Toiminnanjohtajan palsta 22/25

JULKAISTU: 28.5.2025, KATEGORIAT: Yleinen

Vaalea nainen katsoo kameraa.

Kevät ja alkukesä ovat eri yhdistysten vuosikokousten aikaa. Olympiakomitean vuosikokous pidettiin viikolla 21 ja Tanssiurheiluliiton oma kevätkokous saman viikon sunnuntaina. Tulossa on kesäkuun puolessavälissä WDSF:n kevätkokous Romaniassa.

Olympiakomitean (OK) kevätkokous pidettiin Olympiastadionilla. Iltapäivän aloitti OK:n järjestämä seminaari, jossa aiheina olivat mm. urheilun rahoitus, kun Suomen peli- ja vedonlyöntimarkkinat avautuvat lisensoiduille ulkomaisille firmoille. Uhka vai mahdollisuus. Toisena paneelikeskustelun aiheena oli urheilun kumppanuudet ja kumppanihankinta. Seminaarin jälkeen varsinaisessa kevätkokouksessa puhutuimmat teemat olivat tekeillä oleva ”Suomalaisen urheilun strategia”, josta ollaan tekemässä urheilun (sisältää myös liikunnan) kattostrategia, johon kaikkien lajiliittojen tulisi sitoutua.  Työ on vielä aivan alkuvaiheessa ja liitot odottavatkin jotain konkretiaa, jonka pohjalta strategiaa voidaan käsitellä lajiliittojen hallituksissa. Toisena aiheena oli ”Team Finland”, eli suomalaisen huippu-urheilun uudelleenjärjestely yhdessä OKM ja muiden asiantuntijoiden kanssa. Kolmantena keskusteluna herättäneenä aiheena oli OK puheenjohtajan palkkio/palkka ja siihen mahdollisesti tehtävät muutokset. Tällä hetkellä puheenjohtaja ei saa korvausta tekemästään työstä. Tämä on yleinen käytäntö suurimmassa osassa lajiliittoja, myös meillä. Kokouksen evästys OK:lle oli, että jonkinlaista kohtuullista korvausta esim. menetetystä työajasta voidaan harkita. Olipa muutos mikä tahansa, se vaatii OK:n sääntöjen muuttamisen syyskokouksessa.

Tanssiurheiluliiton kevätkokous sujui, uuden puheenjohtajan luotsaamana, sutjakasti ja ennätyslyhyessä ajassa. Varsinaista keskustelua herätti kokoukseen tuotu, liittohallituksen tekemä,  50 v Juhlagaalan budjetti. Jäsenkokous antoi liittohallitukselle mandaatin jatkaa valmisteluja ja käyttää gaalaan liiton omia varoja max. 15 000 €. Kokous antoi liittohallitukselle hyviä evästeitä  gaalan toteutukseen, joten gaalan toteutusta ja sisältöä ideoidaan edelleen. Valmisteluja varten haetaan toimeksiantosopimuksella tapahtumatuottaja.  Toinen, hyvää keskustelua kummunnut aihe oli Valmentajalisenssi. Vuosikokousväki totesi, että käytäntöä jatketaan tämän vuoden alusta aloitetulla mallilla niin, että seurat ilmoittavat liitolle, kaksi kertaa vuodessa, ne valmentajat, jotka ohjaavat, valmentavat tai opettavat seurassa liiton alaisia lajeja. Seurat kehottavat omia toimijoitaan hankkimaan lisenssin. Vaadittavien koulutusten suorituksia seurojen ei tarvitse  tarkastaa. Tällä hetkellä valmentajalisenssejä on hankittu n 170 kpl, joka on jo hyvä luku viime vuode 18 kpl verrattuna, mutta edelleen lisenssi puuttuu monelta valmentajalta. Kevättä koskevan listauksen on palauttanut 41 seuraa joten, jos listaus on jäänyt lähettämättä laittakaapa tulemaan, toimisto@tanssiurheilu.fi.  Kokous sujui kaikin puolin hyvässä ja keskustelevassa hengessä, kiitos kaikille osallistuneille.

Kesäkuussa pidetään Romanian, Zagrebissa WDSF:n vuosikokous (AGM). Suurin listalla oleva asia on presidiumin vaalit. Mitään suuria muutoksia ei kuitenkaan ole luvassa koska ehdokasasettelun mukaan avain paikkojen henkilöt eivät tule vaihtumaan, vastaehdokkaista ei siis ole. Presidenttinä jatkaa Shawn Tay, kilpailu- ja urheiluasioista vastaa Nenad Jeftic ja taloutta luotsaa Tony Tilenni. Kehitystyöstä vastaavana varapresidenttinä tulee toimimaan Antoni Czyzyk. Lakiasioista-, viestinnästä- ja markkinoinnista vastaavien varapresidenttien paikkoihin on kaikkiin kaksi hakijaa, joten niistä äänestetään.   Niin sanottujen tavallisten presidiumin jäsenten paikoille on enemmän hakijoita kuin on tarjolla paikkoja, joten myös niistä äänestetään. Jos ehdokkaat kiinnostaa löydät ne täältä List of Candidates – 2025 WDSF AGM Elections.pdf . Kokouksessa Tanssiurheiluliittoa edustavat Leena Liusvaara ja Pirjo Koivula.

Mukavaa Helatorstaita ja Onnea kaikille valmistuville!

Pirjo

Jos mieltäsi askarruttaa joku asia, ota rohkeasti yhteyttä

(050-4080 122 tai pirjo.koivula(a)dancesport.fi)