voitti huikean SuperPark-päivän itselleen ja kolmelle kaverille. Samalla hän oli yksi heistä, joiden ansiosta tanssiurheiluseura Flying Steps voitti seurakilpailun! Laajalla osallistumisellaan Tanssiurheiluseura Boleron Rock’n’Swing-osasto Flying Steps ansaitsi SUEK:n antidopingluennon sekä oheistreeniworkshopin koko seuralleen.

Arvot ovat myös siitä jänniä ilmiöitä, että ne tarttuvat ympäristöön.
Tämä tekee niistä viestimisen entistä arvokkaammaksi.

Mukavaa hiihtolomaa
– Kaisu Tomperi
STUL, viestintäkoordinaattori

 


Tanssia ja viestintää tanssiurheilun lajiliiton liikkuvasta toimistosta. Viestintäkoordinaattorin pohdintoja STUL:n blogissa joka kuun 20. päivä.

Osallistu keskusteluun liiton Facebook-sivulla!

Blogi: Lattarikilpailun jälkimainingeissa

JULKAISTU: 9.2.2018, KATEGORIAT: Blogi

Taas on löytynyt voittajia latinalaistanssien suomenmestaruuskilpailuissa. Tähän alkuun vielä lämpimät onnittelut kaikille osallistuneille – olette jokainen voittajia. Kuten järjestäneen seuran Markku Luttinen viittasi tervehdyksessään käsiohjelmassa, jo pelkkä heittäytyminen arvosteltavaksi on kiitoksen ja palkinnon arvoista. Erityiset onnentoivotukset kaikille luokkavoittajille ja Suomen mestareille! Tanssiurheilu on rankka laji – jokainen kilpailutilanne on erilainen ja ainutlaatuinen, kisamiljöö, yleisö – ja ennen kaikkea tuomarit – ovat erilaisia kilpailusta toiseen.

SM-kilpailun jälkeen Jussi Väänäsen Facebook-seinällä käytiin keskustelua tuomaroinnista. Keskustelu pysyi asiallisena, vaikka siinä olikin havaittavissa ihmetystä tuomarityöskentelyn laadusta. Kompetenssini ei riitä arvioimaan suorituksia, ja siitä voin olla vain iloinen – kilpailu näytti olevan kovaa  kaikissa luokissa – mutta haluan silti heittää lusikkani tähän soppaan.

Liiton hallintoa kohtaan käytiin kovaa keskustelua ja kritiikkiä 2015 kevätkesällä. Monista virheistä on opittu ja rakenteiden läpinäkyvyyttä on parannettu mm. tuomarivalintatyöryhmän perustamisen myötä. Tuomarivalintatyöryhmän tehtäväksi on annettu etsiä kutsuttavaksi ranking-kilpailuihin tuomareita, joilla on kansainvälistä kokemusta WDSF-kilpailuista, jotka tunnustetaan osaavina ja ammattimaisina toimijoina ja jotka edustavat mahdollisimman laajasti eri koulukuntia vakio- ja latinalaistanssien kentällä. Pidän tätä hyvänä toimintatapana, joskaan työryhmän toiminta-aikanakaan emme ole välttyneet keskusteluilta koskien eturistiriitoja, valmennussuhteita, läheisiä ystävyyssuhteita. Ympyrät ovat loppujen lopuksi kuitenkin pienet eikä näiltä ristiin käymisiltä voitane välttyä. On ollut selvää, ja odotettavissakin, että eri näkemyksiä edustavat kansainväliset tuomarit painottavat suorituksissa erilaisia asioita. Hajontaa tuomarimerkinnöissä on ollut nähtävissä myös viimeisen parin vuoden aikana – kuten aina ennenkin. Mestarit on kuitenkin aina saatu kruunattua, ja uskoisin, että mestareista on usein vallinnut hyvin laaja yksimielisyys koko kentällä.

SM-kilpailujen jälkeen käydyssä Facebook-keskustelussa kuitenkin näyttäytyi epäluottamus tuomareiden työskentelyä kohtaan. Joko on niin, että tuomarit näkivät parien suorituksia aivan eri silmin, tai sitten tuomareita epäiltiin rivien välissä jostain muusta. Facebook-keskustelussa sivuttiin useissa kommenteissa latinalaistanssien perustekniikan häviämistä, arviointikriteerien käyttöä ja näillä perusteilla annettuja sijalukuja. Oliko siis niin, että valitut tuomarit eivät olleet tilanteen tasalla? Lukiessani kommentteja en voinut välttyä ajattelemasta sitä, että kirjoittajat olivat sitä mieltä, etteivät tuomarityöryhmän kutsumat tuomarit siis ehkä olleetkaan sitä parasta a-luokkaa?  Kilpailun suomalaistuomari kommentoi hyvin: jokaisen tuomarin pitää pystyä seisomaan omien arvostelujensa takana. Jos niistä häneltä kysytään, hänen pitää pystyä vastaamaan miksi on toiminut niin kuin on toiminut.

Olen arvostamani ammattilaisen, valmentajana ja tuomarina toimivan Harri Antikaisen kanssa puhunut tästä useasti: arviointikriteerien pitää olla selvillä kaikille – sekä tuomareille (huomaa STUL:n ja WDSF:n käyttämien kriteereiden erot) sekä myös urheilijoille. Tämä on tuttua koulumaailmasta: sekä opettajan että oppilaan tulee tietää arviointiperusteet. Opettajan tulee arvioida kriteereiden mukaisesti, ja oppilaan tulee tietää mitä häneltä odotetaan. Avatut kriteerit ja sitä kautta avoin tuomarityöskentely voisi olla tie kohti avoimuutta: oikeuslaitoksen tuomarinkin tulee pystyä perustelemaan työnsä. Antikaisen kanssa käydyissä keskusteluissa olemme myös todenneet, että tuomarikeskustelut kilpailujen jälkeen olisi erinomainen tapa muokata toimintakulttuuria. Tuomarin on pystyttävä perustelemaan toimintansa urheilijalle ja avattava oma näkemyksensä kriteerien käyttämisestä. Ensisijaisesti tuomari ei ole vastuussa työstään muille kuin urheilijoille – kukaan muu meistä ei ole ollut arvosteltavana.

SM-kilpailussa käytettiin 7 tuomarin paneelia. Kuten Erik Hento ilmaisi Väänäsen sivulla kommenttien määrästä, ”the more the merrier”, sama pitää paikkansa tuomarien määrän suhteen. Ranking-kilpailuissa tuomaripaneelin tulisi olla riittävän laaja – 5 tuomaria on kansainvälisesti tarkastellen todella vähän. GP/SM-kilpailuilla on merkitystä liitolle ja  urheilijoille edustuspaikkojenkin takia – ja siitä syystä ne on järjestettävä nimenomaan urheilija keskiössä. Ymmärrän seurojen taloustilanteen ja kilpailujen järjestämisen ansaintatarkoituksessa, mutta kapea paneeli ei tarjoa urheilijalle välttämättä parasta. Kenties liiton tulee tarkastella tulevaisuudessa kustannusrakennetta näiden kilpailutapahtumien osalta. Käytössä oleva tuomarointitapa on nykyisten kilpailusääntöjen mukainen. RS-lajeissa on siirrytty jo kansallisestikin uuteen tuomarointijärjestelmään – sen tuleminen kansallisesti käytettäväksi VL-lajeissa edellyttää vielä tekstimuutoksia ja valmiuksia tuomaroinnin kehittämiseen.  Tekniset valmiudet järjestelmän käyttöön on melko helposti saavutettavissa, koulutettuja tuomareitakin löytyy ja moni kanssani keskustellut urheilija on kertonut, että AJS:n myötä myös omat parannusta ja kehittymistä vaativat tanssin osa-alueet nousevat hyvin esille ja harjaannutettaviksi.

Pari vuotta sitten kansallisessa tuomarikongressissa käytiin keskustelua siitä, miksi joku haluaa olla tuomari. Kommentteja oli laidasta laitaan. Joku halusi vaikuttaa siihen, miten hyvä tanssi tulkitaan. Toinen halusi noudattaa annettuja ohjeita ja kriteerejä parhaalla mahdollisella tavalla. Kolmas halusi saada vaikuttaa. Keskustelun klausuulina todettiin kuitenkin, että vain annettujen kriteerien noudattaminen on oikea tapa arvostella toisen tekemää työtä. Mittanauhan ja sekuntikellon puuttuessa subjektiivisuudelta ei voida välttyä, mutta kriteerikeskustelun myötä sitä voidaan ohjata tai rajoittaa. Mielivallan, vaikutusvallan tai myydyn vallan käyttö ei ole asiallista. Tuomariksi kutsuttaessa lienee ottaa hyväksi käytänteeksi eettisistä toimintatavoista muistuttaminen. Kilpailujohtajat – ainakin Suomessa – osaavat muistuttaa tuomareita heille uskotusta tehtävästä.

Tuomarityöskentelyyn liittyy joskus epäilyjä manipuloinnista. Väite on huomionarvoinen, mutta vaarallinen – ilman perusteita näitä väitteitä ei tule esittää. Jatkuvalla eripuralla emme toimi kuten opetamme – kunnioitus, arvostus ja hyvät käytöstavat ovat keskeisiä tanssiurheilun arvomaailmassa.  WDSF:n Task Force, jossa on myös suomalaisedustajana Suomen urheilun eettisen keskuksen SUEK:n pääsihteeri Harri Syväsalmi, on jo parin vuoden ajan pyrkinyt  manipulaation ja siihen liittyvien kytkentöjen kitkemiseen tanssiurheilusta kansainvälisellä kentällä. Task Forcen tutkimus perustuu todennettuihin asioihin, ei luulopuheisiin. Näin meidän tulee toimia kotimaassakin. Jos luulot voi muuttaa todeksi, asia tulee tuoda ehdottomasti STUL:n riippumattoman kurinpitovaliokunnan käsiteltäväksi tai tehdä ilmoitus SUEK:n Ilmo-palveluun.

Jatkakaamme siis keskustelua tuomaroinnista, kuten myös kilpailujärjestelmän kehittämisestä VL:n osalta. Kannustakaamme kuitenkin kaikkia lattialla itsensä arvioitavaksi asettavia urheilijoita tasapuolisesti. Jokainen heistä on kovan työn jälkeen kiitoksensa ja kannustuksensa ansainnut. Kukin tekee parhaansa.

Tulossa on Open Forum –tilaisuus, jossa käsittelemme ajankohtaisia asioita. Tule paikalle tai seuraa streamia. Kutsu tulee seuroille ja nettiin lähipäivinä.

 

Kaikella ystävyydellä,

Leena Liusvaara

STUL ry, puheenjohtaja

Blogi: Latino Showsta uusia mahdollisuuksia

JULKAISTU: 19.1.2018, KATEGORIAT: Blogi

Terveisiä uudelta STUL:in liittohallituksen jäseneltä, FDO:ta edustavalta Merja Satulehdolta tanssiurheiluseuroille ja tanssiurheiluun erikoistuneille tanssikouluille ja -studioille!

Ateena toimi isäntänä juuri joulun alla järjestetyissä IDO World Latin Show & Synchro Dance Championships -kilpailuissa, joihin osallistui lähes tuhat tanssijaa pääasiassa eri puolilta Eurooppaa. Suomestakin oli mukana komea joukko edustamassa: 35 tanssijaa ja tukijoukot! Suomalaiset toivat hienosti tuliaisina yhden kullan, kolme hopeaa ja yhden pronssin. Minun roolini kisatapahtumassa oli istua kilpailijoita vastapäätä eli tuomarina.

Tämä kilpailutapahtuma vahvisti käsitystäni, että tanssiurheiluseuroille ja tanssiurheiluun erikoistuneille tanssikouluille ja -studioille Latino Show ja siihen liittyvät lajit antavat valtavasti uusia mahdollisuuksia tarjota harrastus- ja kilpailutoimintaa innokkaille tanssinharrastajille! Kirjoituksen tavoite on avata lajia uusille tekijöille ja harrastajaryhmille ja päivittää nykyistä tilannetta niin kotimaan kilpailujen kuin kansainvälisten arvokilpailujen osalta. Lisäksi vielä kertoa tulevista FDO:n Latino Show-jaoston suunnittelemista toimenpiteistä lajin kehittämiseksi, edistämiseksi ja kansainvälisiin kilpailuihin osallistuvien määrän kasvattamiseksi.

Latino Show on hakenut muotoaan pitkään ja viime vuosina varsinkin kansainvälinen linja on ollut enemmän kuin hämmentävä. Muutama vuosi sitten suomalaiset ryhmät saivat kansainvälissä arvokilpailuissa varoituksia väärästä kilpailusarjasta kun osallistuivat kilpatanssitekniikoita hyväksi käyttävillä teoksilla Latino Show -kilpailuihin. Ja niin vain muutamassa vuodessa tilanne muuttuikin niin päin, että nyt Latino Show -kilpailuihin ei kansainvälisesti hyväksytä mitään muuta kuin vain vakioituihin latinalaistansseihin samba, cha-cha, rumba, paso doble ja jive pohjaavat koreografiat.

