STUL:n syyskokous pidettiin 23.11. Vaikuttamassa oli ilahduttavan suuri joukko jäsenseuroja, yli 20 yhdistystä joko oman edustajansa tai annetun valtakirjan muodossa.
Kokouksen alussa puheenjohtaja Liusvaara piti lyhyen tilannekatsauksen. Monet hankkeet ovat edenneet kuluvan vuoden aikana ja liitossa on otettu strategian suuntaisia kehittämisaskeleita monella sektorilla. Talous on vahva ja vakaa, ja kehittämiskohteisiin on tartuttu useissa työryhmissä. Puheenjohtaja kiitti luottamushenkilöitä osallistumisesta liiton kehitystyöhön.
Kuulimme strategiatyöryhmän puheenjohtajan Harri Harjulan alustuksen liiton strategiatyöstä ja painopisteistä vuodelle 2026.
Lasten tanssin linjausta koskevan kehittämistyöryhmän puheenjohtaja Juha Martikainen selosti linjauksen nykytilannetta ja kyselyn tuloksia.
Viestintävastaava ja tapahtumakoordinaattori Alisa Heino esitteli liiton uuden graafisen ilmeen logoineen ja väreineen, sekä SM-käsikirjan (VL, RS) velvoittavana toimintaohjeena.
Seuraavassa lyhyesti päätöksistä:
- liittohallituksen jäsenten ja toimihenkilöiden kilometrikorvaus nostetaan 0,40 snt / km
- toimintasuunnitelma ja talousarvio vahvistettiin vuodelle 2026
- juhlagaalan talousarvio tarkasteltiin sovitusti erikseen
- nimitettiin uusi jäsen kurinpitovaliokuntaan: varatuomari, asianajaja Risto Ojakoski Asianajotoimisto Roschierista
- hyväksyttiin TiliExtra hoitamaan liiton tilintarkastusta edelleen
- hyväksyttiin jäsenyhdistyksille osoitettu seuraamusmaksu hallituksen päätösten ja määräysten noudattamatta jättämisestä, 100 e.
- hyväksyttiin järjestösääntömuutos koskien uusia jäsenkategorioita: varsinainen jäsen, yhteistoimintajäsen, tukijäsen ja kunniajäsen.
- päätettiin ero DanceSport Europesta vuoden 2026 alusta
- liittohallitusvaalissa valituiksi tulivat Niina Antikainen Kirkkonummelta, Anton Kurttila Espoosta, Juha Martikainen Helsingistä ja Marko Tolvanen Oulusta.
Kiitos kaikille läsnäolleille aktiivisesta osallistumisesta syyskokouksen keskusteluihin!








