Tekijä: sanna

Koivuset juniorien parhaat boogie woogien World Cup -finaalissa

JULKAISTU: 10.12.2023, KATEGORIAT: Mediatiedotteet, Rock'n'swing -tanssit, Tulostiedotteet
Ida-Loviisa ja Aaron Koivunen
Ida-Loviisa ja Aaron Koivunen juhlivat jälleen voittoa

Budapestissa tanssittiin lauantaina 9.12. boogie woogien World Cup -finaali. Suomalaiset pärjäsivät kilpailussa hyvin, ja Ida-Loviisa ja Aaron Koivunen jatkoivat hienoa kauttaan voittamalla juniorisarjassa sekä kilpailun että koko World Cupin!

Koivuset olivat vakuuttavia läpi päivän. He olivat ensimmäisen kierroksen parhaita ja kohtasivat välierissä kilpailun toisen suomalaisparin, Elise ja Samuel Vaulimon. Koivuset etenivät finaaliin, jossa kaatui saksalaispari Hanna RiedelJulien Gläß. Tuloksena oli siis jälleen kerran voitonjuhlat. Vaulimot ylsivät kolmannelle sijalle, joten päivä oli suomalaisittain erinomainen.

Juniorien palkintojenjako
Suomalaiset palkintojenjaossa

Voittonsa myötä Ida-Loviisa ja Aaron Koivunen sinetöivät koko juniorien World Cupin voiton. Heidän kautensa on ollut vertaansa vailla: voitto kaikista World Cupin osakilpailuista ja nuorten maailmanmestaruus. Vaulimot sijoittuivat nousujohteisen kauden jälkeen World Cupin kokonaispisteissä hienosti neljännelle sijalle.

Ida Keränen ja Juho Päivinen
Keränen ja Päivinen sijoittuivat yleisessä sarjassa viidenneksi

Yleisessä sarjassa Suomea edustivat Ida Keränen ja Juho Päivinen sekä Pinja Sarviluoma ja Samuli Kalliala. Keränen ja Päivinen ylsivät lopulta viidennelle sijalle hävittyään puolivälierissä niukasti ruotsalaisparille Lena MagnussonTobias Ramberg, joka sijoittui lopulta toiseksi. Kilpailun voitti toinen ruotsalaispari, Wilma ja Viktor Edlund. Sarviluoma ja Kalliala etenivät ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon mutta jäivät niukasti ulos puolivälieristä yhdeksännelle sijalle.

Seniorien sarjassa Viivi ja Jarkko Jetsonen olivat viidensiä eli jäivät juuri ja juuri neljän parhaan finaalin ulkopuolelle.

Kilpailun tulokset löytyvät kansainvälisen lajiliiton sivuilta.

Vilnassa ja Astanassa tanssittiin arvokisamitaleista – Kagadi ja Johanson sijalle 10. MM-kisassa

JULKAISTU: 3.12.2023, KATEGORIAT: Yleinen

Vilnassa ja Astanassa tanssittiin arvokisamitaleista – Kagadi ja Johanson sijalle 10. MM-kisassa

Joulukuun ensimmäinen viikonloppu sisälsi kaksi merkittävää kansainvälistä arvokilpailua vakio- ja latinalaistansseissa. Liettuan Vilnassa ratkottiin yleisen sarjan vakiotanssin Euroopan mestaruudet, ja Kazakstanin pääkaupunki Astana isännöi nuorison 10-tanssin MM-kilpailuja. 

Kagadi ja Johanson sijalle 10. MM-kilpailussa

Nuorison 10-tanssin MM-mitalit ratkottiin lauantaina 2.12. Kazakstanin pääkaupungissa Astanassa. Kisaan osallistui yhteensä 27 paria, joista voittoon ylsi isäntämaan Neidas Lenkaitis ja Tamara Belenkaya. Suomea kisassa edustivat Stefan Kagadi ja Adriana Johanson, jotka etenivät aina semifinaaliin asti ja sijoittuivat upeasti lopulta sijalle 10. Pari on edustanut Suomea ahkerasti tänä vuonna arvokisoissa nuorison ikäsarjassa lupaavin sijoituksin, ja vuosi huipentui ensimmäiseen top10-sijoitukseen arvokisassa. 

