Arkistot

STUL mukana SUEK:in laajassa tutkimuksessa

JULKAISTU: 14.4.2022, KATEGORIAT: Yleinen

STUL mukana SUEK:in laajassa tutkimuksessa

Suomen Tanssiurheiluliitto ry on mukana Suomen urheilun eettisen keskuksen SUEK ry:n toteuttamassa laajassa tutkimushankkeessa, jossa selvitetään urheilijoiden kokemuksia suomalaisessa kilpaurheilussa. Tutkimuksen aineisto kerätään huhtikuussa lähetettävällä kyselyllä ja tutkimuksen tulokset julkaistaan syksyllä. Suomen Tanssiurheiluliiton lisäksi tutkimuksessa on mukana noin 50 muuta urheilujärjestöä.

Ajatus urheilijoiden kokemusten kartoittamisesta sai alkunsa kaksi vuotta sitten julkaistun Häirintä suomalaisessa kilpaurheilussa -tutkimuksen innoittamana. Urheilijoiden kokemuksia selvittävän tutkimuksen tavoitteena on lisätä urheiluyhteisön ymmärrystä urheilun antamista myönteisistä ja kielteisistä kokemuksista ja niihin liittyvistä tekijöistä.

– On erittäin tärkeää, että kaikki kyselyn vastaanottaneet jakavat nyt kokemuksiaan ja havaintojaan. Koen tärkeänä, että tanssiurheilu on mukana tässä tutkimuksessa. Uskon, että sen tulosten avulla saamme vahvemman käsityksen siitä, mitä hyvää urheilulla on suomalaisille annettavana, ja toisaalta pystymme myös kehittämään ongelmakohtia yhdessä muiden urheilujärjestöjen kanssa, sanoo Auli Korhonen.

Tutkimuskysely lähti noin 90 Suomen Tanssiurheiluliiton kilpaurheilijan määritelmän mukaiselle 16-vuotta täyttäneelle tai sitä vanhemmalle urheilijalle. Kaikkiaan tutkimuksessa on mukana noin 50 eri järjestöä, joten kokemuksia saadaan tuhansilta suomalaisilta kilpaurheilijoilta. Tanssiurheilun osalta kysely on lähetetty eri lajien SM-kilpailujen semi- ja finaalitason nuoriso- ja yleisen sarjan urheilijoille.

Tulevaisuudessa kolmen vuoden välein toistettavalla tutkimuksella saadaan tietoa suomalaisen urheilun lähtötilasta. SUEK toteuttaa tutkimuksen yhteistyössä noin 50 eri urheilujärjestön kanssa. SUEK vastaa kyselyn toteutuksesta, analysoinnista ja raportoinnista. Tutkimuksen tulokset julkaistaan syksyllä.

Raportointi- ja keskustelukanavat

Jokaisella on oikeus ilmoittaa, jos epäilee urheilurikkomuksia. SUEKin ILMO-palvelussa voit tehdä ilmoituksen urheilijan tai muun toimijan epäeettisestä toiminnasta esimerkiksi häirinnästä, nimettömästi tai nimelläsi. Ilmoituksesi sisältö käsitellään luottamuksellisesti. Kaikki saatu tieto analysoidaan mahdollisia jatkotoimenpiteitä varten. Puuttumalla rikkomuksiin autat suojelemaan urheilua sekä turvaamaan tasavertaiset ja turvalliset lähtökohdat kaikille urheilijoille.

Et ole yksin -palvelu tarjoaa matalankynnyksen keskustelutukea ja ohjausta kiusaamista, häirintää, väkivaltaa tai muuta epäasiallista käytöstä urheilussa kohdanneille sekä heidän läheisilleen. Palvelu on maksuton ja yhteyttä voi ottaa nimettömästi. Lisätietoa palvelusta ja ajankohtaiset päivystysajat löydät osoitteesta: www.etoleyksin.fi.

Lisätietoja Suomen Tanssiurheiluliiton yhteyshenkilö: Auli Korhonen

#ParempaaUrheilua

Liittohallituksen päätöksiä 3.4.2022

JULKAISTU: 13.4.2022, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

Liittohallitus kokoontui kevään pitkään kokoukseensa sunnuntaina 3.4. ja käsitteli mm. seuraavia asioita:

