Liittohallituksen strategiapäivä 19.10.25 sekä hallituksen päätöksiä 10/2025

JULKAISTU: 21.10.2025, KATEGORIAT: Yleinen

Hallitus, seurakehittäjä sekä lajiryhmien puheenjohtajat kokoontuivat Sporttitalolla sunnuntaina keskustelemaan ajankohtaisista kehitysasioista sekä pitämään hallituksen vuoden 10. kokouksen.

Puheenjohtaja esitteli kokousväelle jaosten ja työryhmien puheenjohtajille sekä palvelualueille annetun strategiakyselyn tuloksia. Vastaajia oli 16, jota voidaan pitää hyvänä otoksena. Kootusti voidaan todeta, että strategia-ajattelu ja sen mukainen toiminta on melko hyvin jalkautunut hallituksen alaisiin elimiin. Ketterämpää päätöksentekoa ja sujuvampaa organisaatiomallia nostettiin esille useammassa vastauksessa. Kyselyn tuloksia kuunneltiin mielenkiinnolla ja samalla hallitus saattoi todeta, että muutosten ja kehitystyön osalta ollaan menossa oikeaan suuntaan.

Toiminnanjohtaja ja puheenjohtaja esittelivät kaksi uutta jäsenkategoriaa, jotka tullaan esittelemään syyskokoukselle päätettäväksi. Jäsenkategoriamalleilla pyritään hakemaan liitolle myös strategian mukaista kasvua.

Hallitus on jo aiemmin vahvistanut liiton strategiset keihäänkärjet vuodelle 2026. Ne suuntaavat myös liiton talousarvioita, ja nyt käytiin keskustelua tavoitteiden mukaisista toimenpiteistä. Tanssin terveysvaikutukset, lasten tanssin linjaus, medianäkyvyys sekä organisaatiouudistuksen loppuunsaattaminen olivat keskustelussa mukana, samoin kuin hyvän hallinnon vahvistaminen liittohallitus- ja toimistotasolla.

Viestintä- ja tapahtumajärjestelyt saivat kiitosta hallitukselta ja samalla todettiin, että keskitetymmällä viestinnän mallilla on ollut vaikutusta monella tavalla. Tämä tulee näyttäytymään erityisesti heti juhlavuoden 2026 alettua.

Hallitus evästi myös työn järjestelyjen osalta uutta organisaatiomallia suunniteltaessa. Mallilla haetaan dynaamista ja vuorovaikutteista toimintatapaa, jolloin päätöksenteon desentralisaatiolla haetaan myös nopeutta kentän palvelemiseen. Tämän tueksi tarvitaan myös talousohjesääntöön uusia rajauksia.

Hallituksen kokous kesti loppuiltapäivän kaksi viimeistä tuntia ja päätettäviä asioita olivat mm.:

  • FDO-STUL kahdenvälinen yhteistyösopimus lähetettiin FDO:n hallitukselle hyväksyttäväksi teknisin muutoksin. Sopimus ei saanut STUL:n hallituksen yksimielistä hyväksyntää.
  • Kurinpitovaliokunnan kokoonpano muuttuu Henrik Zilliacuksen erottua tehtävästä. Puheenjohtajana jatkaa valiokunnan jäsen Erika Lahtinen ja uudeksi jäseneksi esitetään syyskokoukselle asianajaja, varatuomari Risto Ojakoskea (Roschier Asianajotoimisto).
  • Kotisivujen uudistamiseen hyväksyttiin Dataladun tarjous.
  • Hyväksyttiin STUL:n uusi logo ja graafinen ohjeistus. (Julkaistaan syyskokouksessa ja otetaan käyttöön vuoden 2026 alusta, osana verkkosivu-uudistusta – puh.joht. huom.)
  • Annettiin hallitukselle tiedoksi juhlagaalan suunnitteluvaiheen budjetti sekä brändinäkyvyys Latinalaistanssien SM-kilpailuissa.

 

Liiton strategiasta voit kysyä lisää Harri Harjulalta (strategiaryhmän pj.), toiminnanjohtaja Koivulalta tai puheenjohtaja Liusvaaralta.

Hymyileviä miehiä ja naisia ryhmäkuvassa.