Suomen parit vakiotanssin EM-kisoissa: Aleksi Ahola ja Fay Antikainen, Markus Kinnunen ja Ellen Puotiniemi

Vakiotanssin EM-kulta odotettuun osoitteeseen

Liettuassa Vilnassa tanssittiin myös lauantaina 2.12. yleisen sarjan vakiotanssien EM-titteleistä. 44 parin kilpailussa voittoon tanssivat odotetusti Liettuan Evaldas Sodeika ja Ieva Zukauskaite, jotka voittivat myös kesällä MM-kultaa. 

Suomea kisassa edusti kaksi nuorta vakiotanssiparia, jotka molemmat kisasivat ensimmäistä kertaa tänä vuonna yleisen sarjan MM- ja EM-kilpailuissa. Tämän vuoden SM-kultamitalistit Markus Kinnunen ja Ellen Puotiniemi tanssivat kovassa kilpailussa sijalle 36., ja Aleksi Ahola ja Fay Antikainen jaetulle sijalle 40.-44.

Kaikki tulokset löytyvät WDSF:n sivuilta:

Nuoriso 10-tanssin MM: https://www.worlddancesport.org/Event/Competition/World-Championship-Astana-23676/Youth-Ten-Dance-59964/Ranking

Yleinen vakio EM: https://www.worlddancesport.org/Event/Competition/European-Championship-Vilnius-23699/Adult-Standard-60021/Ranking


Historian ensimmäinen pyörätuolitanssin arvokisamitali Suomeen – Timo Pyykkönen ja Tuuli Harju MM-hopealle Genovassa

JULKAISTU: 26.11.2023, KATEGORIAT: Mediatiedotteet, Paratanssiurheilu, Tulostiedotteet
MM-hopeamitalistit Tuuli Harju ja Timo Pyykkönen, kuva: Tea Kantola

Historian ensimmäinen pyörätuolitanssin arvokisamitali Suomeen – Timo Pyykkönen ja Tuuli Harju MM-hopealle Genovassa 

Pyörätuolitanssin MM-mitaleista on kilpailtu kuluvan viikonlopun ajan Italian Genovassa. Suomen joukkueen osalta toinen kilpailupäivä lauantaina 25.11. päättyi iloisiin tunnelmiin, kun Timo Pyykkönen ja Tuuli Harju onnistuivat tekemään uransa parhaan tuloksen kovatasoisessa kilpailussa combi standard 1 -luokassa. Tuloksena parille hienosta suorituksesta MM-hopeaa, joka oli samalla Suomen historian ensimmäinen pyörätuolitanssin MM-mitali. Suuret onnittelut Timolle ja Tuulille! 

Pyörätuolitanssin MM-kilpailut jatkuvat vielä sunnuntaina, kisoja voi seurata esimerkiksi livestriimistä Youtubesta: https://www.youtube.com/playlist?list=PLCV0Zkt0M_LVStmZy6Aq9ANauWr2656Hc 



Suomelle kolme mitalia boogie woogien MM-kisoista Sveitsistä – Masi Saurén päätti upean uransa maailmanmestaruuteen

JULKAISTU: 26.11.2023, KATEGORIAT: Mediatiedotteet, Rock'n'swing -tanssit, Tulostiedotteet

Suomelle kolme mitalia boogie woogien MM-kisoista Sveitsistä – Masi Saurén päätti upean uransa maailmanmestaruuteen

MM-kultamitalistit boogie woogie seniorit, Hanna Vammeljoki ja Masi Saurén

Suomen tanssijat menestyivät upeasti lauantaina 25.11. käydyissä boogie woogien MM-kisoissa Sveitsin Genevessä. Suomen parit putsasivat palkintopöydän voittamalla sekä junioreiden että senioreiden sarjan. Junioreissa nähtiin jopa iloinen kaksoisvoitto suomalaisten voimin.

