Arkistot

Päivinen ja Munne pronssille Ranskan World Cupissa!

JULKAISTU: 5.3.2018, KATEGORIAT: Mediatiedotteet, Rock'n'swing -tanssit, Tulostiedotteet

Suomalaispari Juho Päivinen ja Mari Munne tanssivat Boogie Woogie World Cup -kilpailuissa pääsarjan pronssimitaleille! Kisa käytiin Ranskassa lauantaina 3.3.

”Finaalissa saimme onnistuneet ja rennot suoritukset sekä hitaalle että nopealle kierrokselle. Vuoden alusta lisätty harjoittelumäärä on tuottanut tulosta niin uusien kuvioiden kuin myös tekemisen laadun muodossa!”

Yleisöltä saatu tuki ja kannustus läpi kisojen, erityisesti finaalissa lämmitti parin mieltä. Seuraavaksi Päivinen ja Munne suuntaavat kahden viikon päästä järjestettäviin Naantalin GP-kisoihin. Seuraavat kansainväliset kilpailut kisataan puolestaan huhtikuun lopulla Ruotsissa.

Masi Saurén ja Anna Tyutyunyuk tulivat kisassa viidensiksi. Kolmas suomalaispari, Samuli Kalliala ja Pinja Sarviluoma olivat samassa sarjassa seitsemänsiätoista.

Kisojen tuloksia pääset tarkastelemaan täältä.

Finnish Open Championships – sunnuntai 4.3.2018

Finnish Open Championships -kisaviikonloppu saatiin tänään päätökseen Vantaan Energia Areenalla, jossa kolmen päivän aikana nähtiin 25 avointa vakio- ja latinalaistanssikilpailua eri ikäsarjoissa sekä WDSF Grand Slam -kiertueen avausosakilpailut. Viikonlopun nuorimmat tanssiurheilijat tanssivat alle 9-vuotiaissa, ja sarjoja löytyi vanhimpiin, vähintään 60-vuotta täyttäneisiin senioreihin sekä ammattilaisiin saakka. Perjantaina päästiin nauttimaan myös pyörätuolitanssista neljässä eri kilpailukategoriassa.

Laszlo & Rauhala Lattari SM 2018 -kisoissa.

Sunnuntain kolmas kisapäivä huipentui viikonlopun toiseen päätapahtumaan, WDSF Grand Slamin tuodessa lattareiden osakilpailuavauksen parketille. Elävän musiikin tahdissa voittajiksi sarjassa palkittiin venäläispari Armen Tsaturyan – Svetlana Gudyno, toisena Saksan Marius Andrei BalanKhrystyna Moshenska ja kolmannen palkinnon Ranskaan veivät Charles-Guillaume Schmitt ja Elena Salikhova. Paras suomalaispari pääsi toiselle kierrokselle saakka, Laszlo Kalmarin ja Kastanja Rauhalan sijoituksen ollessa 37. Samalle kierrokselle loppusijoituksen ollessa jaettu 45. – 48. pääsi suomalaispareista myös Markus Ranta ja Alisa Heino. 

Kalmar ja Rauhala olivat tyytyväisiä kisojen kokonaissuoritukseensa ja pari kiitteli kisojen järjestelyitä. Erityismaininnan ansaitsi lattian lisäksi se, että yleisö oli kisoissa lähellä. ”Meillä oli selkeät konseptit jokaiselle kierrokselle siitä mitä haluamme näyttää lattialla ja uskomme että tämä oli yksi syy että onnistuimme kisassa tänään” pari kommentoi. Seuraavan kuukauden aikana tanssijat osallistuvat leireille ja kisaavat ulkomailla, minkä lisäksi heidät nähdään kahden viikon päästä edustamassa oman kotiyleisönsä edessä, Swivel Salon järjestämissä GP-kilpailuissa.

WDSF PD Open toi puolestaan vakiotanssien ammattilurheilijat samalle parketille. Kultaa pokkasivat Bjorn Bitsch ja Ashli Williamson (Tanska), hopealle tanssivat Puolan Andrzej Sadecki ja Karina Nawrot, kun taas kolmansina palkittiin Andrey Motyl ja Ekaterina Kim Venäjältä. Suomen edustusparina tanssineet Luca Rossingoli ja Merje Styf tulivat heti kannoilla, ollen kilpailussa neljänsinä!

FDSF Juvenile 2 E-C -sarjan 6-tanssissa Suomen Nikita Shchurov ja Angelina Ignatyeva voittivat kultaa. Huikeasti pari pääsi pronssille myös FOC Open Juvenile 2:n latinalaistansseissa, ja jäi vain juuri palkintosijojen ulkopuolelle, neljänsiksi, sarjan vakiotansseissa. Seniorit 1 -sarjan vakioissa suomalaispari Ville Häyrynen – Sanna Kakko ansaitsivat tanssillaan finaalipaikan, sijoittuen kuudensiksi.