Suomessa Latino Show on kehittynyt hyvin omin takeiseen tyyliinsä ja toimii edelleen lajin alkuperälle uskollisena sateenvarjolajina hyväksyen kilpailuihin lähes mitä vain tuo nimikkeen alle sopivaa. Suomalaiset ovat keskimäärin osaavia ja luovia, aitoja ideoita omaavia koreografeja, jotka tekevät kokonaisia miniteoksia selkeällä punaisella langalla ja osaavat kertoa tarinaa ihan pelkkään liikekieleenkin pohjaten. Suomessa onneksi pyritään laadukkaaseen tanssiin ja kokonaisvaltaisiin teoksiin, jossa eri osa-alueet tukevat toisiaan sekä osataan ottaa huomioon kullekin ikäsarjalle sopivat teemat niin musiikissa kuin puvustuksessa ja liikekielessä sekä tanssin sopiva tekninen vaativuus tanssijalle/ryhmälle. Varsinkin lasten kilpailusarjoissa Ateenassa näki valitettavan paljon täysin ikäryhmälle sopimatonta tekemistä – ja ehdottomasti sopimattomaan musiikkiin. Mitä sanotte vaikkapa alle 12 v tytöstä, joka esiintyi madonnamaisessa korsetissa ruoskan kanssa Madonnan biiseistä tehtyyn koosteeseen teemalla ”Treat me like I´m a bad girl”?

Ateenan kilpailua vähän kepeästi tulkiten sanoisin, että muualla suositaan korkokenkiä (enimmäkseen käyttäjälleen liian isoja ja joita ei osata käyttää), huonoa huulisynkkausta ja runsasta (ja enimmäkseen täysin turhaa) rekvisiitan käyttöä. Keskimäärin tanssijoiden taso ei ole kovin kummoinen, latinalaistanssien perustekniikkaosaaminen on vajavainen ja mikäli käytettiin muuta tanssitekniikkaa mausteena, sen osaaminen oli vielä heikompaa. Tämä oli melkoinen yleistys, mutta toiminee jos haluan vähän herätellä teitä lukijoita! Toki kilpailuissa oli hyviäkin tanssijoita ja teoksia. Suomalaisten osalta voin onneksi sanoa, että komeasti ja tyylikkäästi edustivat.

Latino show´n rinnalle on tullut myös uusi kilpailusarja Caribbean Show Dance, missä tanssilajina voi olla vaikkapa salsa, bachata tai merengue. Tämä kilpailusarja on tänä keväänä ensimmäistä kertaa myös mukana Latino Show SM-kilpailuissa – tosin vain aikuisten 15+ ikäryhmässä. Tämä kilpailusarja toimii erinomaisesti vaikkapa Bailatinon harrastajaryhmille! Disco & Latino Show SM&IKM2018 -kilpailut järjestetään tänä vuonna Seinäjoella 14.-15.4. paikallisena järjestäjätahona tanssikoulu Wimma yhteistyössä FDO:n kanssa.

Latino Show´n ja Caribbean Show´n lisäksi haluan nostaa esille lajia, jota Suomessa ei ole vielä kilpailtu, mutta jonka itse toivon näkemäni kilpailuvalikossamme ja toivottavasti pian! Laji on SYNCHRO DANCE. Tässä lajissa kilpaillaan pienryhmissä ja muodostelmissa. Tanssilaji saa olla mitä vain ja ryhmällä on oma musiikki. Tavoite on tanssia koko ryhmä mahdollisimman synkronissa, ilman paikkojen vaihtamista samassa muodostelmassa. Säännöt sallii ainoastaan ihan koreografian loppuun lyhyen pätkän, jossa voi vähän vaihtaa paikkoja eli tehdä esim. ”loppuläjän”. Ateenan MM-kilpailuissa pääosa osanottajista tanssi jotakuta latinalaistansseista tai niiden yhdistelmää. Jonkin verran kilpailuissa nähtiin lisäksi disco dance, show- ja hip-hophenkisiä kilpailunumeroita. Paljon mahdollisuuksia avaava kilpailusarja monelle eri lajille, mutta erityisesti mielestäni kilpatanssin harrastajille sopiva! Ilman paria olevat tytöt tai naiset vain ryhmäksi ja eikun menoks!

FDO:n Latino Show -jaosto tulee järjestämään tanssinammattilaisille ja valmentajille sekä seuraohjaajille tarkoitetun koreografiatyöpajan, jossa annetaan selkeitä käytännön ohjeita ja neuvoja näyttämökoreografian tekemiseen. Muutamien yksinkertaisten asioiden huomioiminen vie hommaa jo pitkälle ja koreografian tekemistä ei kannata turhaa aristella. Latino Show jaosto pyrkii myös löytämään jonkun sopivan ajankohdan avoimelle tapaamiselle mielipiteiden vaihtamiseksi vielä tälle keväälle! Infoa seuraa heti kun päätöksiä ajankohdista saadaan sovittua.

Lisäksi Latino show-jaosto ylläpitää lajin parissa toimiville ammattilaisille tarkoitettua Latino Show -ryhmää facebookissa. Kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita liittymään ryhmään vaikka ei (vielä) toimisikaan lajin parissa.

Kiitos kiinnostuksesta jos tänne asti jaksoit lukea! Mikäli kirjoitus herätti kysymyksiä tai tuntemuksia niin vastaan sellaisiin kyllä ihan mielelläni jos minulle niitä osoittaa.

Tarkempia tietoja FDO:n kilpailuista ja kilpailusäännöistä löytyy www.fdo.fi  sekä kansainvälisen kattojärjestömme sivulta www.ido-dance.com

Merja Satulehto
FDO:n Latino Show -jaoston puheenjohtaja
latinoshowjaosto.fdo (ät) gmail.com

Blogi: Tanssivuoden tahdit on taputeltu

JULKAISTU: 19.12.2017, KATEGORIAT: Blogi

Arvoisat jäsenseurat

Tanssivuosi 2017 lähenee loppuaan ja on aika taas hiljentyä joulun viettoon. Vuoteen on mahtunut monenlaista – arkista aherrusta seuroissa, saleilla, toimistossa, kokouksissa – mutta myös riemun kiljahduksia kilpailuissa sekä katkeran suolaisia kyyneleitä, kun kaikki ei mennytkään ihan suunnitellusti.

Sitähän tanssiurheilu on – ylä- ja alamäkiä. Vaikka kilpailu tuntuu joskus raskaalta ja tuloksetkaan eivät tyydytä, iloa ja laadukasta yhdessäoloa voimme silti luoda seuratoiminnan avulla. Toisen työn arvostaminen, jokaisen osallisen kunnioittaminen on eräs keskeisimpiä asioita, joihin kasvatamme oppilaita kouluissa. On siis merkityksellistä, että jatkamme sillä samalla tiellä myös tanssiurheiluseuroissa ja tanssikouluissa, saleilla ja studioissa. Teemme asioita eri tavalla, erilaisin menetelmin ja erilaisin uskomuksin, kuitenkin kaikilla yhteinen päämäärä: tanssin kehittäminen, valmennettavan oppiminen ja tulosten parantaminen. Tulokset voivat olla kilpailusuorituksia tai ne voivat olla henkilökohtaisia saavutuksia, joita mitataan vaan itseä varten.

Laatu lähtee noudatetuista sopimuksista, suunnitelmallisuudesta ja yhteistyöstä. Olemme orpoja yksin. Kaikki seurat tarvitaan, ja kaikilla on aina uutta opittavaa. Seurat suuntautuvat omissa toiminnoissaan kukin vähän eri tavoin. Kukaan ei voi toiselle sanoa, että toinen tekee oikein ja toinen väärin. Maksava asiakas, tanssija, valitsee seuransa ja hänen osallisuuttaan seuran toiminnassa tulee tukea – sekä seuran toimesta, että meidän jokaisen: sitoutuminen ja sitouttaminen on tärkeää, jotta nähdään mihin yhteistyöllä voidaan päästä.

Liittohallitus sai uusia jäseniä vaaleissa marraskuussa. Kiitän kaikkia syyskokoukseen paikalle tulleita ääniä käyttäneitä seuroja. Erityisen jouluhalauksen haluan lähettää pitkäaikaiselle liittohallituksen jäsenelle, liiton varapuheenjohtajalle ja huippu-urheiluvaliokunnan ”GrandOldMamalle” Tiina Jokiselle, joka pyyteettömästi on vuosia huolehtinut HUVin asioista. Kiitos Tiina! Tukesi on ollut tärkeää.

Kiitos myös RS:n pirteälle ja asiantuntevalle Hanna Vammeljoelle, joka yhden 2-vuotiskauden aikana hilasi RS-koulutuksen uusiin sfääreihin. Kiitos Hanna ”TheSwing”– koulutusmarkkinointisi ja aktiivisuutesi on todella tuottanut tulosta ja RS-koulutukset kukoistavat.

Toivotan uudet tekijät tervetulleiksi. Huippu-urheiluvaliokunta saa uuden puheenjohtajan Pasi Lindistä. Pasi osallistuu myös koulutusvaliokunnan työskentelyyn. Merja Satulehto toimii FDO:n linkkinä seuratoimintavaliokunnassa, jonka johtoon siirtyy Pirjo Bovellan. Pirjon aikaisemmin luotsaamaa viestintä- ja markkinointivaliokuntaa on kutsuttu johtamaan Petri Tokola, ja RS-väki on keskuudestaan valinnut Niklas Hagelin johtamaan RS-jaosta.

Liiton 1. varapuheenjohtajan nuijan saa Marko Tolvanen ja 2. varapuheenjohtajana toimii Outi Paavola ”TheRock”.

Vakio- ja latinalaistanssivaliokuntaan pyydetään uusia halukkaita ilmaisemaan mielenkiintonsa – VAL:n tehtävä on liiton uudistetun työjärjestyksen mukaisesti keskeinen vakio- ja latinalaistanssien hallintoa koskevassa päätöksenteossa. Ole siis aktiivinen ja ilmaise halukkuutesi! Hallitus keskustelee ehdokkaista seuraavassa kokouksessaan 13.1. 2018.

Monet esillä olleet asiat ovat saaneet liittohallituksen päättämään Reilun Pelin illan järjestämisestä. Ilta järjestetään tammi-helmikuun taitteessa Helsingissä ja pyrimme järjestämään tilaisuudesta striimin tai ainakin vuorovaikutteisen padlet-seinän, jonne voi kommentoida Reilun Pelin sääntöjen huomioimista. Illan asialistalla tulee olemaan Reilun Pelin sääntöjen avaaminen sekä tanssijan, tuomarin, seuran että katsojan kannalta. Odotan illasta hyvää avausta positiivisemman toimintakulttuurin suuntaan.

Kisakausi alkaa täysillä jo tammikuussa, joten muistakaahan uusia lisenssi. Uusi lisenssiportaali ohjaa meitä jo lähemmäs liiton uusia sähköisiä alustoja. Myös kaikki te WDSF-kilpailuihin osallistuvat parit – ja seurojen valmennusvastaavat – huolehtikaa toisianne muistutellen, että monet WDSF-kortit ovat erääntymässä ja worlddancesport.org –sivuilla ohjataan uudenlaisen mobiilikortin hankintaan.

Kutsun myös seurojen sihteerit talkoisiin parikortiston ajanmukaistamiseksi vuoden vaihteessa. Kadonneet ja lopettaneet parit on hyvä siivota pois kortistosta. Ikäsarja-ajo tapahtuu automaattisesti liiton toimesta.

Kiitos kaikille jäsenseuroille jäsenineen yhteistyöstä tänä vuonna. Olen saanut kymmeniä puheluita ja kanssanne on aina mukava jutella, jatketaan vuoropuhelua ensi vuonna! Kiitos toimistolle, Auli, Raija ja Anu, ahkerasta työstänne seurojen hyväksi. Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille ja kortiston Karille, seurakehittäjä Katriinalle sekä Ranking-Sepolle! Kiitos Kaisulle viestinnässä sekä upeille lajipäälliköille Pirjolle ja Santulle! Kiitos asiantuntijuudesta Hennalle! Kiitos kaikille luottamushenkilöille liitossa ja seuroissa – teette mahtavaa työtä suomalaisen tanssiurheilun hyväksi.

Mutta kaikkien lämpimin jouluhalaus lähtee teille, rakkaat tanssijat. Lajiin ja ikään katsomatta. Teitä varten – yhdessä.

Rauhallista Joulunaikaa kaikkien koteihin, Menestystä ja Onnea alkavalle vuodelle 2018!