Senioreiden sarjassa pitkän ja menestyksekkään uransa maailmanmestaruuteen kruunasi Suomen Masi Saurén yhdessä nykyisen parinsa Hanna Vammeljoen kanssa. Saurén on voittanut aikaisemmin yleisen sarjan MM-kultaa vuonna 2021 ja MM-hopeaa 2022 Anna Tyutyunyukin kanssa. Nyt upea ura paketoitiin vielä yhteen maailmanmestaruuteen, kun he Vammeljoen kanssa nousivat jännittävän ja tiukan finaalikamppailun päätteeksi korkeimmalle korokkeelle Geneven illassa. Suomen toinen pari senioreiden sarjassa, Viivi Jetsonen ja Jarkko Jetsonen, tanssivat sijalle 15. jääden ensimmäisinä niukasti ulos semifinaalista.

Junioreissa Suomi pääsi juhlimaan upeaa kaksoisvoittoa. Maailmanrankingin ykköset, koko kauden maailmancupin kisoja hallinneet Ida-Loviisa Koivunen ja Aaron Koivunen kestivät ennakkosuosikin paineet ja tanssivat vakuuttavaan voittoon ja maailmanmestaruuteen. Hopealle ylsivät iloiset yllättäjät, Suomen Elise Vaulimo ja Samuel Vaulimo. Pari saavutti elokuussa Stuttgartin world cup -kisassa ensimmäisen top3-sijoituksensa, ja kehitys jatkui myönteisesti nyt

Junioreiden MM-kultamitalistit, Ida-Loviisa Koivunen ja Aaron Koivunen

MM-hopean merkeissä.

 

Yleisessä sarjassa Ida Keränen ja Juho Päivinen sijoittuivat finaalissa kuudennelle sijalle. Maailmanrankingissa toisella sijalla oleva pari ei yltänyt tällä kertaa aivan tavoitelluille sijoille hyvästä tanssista huolimatta, ja joutuivat tunnustamaan muut paremmikseen. Kilpailun voittoon tanssivat rankingia johtavat Ruotsin Wilma Edlund ja Viktor Edlund, jotka nappasivat näin Ruotsille pitkästä aikaa MM-kultaa. Suomen toinen pari, Ella Äijänaho ja Kimi Manner tanssivat sijalle 16., jääden ensimmäisinä ulos semifinaalista.

”Hieno kilpailupäivä Suomelle ja Tanssiurheiluliitolle. Boogie Woogie MM-kilpailuista kaksi kultaa ja hopea on paras saavutus tähän mennessä. Suomi on noussut parhaiden maiden joukkoon kaikissa ikäsarjoissa. Onnittelut kaikille kilpailuun osallistuneille”, kommentoi historiallista tulosta Suomen lajipäällikkö ja liiton toiminnanjohtaja Pirjo Koivula.

Boogie woogien kansainvälinen kilpailukausi huipentuu 9. joulukuuta Budapestissa käytäviin maailmancupin finaaleihin.

Kaikki kilpailun tulokset löytyvät WRRC:n sivuilta osoitteesta https://dev.wrrc-registration.com/results/2023-361/#



Haruns ja Prikul nuorison latin MM-semifinaalissa 

JULKAISTU: 13.11.2023, KATEGORIAT: Tulostiedotteet, Vakio- ja latinalaistanssit

Haruns ja Prikul nuorison latin MM-semifinaalissa 

Nikita Haruns ja Anastasija Prikul Armeniassa, kuva: Markus Kinnunen

Armenian pääkaupunki Jerevan isännöi eilen sunnuntaina 12.11. nuoriso-ikäsarjan latinalaistanssien MM-kilpailuja. Suomesta kisaan osallistui kaksi taidokasta paria. Hallitsevat Suomenmestarit Nikita Haruns ja Anastasija Prikul selvittivät tiensä kisassa aina semifinaaliin asti, ja loppusijoitus parilla oli hienosti 12. Toinen suomalaispari, Stefan Kagadi ja Adriana Johanson, karsiutuivat niukasti kolmannelta kierrokselta, sijoittuen 25. Yhteensä kisassa oli mukana 58 paria. MM-kullan nappasivat Kirgisian Vladimir Vyrleev ja Maria Proshletsova.


