Arkistot

Breaking Team Finland EM-kisoissa Espanjassa

JULKAISTU: 11.5.2023, KATEGORIAT: Blogi, Breaking
Kuva: Aleksi Kyllönen

Tänä vuonna breikin EM-kilpailut järjestettiin 6.-7.5. Espanjassa, aurinkoisen Välimeren rannikolla Almeriassa. Kisat olivat poikkeuksellisesti avoimet kaikille osallistujille ja panokset todella kovat – Mestaruustittelien lisäksi osallistujille oli jaossa ranking-pisteitä olympiakarsintoihin sekä molempien soolosarjojen Top 4 lunastaisi paikan kesäkuun European Games -turnauksessa, jossa voittajat saavat suoran lipun Pariisiin 2024. Tämä näkyi myös kilpailijamäärissä ja paikalla oli lähes kaikki Euroopan huiput ja yhteensä yli 200 osallistujaa. 

Suomi lähti tänä vuonna kisoihin edustamaan seitsemän tanssijan voimin. Starttasimme reissun varhain perjantaiaamuna lentämällä suomalaisille tuttuun Malagaan, josta jatkoimme vuokrakyydein kohti Almeriaa. Lämpötila kipusi perjantaina jo lähemmäs kolmekymmentä astetta, joten tiedossa oli taatusti kuumaa menoa sekä lavalla että katsomon puolella.

Kisa järjestettiin Almerian satama-alueella osana Andalucia Urban -tapahtumaa. Breikkauksen lisäksi viikonlopun aikana kisailtiin scoottauksessa ja BMX-freestylessa, mikä muuten teki lajina olympiadebyytin Japanissa 2020 ja on mukana myös Pariisissa 2024. Tämän myötä kisa keräsi paljon katsojia jo heti karsintoihin ja selkeästi osa oli katsomassa breikkausta ensimmäistä kertaa. Yleisön läsnäolo ja reagointi antaa breikkareille paljon energiaa ja tämä välittyi myös suorituksiin lavalla.

Ensimmäisenä kisapäivänä paahdettiin aina alkukarsinnoista Top 32 -kierrokselle. Suomalaiset ottivat musikaalisuudellaan ja läsnäolollaan yleisön ja tuomariston haltuun ja ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon pääsi Hatsolo, Kid-T, AT ja Ramona. Kisassa eteenpäin mentäessä homma on monesti pienestä kiinni, mutta Ramona onnistui loistavasti omissa suorituksissaan ja päivän viimeisessä battlessa varmistui, että työt jatkuisivat myös seuraavana päivänä. Muiden suomalaisten kisa loppui harmillisesti Top 32 -kierrokselle.

Toisena kisapäivänä mukana oli enää 16 breikkaria per sarja ja vuorossa oli Round Robin -kierros. Yksinkertaistettuna; neljään lohkoon jaetut breikkarit battlaavat vuorollaan toisiaan vastaan ja kierroksia voittamalla keräävät pisteitä – kaikkien battlejen jälkeen lohkojen kaksi parasta jatkavat kisassa. Kaikki ei siis ole aina täysin kiinni omasta suorituksesta, yksi tuomariääni suuntaa tai toiseen voi muuttaa paljon ja yllättäviä putoamisia ja nousuja nähtiin ihan viimeisille kierroksille asti. Tällä kertaa jatkoon ei Ramonan hienot suoritukset kuitenkaan riittäneet ja kotiintuomisina arvostettava 16. sija ja tärkeitä ranking-pisteitä.

Päivän päätteeksi voittajaksi kruunattiin miesten sarjassa b-boy Menno, jonka palkintokaapista löytyi aiemmin jo mm. maailmanmestaruus ja Red Bullin BC One -kisan voitto. B-girlien mestariksi tiensä tanssi vasta 15-vuotias Nicka, josta varmasti tullaan kuulemaan paljon tulevina vuosina.

Yhteisöllisyys oli vahvasti läsnä koko viikonlopun ja Almeria kohteli breikkareita hyvin. Nyt kotiin on palattu ja inspiraationa täynnä tiimi valmistautuu kohti tulevia kisoja. Ranking-kiertue jatkuukin jo ensi viikolla Ranskan Montpellierissä – toivottavasti paikallinen yleisö löytää paikalle kannustamaan jokaista huippusuorituksiin!