Leena Liusvaara
puheenjohtaja
Suomen Tanssiurheiluliitto ry

Blogi: Tieto lisää tuskaa…

JULKAISTU: 22.9.2017, KATEGORIAT: Blogi

… vai lisääkö?

Ideaalissa tilanteessa kaikki tieto on kaikkien saatavilla niks-naks vaan, jostakin yhteisestä tietokannasta, jonka joku on rakentanut (ilmaiseksi tietenkin!), joka toimii kuin unelma ja jota jokainen osaa käyttää sataprosenttisen varmasti, ja joka on ajantasalla 24/7.

Mutta elämä ei valitettavasti toimi näin. Aina jotain puuttuu, aina jokin on vanhaa tietoa tai aina tiedossa on jotain virheellistä. Aina tietoon ei pääse käsiksi. Joudutaan elämään mutu (=musta tuntuu)-tuntumalla.

Tiedän, että seuroissa toimivat vapaaehtoiset ovat jatkuvassa puristuksessa. Paineita tulee urheilijoilta, urheilijoiden taustajoukoilta, satunnaisilta tai säännöllisiltä harrastajilta, tilojen vuokraajalta, kunnalta tai kaupungilta ja myös liitolta.

Aikaakaan ei kenelläkään ole käytettävissä kuin ne samat 24 tuntia vuorokaudessa ja seitsemän päivää viikossa. Siitä samasta kakusta pitää jakaa palkkatyöhön, perheelle, harrastuksille ja ennenkaikkea myös itselle. Lepo ja uni ovat muuten valtavan mukavia ja palauttavia tapoja viettää aikaa!

Maailma muuttuu hurjaa vauhtia ja toiminnot laajenevat ja jatkuvasti tulee lisää asioita, joita pitäisi hoitaa ja tehdä sekä yksityiselämässä että palkkatyössä että seuratoiminnassa.

Uusia asioita pulpahtelee ihan valtiontasolta saakka, joita pitäisi huomioida, ja usein nämä asiat eivät ole mitään itsestäänselvyyksiä, jotka kerran lukemalla ovat hoidossa. Esimerkkinä otettakoon vajaan vuoden kuluttua voimaan tuleva EU:n tietosuoja-asetus, josta tulee aiheutumaan sellaiset operaatiot sekä liitolle että seuroille että kaikille yrityksille, etten edes halua tänä perjantaisena iltana sitä ajatellakaan! Mutta silti on pakko, sillä se tulee jokatapauksessa eikä sitä voi ohittaa ummistamalla silmät koko asialta.

Koska tietoa ei ole saatavilla, ei päätöksiä voi tehdä validiin tietoon perustuen. Mutta kuka haluaisi olla mukana sellaisessa organisaatiossa, joka joutuu tekemään päätöksiä mutu-tuntumalla? En minä ainakaan. Kuka haluaisi olla perustelemassa sellaisia päätöksiä jäsenistölle, osakkeenomistajille tai kumppaneille? En minä ainakaan.

Sen takia tietoa pitää hakea ja kysyä. Vaikka tiedetään, että se tulee olemaan siellä toisella puolen vastauslomaketta ehkä hieman epämukavaa, koska se tullee vaatimaan selvittelyjä, eli viemään aikaa. Ja etenkin se, että se tulee viemään aikaa siitä toiselle tärkeästä. Se aika on jostakin toisesta toiminnosta pois. Kun se kakku on sen 24/7 eikä yhtään enempää, ei kenelläkään meistä.

Ei näitä kyselyjä pelkkää ilkeyttä tehdä. Ei minulla ainakaan ole mitään halua aiheuttaa toisille kanssaeläjille aikatauluongelmia eikä määrätä, mihin jokainen omaa aikaansa saa ja joutuu käyttämään. En minäkään tykkää vastata kaikenmaailman kyselyihin, etenkin jos juuri on päällä jokin järjestösäännöistä johtuva deadline tai opiskeluissa on kolme keskeneräistä kotitehtävää, jotka olisi hyvä saada valmiiksi ennen maanantaita tai pitäisi ehtiä käydä vielä kaupassa ja apteekissa ennen Emmerdalea.

Ei tietoa kysytä sen takia, että olisi kiva tietää. Sitä tietoa kysytään, sillä sitä oikeasti tarvitaan ja kaivataan. Jos sitä ei tarvittaisi, voitaisiin jatkaa mutu-tuntumalla ja arvaamalla.

Sen takia pitää yrittää löytää se rako, jolloin kyselyyn vastaa.

Usein ennakkovalmistautuminen auttaa: kyselyn voi usein tulostaa työpöydälle tai paperille ja sen voi selata läpi ja arvioida, kuinka helppoa tai vaikeaa sen täyttäminen tulee olemaan. Jos se on tulostettuna, voi kyselyn ottaa mukaan ja mennä kollegan kanssa kahville. Ja pohtia samalla yhdessä, mitä tietoja puuttuu, mitä on saatavilla ja mihin tarvitsee käyttää vielä kolmatta kollegaa. Tai neljättä. Kyselyissä on usein vastausaikaa ainakin viikon verran. Kyllä siinä ehtii löytää sen oman aikaikkunan tiedon hakemiseen. Jos vain haluaa.

Mutta miksi ei haluaisi, kun kyse on yhteisestä asiasta?

Siitä tilastotiedosta, joka auttaa (yleensä mutkan kautta) jokaikistä toimijaa, joka tässä yhdistyshimmelissä on mukana. Voi olla vaikea kuvitella sitä, miten kerätyt numerot pystysuorassa sarakkeessa voi auttaa sitä pientä muksua, joka tapailee ensimmäistä kertaa rytmiä ihan uusien tuttavuuksien seassa ihan ensimmäisellä tanssitunnillaan. Mutta se auttaa. Se voi auttaa siten, että seuralla on käytössä sellaiset olosuhteet, jotka mahdollistavat harrastusryhmien pitämisen turvallisesti. Se voi auttaa siten, että seurassa on osaamista neuvotella olosuhteista, osaamista ohjata ryhmiä tai osaamista hoitaa seuran päivittäisiä asioita yhdenvertaisesti siten, että siitä hyötyy mahdollisimman moni ellei kaikki seuran harrastajat ja toimijat. Se voi auttaa siten, että seuralla on käytössään jotain kättäpidempää, mihin viitata, kun jonkun äiti tai isä tai siskonserkunkaima tulee kyselemään hankalia kysymyksiä.

Se voi auttaa siten, että kuntien päättäjille saadaan ajantasaista tietoa siitä, mitä ongelmia kunnissa toimivilla seuroilla parhaillaan on käsillä. Se voi auttaa siten, että tiedetään tasan tarkkaan mihin suuntaan harrastajamäärät ovat liikkeellä ja mitkä lajit ovat parhaillaan niitä, jotka tuovat eniten harrastajia seuroihin. Se voi auttaa siten, että pystytään määrittelemään harrastamisen kustannuksia, seuraamaan niiden kehitystä ja tutkimaan, mistä kehitys johtuu.

Ei siis ole kyse pelkästä kyselystä. On kyse tulevaisuudesta ja siitä, millaiseksi haluamme sen muotoutuvan. Haluammeko jatkaa arvailuihin ja noin-määriin perustuvalla mutu-tuntumalla, vai haluammeko vahvaa päätöksentekoa, joka perustuu Oikeisiin Lukuihin, Oikeaan Dataan.

Minä toivon, että jokaisessa seurassa halutaan jälkimmäistä.

Auli Korhonen
toiminnanjohtaja

Blogi: Vakio- ja latinalaistanssien lajipäällikön terveiset

JULKAISTU: 19.8.2017, KATEGORIAT: Blogi
Kesän maajoukkueleirin päätteeksi kokoonnuttiin vielä ryhmäkuvaan. Varalan isoissa saleissa oli mukava treenata. Tampereelle pääsi myös helposti julkisilla kulkuvälineillä.

Maajoukkuetoiminta alkuun – tällaista oli  ensimmäisellä Varalan leirillä

Maajoukkuetoiminta on saatu hyvään vauhtiin. Tämän kauden ensimmäinen maajoukkueleiri pidettiin Varalan urheiluopistossa Tampereella heinäkuun lopulla. Mukana vajaan kolmenkymmenen hengen leirillä oli niin aikuisia, nuorisopareja kuin junnujakin. Ensimmäistä kertaa mukaan oli kutsuttu myös senioreiden ranking-listan parhaat parit, sekä maatamme edustava same sex-pari.

Leirin aiheita olivat fyysinen valmennus, ilmaisullisen tanssin kehittäminen ja tanssijan elämäntapa sekä psyykkinen valmennus. Vaikka leirillä tanssittiin paljon, varsinaista tekniikkaopetusta ei annettu.
”Koska jokaisella parilla on hyvä tekniikan opetus omien valmentajiensa kanssa ja tyylit ovat kovastikin erilaisia, olemme päätyneet siihen, että leirillä ei puututa teknisiin seikkoihin. On paljon vähintäänkin yhtä tärkeitä asioita, joita kaikki tarvitsevat, ja niihin on hyvä keskittyä yhdessä”, Otsamo kertoo.

Ensimmäisellä kolmen päivän leirillä nähtiin huippuluokan vierailijoita, kun balettitanssija Minna Tervamäki ja näyttelijä Petra Karjalainen johdattivat tanssijat oman viisautensa ja kokemuksensa lähteille.

Balettia Minna Tervamäen johdolla. Ryhti, kehonhallinta ja keskivartalon kannatus ovat myös kilpatanssijan salaisia aseita.

Fyysistä kuntoa kohotettiin muun muassa Henna Syväojan fysiikkatreeneillä, Santun vetämillä practise-tunneilla, pilates tunnilla sekä juoksemalla kuuluisissa Pispalan portaissa. Psyykkistä valmennusta antoi tuttuun tapaan Paula Arajärvi, joka käsitteli tällä kertaa tanssijan elämäntielle osuvia henkisesti haastavia vaiheita ja niistä selviämistä.

Pispalan portaissa. Legendaariset Tampereen Pispalan jyrkät portaat ottivat mehut tanssijoista. Samoilla rappusilla treenaavat myös kiekkotähdet.

Hauskanpitoakaan ei unohdettu. Saunoimme Varalan hienolla rantasaunalla, paistoimme porukalla makkaraa, sekä uimme illan pimetessä Pyhäjärvellä.

Leiri onnistui hyvin ja se suuntaa jo maajoukkueen tulevaakin toimintaa.
”Olen ajatellut, että maajoukkue jatkaa edelleenkin oheisharjoittelun tukemista, sillä se on tie myös kansainväliseen menestykseen. Tanssijamme tarvitsevat lisää kestävyyttä, tiukkaa fyysistä kuntoa ja parempaa ilmaisuvoimaa. Näitä kaikkia sekä hyvää yhteishenkeä maan parien kesken haemme maajoukkueen kautta”, Otsamo linjaa.

Seuraava leiri pidetään jo loppiaisena. Sinne on luvassa lisää vastaavaa oppia.
”Olen iloinen, että koossa on hyvä porukka. Minulle tullut palaute leiristä on ollut hyvin positiivista. Kuuntelen edelleen mielelläni ideoita ja valmentajat ovat tervetulleita mukaan suunnittelemaan parien tarpeita vastaavaa ohjelmaa. Leirit ovat myös aina avoimia toimintaa seuraamaan tuleville valmentajillekin”, Otsamo mainitsee.

”Omista maajoukkuevuosistani mieleen jäi mukavana muistona leirien hyvä tunnelma ja mahdollisuus harjoitella yhdessä omien kisakumppanien kanssa. Samaa iloista ja eteenpäin vievää tunnelmaa toivon myös uusille maajoukkueleireille. Vaikka kisalattialla otetaan tiukasti mittaa, lattian ulkopuolella ollaan samaa lajia harrastavia kavereita”, kertoo Otsamo.

Tulevaisuudessa Otsamo aikoo kartoittaa, mistä muista lajeista tanssijat voisivat saada hyötyä omaan harjoitteluunsa. Lajipäällikön tehtävässä hän matkustaa myös huoltajana osassa kisoja, joissa maajoukkueparit edustavat.

”Maajoukkueeseen valikoitui lopulta pareja, jotka voivat asuinpaikkansa takia osallistua leireille. Muutamien pariyhdistelmien aivan viime hetken hajoamisten takia pareja kutsuttiin mukaan vielä aivan viime metreillä. Loppiaisen leirin ajankohta on jo aiemmin parien tiedossa ja sen takia kaikkien osallistumista edellytetään tiukemmin kuin kesäleirillä”, sanoo Otsamo.