Lauantaina 11.11. Portugalin Vila Nova de Famalicãossa kilpailtiin yleisen sarjan 10-tanssin maailmanmestaruudesta. Kilpailun voittoon tanssivat viime vuotisen hopeamitalinsa näin kultaiseksi kirkastaneet Ukrainan Earle Williamson ja Veronika Myshko. Suomea kisassa edustivat Daniel Eklund ja Olivia Eklund. Heidän kisansa päättyi ensimmäiselle kierrokselle ja sijoitus kovassa kisassa parillamme oli tällä kertaa 29. 

Kaikki tulokset WDSF:n nettisivuilla:

Nuoriso latin MM: https://www.worlddancesport.org/Event/Competition/World-Championship-Yerevan-23555/Youth-Latin-59332/Ranking

Yleinen 10-tanssin MM: https://www.worlddancesport.org/Event/Competition/World-Championship-Vila-Nova-de-Famalic%C3%A3o-23540/Adult-Ten-Dance-59277/Ranking

Sibiussa tanssitiin MM-titteleistä viikonloppuna

JULKAISTU: 6.11.2023, KATEGORIAT: Yleinen

Sibiussa tanssitiin MM-titteleistä viikonloppuna

Latin MM edustajat Romaniassa, vasemmalta: Sirolinna, Rantala, Pörsti, Kaksonen

 

Romanian Sibiu isännöi viikonloppuna perinteistä Transylvanian GP:tä, jonka yhteydessä ratkottiin MM-mitaleita yleisen sarjan latinalaistansseissa sekä juniorit 2 -sarjan vakiotansseissa.

Latinalaistanssien maailmanmestaruus matkasi viime vuoden tapaan Saksan Marius-Andrei Balanille ja Khrystyna Moshenskalle. Suomea kisassa edusti kaksi paria. Tämän vuoden ranking-listoja hallinneet ja SM-hopeaa helmikuussa voittaneet Miko Sirolinna ja Silja Rantala tanssivat sijalle 51. “Tanssi tuntui hyvältä, ja kisapaikalla oli mahtava tunnelma ja ihanaa musiikkia!”, Miko ja Silja kertoivat Romaniasta. 

Toisena suomalaisparina kilpailussa tanssivat Matti Kaksonen ja Hanna Pörsti, joiden loppusijoitus oli heidän ensimmäisissä MM-kisoissaan 59. “Oli hienoa päästä edustamaan Suomea ja saada fiilistä huipputanssijoiden kanssa tanssimisesta! Vedettiin tosi hyvä kisasuoritus, valitettavasti se ei nyt riittänyt 48:n parhaan joukkoon, mutta ollaan tanssiin tyytyväisiä. Hommat menee eteenpäin ja oman fiilikset mukaan meillä on tapahtunut iso kehitys edellisistä edustuskisoista eli viime vuoden EM-kisoista”, Matti ja Hanna kertoivat tunnelmistaan tuoreeltaan kisan jälkeen.

Juniorit tasaisia vakiotanssin MM-kisoissa

Romaniassa kisattiin myös juniorit 2-sarjan vakiotanssien MM-kilpailu sunnuntaina 5.11. Viikko sitten saman ikäsarjan latinalaistanssien MM-kisassa hienosti 11. sijoittuneet Suomen Nikita Shchurov ja Angelina Ignatyeva eivät yltäneet aivan yhtä korkealle tällä kertaa, vaan parin sijoitus oli 22. Toinen suomalaispari, Jelisei Zemljannikov ja Vlada Sidunova sen sijaan petrasivat vakioissa sijoitustaan viime viikkoon (jaettu 36.-37. sija) nähden, ja loppusijoitus oli tällä kertaa 28. Kilpailun voittoon tanssivat järjestäjämaa Romanian Marius-Tiberiu Padurean ja Adelina Stanciu, jotka juhlivat viime viikonloppuna latinalaistanssien MM-hopeaa ikäsarjassaan.

