Toiminnanjohtajan palsta 46/25

JULKAISTU: 12.11.2025, KATEGORIAT: Yleinen

Vaalea nainen katsoo kameraa.

Tanssiurheiluliitossa eletään jälleen muutoksen ja uudistumisen aikaa – ja hyvästä syystä. Viime vuosien aikana olemme kulkeneet määrätietoisesti kohti vahvempaa ja omavaraisempaa liittoa, joka pystyy seisomaan omilla jaloillaan ja kehittämään toimintaansa, strategian suunnassa, pitkäjänteisesti.

Muutokset näkyvät myös toimiston ja jaoksien arjessa. Ensi vuoden alusta alkaen jokaisella työntekijällä ja jaoksella on oman operatiivisen tehtävänsä lisäksi talous- ja tulosvastuu. Tämä vahvistaa vastuullisuutta, mutta ennen kaikkea se antaa mahdollisuuden kehittää toimintaa entistä rohkeammin ja tavoitteellisemmin. Kaikki liiton toimialat – kilpailutoiminta, osaamisen kehittäminen, huippu-urheilu, viestintä ja PR, jäsenpalvelut sekä talous ja hallinto – kehittyvät jatkossa strategian mukaisesti kohti kasvua ja vaikuttavuutta.

Organisaatiouudistuksen myötä liittoon syntyy myös kaksi uutta tehtävää: Viestintä- ja tapahtumakoordinaattori sekä Urheilu- ja koulutuskoordinaattori. Molemmissa tehtävissä tarvitaan sekä osaamista että intoa kehittää omaa aluetta ja liiton toimintaa kokonaisuutena. Toivon, että liiton toiminnasta kiinnostuneet tarttuvat rohkeasti tähän mahdollisuuteen – tai vinkkaavat tehtävistä omissa verkostoissaan. Nyt on erinomainen hetki uudistaa toimintakulttuuria, kirkastaa liiton brändiä ja tuoda mukaan uutta energiaa ja näkemyksiä. Seuratkaa liiton kotisivun uutisia ja somekanavia, uusien työntekijöiden haku alkaa pian.

Liittohallituksen johdolla suunniteltu organisaatiomuutos on nyt edennyt vaiheeseen, jossa voidaan todeta työn tulleen tältä erää päätökseensä. Uusi organisaatiokaavio ja ohjesääntö otettiin käyttöön vuonna 2024, ja ne ovat nyt siirtyneet ja siirtymässä arjen toiminnan perustaksi. Tämä uudistus selkeyttää vastuita ja rooleja, vahvistaa ohjausryhmän roolia operatiivisessa johtamisessa, haastaa toimiston henkilökunnan kehittämään ja kehittymään ja vapauttaa liittohallituksen keskittymään entistä paremmin strategiseen johtamiseen ja liiton toiminnan kehittämiseen.

Uudistuminen ei ole koskaan helppoa, mutta se on välttämätöntä, jos haluamme kasvaa ja pysyä ajassa mukana. Tanssiurheiluliiton arvoihin – rohkeasti ja yhdessä – kiteytyy se, mitä nyt tarvitaan eniten: uskallusta katsoa eteenpäin ja tehdä asioita yhteistyöllä, avoimesti ja pitkäjänteisesti.

Lämpöä loppusyksyn sateisiin ja viimaan

Pirjo

os mieltäsi askarruttaa joku asia, ota rohkeasti yhteyttä

(050-4080 122 tai pirjo.koivula(a)dancesport.fi)