Terveisin,

Aleksi Kyllönen

Maajoukkueen manageri, Suomen Breikkiliitto

Urheilu ja syömishäiriöt – valmentajan verkkokurssi tarjolla

JULKAISTU: 9.5.2023, KATEGORIAT: Yleinen

 

 

 

 

 

 

Oman Elämänsä Urheilija-projekti on tuottanut Urheilu ja syömishäiriöt -valmentajan verkkokurssin.

Kurssilla käydään läpi häiriintyneen syömisen ja syömishäiriöiden riskitekijöitä, ilmenemistä sekä valmentajan roolia urheilijan tukena, niin hyvinä kuin vaikeina hetkinä. Lisäksi tarkastellaan energiavajeen lukuisia eri vaikutuksia urheilijan terveyteen sekä suorituskykyyn. Kurssilla paneudutaan tarkasti myös syömishäiriökäyttäymisen tunnistamiseen, puheeksiottamiseen ja ennaltaehkäisyyn.

Kurssin käytyään valmentaja voi toimia oman seuransa tai urheiluorganisaationsa tukihenkilönä, jos urheilijoilla havaitaan syömishäiriöoireilua. Hän tietää miten otetaan asia puheeksi ja miten haetaan apua. Hän tuo myös seuran toimintaan osaamista siihen, miten syömishäiriökäyttäytymistä voidaan ehkäistä ja tunnistaa paremmin.

Kurssi maksaa 88 euroa ja voit ostaa sen Syömishäiriökeskuksen verkkokaupasta enry.fi

Kurssin käytyään valmentajalla on myös mahdollisuus liittyä Oman Elämänsä Urheilija-projektin vetämään OEU-valmentajayhteisöön, jossa tuemme ja autamme valmentajia jatkuvasti urheilijan syömishäiriöihin liittyvissä tilanteissa. OEU-yhteisön valmentajilla on suora yhteys Syömishäiriökeskuksen asiantuntijoihin, he saavat 4 uutiskirjettä vuodessa sekä mahdollisuuden osallistua 2 kertaa vuodessa etätapaamisiin, joissa käydään läpi valmentajien kokemuksia sekä tuodaan tietoa syömishäiriöistä urheilumaailmassa.

Lisätietoa: koulutus@syomishairiokeskus.fi ja https://www.syomishairiokeskus.fi/uusi/oeu2020/ajankohtaista/

Ramona Panula paras suomalainen breikin EM-kisoissa Espanjassa

JULKAISTU: 8.5.2023, KATEGORIAT: Breaking, Mediatiedotteet, Tulostiedotteet, Yleinen

Ramona Panula paras suomalainen breikin EM-kisoissa Espanjassa

Ramona Panula Espanjassa, kuva: Suomen Breikkiliitto

Breikin tiivis kansainvälinen kilpailukevät jatkui viime viikonloppuna Espanjan Almeriassa käydyillä EM-kisoilla. Viime kuussa pitkän kisamatkan Brasiliaan tehnyt Suomen breikkimaajoukkue suuntasi Espanjan lämpöön itsevarmana hyviä sijoituksia metsästämään. Suomen joukkueen muodostivat naisissa b-girlit Anniina “AT” Sono Tikka, Ramona “Ramona” Panula, Tanja “Kid-T” Kuurola ja Kristiina “Stinkki” Mikhel ja miehissä b-boyt Elias “Elmonaattori” Niskanen, Johannes “Hatsolo” Hattunen ja Pontus “P-tech” Linder.

Suomalaisista parhaasta lopputuloksesta vastasi 16 parhaan joukkoon yltänyt Ramona. Hän voitti Pre-Qualifier 32 -kierroksella vastaansa asetetun Espanjan Lolan 4-1, ja eteni näin toiselle kisapäivälle top 16 -kierrokselle, jossa tie nousi kuitenkin pystyyn. Muut karsinnasta jatkoon päässeet Suomen b-girlit hävisivät omat battlensa Pre-Qualifier 32 -kierroksella, AT:n vastus oli kova israelilainen Nadia ja Kid-T joutui myöntämään lopulta koko kilpailun pronssille sijoittuneen Ranskan Syssyn paremmakseen. Kilpailun voittoon ja EM-kultaan itsensä breikkasi Liettuan Nicka eli Dominika Banevic.

