Tanssi lähtee ihmisestä, ei kaavasta

Kajaanin Casambassa soveltavaa tanssia on tehty jo pitkään. Heli Vänninen on ohjannut kehitysvammaisten tanssitunteja noin 15 vuoden ajan. Aiemmin toiminta ei kuitenkaan ole ollut Suomen Tanssiurheiluliiton alaista, vaan sitä on järjestetty muun muassa Casamban kautta.

Vännisen kokemus on vahvistanut käsitystä siitä, että kysyntää soveltavalle tanssitoiminnalle on jatkuvasti. Samalla hän on huomannut, että erityistä tukea tarvitsevien ja kehitysvammaisten tanssia lähestytään helposti liian kapeasti.

Ohjaajan on tärkeää lähteä liikkeelle osallistujasta ja hänen tarpeistaan, ei valmiista oletuksesta siitä, millainen tanssitunnin pitäisi olla. Jos tunti rakennetaan liian tarkasti ennalta määriteltyjen kaavojen mukaan, kohtaamiselle ja osallistujien omalle ilmaisulle voi jäädä liian vähän tilaa.

– Tärkeää on, että asiakkaat tulevat nähdyiksi ja kuulluiksi.

Vännisen tunneilla tanssillinen osuus ei välttämättä täytä koko tuntia. Esimerkiksi tunnista varsinaista tanssillista tekemistä voi olla vain pieni osa. Mukaan mahtuu paljon muuta: kohtaamista, keskustelua, erilaisia harjoituksia ja oman liikkeen tutkimista.

Yksi tärkeä osa tuntia voi olla yksinkertaisesti se, että jokainen saa tehdä oman liikkeensä peilin edessä. Ohjaajalle tällaiset hetket tarjoavat samalla mahdollisuuden saada osallistujilta aitoa palautetta.

Vänninen nostaa esiin myös kosketuksen ja henkilökohtaisten rajojen merkityksen. Tanssissa ollaan tekemisissä oman kehon ja usein myös muiden ihmisten kanssa, joten turvallinen ilmapiiri ja selkeät rajat ovat olennainen osa toimintaa.

Tanssin ei myöskään aina tarvitse tarkoittaa jatkuvaa liikkumista.

– Liikkumattomuuskin voi olla tärkeää. Tanssijalla saattaa olla sisällään paljon myllerrystä, jota tanssi voi auttaa avaamaan hyvällä tavalla.

Ajatus kuvaa hyvin sitä, kuinka laajana Vänninen itse tanssin näkee. Kehitysvammaisten tanssia ei hänen mielestään pitäisi määritellä liian tarkasti etukäteen. Yksi osallistuja voi nauttia leikillisestä liikkumisesta, toinen haluaa keskittyä tanssitekniikkaan ja kolmas voi jopa innostua kilpailemisesta.

Tärkeintä on, että vaihtoehtoja on riittävästi.

– Tanssin ajatuksen pitäisi olla mahdollisimman laaja.

Casambassa aikuisten ryhmä on jo käynnistynyt, ja tavoitteena on tarjota mahdollisuus yhdenvertaisesti liikkeelle lähtemiseen. Vänninen kannustaa myös muita seuroja kokeilemaan. Jos seurassa ei vielä järjestetä erityistä tukea tarvitseville tai kehitysvammaisille suunnattuja ryhmiä, ensimmäinen askel voi olla yksinkertaisesti päätös aloittaa.

– Opettajana tästä saa valtavasti itsekin, varsinkin kun tanssijoiden kanssa syntyy luottamus. Tämä on sydämen asia.

Ennakkoluuloja voidaan purkaa

Myös tamperelaisessa DanceLinessa uskotaan siihen, että soveltava tanssitoiminta kuuluu luontevasti osaksi tanssiseurojen tarjontaa.

DanceLinen opettajana toimivalla Hannu Korhosella on pitkä kokemus soveltavasta liikunnasta ja erityisesti pyörätuolitanssista. Hän toimii myös kansainvälisenä tuomarina ja pyörätuolitanssin luokittelijana.

Korhosen mukaan yksi suurimmista soveltavan liikunnan haasteista ei välttämättä ole itse toiminnan järjestäminen, vaan ennakkoluulot, joita sen ympärillä edelleen on.

Hän on törmännyt työssään tilanteisiin, joissa seuratoiminnassa ajatellaan soveltavan ryhmän vetämisen vaativan erityistä osaamista tai kokonaan uudenlaisia opetusmenetelmiä. Todellisuudessa lähtökohdat ovat pitkälti samat kuin muussakin tanssinopetuksessa.

– Menetelmät ja tavat ovat opetuksessa pitkälti samoja. Vauhtia voidaan joutua säätämään, ja on tietysti hyvä ymmärtää, miten jokin vamma vaikuttaa ihmisen toimintakykyyn, mutta sen ei pitäisi olla este toiminnalle.

DanceLine suunnittelee käynnistävänsä syksyllä ryhmiä sekä lapsille että nuorille ja aikuisille. Toimintaa suunnitellaan myös yhteistyössä esimerkiksi asumisyksiköiden ja erityiskoulujen kanssa.

Korhonen pitää tärkeänä sitä, että kehitysvammaisille tarjotaan mahdollisuuksia harrastaa samoissa yhteisöissä muiden ihmisten kanssa.

Erityisesti kehitysvammaisen ihmisen sosiaalinen verkosto voi hänen mukaansa jäädä helposti melko suppeaksi. Harrastus voi tarjota mahdollisuuden tavata muita ihmisiä, löytää kavereita ja ennen kaikkea kokea olevansa osa yhteisöä.

– Oli sitten kyse yksintanssista tai paritanssista, ympärillä on paljon vertaisia ihmisiä. Moni haluaa tulla tanssikouluun, ei johonkin erilliseen paikkaan vain siksi, että on kehitysvammainen. Halutaan kuulua porukkaan.

Tässä tanssin erityinen voima näkyy Korhosen mukaan myös esiintymisessä. Kun ihminen tanssii ja esiintyy, hän tulee näkyväksi tavalla, joka ei aina toteudu arjessa.

– Tanssin kautta ihminen saa olla oma itsensä. Moni kehitysvammainen ihminen voi muuten jäädä näkymättömäksi.

Samalla tanssi tarjoaa mahdollisuuden harjoitella motorisia taitoja ja ylläpitää toimintakykyä. Liikunnallisten hyötyjen lisäksi sillä on merkitystä myös mielialalle ja psyykkiselle hyvinvoinnille.

Artikkeli: Tanssi kuuluu kaikille – pilottihanke avaa ovia yhteisölliseen harrastamiseen (osa 2)
Kirjoittaja: Jere Aalto