Kaikki tulokset:

Yleinen: https://www.worlddancesport.org/Event/Competition/World-Championship-Sibiu-23556/Adult-Latin-59997/Ranking

Juniori 2: https://www.worlddancesport.org/Event/Competition/World-Championship-Sibiu-23556/Junior-II-Standard-59333/Ranking


Shchurov ja Ignatyeva semifinaalissa Jun2 latin MM-kisoissa

Shchurov ja Ignatyeva semifinaalissa Jun2 latin MM-kisoissa

Shchurov ja Ignatyeva 10-tanssin SM-kisoissa lokakuussa 2023, kuva: Jarkko Alho

Juniori 2-ikäsarjan latinalaistanssien MM-kilpailut kisattiin lauantaina 28.10.2023 Portugalissa Vagosissa. Kisa käytiin 63 parin voimin, joista kaksi edusti Suomea.

Ikäsarjassaan ylivoimaisesti Suomen kilpailuja hallinneet Nikita Shchurov ja Angelina Ignatyeva tanssivat kilpailussa upeasti semifinaaliin ja lopulta sijalle 11. Aiemmin kesällä saman ikäsarjan 10-tanssin MM-kisoissa kymmenenneksi sijoittuneet Shchurov ja Ignatyeva ovat kisanneet tänä vuonna ahkerasti ulkomailla WDSF Open-kilpailuissa ja napanneet mm. syksyllä kaksi hopeasijaa latinalaistansseissa omassa ikäsarjassaan. 

Toinen suomalaispari, Jelisei Zemljannikov ja Vlada Sidunova etenivät kilpailussa toiselle kierrokselle ja sijoittuivat jaetulle sijalle 36.-37. Kyseessä oli parin ensimmäinen MM-kilpailu ja arvokilpailu-ura on näin avattu mallikkaasti.

Kilpailun voittoon tanssivat Kyproksen Ivan Marynich ja Petrova Melaniia. Kaikki tulokset löytyvät WDSF:n sivuilta osoitteesta: https://www.worlddancesport.org/Event/Competition/World-Championship-Vagos-23541/Junior-II-Latin-59515/Ranking



Kuka jää tasa-arvon ulkopuolelle huippu-urheilussa? Osallistu tutkimukseen!

JULKAISTU: 26.10.2023, KATEGORIAT: Yleinen

Kuka jää tasa-arvon ulkopuolelle huippu-urheilussa? Osallistu tutkimukseen!

Jyväskylän yliopiston SportEx-tutkimusryhmä kutsuu Sinut vastaamaan kyselytutkimukseen, jolla selvitetään, miten tasa-arvo toteutuu huippu-urheilussa ja miten urheilumaailma ottaa huomioon moninaisuuden ja yhdenvertaisuuden. Lue lisää alta ja osallistu tutkimukseen tästä linkistä: https://link.webropolsurveys.com/S/B9FD94435C7CFCC2 

Ovatko mielestäsi kaikki tervetulleita huippu-urheiluun? Onko kaikilla samat mahdollisuudet olla mukana huippu-urheilussa? Onko huippu-urheiluympäristöissä turvallista olla se, kuka on? Me selvitämme, miten tasa-arvo toteutuu huippu-urheilussa ja miten urheilumaailma ottaa huomioon moninaisuuden ja yhdenvertaisuuden. Osallistu tutkimukseemme täyttämällä oheinen linkin takaa löytyvä kysely. Jokainen vastaus on tärkeä ja hyödyllinen!