Maajoukkuepareja tuetaan myös rahallisesti. A-parit saavat vuoden aikana pientä rahallista tukea ja leirit ovat heille maksuttomia. Muillekin pareille leireistä jää maksettavaksi vain pieni osa leirin todellisista kuluista.
”Toivonkin, että jokainen valittu pari osaa ottaa maajoukkuepaikan kunnia-asiana ja iloita sen tuomasta edusta tanssiharjoittelulleen”, Otsamo muistuttaa.

Lisätietoa:
vakio- ja latinalaistanssien lajipäällikkö Santtu Otsamo puh. 040-5043823
santtu.otsamo@dancecare.fi

Blogi: For Them All

JULKAISTU: 8.6.2017, KATEGORIAT: Blogi

Tämä kirjoitus on omistettu kaikille, jotka kokevat tai ovat kokeneet elämässään pelkoa, riittämättömyyden tunnetta, painetta nykyhetkestä tai tulevaisuudesta sekä niille, jotka toisiaan tukevat, auttavat ja kantavat elämässä toinen toistaan eteenpäin, kun toisella ei ole siihen eväitä.  

ALKUTAHDIT

Minä olen sellainen ihminen, joka tekee kaikkensa alusta loppuun. Aloin soittamaan viulua, kun olin 5 -vuotias ja soitin sitä 11 vuotta. Viimeiset vuodet kävin soittotunneilla, teoriassa ja orkesterissa, sillä minun oli pakko suorittaa tutkinto loppuun ja saada viulun soittamisesta todistukset ja suoritukset tehtyä. Tanssi oli tullut soittoharrastuksen rinnalle.

Löysin nykyisen tanssiparini yhteisen valmentajamme kautta, joka piti minua potentiaalisena parina B -luokassa tanssivalle pojalle. Olin itse tuolloin E-luokassa ja olin vasta aloittanut kilpatanssin. Minulle avoimet kuviot olivat ihan uusia, sillä peruskuvioitakaan en ollut ehtinyt tanssimaan vielä kauaa. Jostain syystä poika halusi alkaa tanssia kanssani niin vakioita kuin latinalaistansseja. Ensimmäiset yhteiset kilpailumme olivat Suomen Mestaruuskilpailut ja näitä kilpailuja ennen olin käynyt vain alkeistason kilpailuissa.

Tanssin halusin aloittaa, sillä koulussa meille esiintyi eräs paikallinen kilpatanssija ja hänestä tuli minun idolini. Halusin liikkua samalla tavalla. Lähdin hänen ryhmätanssitunneilleen ja sieltä sain vapaalipun ensimmäisiin GP -kilpailuihin, joita menin katsomaan yhdessä pappani kanssa. Olin kilpailuissa ottanut pappaa kädestä ja sanonut hänelle, että tuolla minäkin pappa haluan joskus olla tanssimassa. Silmäni olivat jo siinä hetkessä hänen kertomansa mukaan näyttäneet siltä, että tuota se pikkutyttö oikeasti haluaa.

Olemme tanssineet tanssiparini kanssa yhdessä nyt kahdeksan vuotta. Tanssista on tullut elämäntapa, ilman sitä ei olisi minua. Tanssi on kasvanut osaksi identiteettiäni. Olen kuitenkin joutunut miettimään, että mitä tanssi merkitsee minulle? Voiko jokin urheilu ja sen tuomat arvomaailmat, tavat, käytännöt, harjoittelut muovata minusta jotakin muuta, vai kuka olisinkaan ilman tanssia? Tanssi ei ole aina tuonut minulle onnea, iloa, motivaatiota. Päinvastoin. Tanssi on tuonut minulle surua, vastoinkäymisiä sekä sairautta.

Kaikki alkoi vajaa kolme vuotta sitten, kun päätin keskustella valmentajani kanssa, että pitäisikö minun laihduttaa. Puhuimme, että muutaman kilon voisin pudottaa. Painoin tuolloin 62 kg ja lihaksistoni oli kunnossa. Pituutta minulla on 174cm. Saman kuukauden aikana kävin kehonkoostumusmittauksessa ja kehon rasvat olivat vajaat. En siis voi sanoa, että olisin koskaan ollut mitenkään iso. Kun aloimme treenata kovempaa, tavoitteellisemmin uuden valmentajamme kanssa, ajatusmaailmani muuttui. Aloin kokea suorituspaineita, mutta ajatusmaailmani oli silti positiivinen. Voin tiputtaa muutaman kilon ja olla näin kevyempi vietävä ja nopeampi spinnaamaan. Muistan, että valmentajan kanssa käydyn keskustelutuokion aikana sanoin hänelle: ”Tiedän jo nyt, että tämä saattaa mennä minun kohdallani yli”.

Omalle tanssiparilleni tämä ei ollut mitenkään käänteentekevää tai muutenkaan hän ei tätä keskustelua noteerannut oikeastaan mitenkään vielä tuolloin. Aloimme tehdä enemmän yhdessä oheisharjoituksia, punnerruksia, vatsa- ja selkälihaksia, ja muistankin sen olleen tavoitteellista ja hauskaa. Jäimme aina treenien jälkeen vielä tekemään lihaskuntoa puristaen viimeisetkin mehut itsestämme. Ei mennyt kuukautta kauempaa, kuin tanssiparini oli alkanut seuraamaan Some:ssa henkilöä, joka mainosti elämäntapamuutoshaastetta, jossa osalliset tulevat nostattamaan elämäntapamuutoksillaan energiatasojaan ja vähentämään kehon tulehdustilaa. Tämän elämäntapavalmentajan opetuksien mukaisesti maitotuotteet lisäävät kehon tulehdustilaa, viljat ovat pahasta ihmiselle, kaikki prosessoitu ruoka, esimerkiksi maito ja margariini, ovat ns. kiellettyjä aineita. Sokerit karsittiin myös kaikki pois. Ruokavalioon olisi kuulunut rasvojen lisääminen sekä puhtaan lihan syöminen.

Olimme tuolloin hankkineet uusia sponsoreita urheilijapolullemme, joten oli luontevaa lähestyä myös tätä elämäntapavalmentajaa sähköpostitse, jonka seuraamuksena pääsimme ilmaiselle kokeilujaksolle hänen viiden viikon elämäntapamuutoshaasteeseensa. Kävimme tuolloin paljon kilpailuissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Tanssiparini lopetti kesken haasteen tämän kyseisen kokeilun. Parini sanoi, ettei hän palautunut, koska ei saanut riittävästi hiilihydraatteja, joita urheilija tarvitsee palautuakseen rasittavasta tanssitreenistä. Lisäksi energiatasomme laskivat. Minä vein haasteen loppuun asti. Kierteestä en päässyt kuitenkaan haasteen loputtua eroon. Yhteistyömme ei saanut jatkumoa. Melkein kolmeen vuoteen en syönyt perunaa, pastaa tai voinut juoda maitoa. Vasta reilu puoli vuotta sitten pystyin lisäämään ruokavaliooni takaisin leivät ja maitotuotteet.

Viiden viikon aikana laihduin viisi kiloa. Tässä ajassa valmentajani näki muutoksen ja sanoi minulle ääneen, että nyt näyttää hyvältä. Paljonko olet laihtunut? Vastasin innoissani, että viisi kiloa nyt yhteensä. Tästä palautteesta ja muutoksesta peilikuvassa, jota me tanssijat katsomme monta tuntia päivässä, sain puhtia jatkaa ”elämäntapamuutosta”, joka perheen piirissä meni läpi sillä, että olen tanssija, treenit ovat lisääntyneet hurjasti, baletti on tullut mukaan oheisharjoitteluun ja nyt vaan mennään niin lujaa, etten pysy ravinnon määrän kanssa perässä. Emme kuitenkaan koskaan perhepiirissä tai tanssiparini kanssa kuvitelleet, että en tulisi enää löytämään tasapainoa treenien ja syömisen välillä. Haasteen jälkeen ruoasta puhumisesta ja oheistreenaamisesta tuli arkipäiväisiä puheenaiheita parini kanssa. Keskustelimme päivittäin syömisestä, ruoasta ja sen laadusta. Minun ruokavaliooni kuuluivat kananmunat, lihat, kasvikset, marjat, muutamat juurekset ja pähkinät. Näillä elin kaksi vuotta. Jossain vaiheessa ateriarytmini alkoi pitkittyä, ja huomasin, etten tuntenut enää nälkää. Söin normaalisti aamiaiseksi kaksi kananmunaa kinkulla ja tomaatilla ja sitten klo 15 jälkeen tein itselleni esimerkiksi salaatin. Treeneissä söin pähkinöitä ja illalla kotiin tultuani pystyin syömään porkkanoita. Kerran olin pakannut ulkomaan kilpailureissulle itselleni mukaan ison rasian porkkanoita, joita naureskelimme parini kanssa hotellihuoneessa. Usein kilpailujen jälkeen, kun parillani oli nälkä, menimme syömään, mutta minä en tilannut koskaan mitään.

Normaalissa arkielämässäni kaikki alkoi pyöriä tanssin ja ruoan ympärillä. Tai treenaamisen ja ruoan. Tanssi ei ollut enää tanssia. Tanssi oli liikuntaa, jolla pystyi laihduttamaan ja pitämään painon kurissa. Oheistreeniä tein tanssitreenien päälle päivittäin. Lankutin puoli tuntia päivässä ja kävin salaa ulkona puistoissa tekemässä jumppia. Ruokakaupoissa vietin usein tunteja lukiessani jokaisen purkin kyljen ja tutustuen kaikkiin pakkausselosteisiin, mutta aina päädyin ostamaan samat asiat: vihanneksia ja pähkinöitä. Hedelmiä en voinut syödä ”koska niissä oli liikaa sokeria”.

Vuonna 2016 kesällä olin pahimmillani, sillä olin laihtunut 15kg. Painoin tuolloin 47 kg ja mahduin yläasteaikojeni farkkuihin. Olin viettämässä tanssilomaa Italiassa ja muistan maanneeni pehmeällä aurinkotuolilla pyyhkeen päällä ja tämän jälkeen olleeni aivan mustelmilla. Itsekurini ei antanut periksi missään tilanteissa, enkä voinut syödä lomalla edes yhden yhtä kunnon jäätelöä. Ajatusmaailmani oli muuttunut. Minä olin muuttunut. Minun pääni sisään oli muuttanut jokin muu kuin minä itse. En pystynyt enää kontrolloimaan itseäni niin kuin olisin toivonut ja halunnut. Joskus itkin pääni sisällä sitä, miksi en voi, miksi en tee, miksi en nauti, miksi et salli itsellesi – mutta joku muu kielsi sen.

Anoreksian luonnetta on kuitenkin helppo ymmärtää, jos sairauden kuvittelee irralliseksi omasta minuudestaan. Anoreksia on sairaus, mikä saastuttaa sairastuneen aivot ja muuttaa tämän täysin toiseksi ihmiseksi. Anoreksia tukahduttaa uhrinsa minuuden, ja saa hänet unohtamaan ne asiat, joista tämä ennen piti. Anoreksia vangitsee, luo pelkoja ja asettaa elämälle raamit. Ja jos uhri ei tottele anoreksiaa, se suuttuu. Se on sairaus, joka alistaa ja lyttää kasaan, kieltää ihmiseltä oman minuuden, ja estää tätä elämästä omaa elämäänsä. Anoreksia on ovela, eikä sitä tavallisella silmällä huomaa, ennen kuin se on jo asettunut mieleen asumaan. Eikä ole sairastuneen vika, että tämä silloin aikanaan raotti sairaudelle mieleensä ovea ja kutsui sen sisään; se oli silloin sinä hetkenä henkisen hyvinvoinnin kannalta kannattava ratkaisu. Olen kuitenkin katsomalla taaksepäin huomannut, että anoreksia oli jo hyvin varhain hurmannut ja vääristänyt ajatteluani. Se oli jo kauan kertonut minulle ohjeitaan, sääntöjään ja rajoituksiaan, ja kieltänyt kertomasta salaisuudesta muille. Anoreksia kaventaa sekä ihmisen elämänpiiriä että kokemusmaailmaa kaikin tavoin, ja usein sairastunut onkin lopulta täysin kahden sairautensa kanssa. Uhri uskoo anoreksian ääntä niin kovasti, että on vakaasti sairaiden aatteiden puolella vaikka muut sanoisivat mitä. Muu maailma on väärässä, eikä niin sanotulla tavallisella elämällä ole enää sijaa omassa todellisuudessa. (Anoreksia, Henna Lehtismäki-Hyvönen 2016).