Miehissä karsinnasta jatkoon tiensä selvitti Hatsolo. Hänen vastaansa asettui Pre-Qualifier 64 -kierroksella Italian Mowgly, joka vei battlen nimiinsä 1-4, ja näin ollen Hatsolon kilpailu päättyi tälle kierrokselle ja lopullinen sijoitus oli 45. Euroopan mestariksi kruunattiin toisen päivän päätteeksi Ranskan Menno eli Menno Van gorp.

Kilpailun lopulliset tulokset löytyvät WDSF:n sivuilta: https://www.worlddancesport.org/Event/Group/Almeria—Spain-from-06-05-2023-to-07-05-2023-8169

Seuraavaksi kilpaillaan jo ensi viikolla Ranskassa jälleen tärkeistä olympiaranking-pisteistä, kun breikin BfG World Series -kilpailusarja jatkuu Montpellierissä 17.-18.5.



IKM-kilpailuiden päätöspäivä Kangasalla tanssittu

Vakio- ja latinalaistanssien ikäkausimestaruudet jaettu Kangasalla

U21 vakio SM mitalistit, kuva: Tanssiseura Spiral

Kangasalla kilpaillut vakio- ja latinalaistanssien ikäkausimestaruuskilpailut päättyivät sunnuntaina 7.5. Päivän ohjelmassa oli seitsemän henkilökohtaista SM-kilpailua, kolme joukkuekilpailua sekä Rising Star -luokkia, ja mukana oli kilpailijoita aivan nuorista lapsista aina jo varttuneempaan ikään ehtineisiin tanssijoihin.

Alle 21-vuotiaiden vakiotanssien suomenmestaruuden voittivat vakuuttavasti TK Masterin Markus Kinnunen ja Ellen Puotiniemi. Hopealle päätyivät DanceLinen Mikke Luttinen ja Miina Jauhiainen sekä pronssille La’ Teamin Elias Saastamoinen ja Emmiina Alimattila.

Seniori 2 -ikäsarjassa latinalaistanssien mestareiksi kruunattiin Buumi DanceSportin Jani Kallio ja Satu Vuorjoki. Dance Flow Kuopion Mikko Mättö ja Anna Jouppila-Mättö pokkasivat hopeaa ja TanssiDansin Timo Lehtonen ja Krista Neff-Narva pronssia. 

Myös seniori 3 -ikäsarjassa kilpailtiin latinalaistansseissa. Petri Järvinen ja Ulla Järvinen (Star) voittivat mestaruuden. Muut mitalisijat menivät Buumi DanceSportille: Jouko Karppinen ja Ann-Sofie Matthelie olivat hopealla ja Reino Luoto ja Tanja Luoto pronssilla.

Seniori 4 -ikäsarjassa latinalaistanssien mestaruutta juhlivat Buumi DanceSportin Teuvo Laine ja Raija Laine. Hopealle ylsivät Rollingin Vesa Karhunen ja Ritva Karhunen ja pronssille Nick’s Dancingin Tapio Luttinen ja Tarja Luttinen. Vakiotansseissa Rollingin Karhuset veivät niukasti voiton ennen Mikkelin Urheilutanssijoiden paria Jorma Lifländer – Hannele Valkonen. Blue & Whiten Kauko Turunen ja Pirjo Nieminen sijoittuivat pronssille.

Seniori 5 -ikäsarjan latinalaistansseissa mestaruuden veivät Habaneran Jukka Soikkeli ja Aija Soikkeli. Vakiotansseissa he sijoittuivat pronssille. Vakiotanssien mestareiksi tanssivat Dance Team Tampereen Keijo Vierimaa ja Seija Vierimaa ennen Botafogon Raimo Kekolaa ja Soile Maunukselaa, jotka olivat hopealla myös latinalaistansseissa. Kolmannen sijan latinalaistansseissa saavutti Lockstepin pari Simo Hautamäki ja Tuula Hautamäki.

Sunnuntain ohjelmassa oli myös kaksi Rising Star -luokkaa. Nuorison vakiotansseissa voiton veivät Team HSDS:n Atte Lipsonen ja Inka Haataja ja yleisen vakiotansseissa La’ Teamin Santeri Tättäläinen ja Mette Vuorila.