Miksi osallistuisit?

  • Tuo äänesi, kokemuksesi ja tuntemuksesi kuuluviin
  • Ole mukana muutoksessa kohti yhdenvertaisempaa urheilua
  • Tulokset lisäävät käytännössä hyödynnettävää tietoa urheilutoimijoiden tarpeisiin

Sopivuus 

  • Ikä: 15 + vuotta
  • Olet tai olet ollut osana suomalaista urheilujärjestelmää (toim. huom. esimerkiksi urheilijana, valmentajana, huoltajana, toimitsijana, vapaaehtoisena, työntekijänä jne.) 

Vastaaminen

  • Kyselyyn vastaamiseen menee noin 15–20 minuuttia
  • HUOM. Kysely on auki 1.12.2023 saakka!

Kyselyyn pääset tästä linkistä: https://link.webropolsurveys.com/S/B9FD94435C7CFCC2

Jos haluat lisätietoa tutkimuksesta tai kyselystä, voit olla meihin yhteydessä 

Terveisin,

Tatiana Ryba, dosentti, tatiana.ryba@jyu.fi

Mirjam Raudasoja, tutkijatohtori, mirjam.a.k.raudasoja@jyu.fi

Aku Nikander, tutkijatohtori, aku.j.o.nikander@jyu.fi

Saara Isosomppi, projektitutkija, saara.h.isosomppi@jyu.fi

Harri Selänne, LKT, erikoislääkäri, harri.selanneoy@gmail.com



In memoriam – Aira Samulin 1927–2023

JULKAISTU: 24.10.2023, KATEGORIAT: Yleinen
Kuvaaja Juha Laitalainen

In memoriam – Aira Samulin 1927–2023

Tanssinopettaja ja yrittäjä Aira Samulin nukkui pois maanantaina 23.10.2023 96-vuotiaana. Suuri suomalainen tanssija on poissa. 

Aira Samulin ehti pitkän elämänsä aikana vaikuttaa ja toimia useissa eri rooleissa tanssin hyväksi. Aira kilpaili itsekin ja ammensi uraansa innoitusta vakio- ja latinalaistansseista. Hän yhdisti tanssin ja muodin ennennäkemättömällä tavalla perustamalla tanssivan mannekiiniryhmän Rytmikkäät. Aira loi tanssityylejä ja toi Suomeen uusia tanssimuotoja, mm. aerobic dancen. Monet muistavat Airan ja hänen poikansa Jarin discotanssin suurlähettiläinä. Airan ja Jarin kehittelemät erilaiset nuorisolle suunnatut tanssikiertueet ja niiden yhteydessä pidetyt tanssikilpailut loivat aikanaan ensiaskeleita kohti FDO:n kilpailutoimintaa. Aira oli mukana perustamassa Finnish Dance Organization ry:tä vuonna 1989 ja palkittiin vuonna 2000 IDO:n elämäntyö-palkinnolla. Koululiikuntaliiton kanssa Aira käynnisti vuodesta 1996 tähän päivään asti jatkuneen, yli kahta miljoonaa koululaista opettajineen liikuttaneen Power Mover -tanssiliikkeen. Koululiikuntaliitto myönsi Airalle Elämäntyöpalkinnon vuonna 2022. Lukuisista tanssin eteen tehdyistä töistä Suomen Tanssiurheiluliitto myönsi Aira Samulinille liiton kultaisen ansiomerkin vuonna 2017.

Airalle tärkeää oli myös mielenterveys- ja vanhustyö ja hän toimi niiden parissa aktiivisesti, tuoden myös toistuvasti esille tanssin positiivisia vaikutuksia mielenterveyteen. Hänelle myönnettiin Suomen Mielenterveysseuran Mielenterveyspalkinto vuonna 1995. Aira oli myös aktiivinen politiikassa toimien useita vuosia kaupunginvaltuutettuna. Hän toimi aivan viimeisiin päiviinsä asti aktiivisena useissa yhdistyksissä.