  • tilintarkastajan liikennevaloraportti, joka näytti pelkkää vihreää valoa
  • kevätkokousmateriaalit hyväksyttiin lähetettäväksi jäsenistölle
  • vakio- ja latinalaistanssien kilpailusääntöjä käsittelevän jäsenkokouksen materiaalit hyväksyttiin lähetettäväksi jäsenistölle
  • päätettiin lasten erilliskilpailuiden ohjeisiin muutamia teknisiä muutoksia, päivitetty ohjeistus julkaistaan sivuilla ja tiedotetaan jäsenistölle mahdollisimman pian
  • päätettiin muksumitaleiden jatkosta, päivitetty ohjeistus julkaistaan verkkosivuilla ja tiedotetaan jäsenistölle mahdollisimman pian
  • korvaus- ja osallistumismaksusuosituksista poistettiin viittaukset aluekilpailuihin
  • liiton edustajaksi Tanssin Tiedotuskeskuksen kevätkokoukseen nimettiin Stina Koivisto
  • keskusteltiin Olympiakomitean kriisitilanteesta. Hallitus antoi puheenjohtajalle ja toiminnanjohtajalle mandaatin laatia esitys Olympiakomitean jäsenkokoukselle liittohallituksen kokousta seuraavalla viikolla pidettyjen puheenjohtajapalaverien jälkeen (Päivitys 12.4. Tanssiurheiluliitto tukee Sulkapalloliiton esitystä ylimääräisen jäsenkokouksen koollekutsumiseksi)
  • päätettiin laatia arviointityökalu Tanssiurheiluliiton johtamisen kehittämiseksi
  • päivitettiin käynnissä olevien tehtävien seurantalistaa

Kokouspäivän strategiaosiossa käsiteltiin liiton ohjaaja- ja valmentajakoulutuksen strategiaa, liiton viestinnän strategiaa, tavoitteita ja mittareita, kilpailunjärjestämisen ABC:tä ja ideoitiin tanssilajiperheen yhteisiä toimintoja ja tapahtumia.

Online-valmentajatapaaminen ke 4.5.2022 klo 15

JULKAISTU: 13.4.2022, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

Tervetuloa valmentajien workshoppiin keskiviikkona 4.5. klo 15 – 17!

Tässä keskustelevassa tapaamisessa lähestytään mm. seuraavia aiheita:

  • Mitä on eettinen valmennus?
  • Huoltajayhteistyö
  • Yhteistyö seurassa
  • Tähtiseura-asiaa

Mukana keskustelemassa ovat seurakehittäjä Katriina Lahti, puheenjohtaja Leena Liusvaara, huippu-urheiluvaliokunnan puheenjohtaja Henry Lipponen sekä huippu-urheilun kehittämistyöryhmän jäsen Pasi Lind. Tapaamiseen ovat tervetulleita myös seurojen puheenjohtajat, valmennuspäälliköt sekä seurojen operatiiviset toimijat.

Tervetuloa mukaan!

Microsoft Teams -kokous
Liity tietokoneella tai mobiilisovelluksella (linkki avaa Microsoft Teams -sivun tai sovelluksen):
Liity kokoukseen napsauttamalla tästä

Online-seuratapaaminen to 21.4.2022 klo 15

JULKAISTU: 12.4.2022, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

Tervetuloa jäsenyhdistykset ympäri Suomen mukaan keskustelevaan online-seuratapaamiseen, joka järjestetään torstaina, 21.4. klo 15 alkaen.

Tässä vajaan parin tunnin tapaamisessa keskustellaan ja pohditaan yhdessä aiheita, jotka liittyvät liiton toimintaan ja toimintoihin seurojen tukena, liiton sääntöihin sekä liiton talouden tulevaisuudennäkymiin.

Mukana keskustelemassa ovat liitosta seurakehittäjä Katriina Lahti ja puheenjohtaja Leena Liusvaara.

Tervetuloa!

**

Microsoft Teams -kokous
Liity tietokoneella tai mobiilisovelluksella (linkki avaa Microsoft Teams -sivun tai sovelluksen):
Liity kokoukseen napsauttamalla tästä

Tanssiurheiluliitto tukee Sulkapalloliiton esitystä

JULKAISTU: 12.4.2022, KATEGORIAT: Mediatiedotteet

Suomen Tanssiurheiluliitto ry vastaa Sulkapalloliiton avoimessa kirjeessään Suomen Olympiakomitea ry:n jäsenistölle esittämään pyyntöön vaatia ylimääräisen kokouksen koollekutsumista käsittelemään riippumattoman selvitystyön tekemistä paitsi esillä olleiden tapausten päätöksentekoprosessien toteutumisesta myös hyvän hallinnon periaatteiden toteutumisesta.

”Ennen kuin voidaan arvioida luottamusta nykyiseen Olympiakomitean hallintoon äskettäin esiin tulleiden tapausten myötä, tulee meidän saada riippumattoman toimielimen tekemä selvitys siitä, mitä on tehty ja miksi, ja miten asioita on tosiasiassa näissä tapauksissa käsitelty. Asia kannattaa ensin selvittää perusteellisesti, mutta myös puolueettomasti, jotta emme ole jäsenenä vain medioista tulleiden tietojen varassa. Yhdymme Sulkapalloliiton tekemään vaatimukseen järjestää ylimääräinen jäsenkokous asian käsittelemiseksi”, toteaa toiminnanjohtaja Auli Korhonen.

