Skip to content
24.2.2026 • Muut
OKM:n seuratuki lasten ja nuorten kesäajan toimintaan – hakuaika maaliskuussa

Seuratuki on valtionavustus, jota myönnetään seurojen kehittämishankkeisiin.  Hankkeen pääkohderyhmänä ovat lapset ja alle 29-vuotiaat nuoret.  

Avustuksella tuetaan kehittämishankkeita, joissa lisätään lasten ja nuorten liikuntaa, liikuttamista, harrastustoimintaa sekä uusien seuratoimijoiden saamista liikunta- ja urheiluseuratoimintaan. Hankkeeseen sisältyy myös nuoren palkkaaminen kesätoimintaan / seuran kehittämistehtäviin.

Kesäaika on yksi niitä ratkaisevia hetkiä, jolloin lapsille ja nuorille tulee olla tarjolla matalan kynnyksen mielekästä vapaa-ajan toimintaa, jolla voidaan ehkäistä yksinäisyyttä, sosiaalisia ongelmia, pahoinvointia ja syrjäytymistä. Avustuksella vaikutetaan nuorten hyvinvointiin monipuolisesti, sillä avustus mahdollistaa myös kesätyömahdollisuuksien lisäämisen.

Seuratuessa on koko sen historian ajan korostettu nuoren osallisuutta ja nuoren äänen kuulemista. Toiminta voi olla myös perheliikuntaa, joka sisältää pääkohderyhmän eli lapset ja nuoret. Myös usean seuran yhteishankkeet / yhteistyö on suositeltavaa.

Avustuksen käyttöaika on 1.5.-30.9.2026.

Hakusummat ovat 1.500 €, 3.000 € ja 5000 €. On hyvä ottaa huomioon, että avustuksesta aina isoin osa käytetään kesätyön palkkakustannuksiin ja loppuosa hyväksyttyihin muihin kustannuksiin.

Pienin hakusumma, 1.500 € sisältää yhden nuoren määräaikaisen palkkauksen (1000 €) ja 500 € voidaan käyttää muihin hyväksyttyihin toimintakustannuksiin.

Jos hakusumma on 3.000 €, sillä voi palkata kaksi nuorta määräaikaiseen kesätyöhön, jolloin 1.000 € jää muihin kustannuksiin. Suurimmalla 5.000 € avustuksella on mahdollista palkata kolme tai neljä nuorta töihin. Loput avustuksesta jää muihin kustannuksiin. Avustuksesta tulee aina käyttää 1000 € palkkakustannusta yhtä nuorta kohden.

Nuoren palkkaukseen liittyvät työnantajakustannukset ovat seuran omaa rahoitusosuutta. Nuorelle nimetään esihenkilö, ja nuori saa riittävää perehdytystä ja tukea työhönsä / hankkeen tehtäviin. Hakuohjeessa on kerrottu hyväksyttävät muut toimintakustannukset esim. tilavuokrat ja välinehankinnat.

Avustuksen hakuaika on 2.3 – 30.3.2026 klo 16.15. Avustusta haetaan haeavustuksia.fi-järjestelmässä Kaikki valtionavustushaut yhdessä paikassa – Haeavustuksia.fi. Hakulomakkeella esitetään tiivis hankekuvaus (tavoitteet, toimenpiteet), perustiedot avustettavasta kesätoiminnasta sekä valitaan määrämittaisista hakusummista seuran hankkeeseen soveltuva hakusumma.

Seuratuen hakeminen edellyttää seuran hallituksen/johtokunnan päätöksen haettavasta tuesta. Edellytyksenä on myös, että yhdistys on toiminut vähintään yhden toimintavuoden, jolloin sillä on tilinpäätös ja toimintakertomus täydestä toimintavuodesta siinä vaiheessa, kun hakee avustusta.

Annan mielelläni lisätietoja OKM:n seuratuesta. Lisätietoja voitte kysyä myös oman alueenne liikuntajärjestöltä.

Seuratuki hakuinfo 11.2. materiaali:

Lisätietoa:
https://okm.fi/en/-/seuratoiminnan-kehittamistuki-seuratuki-

Seuraava seuratuki-infotilaisuus: 4.3.2026 klo 16.30

Seurakehittäjä Katriina
katriina.lahti54@gmail.com
050 556 5103