Lisäksi kilpailtiin joukkuekilpailuissa. Aikuisjoukkueista paras oli La’ Team Kaarinasta, kun taas junioreiden (I + II) sekä lasten (I + II) joukkuekilpailut vei nimiinsä helsinkiläinen TK Master.

Kaikki tulokset löytyvät täältä: https://stelnet.fi/tulv23/ikmsu07052023/

Kiitos Tanssiseura Spiralille hyvin järjestetyistä kilpailuista ja kaikille osallistujille, kannustajille, talkoolaisille, toimitsijoille ja tukijoille hienosta viikonlopusta!

Vakio- ja latinalaistanssien Ikäkausimestaruuksien ensimmäinen päivä kilpailtu

Vakio- ja latinalaistanssien Ikäkausimestaruuksien ensimmäinen päivä kilpailtu

U21 Latin SM-mitalistit, kuva: Tanssiseura Spiral

Vakio- ja latinalaistanssien IKM-kilpailut käydään tänä viikonloppuna Kangasalla. Tanssiseura Spiralin järjestämän kilpailun ensimmäinen päivä tanssittiin lauantaina 6.5. 

Alle 21-vuotiaiden Suomenmestaruutta latinalaistansseissa juhlivat ylivoimaisesti La’ Teamin Elias Saastamoinen ja Emmiina Alimattila. Toiseksi ylsivät Miikka Ahonen ja Tuuli Tolvanen (Team HSDS) ja kolmannelle sijalle Rodion Mudarissov sekä Diana Kojonen (Tanssiklubi Master).

Seniori II -ikäsarjan vakiotansseissa SM-kultaa voittivat DanceLinea edustavat Kimmo Ahonen ja Päivi Rautio. Toiseksi ylsivät Vakitan Ville Häyrynen ja Sanna Kakko ennen Blue&Whiten paria Aleksi Volanen – Irene Hägerström. Seniori  III-ikäsarjan vakiotansseissa voiton veivät Jukka Väisänen ja Heli Väisänen (Cavalier), hopealla olivat Reino Luoto ja Tanja Luoto (Buumi DanceSport) ja pronssilla Ari Hinttu ja Marika Boström (Rolling).

Juniori I:ssä vakiotanssien ikäkausimestaruuden voittivat vantaalaisen Vakitan Julius Juslin ja Nelli Koivula. Mestarit sijoittuivat mitaleille myös latinalaistansseissa, jossa loppusijoitus oli tasaisen kilpailun jälkeen kolmas. Vakiotansseissa hopeaa pokkasivat Ilja Pehkonen ja Lisa Mesetsova (Tanssiklubi Master) ja pronssille päätyivät Andrei Simakov sekä Sara Kantomaa (DSC Oulu).

Latinalaistanssien ikäkausimestareiksi juniorien I-ikäsarjassa kruunattiin DSC Oulun pari Pavel Zakharov – Lena Ståhlberg. Fabian Uunila ja Sofina Björk (Star) saivat hopeaa ja vakiotanssien mestarit Juslin ja Koivula pronssia.

Päivän aikana kilpailtiin myös useissa Rising Star -sarjoissa. Yleisen avoimen sarjan  latinalaistanssit voittivat kauhajokelaisen Tanssiurheiluseura Casinon Daniel Eklund ja Olivia Eklund.  Kymppitanssin juniori 2 -ikäsarjan voittoon ylsivät Vakitan Krisjanis Caunitis ja Jessica Lappalainen. Nuorison avoimen latinalaistanssin sarjan voittoon tanssi Team HSDS:n pari Atte Lipsonen – Inka Haataja. Seniorien I-luokan vakiotanssit voittivat DanceLinen Pauli Vihtiälä ja Susa Vihtiälä ja latinalaistanssit Vakitan Teemu Virtala ja Laura Luukas.

Lisäksi kilpailtiin Lapsi I-ikäsarjassa (E-D) sekä II-ikäsarjassa (E-C). Kilpailut jatkuvat sunnuntaina, jolloin jaetaan lisää mestaruuksia, ja käydään mm. mielenkiintoiset joukkuekilpailut!