MIELIHYVÄ

Ihminen toimii elämässä niin kuin katsoo sillä hetkellä olevan itselleen tarpeellista tai parhaaksi myös silloin, kuin valittu keino on väärä tai vaarallinen. Neurologisista syistä tämä johtuu osaksi aivojen Limbisestä järjestelmästä. Se on aivoalueiden joukko, joka osallistuu laajasti mm. tahdosta riippumattomien, esimerkiksi motivaation ja tunteiden säätelyyn. Se yhdistelee erilaisia tunnetiloja muistiin tallentuneisiin fyysisiin tuntemuksiin, ja siellä motivaation ja tunteiden säätelyyn, ja siellä sijaitsee myös ns. mielihyväkeskus. Se on aivojen ”palkitsemisjärjestelmä”, joka aktivoituu erilaisten välittäjäaineiden toiminnan mukaan säädellen näin ihmisen toimintaa ja mielihaluja. Anoreksia on kertonut uhrilleen, että pelko pysyy poissa, kun tämä jättää ruoan väliin ja lähtee lenkille. Lenkin jälkeen anoreksian ääni kehuu uhriaan hyvästä suorituksesta. Aina kun ihminen tekee jotain sellaista, jota pitää hyvänä suorituksena, aivot vapauttavat mm. dopamiinia. Se saa aikaan mielihyvän tunteen aivojen mielihyväkeskuksessa ja aktivoi palkitsemisjärjestelmää. Palkitsemisjärjestelmän aktivoituminen puolestaan aikaansaa ihmisessä riippuvuuskäyttäytymisen, oli kyse sitten uhkapelaamisesta, alkoholista tai mielihyvän hakemisesta liikunnalla. (Anoreksia, Henna Lehtismäki-Hyvönen 2016).

Tarve kokea mielihyvää on luonnollisestikin sisäsyntyistä jokaiselle ihmiselle. Anoreksia on edetessään aivopessyt uhrinsa niin, että tämä osaa lopulta hakea mielihyvää vain sairaiden keinojen kautta. Jos sairastunut ennen piti vaikkapa uinnista, pianon soitosta tms. ei niistä enää tule mitään. Todennäköistä on, että aiemmin hyvää oloa tuottaneet aktiviteetit ovat jääneet aivan kokonaan pois sairastuneen elämästä. Syömishäiriökäyttäytyminen on sairastuneen ainoa harrastus, ainoa tavoite ja ainoa mielihyvän lähde, ja sen toteuttamiseen kuluu suurin osa päivästä. Ja ellei toteuttamiseen, niin sitten suunnitteluun. Esimerkiksi minä suunnittelin ateriat parin päivän päähän niin, että tiesin mitä seuraavina päivinä syön mihinkin kellonaikaan. Jos en pystynyt toteuttamaan suunnitelmaani rankaisin itseäni.

KUINKA TOIMIMME

Kun ihminen keksii jotain, mistä pitää ja tekee tietoisen päätöksen asian suorittamisesta, pelkkä ajatus pian koittavasta paremmasta olosta riittää tuottamaan aivoissa endorfiinejä ja suorituskykyä nostattavaa adrenaliinia. Morfiinit ovat keskushermostosairauksien esiintyviä hormoneja, eli elimistön itsensä tuottamia välittäjäaineita, jotka sitoutuvat opioidireptoreihin saaden aikaan mielihyvän tunnetta ja vähentäen kipuja. Adrenaliini taas on välittäjäaine ja hormoni, jota yhdessä noradrenaliinin kanssa erittyy suorituskykyä vaativissa stressitilanteissa – yleisimmin kaiken fyysisen rasituksen yhteydessä, mutta erityisesti osana pako- tai taistelureaktiota. Vireyttä lisäävää noradrenaliinia pidetään myös mielihyvähormonina ja yhtenä niistä aineista, joilla perustellaan liikunnan aikaansaamaa hyvän olon tunnetta. Liikuntasuoritus aliravittuna ja kiipeillä jaloilla siis onnistuu, koska siitä on jo muodostunut riippuvuus, jossa kehon omat kipulääkkeet ja piristeet tulevat avuksi. Liikuntasuoritus aliravitsemustilassa on keholle erittäin raskas, ja usein sairastunut tunteekin väsymyksen viimeistään illalla. Siitä huolimatta hän on juuri tehnyt jotain sellaista, mitä aivot pitävät vääristyneiden assosiaatioverkostojen vuoksi hyvänä suorituksena. Anoreksian myötä syömättömyydellä ja pakkourheilulla on voimakas assosiatiivinen yhteys mm. onnistumisen kokemukseen, selviytymiseen, kelpaamiseen ja parempaan itsetuntoon. Nämä ovat avainsanoja myös tanssiurheilussa, jossa haetaan onnistumisia ja jossa tytöillä sekä pojilla on kovat ulkonäköpaineet kilpalattioilla, missä arvostellaan tanssin lisäksi myös tanssijan ulkoista olemusta.

Kipeänäkin suorituksen jälkeen vapautuu taas dopamiinia, joka saa aikaan mielihyvän tunteen aivojen mielihyväkeskuksessa, aktivoi palkitsemisjärjestelmää ja vahvistaa näiden neuronien välistä yhteyttä entisestään. Itse rääkkääminen ja äärirajoille vetäminen aktivoi siis onnistumisen kokemusta ja tuottaa mielihyvää. Se poistaa paineen tunnetta. (Anoreksia, Henna Lehtismäki-Hyvönen 2016)

KILPAILEMINEN 

Ravinnottomuudella on moninaisia vaikutuksia mielialaan, ja pikkuhiljaa anoreksian edetessä sairastunutkin alkaa huomata, että mielialat heittelevät alkutilannetta enemmän. Olo on huomattavan usein ärtynyt, vihaisia purkauksia tulee, ja tulilinjalla ovat usein ne kaikkein läheisimmät ihmiset. Minun tilanteessani koko perhe sai kärsiä sairaudestani kauan. Siitä hetkestä, kun aloin sairastua, perheenjäseneni huomasivat muutoksia minussa, mutta myös ulkopuoliset, tanssin piirissä vaikuttavat valmentajat, tanssijat ja oma tanssiparini huomasivat minun muuttuneen. Kun palasin kolmen viikon tanssilomaltani takaisin treenisalille v.2016, olin pienimmilläni ja heikoimmillani. Olin menettänyt suurimman osan lihaksistostani, jota tarvitaan tanssimiseen. Aloin olla hidas, koordinaatiokykyni heikkeni, sain jatkuvasti palautetta valmentajaltani, etten suoriudu niin kuin ennen. Elokuussa ennen isoja syksyn ensimmäisiä kilpailuja Stuttgartissa, valmentajani uhkasi minua kilpailukiellolla. Kilpailukielto olisi tarkoittanut kieltoa myös tanssiparilleni. Jokin sisälläni heräsi ja aloin miettiä, mitä vien pois tanssiparini urasta tekemällä näitä valintoja. Mutta vaikka kuinka tiesin, mitä teen itselleni ja läheisilleni, ei pääni halunnut uskoa terveellisiä valintoja. Mieleni sanoi minulle, etten riitä, etten ole hyvä.

Vuoden 2016 SM-kilpailujen tulokseen olimme erittäin pettyneitä. En päässyt riittämättömyydentunteestani irti ja aloin piiskata itseäni kovempaa. SM-kilpailuissa sain ulkopuolista palautetta siitä, miltä näytän. Kesken kilpailun kuulin kommentteja, ja kilpailuiden jälkeen kuulin, mitä ihmiset olivat puhuneet ulkomuodostani. Negatiiviset ja huolestuneet kommentit raastoivat minua, mutta jokin sanoi minulle: ”Ne eivät tiedä mistä puhuvat, nyt on jo paljon parempi, sinun on parempi näin, kyllä sinä pystyt näinkin saavuttamaan kaiken ja enemmän.” Tuloksemme alkoivat huonontua. Ennen Stuttgartin kilpailuja muistan perheenjäsenieni sanoneen minulle, että tulen pyörtymään kilpailulattialla – ”Katso nyt itseäsi, ei kukaan tuomari voi merkata tuollaista jatkoon.” Itseinhoni kasvoi. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että olen kuullut nämä puheet väärin, sillä pääni sisällä ne ovat muuttuneet arvosteluksi.

SAIRAUS JATKUU

Ruokailemisesta tuli tuskallista. Ajoitin ruokailun aina juuri ennen treenejä, jotta jaksaisin. En voinut syödä enää perheeni kanssa, koska kaikki heidän valmistamansa ruoat olivat minulle kiellettyjä. En voinut mennä enää ravintoloihin syömään ystävieni tai perheeni kanssa, sillä en voinut tietää, mistä kaikesta annos oli tehty. Sain jatkuvasti paniikkikohtauksia, kun puhe oli ruoasta. Nyt pystyn syömään vaikka pizzan, jos tekee mieli.

Kaiken tämän ympärillä en kuitenkaan koskaan ole jättänyt menemättä yksinkään tanssitreeneihin. Tanssiparini oli minulle ihminen, joka tuntui turvalliselta. Hän ei tuominnut minua koskaan. Hän ei sanonut minulle koskaan mitään negatiivista. Muistan hänen kerran tuoneen minut lapsuudenkotiini kotikaupungissani, kun olin viettämässä treeniviikonloppua. Tanssiparini puhui minulle rauhallisesti ja sanoi, että kirjaa ylös tavoitteesi, mitä haluat saavuttaa tanssissa, tee konkreettisia tavoitteita – painon, mielialan suhteen – niin niistä tulee sinulle helpompia tavoitteita saavuttaa. Aina kun katsot sitä paperia, voit miettiä, voitko saavuttaa näitä asioita omilla päivittäisillä valinnoillasi.

Vuonna 2016 lokakuussa vanhempani pakottivat minut urheilulääkärille, joka on erikoistunut syömishäiriöihin. Muistan äitini tulleen luokseni yöksi, jotta aamulla en voisi jättää menemättä. Isäni on uinnin ammattivalmentaja ja häntä on aina huolestuttanut palautumiseni, lepoajat ja vapaa-ajan suhde tanssiin. Vapaa-aikaa minulla ja tanssiparillani ei ollut. Kaiken lisäksi olen suorittanut tämän saman kolmen vuoden aikana ammattikorkeakoulututkinnon ja sivuaineopinnot yliopistolla ja tehnyt töitä viikoittain kahvilassa. Pidin kiinni omasta laatimastani koulutusaikataulusta, treeneistä, syömisestä ja oheisharjoituksista, enkä päästänyt itseäni mistään helpolla. Loin itselleni kahleita jatkuvasti.

Lopulta kahleet koituvat omaksi tuhoksi. Jossain kohtaa huomaa, ettei nuku, sydän hakkaa jatkuvasti, ortostaattinen syke on 25, vaikka normaalisti sen tulisi olla 15. Huomaat, ettet saa enää iloa mistään elämän alueelta. Olet kaksin vain sairauden kanssa. Jokin huutaa sisälläsi apua, mutta toinen iso osa, anoreksia, tukkii sen huudon. Lääkäri diagnosoi minulle anoreksian lokakuussa 2016. Sain lähetteen yksityiselle syömishäiriöklinikalle, johon varasin ajan, mutta johon en koskaan mennyt. Ajatuksenani oli, että jos menisin klinikalle, olisin hävinnyt. Minut olisi leimattu sairastuneeksi. Sairaus veisi minulta urheilijan identiteetin. En olisikaan enää se nauravainen, onnellinen, huolehtivainen ja muuten vain kunnianhimoinen oma itseni. Olisin joku muu.

Elämäntilanteet perhepiirissä muuttuivat ja aloin etsiä itselleni uutta asuntoa. Asuntoa, kotia, jossa aloittaisin kaiken uudestaan ja tuolloin pakotin itseni olemaan onnellinen. Loppuvuodesta 2016 päätin, etten pysty paranemaan, jos jatkamme tähän kilpailu- ja treenitahtiin, mikä oli ollut päällä. Istuimme alas tanssiparini ja tämän vanhempien kanssa ja selitin heille tilanteeni, mikä on minut siihen ajanut ja mitkä olisivat toiveeni tulevaisuudessa. Keskustelu jännitti minua enemmän kuin mikään pitkään aikaan. Mutta ainakin tunsin jotain. Tunsin myötätuntoa tanssipariani kohtaan ja halusin tehdä oikein häntä kohtaan ja sanoa ne asiat äänet, joiden kanssa taistelin yötä-päivää. Tanssiparini oli kulkenut koko tämän matkan kanssani. Kävimme ulkomailla ahkerasti kisaamassa – hän oli etsinyt ulkomailla kanssani paikkaa, jossa voisin syödä. Kaupassa hän etsi kanssani minulle ruokaa, hän eli kanssani tätä aikaa. Halu näyttää hänelle, että olen sen arvoinen tanssipari, johon voi luottaa, kasvoi. Halu näyttää monelle muullekin nousi kaiken yli. Aloin tuntea uusia ja tuttuja tuntemuksia. Jos voisinkin onnistua jollakin muulla tavoin elämässä, kuin kahlitsemalla itseäni. Keskustelun jälkeen teimme muutoksia – en matkustaisi enää kotikaupunkiini neljää kertaa viikossa. Muutama kerta viikossa riittäisi. Voisin yrittää rakentaa omaa elämääni myös uudessa kodissani. Kodista tuli minulle turvapaikka. Kilpailemista vähensimme roimasti. Ajattelin, että pienet muutokset eivät auttaisi minua, vaan radikaalit.

