Tekijä: Aija Nyberg

Urheiluseuroille tukea nuorten kesätyöllistämiseen

JULKAISTU: 23.3.2023, KATEGORIAT: Seuratiedotteet, Yleinen

Seuroille avustusta lasten ja nuorten harrastus- ja kesätoiminnan lisäämiseen – haku auki!

Liikunnan aluejärjestöiltä on haettavissa Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää tukea nuorten kesätyöllistämiseen.

Tuki kohdistuu erityisesti lasten ja nuorten liikuntaan, liikuttamisen ja harrastustoiminnan lisäämiseen sekä uusien seuratoimijoiden mukaan saamiseen liikunta- ja urheiluseuroissa. Lähtökohtana on nuorten kesätyöntekijöiden lyhytaikainen palkkaus ajalle 1.4.–30.9.2023. Palkkatuki on 700 euroa/nuori sisältäen sivukulut. Nuoreksi määritellään tukihaussa 15–29-vuotiaat.

Avustusta hakevalla järjestöllä tulee olla riittävää kokemusta työnantajana toimimisesta sen varmistamiseksi, että avustuksella palkattava työntekijä saa tehtäväänsä riittävän tuen ja ohjauksen.

Liikunta- ja urheiluseurojen kesätoiminnan avustuksen hakuajat ja myöntökriteerit vaihtelevat aluejärjestöittäin. Katso lisätiedot ja ohjeet oman alueesi aluejärjestön verkkosivuilta. Kaikkien aluejärjestöjen yhteystiedot löydät tältä sivulta.

Seurojen kesätoiminnan avustus on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke. Rahoitus mahdollistaa myös maksuttomien koulutusten pitämisen seuroille ja työllistyville nuorille. Valtakunnallisesti nuorten kesätyöllistämiseen myönnetään avustusta tänä vuonna n. 2,5 miljoonaa euroa.

WDSF online tuomarikongressi 4.4.2023

WDSF DANCESPORT ACADEMY NEWS (2/23) – WDSF ONLINE STANDARD AND LATIN ADJUDICATORS CONGRESS                                                           

Dear Members and WDSF Adjudicators,

In consideration of the difficulties with the limited number of events and the high cost for travel during this post-Pandemic recovery period, the WDSF Academy will offer an Online Congress for adjudicators who need to renew their licenses but were unable to attend the Congress in Jan 2023 in Spain and before.

This coming Online congress will be held on 4 April 2023. I confirm that this Congress will be the only Online Congress for the 2023 year.  Please note that other In-person Congresses, such as the one in Stuttgart will continue to be conducted.

It is the intention of the Academy to resume only in-person congresses in different parts of the World as soon as possible, but hopefully by 2024. As you would understand, the online Congresses lack the benefit of interaction between lecturers and other participants. In-person Congresses can also be an important part of a successful DanceSport events and festivals.

This coming Online congress will provide licensed adjudicators with a license renewal for 1 year.  It is not our intention to disrupt the in-person Congresses that have already being scheduled this year. New applicants can also attend this congress, however there will be no examination online.

The time schedule for this coming Online congress is as follows:

01:30pm(CET) – Sports Updates

02:30pm(CET) – Break

02:45pm(CET) – Lecture, Judging Standard Dance

04:00pm(CET) – Break

04:15pm(CET) – Lecture, Judging Latin Dance

05:30pm(CET) – End of congress

(lecture topic/lecturer will be sent to all participants upon registration for this congress)

With the new updating scheme of Adjudicator’s education status, our Adjudicator’s will no longer lose their 24 months validity period should he/she attend a congress before the expiry of the educational requirement. With the update, the new expiry date will account for the balance of months before the original expiry date, up to a maximum of six months, in addition to the 24 months validity. For example, if the education license expires on 30 June 2022, an Adjudicator attends a congress on 1 Jan 2023, the new expiry date will be 30 June 2025 for In-person Congress and 30 June 2024 for an Online Congress. The new qualification period for the education allows Adjudicators to have more flexibility to attend a congress further in advance of the expiry date.

The existing allowance of 14 days of license validity after the expiry date still applies. For example, if the educational license expires on 30 June 2023, the Adjudicator may still adjudicate until 14 July 2023.

