Tanssiurheilun SM-kilpailut näkyvät tulevana vuonna
IS TV:ssä ja Ruudussa!
Suomen Tanssiurheiluliitto aloittaa tulevan vuoden huikeissa merkeissä – tanssiurheilun arvokilpailut saavat laajaa näkyvyyttä valtakunnallisessa mediassa ennennäkemättömällä tavalla! Suomen Tanssiurheiluliitto on solminut uuden yhteistyösopimuksen IS TV:n kanssa.
Tammikuussa käydään Latinalaistanssien SM-kilpailut, huhtikuussa on vuorossa Vakio- sekä Rock’n’Swing-tanssien SM-kilpailut, ja lokakuussa 10-tanssin SM päättää vuoden upeasti suorana lähetyksenä
IS TV:ssä sekä Ruudun IS Urheilu -kanavalla, täysin maksutta!
Tämä yhteistyö merkitsee valtavaa harppausta tanssiurheilulle. Nyt Vakio- ja Latinalaistanssit sekä Rock’n’Swing -tanssit saavat aivan uudenlaista pysyvyyttä ja ansaittua näkyvyyttä suomalaisen urheilun kentässä. Tanssiurheilulla on mahdollisuus olla esillä samalla tasolla muiden merkittävien urheilulajien kanssa – juuri siellä, missä laaja yleisö sen näkee ja kokee. Ensimmäistä kertaa kilpailutapahtumat ovat nähtävissä samalla alustalla muiden merkittävien kotimaisten lajien ja sarjojen rinnalla, tavoittaen entistä laajemman yleisön.
Yhteistyön tuottajana toimii Video Jaakonaho, Topi Jaakonahon johdolla, ja Suomen Tanssiurheiluliiton tapahtumakoordinaattori Alisa Heino on ollut keskeisessä roolissa neuvottelemassa tämän merkittävän kokonaisuuden liitolle.
– Olen todella innoissani tulevasta yhteistyöstä, niin tanssiurheilun kuin kaikkien tanssijoiden puolesta. On jo pitkään ollut selvää, että lajimme tarvitsevat enemmän näkyvyyttä. Tämä on merkittävä askel tanssiurheilun näkyvyydessä ja tuo lajeillemme pitkäjänteistä tunnettuutta. Kilpailujen tulee olla helposti yleisön saavutettavissa, jotta voimme kasvattaa lajiemme asemaa ja sitä kautta koko tanssiurheilua, kertoo liiton tapahtumakoordinaattori Alisa Heino.
Jaakonahon kanssa on myös hahmoteltu lähetyksille uusia suuntaviivoja. Tavoitteena on rakentaa kilpailupäivien livelähetyksistä katsojaystävällisiä ja ammattimaisia kokonaisuuksia, joiden parissa yleisö viihtyy niin paikan päällä kuin television ääressä.
Suomen Tanssiurheiluliitto kiittää yhteistyökumppaneita ja kutsuu koko Suomen seuraamaan, kannustamaan ja juhlimaan tanssia vuonna 2026. Odotamme innolla tulevia kilpailuja – tanssin, urheilun ja huippusuoritusten täyteistä vuotta – ja samalla juhlistamme myös Suomen Tanssiurheiluliiton 50-vuotista taivalta.