Lauantain kaikki tulokset löytyvät täältä: https://stelnet.fi/tulv23/ikmla06052023/

26.4. seuroille pidetyn somewebinaarin esitysmateriaali

JULKAISTU: 5.5.2023, KATEGORIAT: Koulutustiedotteet, Seuratiedotteet

Tanssiurheiluliiton jäsenseuroille järjestettiin webinaari sosiaalisen median viestinnästä 26.4.2023. Webinaarin piti liiton viestintäkumppani Askel Sportsilta, Sanna Pusa.

Webinaarissa näytetty esitysmateriaali on nyt ladattavissa jäsenseurojen sisäisillä sivuilla kaikkien seurojen tiedoksi ja avuksi. Linkki tässä.

Mikäli materiaalista herää kysymyksiä, tai seurallanne olisi esimerkiksi toiveita tulevista koulutuksista aiheeseen liittyen, niin olkaa rohkeasti yhteydessä Sannaan, sähköpostiosoite: sanna.pusa@askelsports.fi

Ehdota vuoden tanssiurheilutekoa 2023

JULKAISTU: 3.5.2023, KATEGORIAT: Seuratiedotteet, Yleinen

Vuoden Tanssiurheiluteko -palkinto jaetaan vuosittain henkilölle, seuralle, joukkueelle tai ryhmälle,
joka erinomaisella ja merkityksellisellä tavalla edistää tanssiurheilun sekä seuratoiminnan hyvinvointia,
yhteisöllisyyttä, yhteishenkeä ja yhteistoimintaa.

Palkittava teko on konkreettinen teko: jotain yhdessä tekemistä, jotain merkityksellisyyttä, jokin uusi innovaatio seuratoiminnassa, jonkin vanhan asian uudelleenelvyttäminen tmv.

Parhaimmillaan teko on tanssin iloa ja riemua, saa hymyn huulille ja pilkettä silmäkulmaan.

Kyseessä on kiertopalkinto, joka jaetaan palkinnon saajan lajiryhmän syksyn arvokilpailussa tai muussa vastaavassa tapahtumassa seuraavalle Vuoden Tanssiurheiluteon tekijälle.

Seurat ja seurojen jäsenet voivat ehdottaa Vuoden Tanssiurheiluteko -palkinnon saajaa. Ehdotusaikaa on 31.7.2023 saakka, jonka jälkeen liiton jäsenpalveluiden palvelualueen vastaava yhdessä edellisen vuoden palkinnon saajan kanssa valitsee Vuoden Tanssiurheiluteko -palkinnon saajan.

Ilmianna oma ehdokkaasi täällä (linkki avautuu toiselle verkkosivustolle)!

**

Katso, mikä teko palkittiin viime vuonna: https://www.dancesport.fi/2022/11/03/vuoden-tanssiurheiluteko-2022-palkinto-bolerolle/

 

Toiminnanjohtajan palsta 18

JULKAISTU: 3.5.2023, KATEGORIAT: Yleinen

Toiminnanjohtajan palsta 18

Tässä ajassa kaikki liitot, seurat ja muut järjestöt miettivät tulevaisuutensa suuntaa. Minkä strategian mukaisesti toimintaa pitäisi kehittää, että oma toiminta ja laji pysyisivät elinvoimaisina ja kilpailukykyisenä. Myös Tanssiurheiluliitossa pohditaan näitä samoja kysymyksiä. Liittohallitus päätti joulukuussa 2022 aloittaa strategiatyön, jonka vetäjäksi nimettiin liittohallituksen jäsen Harri Harjula. Harri kokosi työryhmän, johon kuuluvat seurakehittäjä Katriina Lahti, puheenjohtaja Leena Liusvaara, liittohallituksen jäsenet Inka Kurki ja Anton Kurttila, FDO:n puheenjohtaja Jonna Suokas sekä allekirjoittanut. Työryhmän järjestäytymiskokous pidettiin tammikuun puolivälissä. Kokouksessa kartoitettiin toimintalinjoja, päätettiin ensimmäiset toimenpiteet ja luotiin aikataulu strategiatyölle. Työryhmä kokoontuu vuoden 2023 aikana seitsemään työpajatapaamiseen ja strategia valmistuu marraskuun puolivälissä.