Deadlines

The deadlines for:

  • Registration of new applicants for the WDSF Adjudicator License: 25 March, 23:59 GMT
  • Registration and payment for the Congress: 1 April, 23:59 GMT

Upcoming Congresses

– WDSF AJS JS 3.0 Absolute Judgement Course on 6 & 7 August (To be confirmed) at Stuttgart, Germany
– WDSF Adjudicators Congress on 20 November at Riga, Latvia

Regards,

WDSF Academy

 

Haetaan breikin lajipäällikköä vuodeksi 2023

JULKAISTU: 23.1.2023, KATEGORIAT: Breaking, Maajoukkuetiedotteet, Yleinen

LAJIPÄÄLLIKKÖHAKU

Suomen Tanssiurheiluliitto ry avaa breikin lajipäällikköhaun, toimikausi vuoden 2023 loppuun.

Toimeksianto:

  • maajoukkuevalintojen valmistelu
  • maajoukkuetapahtumien sisältöjen suunnittelu ja aikataulujen laadinta asiantuntijaverkostoa ja lajipäällikkötiimiä hyödyntäen. Urheilijoiden yksilöllisten erityistarpeiden huomiointi.
  • yhteistyö huippu-urheiluvaliokunnan ja huippu-urheilun palvelualueesta vastaavan toimihenkilön kanssa (mm. viestintä, tilavaraus-, matkajärjestelyt ja laskutusasiat)
  • maajoukkuetapahtumiin osallistuminen tarpeen mukaan
  • urheilijoiden (ja heidän vanhempiensa) ja liiton yhteyshenkilönä toimiminen maajoukkuetoimintaan liittyvissä asioissa
  • mj-urheilijoille suuntautuva viestintä/tiedotteet mm. maajoukkuetapahtumien osalta (yhteistyössä toimiston huippu-urheilun palvelualueesta vastaavan toimihenkilön kanssa)
  • poissaoloselvitykset maajoukkuevelvoitteisiin kuuluvista tapahtumista
  • tarpeen mukaan palautteen kerääminen maajoukkuetoiminnasta ja –tapahtumista
  • mahdollisuuksien mukaan arvokilpailussa (alaikäisten edustuskilpailijoiden) huoltajana toimiminen
  • osallistuminen huippu-urheiluvaliokunnan kokouksiin (jäsen)
  • maajoukkuetoiminnan- ja kansainvälisen kilpailutoiminnan budjetin valmistelu
  • arvokilpailuvalinnat kilpailusääntöjen mukaisesti

Arvomme: Rohkeasti, vastuullisesti, kunnioittavasti, myönteisesti, yhdessä.
Tapamme tehdä: kehittävä, itseohjautuva ja vaikuttavuuden varmistava.

Tehtävästä maksettava korvaus 403 e/kk ja vapaakortti liiton alaisiin tapahtumiin. Toimikausi 1.2.2023- 31.12.2023.

Hakemuksesta tulee käydä ilmi:

  • Nimi ja yhteystiedot
  • Minkä lajin lajipäällikkötehtävää haetaan
  • Urheilijatausta (kaikki lajit)
  • Valmentajakoulutus ja –kokemus, keskeiset meriitit valmentajana
  • Muu aktiivisuus/toiminta (tanssi)urheilun parissa, jo olemassa olevat verkostot
  • Oma näkemys maajoukkueen roolista liiton toiminnassa (mikä on maajoukkue, ketä siihen kuuluu ja keskeiset edut ja velvoitteet sekä liiton että maajoukkueurheilijoiden taholta)
  • Alustavia ajatuksia siitä, miten maajoukkuetoimintaa tulisi kehittää

Vapaamuotoiset hakemukset toimitetaan liiton toimistoon: toimisto (ät) tanssiurheilu.fi tai postitse Suomen Tanssiurheiluliitto ry, Valimotie 10, 00380 Helsinki 31.1.2023 mennessä.

Liiton strategiatyö: Kysely jäsenseuroille

JULKAISTU: 19.1.2023, KATEGORIAT: Seuratiedotteet, Yleinen

StrategiatyöRYHMÄN KYSELY SEUROILLE

Liittohallitus on joulukuun kokouksessaan nimennyt Strategiatyöryhmän toteuttamaan liiton strategiauudistusta. Samalla kirkastetaan liiton missio, visio ja arvot.