”On myös meidän jäsentemme etu, että urheilussa olemassaolevia toimintatapoja arvioidaan sekä tehtyjä, hyviä ohjelmia päivitetään, jatkojalostetaan ja jalkautetaan edelleen. On selvää, että Olympiakomiteassa tapahtuneet asiat ovat harmillisia ja erittäin surullisia koko urheilun näkökulmasta. Kuitenkin ilmi tulleet tapaukset sekä myös aiemmin tehdyt tutkimukset osoittavat, että emme ole urheilussa muusta yhteiskunnasta erillinen saareke, vaan osa yhtä samaa kokonaisuutta. Myös meillä tanssiurheilussa on paljon tehtävää ja jalkautettavaa ja olemmekin viimeisimmässä liittohallituksen kokouksessa jo päättäneet käynnistäneet arviointityökalun laadinnan Tanssiurheiluliiton johtamisen kartoittamiseksi”, Korhonen jatkaa.

Tervetuloa jäsenkokouspäivään 24.4.2022!

JULKAISTU: 12.4.2022, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

julkaistu 10.4.2022, päivitetty 12.4.2022 tiedolla puuttuvien materiaalien lisäyksestä

Suomen Tanssiurheiluliitto ry:n sääntömääräinen kevätkokous järjestetään sunnuntaina 24.4.2022 klo 13 alkaen. Samana aamuna järjestetään vakio- ja latinalaistanssien kilpailusääntömuutoksia käsittelevä jäsenkokous klo 9 alkaen. Molemmat kokoukset ovat saaneet yhdistyslain velvoitteet täyttääksemme kokouspaikan, joka on Sporttitalolla Helsingissä, mutta kokoukset pidetään etäyhteyksin ja toivomme, että kaikki kokouksiin osallistuvat jäsenyhdistysten edustajat saapuvat kokoukseen online.

Kokoukset on kutsuttu koolle 11.3.2022 ja kutsut sekä esityslistat siihen kuuluvine liitteineen näihin kahteen kokoukseen on julkaistu verkkosivuillamme. Materiaaleihin on tiistai-aamuna 12.4.2022 täydennetty allekirjoitettu tilinpäätös sekä tilintarkastuskertomus.

Muistattehan ilmoittaa jäsenyhdistystänne kokouksessa tai kokouksissa edustavan henkilön ilmoittautumislomakkeella (avautuu Google Forms:ssa) sekä toimittaa valtakirjan (linkki avaa sähköpostieditorin) kokouskutsussa ilmoitettuun määräaikaan mennessä (ke 20.4.2022 klo 15), niin ehdimme valmistella ja testata äänestysjärjestelmän valmiiksi ennen kokouspäivää sujuvoittaaksemme ja helpottaaksemme itse kokouspäivän kulkua.

Kiitos huomaavaisuudestanne, ja tervetuloa!

Rock’n’swing -tanssien GP-kiertue käyntiin Hämeenlinnassa

JULKAISTU: 10.4.2022, KATEGORIAT: Mediatiedotteet, Rock'n'swing -tanssit, Tulostiedotteet

Hämeenlinnalainen Tanssiseura Baunssi ry avasi jo perinteeksi muodostuneeseen tapaansa rock’n’swing -tanssien GP-kilpailukiertuevuoden lauantaina Seminaarin koululla. Helmikuulta huhtikuulle siirtyneessä kilpailupäivässä oli mukana kohtuullisesti ilmoittautuneita pareja, sooloja, duoja ja muodostelmia, useiden tuloslistoilta tuttujen nimien vielä kerätessä kilpailukuntoaan kevään seuraaviin koitoksiin.

Boogie woogien yleisen luokan voiton otti kotiseuran pari Kimi Manner – Ella Äijänaho (Baunssi, Hämeenlinna). Seniorien voitto matkasi Kuopioon parille Jarkko Jetsonen – Viivi Jetsonen (DanceFlow, Kuopio) ja juniorien voittoon taituroi pari Samuel Vaulimo – Elise Vaulimo (Comets, Helsinki).

Buggin yleisen luokan voitto jäi myös kotiyleisön iloksi Hämeenlinnaan parille Kimi Manner – Ella Äijänaho (Baunssi, Hämeenlinna). Seniorien voiton otti helsinkiläisen Cometsin pari Timo Huhtinen – Helena Metsä ja junioreissa tuomaripaneeli arvioi taitavimmaksi Cometsin parin Aaron Koivunen – Ida-Loviisa Koivunen.