Strategiatyön ensimmäisessä vaiheessa tehtiin nykytilan analyysi. Analyysin liittyvinä toimenpiteinä päätettiin järjestää seurakysely, johdon sisäinen arviointi ja liiton sisäinen auditointi. Kaikki nämä toimenpiteet toteutettiin tammi-helmikuun aikana ja tuloksia on raportoitu sekä liiton kotisivujen uutisissa ja somessa että täällä toiminnanjohtajan palstalla. Näiden toimenpiteiden rinnalla kartoitettiin STUL:n jäsenmäärän, seurojen määrän sekä lisenssien määrän kehitys ja FDO:n harrastajamäärien kehitys 10 vuoden ajalta. Seurakehittäjä tuotti ja toi nähtäväksi tilastoja seurojen nykytilasta. Lisäksi selvitettiin lajien kansainvälistä tilannetta yleisesti ja kotimaisten kilpailijoiden määrän kehitystä kansainvälisissä kilpailuissa. Pohdittiin myös vakio- ja latinalaistanssien nykytilaan johtaneita tekijöitä ja syitä siihen, miksi toiset tanssilajit ovat suositumpia kuin toiset.

Seuraavaksi aloitettiin SWOT-analyysin keinoin kartoittaa lajin, liiton, seurojen ja toimintakulttuurin heikkouksia, vahvuuksia, mahdollisuuksia ja uhkia.  Termistöä kuten missio, visio, arvot ja strategia kirkastettiin seuraavien tapaamisten työn selkeyttämiseksi.  Työryhmän jäsenten pohdittavaksi annettiin kysymykset, miten kenttä saadaan sitoutumaan strategiatyöhön ja mitkä ovat liiton ja seuran tehtävät. Ensimmäisen työpajan lopuksi aloitettiin mission kirkastaminen. Toisella tapaamiskerralla jatkettiin Miro-työkalun avulla SWOT- analyysin läpikäyntiä ja työn tuloksena liiton missio kirkastui uuteen muotoon. Vision pureskelu aloitettiin ja työryhmälle annettiin tehtäväksi vastata Miro-työkalussa visiota koskeviin kysymyksiin.

Työryhmä työskentelee aina 2,5 tuntia kerralla tehokkaasti mutta keskustellen ja yhteiseen näkemykseen tähdäten. Kotitehtäviä ja strategiatyön edistämistä tehdään myös tapaamisten ulkopuolella. Työryhmä on mielestäni hyvin johdettu, strategiatyön eteneminen selkeästi ja realistisesti aikataulutettu ja työryhmän jäsenet työhön sitoutuneita. Strategiatyöryhmällä on jäljellä vielä viisi työpajatapaamista, joten hyvässä vauhdissa ollaan ja työ valmistunee aikataulun mukaisesti.

Myös kaikilla seuroilla tulisi olla toimintastrategia, jota tarkastellaan tasaisin väliajoin, rohkeasti ja yhdessä, ja tehdään tarvittavia muutoksia seuran elinvoiman parantamiseksi ja ylläpitämiseksi. Toiminnan suunnan, toimintatapojen ja toimintakulttuurin muuttaminen vaatii monesti ”heinäkasan” pöyhimistä pohjia myöten, mutta voi olla seuran toiminnan uusille urille nostava voimatekijä. Selvittäkääpä mikä teidän seuran strategia on ja milloin se on viimeksi päivitetty.

 

Palautetta voitte lähettää ja yhteyttä ottaa.

Pirjo

(pirjo.koivula@dancesport.fi, puh 050- 4080 122)

Muistathan anoa lisäluokat ja kokeilukilpailut ajoissa!

JULKAISTU: 2.5.2023, KATEGORIAT: Yleinen

Muistathan anoa lisäluokat ja kokeilukilpailut ajoissa!

Kilpailujen järjestäminen tuo tänä päivänä seuralle taloudellisia haasteita.

Osaksi tilannetta voivat parantaa mm.  lisäluokat.

Muistattehan anoa kilpailtavat lisäluokat, kokeilukilpailut, synchrosarjat jne ajoissa toimisto(at)tanssiurheilu.fi. Vakio- ja latinalaistanssijaos käy ne mahdollisimman pian läpi ja liiton toimisto vastaa mahdollisimman pikaisesti kaikkiin anomuksiin.

Myös FDO:n latino show- ja latin style -sarjoja voi anoa STUL:in kilpailuihin. Tässä linkki tarkempaan ohjeeseen ja uutiseen:

Uutinen

Menestyksekästä kilpailujen järjestämistä!