Koska olemme parini kanssa tanssineet jo kauan yhdessä, voisin sanoa, että tunnemme toisemme erittäin hyvin. Toisen ilmeet, eleet ja ajatusmaailma on tuttu. Kerran aamuharjoituksissa tanssiparini tuli luokseni, vaikka emme olleet puhuneet vielä ollenkaan. Olin balettitangolla lämmittelemässä. Katselin ikkunasta ulos. Parini laittoi käden käteni päälle ja sanoi, että tästä tehdään vielä hyvä päivä. Jos kaaduin harjoituksissa, parini nosti minut ylös ja kysyi, haluanko jatkaa.

Anoreksia puhutteli minua: ”Autan sinua joka päivä, annan sinulle mielihyvää ja voimaa! Sinä olet saatanan idiootti, ettet tajua omaa parastasi. Pakkohan se on sinulle rautalangasta vääntää: et jumalauta syö! Katso minua silmiin: sinä pystyt siihen. Sitten kun sinä opit käyttäytymään kunnolla, ei minunkaan tarvitse enää rangaista sinua ja pääsemme tavoitteeseemme. Olet laiska, arvoton, jos et kykene edes sen verran mielenlujuutta keräämään, että saisit kiloja karistettua. Et viitsi edes yrittää. Ei tässä itkeminen auta. Nouse ylös sieltä lattialta!”

MASENNUS 

Masennus alkaa pikkuhiljaa tuntua enemmän ja se kuuluukin kiinteänä osana anoreksiaan. On yhdentekevää, kumpi on ensin, anoreksia vai masennus; jossain vaiheessa ne ovat päällekkäin ja vahvistavat toinen toisiaan. Tätä saattaa olla vaikea huomata tietoisesti, sillä sairastunut on luonnollisesti kokenut yksinäisyyden, epävarmuuden ja alakuloon tunteita jo ennen anoreksiaan sairastumista. Allekirjoitan valitettavasti tämän omassa elämässäni. Tunnen kuitenkin niin, että minusta on aina pidetty huolta ja olen tuntenut olleeni rakastettu.

Sairastuneen on vaikea havainnoida ja huomata muutoksia mielialoista myös siitä syystä, että tuoreessa muistissa on vielä sairauden alkuhuuman tuoma voimaantumisen tunne. Siitä huolimatta mielialat lähtevät sairauden alun jälkeen voimakkaaseen laskuun.

Samoin kun anoreksia, myös masennus vaikuttaa aivojen toimintaan voimakkaasti ja luo todellista lisäpotkua anoreksian aikaansaamille kognitiivisille muutoksille. Tieteellisessä tutkimuksessa on todettu, että masennus muun muassa vaimentaa toiminnan säätelystä vastaavan aivokuoren aineenvaihduntaa, jolloin tunteiden kontrollointi heikkenee. Kaiken päälle pelon tunteen kannalta keskeisen aivoalueen, mantelitumakkeen reagointiherkkyys on masennuksessa usein lisääntynyt. Tämä saa aikaan sen, että sairastuneelle syntyy taipumus reagoida herkemmin kaikenlaisiin asioihin negatiivisilla tunteilla ja tulkita tapahtumia väärin. Lopulta tunne-elämän kannalta keskeisten aivoalueiden kiihtynyt toiminta ei enää pysy tunne-elämän säätelystä vastaavien aivoalueiden hallinnassa, mistä syystä kaikenlaiset emotionaaliset purkaukset lisääntyvät ja ahdistus- sekä pelko-oireilu voimistuvat. (Anoreksia, Henna Lehtismäki-Hyvönen 2016).

Masennus aiheuttaa aivoissa myös serotoniinin- ja noradrenaliinipitoisuuksien laskua sekä stressihormonitasojen nousua. Sitä myötä aivojen hermoverkkoa harvenevat ja osin lamaantuvat, ja hermosolujen välinen viestintä heikkenee, mikä puolestaan heikentää tiedonkäsittelykykyä. Masennus vääristää myös todellisuuskuvaa jo ihan neurologiselta kannalta. Se ei ehkä vaikuta näköhavaintoon samalla tavalla kuin anoreksia, mutta se vääristää sairastuneen kokemusmaailmaa. Sairastunut tulkitsee herkästi muiden ihmisten eleet, katseet ja lauseet täysin virheellisesti, ja kokee, että ne ovat hänelle jonkinlaisia piilovihjeitä. Todellisuudessa toisen ihmisen lauseessa ei ollut mitään pahaa, mutta saa sairastuneen ahdistumaan äärimmilleen. Näitä tuntemuksia kutsutaan merkityselämyksiksi. Merkityselämyksillä tarkoitetaan sitä, kun ihminen antaa asialle jonkinlaisen tarkoituksen kokemuksiensa pohjalta, ilman konkreettista näyttöä, että asia todella olisi näin. Vaikka merkityselämykset olisivat valheellisia, ovat ne sairastuneen mielessä niin voimakkaita, että saattavat saada hänet eristäytymään ja pelkäämään. Lopulta anoreksian ja masennuksen yhdistelmä tekee ihmisestä niin pelokkaan ja epäileväisen, että tämä eristäytyy omista lähimmäisistään. Läheisten, ja lopulta myös ulkopuolisten silmissä uhrista tulee väsynyt ja äkäinen ihminen. Omassa päässään tämä sättii itseään jatkuvasti, luo vääriä mielikuvia ja uskoo vakaasti siihen, että kaikki muut arvostelevat ja inhoavat häntä. Ei kovin houkutteleva mielentila, mutta sairastuneelle jokapäiväinen todellisuus.

Anoreksian ja masennuksen aikaansaama tila heikentää myös muistia ja keskittymiskykyä, ja sitä kautta huonontaa sairastuneen mahdollisuuksia suoriutua ylipäätään mistään, tai jaksaa yhtään mitään tai ketään. Uhri on aina vain väsyneempi, äkäisempi ja masentuneempi. Hän ei nauti enää mistään ja kaikki ärsyttää – niin asiat kuin ihmiset. Kaiken seurauksena masennus syvenee ja sitä myötä myös anoreksian ääni kovenee. Sairastunut syrjäytyy lopuistakin sosiaalisista suhteistaan ja tukahduttaa kaikki tunteet sisäänsä.

Anoreksiassa hypotalamuksen toiminta lamautetaan henkilön omalla toiminnalla; kun ihminen jättää nälän tunteen toistuvasti huomiotta, eikä anna keholleen ravintoa silloin kun hypotalamus antaa signaalin nälästä, lakkaa kyseinen aivoalue lopulta pyytämästä ravintoa ja sen toiminta vaurioituu. Hypotalamuksen toiminnan häiritseminen anoreksiakäyttäytymisellä on vaarallista siksi, että kyseinen aivoalue vastaa nälän tunteen säätelyn ohella myös ruumiinlämmöstä, uni- ja valverytmistä ja sen myötä verenpaineesta ja aineenvaihdunnassa. Muistan palelleeni aina. Aloin käyttää isoja villaneuleita koulussa ja kotona olin kerrospukeutunut. Syvään uneen en enää päässyt ja nukkumatilanteet aiheuttivat paniikkikohtauksia ja stressitiloja. Palautuminen tanssin kannalta oli olematon. (Anoreksia, Henna Lehtismäki-Hyvönen 2016).

Hypotalamus vapauttaa elimistöön myös monia hormoneja, kuten kortikotropiinia, somatoliberiiniä, dopamiinia ja antidiureettista hormonia. Erilaisten hormonien nimien luetteleminen ei ehkä herätä sen suurempaa mielenkiintoa tätä tekstiä lukevien keskuudessa, mutta tässä tapauksessa äsken mainitut hormonit ovat erittäin keskeisessä asemassa, kun pohditaan ihmiselimistöä ja sitä, mitä anoreksia sille tekee. Kortikotropiini säätelee esimerkiksi stressireaktioista, suojelee elimistöä stressin aikana. GHRH:n puute aiheuttaa lihasmassan pienenemistä ja luuston heikentymistä. ADH taas auttaa elimistöä säätelemään nestetasapainoa. Jo useampaan otteeseen tässä tekstissä mainittu dopamiini sen sijaan toimii välittäjäaineena monissa keskushermoston synapseissa. Laiminlyömällä ravinnon saannin ja vääristämällä normaalin ravinnontarpeen anoreksiaan sairastunut vaikuttaa siis samalla kaikkiin edellä mainittuihin kehon toimintoihin.

Anoreksian edetessä sairastuneen ajatus- ja arvomaailmat vääristyvät koko ajan voimakkaammin. Sairastunut ei kykene, eikä tahdo huomioida sitä, kuinka anoreksia muodostaa aina uusia tavoitteita jo saavutettujen tilalle. Ensimmäiset laihdutustavoitteet eli se ”muutama kilo” ja sen jälkeisiä lisätavoitteita oli jo ylitetty, mutta tyytyväisyystavoitetta ei saavutettu milloinkaan. Anoreksia ei ollut koskaan tyytyväinen saavutettuun painoon, vaan vaati loputtomasti lisää. Ulkopuolisia varmasti kiinnostaa, miten ihmeellä anoreksia saa sairastuneen näkemään itsensä lihavana, vaikka totuus on jotain muuta? Kyse on osaltaan neurologisesta koukuttavuudesta, johon liittyy myös konkreettinen näköhavainnon vääristymä. (Anoreksia, Henna Lehtismäki-Hyvönen 2016).

Anoreksia tuhoaa aivoja. Se polttaa kehosta lihakset ja siirtyessään rasvavarastoihin se polttaa rasvaa myös aivoista, joiden rasvapitoisuus on muihin elimiin verrattuna suhteellisen suuri. Kun aivot eivät saa tarvitsemaansa ravintoa, niissä alkaa syntyä poikkeavuuksia. Sairastuneilla on kuvantamistutkimuksissa todettu ainakin laajentuneita aivokemioita ja uurteita. Tämä tarkoittaa sitä, että aivokuorella on vähemmän kaikenlaisen tiedonvälityksen kannalta välttämätöntä harmaata ainetta. Harmaaksi aineeksi kutsutaan aivojen hermosoluja, niistä muodostuva ”massaa”, joka vastaa tiedon käsittelystä, kun valkea aine taas on se ”massa”, joka muodostuu hermosolujen liitännöistä ja yhteyksistä muihin hermosoluihin. Anoreksiassa harmaan aineen vähenemistä on havaittu ainakin päälaki- ja ohimolohkolla, ja myös kallon takaosassa, jossa visuaalinen sekä asento- ja liikeaistiin liittyvä tieto yhdistyvät. Siis siellä, missä näköhavainto tulkitaan. Kun tiedonkäsittely on näillä alueilla vajavaista harmaan aineen vähyyden vuoksi, voidaan olettaa tuloksena olevan ihan konkreettinen näköhavainnon vääristymä – ihminen näkee väärin. Voisin siis sanoa, että tanssisali on viimeinen paikka, missä sairastuneen kannattaisi päivänsä viettää. Tanssisalia ympäröi pelkästään peilit, valmentajat ja silmäparit, jotka seuraavat tanssiasi, harjoituksiasi ja kehoasi.  (Anoreksia, Henna Lehtismäki-Hyvönen 2016). 

KAUNEUS

Kiinnostukseni ja intohimoni tanssia kohtaan on voimakas. Rakastan sitä lajia, sen urheilullisuutta, kauneutta ja kaikkea mitä siihen liittyy. Ajattelin vielä pitkään keskusteltuani tanssiparini, tämän perheen ja oman perheeni kanssa, että tanssi teki minulle pahaa, ja että tanssi vei minulta elämän. Olin kädetön identiteettini kanssa, mitä olisinkaan ilman tanssia? Kaikki ystävänikin mieltävät minut tanssijaksi. Paras ystäväni on tanssiparini. Miksi tanssi haluaisi minulle pahaa? Ei se voi haluta.

Vaikka anorektiseen havaintovääristymään vaikuttavat monet kognitiiviset ja emotionaaliset toiminnot, niin uskon, että erittäin suuri vaikutus on myös kulttuurisella laihuusihanteella ja medialla. Media luo kauneuskäsitteitä, joista etenkin laihuusihanteet menevät usein jo sairaan puolelle. Nykymediassa on ”tervettä” olla fitness siihen pisteeseen, että naistenkin hormonitoiminnot loppuvat. Näiden mediavaikutusten alla on vaikea olla vertaamatta itseään luotuun kauneusihanteeseen. Tai sitten pitäisi olla niin kova, niin kuin valmentajani muutamaan otteeseen on minua käskenyt olemaan – ”ole vain kovempi”.

