Olemme hämeenlinnalainen tanssiseura, joka on tuonut tanssin iloa kaikenikäisille vuodesta 2003. Juuremme ovat rock’n’swing-tansseissa, mutta ohjelmastamme löytyy myös lavatansseja, lattareita ja välillä harvinaisempiakin lajeja, kuten east coast swing ja nightclub 2 step.
Meillä tanssivat niin nelivuotiaat rokkimuksut kuin aikuisetkin, eikä yläikärajaa ole. Jokainen voi valita oman tapansa harrastaa – osa hakee piristystä tanssilavoille tai viikkotunneille, toiset tähtäävät kisalattioille. Useampi juniori onkin ponnistanut seurastamme aina kansainvälisille areenoille asti. Yhdessä tekeminen on meille tärkeää.
Tarjoamme jäsenille mahdollisuuden omaan harjoitteluun erinomaisessa tanssisalissamme, järjestämme kuukausittaisia levytansseja sekä osallistumme paikallisiin tapahtumiin, kuten Elomessuille.
Seura tunnetaan myös keväisistä rock’n’swing GP-kisoistaan, jotka toteutuvat aktiivisten jäsenten ja talkoolaisten ansiosta.
Tervetuloa mukaan tanssimaan – harrastamaan, esiintymään, kilpailemaan tai ihan vain nauttimaan musiikista ja liikkeestä!