Juniorien lindy hop oli Cometsin parin Aaron Koivunen – Ida-Loviisa Koivunen hallintaa.

Rock’n’roll tyttöformaatioiden voiton vei valkeakoskelaisen Rocking Flamesin joukkue Rock Girls, ja naisformaatioiden voiton otti helsinkiläisen Cometsin joukkue Rocky Roads.

Kilpailupäivän aikana käytiin myös useita ilman GP-statusta olevia kilpailuja sekä erilliskilpailuja. Koko päivän kilpailutulokset ovat ladattavissa järjestävän seuran verkkosivuilta osoitteessa: https://www.baunssi.net/tulokset/ (linkki avautuu toisella verkkosivustolla).

Näin myös rock’n’swing -tanssien kilpailuvuosi on tanssiurheilussa polkaistu käyntiin ja ensituntuma vuoden 2022 kilpailulattioille on plakkarissa. Kilpailuvuosi jatkuu Suomessa rock’n’swing -tanssien osalta kesäkuun alkupuolella SM-kilpailuiden merkeissä. Tätä ennen käydään Pohjoismaiden mestaruuskilpailut Tanskassa toukokuussa. Runsas suomalaisedustus onkin matkaamassa Odenseen tavoittelemaan hyviä suorituksia ja menestystä kovassa pohjoismaisessa seurassa.

Tunnistatko kilpailumanipulaation?

JULKAISTU: 8.4.2022, KATEGORIAT: Koulutustiedotteet, Seuratiedotteet

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry on julkaissut Reilusti paras -verkkokoulutuksen, joka auttaa urheilijoita, valmentajia ja muita urheilutoimijoita tunnistamaan kilpailumanipulaatioon liittyviä haasteita ja tilanteita. Reilusti paras -verkkokoulutus toimii Puhtaasti paras -antidopingkoulutuksen rinnalla, jonka avulla jo yli 10 000 urheilutoimijaa on päivittänyt antidopingtietämystään.

Kilpailumanipulaation tunnistaminen on lähtökohta siihen puuttumiselle ja sen torjumiselle. Usein kilpailumanipulaatio liitetään kiinteästi urheiluvedonlyöntiin, mutta kilpailumanipulaatio voi olla paljon muutakin. Se on kilpailun lopputulokseen tai kulkuun vaikuttamiseksi tehty tarkoituksellinen järjestely, toimenpide tai laiminlyönti, joka poistaa osittain tai kokonaan urheilun luonteeseen kuuluvan ennakoimattomuuden ja jolla saavutetaan oikeudetonta etua itselle tai muille. Etu voi olla taloudellista tai urheilullista.

– Meistä jokaisella on vastuu suojella reilua peliä ja urheilua. Kilpailumanipulaatio on hyvin monisyinen ilmiö ja siksi kaikkien urheilutoimijoiden on tärkeä tunnistaa tilanteet, joissa pienet, harmittomilta tuntuvat teot voivat tuhota urheilu-uran. Suorita sinäkin Reilusti paras -verkkokoulutus, sanoo entinen tennisammattilainen, nykyinen valmentaja Jarkko Nieminen.

SUEKin Reilusti paras -verkkokoulutus ohjaa pohtimaan ja miettimään oman lajin mahdollisia ongelmia, riskejä. Raja vilpin ja parhaaseen suoritukseen pyrkimisen välillä voi olla epäselvä, ja siksi jokaisen urheilutoimijan on tärkeä tunnistaa kilpailumanipulaatioon liittyvät tilanteet ajoissa ja osata toimia oikein ongelmien kitkemiseksi.

– Verkkokoulutus on hyvä työkalu eri kohderyhmille. Koulutuksen voi suorittaa esimerkiksi oppilaitoksissa, harjoitusten yhteydessä tai omatoimisesti. Videoilla urheilijat ja valmentajat kertovat omista kokemuksistaan. Kiitos kaikille mukana olleille urheilijoille ja valmentajille panoksesta kilpailumanipulaation torjuntaan. Konkreettisten esimerkkien avulla jokainen voi tunnistaa riskitilanteita myös omassa lajiympäristössään, sanoo SUEKin koulutuspäällikkö Petri Koskela.

Reilusti paras -koulutuksen suorittaminen vie noin puoli tuntia, ja lyhyen loppukyselyn onnistuneesti suorittamalla koulutuksesta saa diplomin. Koulutus julkaistaan ruotsiksi ja englanniksi kevään aikana.

Reilusti paras -verkkokoulutus kilpailumanipulaation torjuntaan (linkki avautuu toisella verkkosivustolla)