Finnish Open järjestettiin nyt kuudetta kertaa. Vantaan Energia-areenalla käytäviä kilpailuja on voinut seurata paitsi paikan päällä, myös DanceSport Total -kanavalla, tapahtuman omalla sivulla YouTubessa sekä sosiaalisessa mediassa, josta löytyy ikuistuksia tapahtumasta!

Kilpailujen tuloksia pääset tarkastelemaan täällä.

Tapahtuman viralliset verkkosivut löydät tämän linkin takaa ja kilpailuehtisestä pääset lukemaan tapahtumasta sekä WDSF:n puheenjohtajan, Lukas Hinderin, ja STUL:n Leena Liusvaaran tervehdykset.

Finnish Open Championships – lauantai 3.3.2018

Tänään toista päivää käynnissä olleissa Finnish Open Championships -kilpailuissa nähtiin toinen viikonlopun päätapahtumista, WDSF Grand Slam vakiotanssikiertueen avausosakilpailuiden tuodessa parketille maailman parhaat vakiopuolen tanssiurheilijat. Finaalit tanssittiin livemusiikin tahdissa, Dave Bentonin orkesterin poljennossa, minkä lisäksi iltatapahtuman WDSF PD Open -osuuden latinalaistansseissa nähtiin ammattilaisurheilijoiden parasta osaamista.

Onnittelut finaalipaikasta, Markku Hyvärinen ja Disa Kortelainen

Kovatasoisessa ammattilaissarjassa Suomen edustuspari pääsi ansiokkaasti viidennelle sijalle.
Markku Hyvärinen ja Disa Kortelainen kertovat olleensa tyytyväisiä omaan tanssiinsa ja kisojen sujuneen sairastelusta huolimatta todella hyvin.

”Oli todella ihanaa tanssia pitkästä aikaa kotiyleisön edessä! Suuri kiitos Suomen Tanssiurheiluliitolle ja Sergei Belyaeville upeista kisoista. Seuraavat kilpailumme ovat kuun lopussa Italiassa tanssittavat Super Grand Prix kisat.” Pari nähdään lisäksi 8.4. showtanssin MM-kilpailuissa Venäjän Tseljabinskissä ja latinalaistanssien MM-kilpailuissa Kiinassa 3.5. Tämänpäiväisessä kisassa sarjan voittivat Moldovan Gabriele Gofferdo ja Anna Matus.

Grand Slam kiertueen vakioissa paras suomalaispari, Anton Kurttila – Nina Anderson, tanssivat sijalle 49, Venäjän Dimitry Zharkovin ja Olga Kulikovan viedessä kirkkaimman mitalin. Lattialla taisteltiin lauantaipäivän aikana mitaleista lisäksi juniorisarjoissa sekä avoimessa E – D -sarjojen Juvenile-luokassa ja nuorten vakiosarjassa.

Huomenna päätapahtumat saavat jatkoa, kun vuorossa on toinen WDSF Grand Slam avausosakilpailu latinalaistanssikiertueen osalta sekä iltakilpailuissa WDSF PD Open, ammattilaisten vakiotanssit.


Finnish Open järjestetään nyt kuudetta kertaa. Vantaan Energia-areenalla käytäviä kilpailuja voi seurata lauantaina ja sunnuntaina paitsi paikan päällä, myös DanceSport Total -kanavalla, tapahtuman omalla sivulla YouTubessa sekä sosiaalisessa mediassa!

Kilpailujen tuloksia pääset tarkastelemaan täällä.

Tapahtuman viralliset verkkosivut löydät tämän linkin takaa ja kilpailuehtisestä pääset lukemaan mm. tapahtuman aikataulut sekä WDSF:n puheenjohtajan, Lukas Hinderin, ja STUL:n Leena Liusvaaran tervehdykset.

Finnish Open Championships – perjantai 2.3.2018

Helsingissä avattiin tänään Suomen suurimmat kansainväliset tanssiurheilukilpailut, kun Finnish Open Championships avasi vuoden 2018 WDSF GrandSlam -kilpailusarjan.