Tähän työhön liittyen toivomme teidän vastaavan lyhyeen kyselyyn. Osallistumisenne on ensiarvoisen tärkeää.

Toivomme vastauksia yhdeltä avainhenkilöltä / jäsenseura, vstaaja voi olla esimerkiksi puheenjohtaja, hallituksen jäsen tai muu keskeinen toimihenkilö. Keräämme vastaukset anonymisoituina niin henkilön kuin seurankin osalta.

Vastaathan tähän kyselyymme mahdollisimman pian, viimeistään 24.1.2023.

Seurakysely: Liikunta- ja urheiluseurojen tilannekuva

JULKAISTU: 18.1.2023, KATEGORIAT: Seuratiedotteet, Yleinen

LIIKUNTA- JA URHEILUSEUROJEN TILANNEKUVA

Suomalainen liikunta ja urheilu on kohdannut viimeisen kolmen vuoden aikana yllättäviä ja merkittäviä uusia haasteita. Koronapandemia vuosina 2020-2022, sekä tuoreimpana vuoden 2022 aikana alkanut energiakriisi ja yleinen kustannustason nousu ovat vaikuttaneet monella tavalla myös liikunta- ja urheiluseurojen toimintaan ja talouteen.  Miten seurat ovat selvinneet kriiseistä?  Kuinka haasteet ovat muuttaneet seurojen toimintaa? Miten seurajohtajat arvioivat seurojen kehitysnäkymiä vuodelle 2023?

Valtion Liikuntaneuvosto haluaa nyt selvittää kyselyllä edellä mainittujen haasteiden vaikutuksia liikunta- ja urheiluseuroihin. Kyselyn vastaajaksi toivotaan seuran toimintaa kokonaisvaltaisesti hyvin tunteva henkilö (pj, tj tai vastaava). Kyselyn vastaamiseen menee aikaa noin 15 minuuttia.

Kyselyn tavoitteena on lisätä tietoa ja luoda kokonaiskäsitys erilaisten seurojen tilanteesta haasteiden keskellä. Kysely ei liity taloudellisten tukien jakamiseen vaan se toteutetaan tilanneanalyysin ja tulevien liikuntapoliittisten toimenpiteiden tietotarpeisiin.

Kyselyn vastauksia käsitellään luottamuksellisesti ja ne raportoidaan siten, että yksittäisen vastaajan antamia tietoja ei voida erottaa kokonaisuudesta.

Syntyneet tiedot julkaistaan maaliskuussa 2023. Kyselyn toteuttaa valtion liikuntaneuvoston toimeksiannosta Pasi Mäenpää/Liikunnan ja urheilun asiantuntijapalvelut Pasi Mäenpää.

 

Tässä linkki kyselyyn: https://link.webropolsurveys.com/S/FBC6C723C4929A02

Kyselyn vastausaika päättyy sunnuntaina 29.1.2023

Yhteistyöterveisin

Minttu Korsberg, pääsihteeri, valtion liikuntaneuvosto/opetus- ja kulttuuriministeriö

 

Kyselyyn liittyvät tiedustelut: Pasi Mäenpää pasi.maenpaa@appm.fi tai 040 – 7788 993

Kyselyyn on mahdollista vastata myös ruotsiksi, lisätiedot ja linkki kyselyyn: Seurakysely ruotsiksi

 

 

Rock’n’swing-jaos hakee lisäjäsentä

JULKAISTU: 18.1.2023, KATEGORIAT: Rock'n'swing -tanssit, Yleinen

Rock’n’swing-jaos hakee vahvistusta

Rock’n’swing-jaoksen järjestäytyminen on meneillään, ja jaoksessa on paikka avoinna vielä yhdelle jäsenelle. Jos kiinnostuit, ilmoita halukkuutesi sähköpostitse osoitteeseen toimisto@tanssiurheilu.fi 31.1.2023 mennessä.