Aira oli aina positiivinen, iloinen ja elämänmyönteinen. Hän oli rohkeasti oma itsensä, ja inspiroi lukuisia ihmisiä karismallaan ja esiintymistaidollaan. Aira Samulinin perintö elää Suomen tanssikulttuurissa vahvasti ja muun muassa hänen oppilaidensa perustaman Step Up -tanssikoulun kautta.

Suomen Tanssiurheiluliitto kunnioittaa suuren tanssijan muistoa ja esittää surunvalittelunsa Aira Samulinin lähiomaisille.



Tiedote koskien 10-tanssin yleisen sarjan MM-kisan edustusvalintoja

JULKAISTU: 20.10.2023, KATEGORIAT: Yleinen

Tiedote koskien 10-tanssin yleisen sarjan MM-kisan edustusvalintoja

Suomen Tanssiurheiluliitto tiedottaa, että 10-tanssin yleisen sarjan MM-kilpailuvalintoihin on liittynyt valitettavia epäselvyyksiä. Kilpailusääntöihin ja edustusvalintojen toimintaprosesseihin on tehtävä muutoksia, jotta vastaavilta tapauksilta jatkossa vältytään.

Tanssiurheiluliiton toimiston palvelualueen vastaava oli kutsunut 10-tanssin yleisen sarjan MM-kilpailuihin ranking-listan 1. sijalla olevan parin, joka otti paikan vastaan. Kutsun ja ilmoittautumisen jälkeen palvelualueen vastaava on ilmoittanut VAL:n va. puheenjohtajalle ja liiton hallituksen puheenjohtajalle 13.10.23, ettei tehdessään em. toimenpiteitä ollut huomioinut kilpailusääntöjen kohtaa 4.4, jossa todetaan, että parilla on oltava kilpailua edeltävän 12 kk aikana tanssittuna WDSF Open -tasoinen kilpailu. Kyseinen pari on osallistunut Latviassa Zelta Rudens -kilpailuun syyskuussa 2023. Kilpailutapahtumassa ei millään kilpailuluokalla ollut WDSF-rankingkilpailun statusta.

Liittohallituksen tuli näin ollen päättää,  voidaanko em. kilpailu verrata WDSF Open -tasoiseen kilpailuun. Vastaavanlaista harkintaa jouduttiin käyttämään viime vuonna arvokilpailuvalinnoissa (ks. Urheilun oikeusturvalautakunnan päätös 32/2022).

WDSF:n rankingkilpailuja koskevan ohjeen mukaan Open-tasoinen kilpailu määritellään seuraavasti:

Minimum of 5 Judges from at least 4 different countries, or 7 judges from at least 5 different countries or 9 judges from at least 6 different countries. The maximum is 11 Judges from at least 7 different countries.

At least 24 couples from 4 WDSF member bodies.

If the minimum requirements are not fulfilled there is a reduction of ranking points. 

Latvian kilpailutapahtumassa aikuisten vakio- ja latinalaistanssien kilpailujen tilanne oli seuraava:

Latin, 23.9.2023: 10 paria 3:sta maasta. 9 tuomaria 6:sta maasta. 

Vakiot 24.9.2023: 7 paria 4:stä maasta. 7 tuomaria 6:sta maasta. 

Hallitus äänesti asiasta ja päätti äänin 5-2, 2 tyhjää, ettei mainittua kilpailua voida pitää WDSF Open -tasoisena kilpailuna. Näin ollen parin ilmoittaminen 10-tanssin MM-kilpailuun joudutaan valitettavasti perumaan. 


Käsittelyn taustalla oli Urheilun Oikeusturvalautakunnan ratkaisu 32/2022. Siinä UOL toteaa ratkaisussaan: 

Oikeusturvalautakunta toteaa, ettei kilpailusääntöjen 4.4 kohdassa ole listattu yksityiskohtaisesti, mitkä kansainväliset kilpailut täyttävät valintakriteerit. Tältä osin kysymys on valitsijalle eli STUL:lle jätetystä harkintavallasta. Asiassa ei ole ilmennyt mitään sellaista, jonka perusteella liittohallitus olisi ylittänyt harkintavaltansa rajat. 