Olkoon yleinen kauneusihanne mitä vain, tai oli ihminen mitä tahansa mieltä omasta vartalostaan, se ei tee kyseisestä vartalotyypistä yhtään sen huonompaa kuin toisessakaan. Jokainen vartalo on yhtä luonnollinen ja sitä myötä myös yhtä kaunis.

Rakkaat muut tanssijat, naiset ja miehet, tytöt ja pojat – aina on ja tulee olemaan erikokoisia ja erimallisia ihmisiä. Eikä kenenkään kuulu näyttää samalta. Haluan uskoa, että minä luon oman tulkintani tanssiin. Minä olen yksilö tanssijana. Olkaa tekin. Minua ei tule saamaan kukaan mihinkään muottiin. Synnyimme maailmaan yksin omanlaiseksemme.

IHMINEN KOKONAISUUTENA

Minun mielestäni ihminen on viehättävä kokonaisuus, mikä koostuu ihmisen luonteesta, persoonallisuudesta. Anoreksia määrittelee ihmisen persoonallisuuden aivan toisella tavalla kuin mitä se todellisuudessa on. Sairastuneen on vaikea muistaa tai tunnistaa niitä ”todellisia” piirteitä itsessään. Niiden etsiminen ja tunnistaminen on kuitenkin tärkeää, sillä niin kuin aikaisemmin mainitsin, persoonallisuutta voi muokata. Siihen millaiseksi ihmisen persoonallisuus kehittyy, vaikuttaa jossain määrin geeniperimä sekä synnynnäinen temperamentti. Etenkin lapsuudessa myös ympäristöllä ja ylipäätään kehittymisen tasapainoisuudella on merkityksensä. Läpi elämän kestäviä vaikuttimia ovat kaikenlaiset elämäntapahtumat, mahdolliset traumat tai sairaudet, erinäiset ihmissuhteet sekä niiden laatu.

Persoonallisuus on se, mihin ihminen tuntee vetoa. Minä tunnen vetoa ihmisiä kohtaa, joilta löytyy karismaa ja intohimoa. Ihmiset, jotka eivät luovuta ja pysyvät uskollisina itselleen ja muille. Arvostan heitä. Arvostan siis tanssipariani, perhettäni, ystäviäni, jotka ovat pysyneet rinnallani. Anoreksia ei kehitä persoonallisuutta, se tuhoaa sen. Siksi olisikin tärkeää muistaa faktat silloin, kun oma tunnemaailma on faktoja vastaan. Mitä aiemmin sairastunut ymmärtää, ettei täydellisyyttä ole koskaan tulossa, sen parempi.

Anoreksian uhri on usein sairaudentunnoton, hän ei ymmärrä olevansa sairas, vaan uskoo vahvasti, että kyseessä on oma valinta. Anoreksian ääni on kasvanut niin suureksi, että uhri on aikaa sitten unohtanut oman itsensä. Anoreksia on saanut uhrinsa niin syvästi uskomaan sairaaseen tapaan elää ja luonut niin voimakkaita assosiaatioverkostoja, että sairastunut on täysin unohtanut oman tapansa elää. (Anoreksia, Henna Lehtismäki-Hyvönen 2016).

Jossain kohtaa tätä matkaa kadotin persoonallisuuteni piirteet kuten taiteellisuuden, tunteellisuuden, seurallisuuden. Anoreksia söi ne minulta. Muistan mummini kysyneen minulta kerran juhlissa ”Missä on aina iloinen lapsenlapseni?”. Anoreksia tuli ja korosti päämääräsuuntautuneisuuttani ja järjestelmällisyyttä ja heitti pois herkän ja luovan. Olen nyt alkanut ruokkimaan niitä muita rakkaita persoonallisuuden piirteitäni. Muistan arvostaa elämää itsessään, haluan rakentaa itselleni mahdollisimman kauniin ja kokemusmaailmalta rikkaan elämän.  

TOIVO

Anoreksian edetessä sairastuneen kontrolli on niin korkea, että itsensä ruoskiminen tukahduttaa alleen kaikki tunteet ja järkevän ajattelun. Tärkeätä olisi osata irrottautua anoreksian otteesta edes hetkellisesti ja tuntea todellinen tunne. Onko se ikävä, epäonnistumisen tunne, yksinjäämisen pelko, viha, suru, epäoikeudenmukaisuuden tunne, kiukku mitä tunnet? Mikä siellä on se jokin, mitä täytyy paeta niin kovasti, että anoreksiaa tarvitaan? Tiedostaminen on tärkein avain, joilla sairastunut voi päästää irti anoreksian otteesta. Minä olin tässä tilanteessa vuoden vaihteessa, kun punnitsin tanssin merkitystä, pahan olon syntyjä, ravintokierrettä, kilpailemista, ilon löytämistä, suorittamista, jonkun toisen kehonkuvan metsästämistä ja koettuja elämäntilanteita. Se oli erittäin pelottavaa aikaa. Kaikki tuntui olleen auki elämässäni. Mutta silti, tanssiparini pysyi vierelläni. Minulle on joskus sanottu, että ihmissuhteet menevät ja tulevat, mutta perhe pysyy. Miksi siis tanssiparini on pysynyt? Mitä olen tehnyt ansaitakseni sellaisen tuen? Hän ei ole velvollinen olemaan elämässäni. Parini olisi voinut hankkia uuden terveen parin. Parini voisi haluta tavoitella unelmiaan jonkun muun kanssa ja laittaa resurssinsa siihen.

Olen ikuisesti kiitollinen.

Saimme kutsun tänä vuonna edustamaan Suomea ensimmäisiin arvokilpailuihimme Espanjaan. Kutsu herätti minussa sen, mitä en ollut pitkään aikaan tuntenut: toivon. Kilpailumatka oli mitä upein ja yleisö mahtava. Tanssimme oli kilpailuissa parempaa kuin koskaan ennen. Kilpailuista päällimmäisenä jäi kuitenkin mieleen se, että yhdessä sinne mentiin, yhdessä se tehtiin ja yhdessä nälkä tanssia kohtaan kasvoi. Vietimme kisojen jälkeistä iltaa ravintolassa meren rannalla ja sieltä siirryimme takaisin vanhempiemme vuokraamaan asuntoon jatkamaan iltaa. Parini ja minä palasimme ravintolasta kaupan kautta takaisin asunnolle ja teimme uudestaan ruokaa. Paistoimme pihvejä ja pizzaa. Nauroimme mitä hassummille jutuille. Silloin tunsin eläväni. Jokainen ansaitsee sen tunteen. Jokainen ansaitsee tuntea. Jokainen ansaitsee elämän.

Ymmärsin, että laihduttaminen ja painon kanssa kamppailu tulee ainoastaan tanssin tielle ja tavoitteiden tielle. Vaikka ihminen olisi sairastanut anoreksiaa kuinka kauan tahansa, se uniikki ja ihana, aito minuus on edelleen tallessa. Uskon siihen. Olen taas löytänyt hänet. Mistä löytyy motivaatio taistelun aloittamiselle ja muutokselle? Jos ei vielä siitä omasta minuudesta, sen pelastamisesta, niin toimisiko motivaationa se jatkuvasti kalvava huono olo, josta ei tunnu pääsevän eroon? Toive, tulevaisuuden haave, joka joskus oli vahvasti elämässä läsnä? Parisuhde, perhe, ystävyyssuhde? Mikä on sinun pienikin kokemuksesi, muisto, tunne, joka saa haluamaan muutosta? Siitä on hyvä lähteä liikkeelle.

TUNTEET

Terveelle puolelle pääseminen on vaikeaa ja vaatii sairastuneelta paljon. Jo pelkkä avun pyytäminen on rohkeutta. On sallittua sanoa: ” Olen uupunut. Voisitko kantaa minua hetken, kunnes jaksan taas kävellä itse?”

Pimeyden läpi täytyy kulkea, jotta voi löytää valon. Pimeyden keskelläkin on aina jotain hyvää, sillä sairastuneen ei tarvitse tehdä matkaansa yksin, eikä pahin pimeys kestä ikuisesti. Tärkeä askel on saada sairastunut katselemaan tilannetta ikään kuin ulkopuolisen silmin ja tutkiskelemaan sitä kuoppaa, jonka anoreksia on kaivanut. Mistä kaikesta ympärillä oleva pimeys koostuu? Anoreksia on tiettävästi vuorannut uhrinsa elämän pelolla, itseinholla ja itsetunnon puutteella, sekä vääränlaisilla minän puolustuskeinoilla. (Anoreksia, Henna Lehtismäki-Hyvönen 2016). Aloin tarkastella elämääni, kun elämänmuutokset kuljettivat minut siihen pisteeseen. Mietin, tahtoisinko elää elämääni niin kun silloin joskus, iloisena ja energisenä? Mikään ei vaan ollut enää tuntunut miltään. Mikään ei enää merkinnyt mitään. Miten voisin saada entisen miniäni takaisin? En ollut varma tahdoinko edes yrittää löytää häntä. Pelotti.

Mitä on pelko? Ainakin se on yksi ihmiselämän tehokkaimmista pysäyttäjistä. Pelko ei ole sinun vikasi, eikä sitä voi käskeä. Ihminen ei voi pakottaa itseään olemaan pelkäämättä. Pelkoa voi kuitenkin hoitaa ja siitä voi päästä eroon. Pelko on vain tunne. Sitä ei kuulu peittää eikä hävetä. Ihmisellä on monia tunteita ja kaikkien niiden tunteiden tarkoitus on ohjata ihmistä kohti hänen omaa parasta. Pelko on yhtä rakentava tunne, kuin mikä tahansa muu tunne.

Pelkäsin hylätyksi tulemista, sillä elämässäni on ollut paljon surua. Pelkäsin, ettei minua hyväksytä. Pelkäsin epäonnistuneita ihmissuhteita. Pelkäsin sitä, etten pärjää tai en osaa tehdä oikeita valintoja. Pelkäsin lihomista.

Ahdistus syntyy usein, kun ihminen kokee epävarman tilanteen. Pelkoa kohdatessa ihminen kulkee hetkellisen kauhun läpi. Se ei tunnu mukavalta, mutta usein pelon kohtaamista seuraa rauha. Minä kohtasin pelkoni, kun kysyin itseltäni, mitä tanssi merkitsee minulle? Tanssi on ollut niin iso osa identiteettiäni, että kaikki muovaavat minut aina tanssijaksi, siksi ihmiseksi, joka on aina treeneissä ja kilpailuissa, eikä koskaan tavoitettavissa. En minä ole se ihminen. Enkä siksi halua tulla.

Se syvempi pelko, esimerkiksi hylätyksi tuleminen, on anorektisen lihomisen pelon takana. Se on syntynyt kauan aikaa sitten jonkin kokemuksen pohjalta. Mitä siis on elämässäni tapahtunut, että kyseinen pelko on saanut vaikutettua niin syvästi? Mitä musertavimmasta kokemuksesta tai pelosta voi työstämällä saada lopulta muodostettua osan oman elämän historiaa. Siitä tulee asia, joka ei enää pelota, vaan joka tekee ihmisestä sen, mitä hän on tänään.

Haluaisin vielä painottaa, etten minä koskaan sairautta valinnut.

Muistan, että olin usein vihainen. Nyt olen oppinut, että viha on varsin usein yksi niistä tunteista, joilla peitetään alle jokin muu tunne, kuten pelko, suru tai kaipuu.

Elämässä tapahtuu välillä asioita, joihin sinua ei ole opetettu, tai johon sinulla ei ole työkaluja, joilla selviytyä tilanteesta. Olin jo kauan aikaa tehnyt itseni kanssa töitä ja tehnyt suuria muutoksia jokapäiväisessä elämässäni, kun tapahtui elämässäni jotain, mikä lopulta sai minut menemään ammattiauttajan luo. Pelkäsin, että ”hän” pääsee jollain keinolla takaisin sisään. Kuulin jo, kun ”hän” alkoi huutaa minulle, kun minulla ei ollut työkaluja käsitellä elämääni. Mutta tanssiparini, perheeni, ystävieni ja lopulta itseni vuoksi – pääsin ihanan ihmisen puheille. Tunsin sellaisia tunteita ja kipua, jota en ennen ollut tuntenut. Anoreksia oli tulossa vaimentamaan nämä tunteet, mutta häntä en enää halunnut. Tuntui mahdottomalta olla tottelematta anoreksian ääntä, mutta tein tietoisen päätöksen luottaa auttajiini. Mitä muutakaan enää voisin, sillä muistin onnettoman oloni menneisyydestä. Päätin uskoa, etten jää yksin vaikka luopuisinkin hänestä.  