RS maajoukkue 2023 valittu ja VL maajoukkue täydennetty

ROCK’N’SWING -TANSSIT 2023:

RS maajoukkue kokonaisuudessaan valittu vuodelle 2023:

Main Class:
Juho Päivinen – Ida Keränen, boogie woogie
Samuli Kalliala – Pinja Sarviluoma, boogie woogie
Kimi Manner-Ella Äijänaho, boogie woogie

Juniorit:
Aaron Koivunen – Ida – Loviisa Koivunen, boogie woogie
Samuel Vaulimo – Elise Vaulimo, boogie woogie

Lajipäällikkö Pirjo Koivula


VAKIO- JA LATINALAISTANSSIT 2022-2023:

Päivitetty ja täydennetty vakio- ja latinalaistanssien maajoukkue
kaudelle 2022-2023:

Juniorit1:
B Petrus Puro-Kira Polishchuk (Vak, Lat)
B Andrei Simakov–Sara Kantomaa (Vak)
B Vili Niemelä–Lumina Leukkunen (Lat)

Juniorit2:
AA Nikita Shchurov-Angelina Ignatyeva (Vak, Lat)
AA Eero Pulli-Anni Vilmi (Lat, 10t)
A Matti Mankinen-Ella Pruikkonen (Vak)

Nuoriso:
AAA Elias Saastamoinen-Emmiina Ali-Mattila (Vak, Lat, 10t)
A Mikke Luttinen-Miina Jauhiainen (Vak)
A Kaapo Tusa-Madeleine Tigerstedt (Lat)

Aikuiset:
A Marku Ranta – Alisa Heino (Lat)
A Miko Sirolinna – Silja Rantala (Lat)
A Markus Kinnunen – Ellen Puotiniemi (Vak)
A Henrik Saastamoinen – Lotta Niinivaara (10t)

Lajipäällikkö: Toni Tuominen

Tanssiurheiluliiton vuoden 2022 palkitut arvokilpailumitalistit

Tanssiurheiluliitto on palkinnut vuoden 2022 arvokilpailumitalistit:

MM hopea, Boogie Woogie, Yleinen
Masi Sauren-Anna Tyutyunyuik                       

MM hopea, Latin, Sen3
Petri ja Ulla Järvinen                                                                            

EM pronssi, Tap dance soolo, juniorit2 miehet
Niko Nyman                                                                                          

EM kulta, Disco dance soolo, juniorit2 tytöt
Antila Toini                                                                                            

EM kulta, Disco dance duo, juniorit1
Visuri Neea/Heinikangas Ava                                                         

EM hopea, Disco dance duo, juniorit2
Antila Toini/Lehtonen Nelly                                                            

EM pronssi, Moderni duo, juniorit1
Alisa Kanyagia/Unna Vehmas                                                                                                                                               

MM hopea, Disco dance duo, juniorit1
Neea Visuri/Ava Heinikangas                                                         

MM pronssi, Disco dance freestyle soolo, juniorit1 female
Lyneth Hirvelä                                                                                      

MM kulta, Disco dance freestyle soolo, aikuiset female
Mette Palkoranta                                                                                                             

MM pronssi, Latin show duo, juniorit2
Aina Kääriäinen/Heta Immonen

MM hopea, Latin show pienryhmä, aikuiset1
TeamCD Eden

Ruusukimppu

MM pronssi, Latin show pienryhmä, aikuiset1
TeamCD Variety

 

 

 

Tanssiurheiluliitto onnittelee arvokisamitalisteja! 

Yläkoululeirityksen 2023 hakuaikaa jatkettu

Hakuaikaa jatkettu 20.12. asti!

Ensi vuonna käynnistetään liiton kaikille lajielle tarkoitettu yläkoululeiritoiminta Varalan urheiluopistolla.

• urheilijan ikä 13-15 (16) vuotta, yläkouluikäinen
• ensisijaisesti ei maajoukkueessa oleville urheilijoille
• tavoitteena huippu-urheilijan polulle lähteminen, urheilijana kasvaminen

Seurat ilmoittavat urheilijansa yksittäisinä urheilijoina tällä lomakkeella.
Hakuaika on 30.11.-20.12.2022. Huippu-urheilujaos valitsee hakijoista 25 urheilijaa, jotka osallistuvat vuoden 2023 neljälle yläkoululeirille. Ilmoitamme yläkoululeiritykseen valituille urheilijoille valinnasta viikolla 52.

1. leiri      ma-to 30.1.-2.2.2023
2. leiri      ma-to 24.4.-27.4.2023
3. leiri      ma-to 25.-28.9.2023
4. leiri      ma-to 20.-23.11.2023

Leirin kokonaishinta/leiriläinen on 298 €/leiri ja se sisältää täysihoidon valmennuksineen.