=== 

Kun kysymys on yhdistysautonomian piiriin kuuluvasta harkintavallan käyttämisestä, oikeusturvalautakunnan toimivaltaan ei kuulu sen arvioiminen, onko arvokilpailuvalintaa koskeva päätös ollut tarkoituksenmukainen.

Oikeusturvalautakunta toteaa vielä selvyyden vuoksi, ettei käsillä olevassa asiassa ole esitetyn selvityksen perusteella ollut kysymys siitä, että valintakriteereitä tai kilpailusääntöjä olisi muutettu kesken valintaprosessin tai siitä, että liittohallitus olisi tehnyt jonkin uuden arvokilpailuvalintaa koskevan päätöksen. Kysymys on ollut olemassa olevien valintakriteerien tulkintaa koskeneesta erimielisyydestä, jonka liittohallitus on muun muassa muutoksenhakijoiden valituksen perusteella ratkaissut.

Vuonna 2022 harkintaa käytettiin siinä, onko WDSF The World Games European Qualifier -karsintakilpailu vähintään WDSF Open -tasoinen kilpailu. Kilpailussa oli maakohtaisten karsintojen perusteella valitut 36 paria. Tuomareita oli 10, 10:stä maasta. Kilpailussa valittiin eurooppalaiset parit The World Games -tapahtumaan USA:ssa heinäkuussa 2022. The World Games European Qualifierin katsottiin täyttävän WDSF Open -tasoisen kilpailun määritelmän. 


Urheilijoille ja valmentajille on jäänyt epäselväksi edustuskelpoisuuden tuova kilpailusääntökohta 4.4. ja tähän sääntökohtaan liittohallitus valmistelee muutoksen liiton syyskokoukselle päätettäväksi. Hallitus ei toivo tilanteita, jotka vaativat harkintaa tai pohdintaa sääntökohdan toteutumisesta. Säännön sanamuotoa ja merkitystä on korjattava, jotta jatkossa jokainen edustuspaikkaan tähtäävä pari tietää kuinka suunnitella kansainvälistä kilpailukalenteriaan. 

10-tanssin MM-valintoihin liittyen tehty liittohallituksen päätös on erillinen tapaus aiemmin tällä viikolla uutisoidusta Latin MM-valinnoista, jossa kysymyksessä oli WDSF eCardin voimassaolo ilmoittautumishetkellä.

Liittohallitus on erittäin pahoillaan siitä, että sääntöjen noudattamisesta koituu mielipahaa ja surua tanssijoille, mutta samalla se katsoo, että ratkaisut on tehtävä juurikin sääntöjä seuraten. Tulkinnanvaraisuus säännöissä ei ole kenenkään etu ja siksi niitä on korjattava. Samoin edustusurheilijoiden kutsuprosessiin on luvassa muutoksia. 

Hallitus haluaa kuitenkin myös muistuttaa urheilijoita siitä, että rankinglistan kärkipäässä olevien urheilijoiden tulee tuntea kilpailusäännöt siltä osin, että edustuspaikkaa tavoitellessaan edustuskelpoisuus täyttyy. Maajoukkuesopimuksessa maajoukkueurheilija sitoutuu olemaan käytettävissä edustuskilpailuihin ja näin ollen huolehtimaan edustuskelpoisuudestaan. Jokaisen, erityisesti aikuisen urheilijan on myös itse kannettava vastuuta sääntöjen seuraamisesta. Kannattaa aina ottaa yhteyttä toimistoon ja ennakkoon selvittää, mikäli joku sääntökohta ja sen toteutuminen omalla kohdalla on epäselvää. 

 

Lisätietoja: 

Leena Liusvaara

puheenjohtaja, Suomen Tanssiurheiluliitto

puh. 044 0164944