IDENTITEETTI

Kuka minä olen? Mitä minä haluan? Miten voin saavuttaa sen? Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä, sillä itsetuntemus on henkilökohtaisen kasvun ja kehittymisen perusta. Ihmisellä on identiteetti. Se on ihmisen oma käsitys persoonallisuudesta ja niistä asioista, joista ihminen kokee tekevän hänestä juuri hänet. Identiteetti kehittyy iän myötä, mutta kehittyäkseen se tarvitsee vapautta kokeilla ja tehdä valintoja – myös virheitä – eri asioiden välillä. Jos ihminen toimii ainoastaan muiden ihmisten asettamien tavoitteiden ja odotusten pohjalta, olisi tämän identiteetti tällöin joltain muulta omaksuttu kuin oma. Oman selvän identiteetin omaava ihminen kokee pystyvänsä elämään tasapainoista elämään itsensä, valintojensa ja arvojensa kanssa. Hän myös kokee, että hän saa toteuttaa itseään. (Anoreksia, Henna Lehtismäki-Hyvönen 2016). Olen ajatellut, että elin kauan aikaa niin, että täytin muiden odotuksia minusta opiskelun, tanssin, ystävien ja perheen osalta. Nyt teen juuri niin kuin minä haluan ja uskallan puolustaa jokaista valintaani. Usein identiteetti voi olla niin hukassa, jolloin ihminen on keskittynyt olemaan hyvä kaikissa muissa rooleissa, että on unohtanut niistä sen pohjimmaisena ja pysyvimmän: oman minuutensa. Minun elämässäni on ollut liian monta roolia: opiskelija, työntekijä, lapsi, ehkä myös vanhempi, kumppani, tanssipari, tanssija, suorittaja, valmentaja. Jossain vaiheessa sairautta kadotin jokaisen roolin ja jäin kaksin anoreksian kanssa.

Vihdoin pääsimme myös valmentajamme kanssa juttelemaan vakavasti, mutta rennosti siitä, mitä me haluamme. Aloite tuli valmentajalta. Hän puhui meille, että halusimmepa me saavuttaa mitä vain, tai tanssia omaksi harrastukseksemme, tanssia vain tällä tasolla, vähentää treeniä, tehdä mitä tahansa – hän olisi meidän tukenamme. Emme kokisi enää ristiriitatilanteita, jossa minä voisin kokea itseni riittämättömäksi, koska en tiedä mitä valmentajani haluaa minusta, tai mitä minä haluan hänestä. Sovittiin, että olemme avoimia. Tavoitteiden asettaminen muuttui sillä hetkellä ja koin rauhan. Saimme tehtäväksi pohtia henkilökohtaisesti, mitä me haluaisimme tanssilta. Tämän jälkeen keskustelimme yhdessä tanssiparini kanssa tavoitteistamme ja unelmistamme. Unelmat ovat niitä asioita, joita ei yleensä uskalleta sanoa ääneen, mutta nyt niistä puhuminen avoimesti ja ilmapiirissä, mikä oli alustettu turvalliseksi, toimi. Onnekseni myös tavoitteemme kohtasivat. Nyt olemme uuden edessä, valmiina ja toiveikkaana.

ITSETUNTO 

Masennuksessa ja ahdistuksessa minuuskäsitteet ovat usein hukassa ja itsetunto on huono. Oletettavasti anoreksiaan sairastuneen itsetunto ei voinut olla kovin kohdallaan ennen sairastumista: eihän anoreksia olisi päässyt tulemaan elämääni, jos olisin kokenut hyväksyväni itseni juuri sellaisena kuin olen, uskonut omiin mahdollisuuksiini tai olisin osannut käsitellä vastoinkäymisiä ja surua. Onneksi identiteettiä voi rakentaa uudelleen. Itsetuntoa voi muuttaa ja kehittää läpi elämän.

Minäkuva on se, joka vastaa kysymykseen ”millainen minä olen”. Minäkuva muuttuu sen mukaan, mitä ihminen kokee, ja millaista palautetta tämä saa muilta. Positiivinen minäkuva mahdollistaa avoimen ja rohkean suhtautumisen elämään. Sitten on vielä itsetunto, joka viittaa siihen, missä määrin ihminen arvostaa itseään. Kuinka ihminen hyväksyy itsensä ja uskoo omiin mahdollisuuksiinsa. Hyvä itsetunto tarkoittaa sitä, että ihminen tiedostaa omat vahvuutensa, mutta samalla hyväksyy ne asiat, joihin hän ei kykene. (Anoreksia, Henna Lehtismäki-Hyvönen 2016).

Löydä itsestäsi vahvuuksia. Vahvuudet ovat sellaisia tietoja, taitoja, ominaisuuksia ja kykyjä, joita sinulla on, ja joista koet ylpeyttä. Jos omien vahvuuksien tunnistaminen tuntuu vaikealta, asiassa voi päästä alkuun kysymällä vaikka läheisiltä, millaisena henkilönä nämä sinut näkevät. Tein itse näin ja sydämeni lämpeni ja tunsin ihania uusia tunteita, kun luin ystävieni vastauksia. Vahvuuksien tiedostaminen antaa rohkeutta, ja huomion kiinnittäminen omiin voimavaroihin lisää tunnetta siitä, että ihminen voi vaikuttaa itseään koskeviin asioihin.

Tunnen elämäni olevan arvokas, ja loppuelämäni haluan elää sen mukaisesti. 

LOPPUMETRIT

Elin talven ajan sellaista vaihetta elämässäni, jossa anoreksia suuttui hirveästi, kun olin jo saavuttanut sairaudentunnon ja päättänyt poistua sairauden otteista. Paranemisessa vaikeimpia ovat ne ajat, jolloin sairastuneen paino on saatu takaisin normaalitasolle, mutta anoreksia asuu mielessä edelleen. Anoreksia ei edes omalla tavallaan liity ruokaan: ruoka on vain se asia, millä on tietynlainen edustus tässä sairaudessa, joka itsessään on niin paljon muuta. Omaisten ja läheisten tuki, sekä myös ammattilaisten ymmärrys sairastunutta kohtaan ovat ensisijaisen tärkeitä paranemisen kannalta käännekohdassa, jossa normaalipaino on saavutettu, ja elämä pitäisi rakentaa uudelleen. Anoreksiasta toipumisessa pääasia onkin, ettei ihminen menetä uskoaan, ja pitää aktiivisesti muistissaan kaiken sen, mitä on itsestään ja sairaudestaan oppinut. Minä opin itsestäni, tunteistani, urheilusta ja urheilun tavoitteista, terveydestä, välittämisestä ja varsinkin tanssiparini merkityksestä elämässäni ja siitä ainutlaatuisesta suhteesta, minkä me jaamme urheilun saralla.

Terveys on isoin arvo elämässäni, jota arvostan ja vaalin.

Terveyden saavuttamisen jälkeen on jo ihan neurologisista syistä, motivationaalisten tekijöiden lisäksi vaikeaa saada aivot tottumaan tiettyyn terveeseen reittiin, millä saavutetaan mielen rauha ja mielihyvä. Vaikka paino olisi normalisoitunut ja toipuminen alkanut, ei ihminen silti osaa vielä hakea mielihyvää muutoin kuin totutun anorektisin keinoin. Onneksi synaptiset yhteydet vahvistuvat vain kun niitä käytetään. Sitten kun anorektisesta käytöksestä pääsee eroon ja sitä myötä sen sairaan mielihyväyhteyden vahvistaminen lopetetaan kokonaan, alkaa neuronien välinen yhteys pikkuhiljaa voimistua normaaliksi. (Anoreksia, Henna Lehtismäki-Hyvönen 2016).

Toipumisen alkuvaiheessa olisi suositeltavaa välttää sellaisia tilanteita, joista toipuva tietää, että ne tulevat huonontamaan hänen oloaan. Esimerkiksi toipumisvaiheessa ei varmaankaan ole hyväksi mennä kylpylään, jos mielessä on edelleen se harhainen käsitys, että muut siellä olevat analysoivat vartalosi muotoja. Omalla kohdalla jatkuva treenaaminen ja tanssiminen, kilpaileminen ja salilla käynti, missä joka puolella on peilejä, valmentajia ja tuomareita olivat minulle asioita, joita oli vaikea kohdata.

Minulle on sanottu, että anoreksian läpikäynyt ihminen on keskivertoihmistä voimakkaampi: hän on kyennyt koko syömishäiriönä ajan tottelemaan anoreksian käskyjä ja kiduttamasta itseään. Suurin osa ihmisistä ei pystyisi siihen. Onneksi. Uskon, että tämän voitettua kokonaan olen vahvempi ihminen, kuin koskaan olisin kuvitellut olevani. Ja minä pystyn. Minä pystyn saavuttamaan uudet tavoitteeni elämässä ja minä saan – saan myös olla ja rentoutua. En tarvitse ”häntä” enää. Muistan olla armelias itseäni kohtaan.

Jos olisin epäonnistunut tässä, enkä oikealla hetkellä panostanut itseeni kaikkia resurssejani, en olisi tässä kirjoittamassa. USKO, SUHTEUTA – miksi sinä olisit huono ihminen? ÄLÄ LANNISTU VAAN UNELMOI!

Olen oppinut, että oma ääneni on se, joka tahtoo nauraa, tavata ystäviä, viettää lauantai-iltaa hyvässä ravintolassa, ja olla kiinnostunut asioista. Se, joka minä olen aiemminkin ollut. Olen se ja enemmän. Vaikka siitä olisi kolme vuotta, kun olen saanut hengittää, olen nyt täällä.

Rohkeutta se vaatii, mutta rohkeus on se tila, jossa pelottava tilanne kohtaa viisaan valinnan.

(Blogi julkaistu urheilijan pyynnöstä poikkeuksellisesti nimettömänä.)

Kehollisen kommunikaation puolella!

JULKAISTU: 30.5.2017, KATEGORIAT: Blogi

On kilpatanssiharjoittelun vakiotunti ja seisomme rivissä selkä kohti seinään ja haemme suoraa ja kannatettua tanssiasentoa.  Ensin miehet ojennukseen ja daamit paikalleen oikeat puolet vastakkain. Muista vahva työntö naisella oikean rinnan alapuolelta kohti miehen antamaa tukea. Rintaranka taipuneena kuin korkeushyppääjällä ja kokeile vasemman käden vetoa yläviistoon vasemmalle ja kurota sinne kannattaen kyljet. Älä riko niskan linjaa, pää ei saa mennä yli kantapään, selkä ei saa retkahtaa taakse. Suorista hieman oikeaa kättä ja anna sillä kevyt vaste miehen vasempaan käteen. Rentouta hartiat, tarkista että ”aurinko paistaa” decolteen kohdalta kauniin pyöreästi eli olkapäät pysyvät takana kuin rantapalloa kannattaisit. Hengittäminen olisi nyt tärkeää ja sitten liikkeelle…

Voi tätä ahdistuksen määrää ja vielä ei ole yhtään askelta otettu. Mies seisoo kuin rautakanki selkä (yli)suorassa ja minä koitan muuntua omalle paikalleni jäykällä rintarangalla, kireine lonkankoukistajineni, peläten jo ennakolta yllättävää liikettä, jossa ydintuki pettää, aiheuttaen virheliikkeen selälle ja treenit olivatkin sitten siinä vähäksi aikaa.

Nämä yllämainitut asiat ja lukuisat muut ovat toistoina kropassani, joka on huutanut apua tulematta kuulluksi. Nyt pikkuhiljaa alan ymmärtämään, että yli 40-kymppisenä kilpatanssin aloittaneena, voisin olla armeliaampi kropalleni, parilleni ja itselleni – laadusta tinkimättä. Useasti kuultu lause siitä, että tanssijan tärkein tuki on lattia, ei pelkkänä lauseena riitä. Lattiaan on tutustuttava ja kuulosteltava. Jalkojen painamista lattiaa vasten on harjoiteltava, tunnusteltava miten voima ja vastavoiman laki toimivat. Kuinka vartalon kannatus alkaa alhaalta ja nousee ylös -> oivallettava kokeilun kautta miten se mahdollistaa myös liikkeen syntymisen vartalossani luonnollisesti, usein jopa kivuttomasti. Ei suorana ja hyväryhtisenä seisominen tarkoita sitä, että olen jäykistänyt itseni monin eri tavoin ja estänyt liikkeen virtaavuuden. ”Kruunu pään päällä” pysyy vaikka lonkkanivel ei yliojennu ja selän asento tuntuu vielä vähän eteenpäin kaatuvalta.  Opettelen, erehdyn, korjaan ja onnistun! I still believe that one day, I will be the Dancing Queen.

Mari Kurtti, kilpatanssin harrastaja Mikkelistä ja ensimmäisen vuoden tanssinopettajaopiskelija OAMK/paritanssi