Ensimmäisenä päivänä mitaleja ripustettiin suomalaisten kauloihin, isäntämaan edustusparien tanssiessa tiensä palkintopallille seniorsarjoissa sekä paratanssiurheilussa. Venäjä otti kolmoisvoiton aikuisten kymppitanssin avoimessa sekä Open Rising Star vakioissa. Parhaan suomalaisparin sijoitus oli jälkimmäisessä vain 11.-12. Jaakko Saariston ja Anne Haatajan jäädessä juuri ja juuri finaalista ja kymppitanssissa jakaen paikan 15.-16. norjalaisparin kanssa. Aikuisten Raising Star -sarjan lattareissa paras suomalaispari, Markus RantaAlisa Heino, sijoittuivat kolmansiksi, SM-kilpailuissa juniorisarjan voittaneiden Dimitri Borovskin ja Alisa Alexandrovan ollessa kuudensia.

Paratanssiurhielun Combi 1-2 -sarjan sekä lattareiden että vakiotanssien kirkkaimmat mitalit pokkasi pari Timo PyykkönenTuuli Harju, kun taas duo-sarjoissa Leevi KetolaZaida-Ester Launis veivät molemmat kotimaisten kanssakilpailijoidensa haastaessa.

Kuva: WDSF Adult Open 10 Dance

Finnish Open järjestetään nyt kuudetta kertaa. Vantaan Energia-areenalla käytäviä kilpailuja voi seurata lauantaina ja sunnuntaina paitsi paikan päällä, myös DanceSport Total -kanavalla, tapahtuman omalla sivulla YouTubessa sekä sosiaalisessa mediassa!

Ensimmäisen kisapäivän tuloksia pääset tarkastelemaan täältä: http://www.stelnet.fi/tulv18/fodc2018/tk02032018/

Tapahtuman viralliset verkkosivut löydät täältä ja kilpailuehtisestä pääset lukemaan mm. tapahtuman aikataulut sekä WDSF:n puheenjohtajan, Lukas Hinderin, ja STUL:n Leena Liusvaaran tervehdykset.

OK tiedottaa: Lasten Liike -tuen hakuaika alkaa 7.3.2018

JULKAISTU: 27.2.2018, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

Lasten Liike iltapäivä on Suomen Olympiakomitean ja koko liikuntayhteisön, koulujen sekä yritysten yhteinen ponnistus alakouluikäisten liikuntakerhotoiminnan lisäämiseksi. Suomessa tehdään paljon hyvää työtä liikuntakerhotoiminnan edistämiseksi, mutta edelleen toiminta ei tavoita kaikkia lapsia. Tiedämme, että harrastuskipinä tulisi synnyttää jo nuorena.

Lasten Liikkeen tavoitteena on mahdollistaa liikuntaharrastus mahdollisimman monelle alakouluikäiselle lapselle. Toiminnan sijoitus iltapäiviin ja tuttuun koulu- ja lähiympäristöön ehkäisee lasten yksinäistä aikaa koulun ja kodin välillä.

Haku aukeaa ensi viikolla!

Lasten Liike -tukihaku käynnistyy keskiviikkona 7.3.2018. Tukea voi hakea 500-2000eur / kerhotoimija, ja haku on auki 31.3.2018 asti.

Lukuvuodelle 2017-2018 tukea sai reilu 100 urheiluseuraa, lähes 50 paikkakunnalla. Kerhoja syntyi yhteensä 200.

Pyrimme tukemaan vähintään 250 kerhoa lukuvuonna 2018-2019. Yhteensä tukea tullaan jakamaan noin 200 000eur.

Kuka voi hakea tukea?

Paikalliset urheiluseurat ja muut yhdistykset. Mukana hakemuksessa voi olla myös muita tahoja, esim. koulu tai yritys. Koska tavoitteena on synnyttää monipuolisia kerhoja paikkakunnille, joissa muut harrastusmahdollisuudet ovat rajalliset, etusijalla tukien myöntämisessä ovat yhteistyössä jätetyt hakemukset.

Millä paikkakunnilla tukea voi hakea?

Haku on avoin kaikkien paikkakuntien seuroille. Muutamilla paikkakunnilla on selvitetty tarvetta kerhotoiminnalle jo ennakkoon ja nämä paikkakunnat ovat etusijalla tukien myöntämisessä. Listan paikkakunnista löydät täältä: https://www.olympiakomitea.fi/lasten-liike/lastenliikeiltapaiva/hae-lasten-liike-tukea/hakijan-checklist/.

Miten pitkäksi ajaksi toiminta tulee suunnitella?

Toiminta tulee suunnitella ja toteuttaa koko lukuvuodeksi. Suositus kestosta 10 viikkoa per lukukausi. Toiminnan tulee ensisijaisesti sijoittua iltapäiviin n. klo 13-16 väliselle ajalle. Tukea haetaan ensisijaisesti alakoulujen liikuntakerhoihin.

Mitä pitää huomioida ennen tuen hakemista?

On tärkeää, että hakijat kartoittavat paikkakuntansa liikuntakerhotilanteen ennen hakemuksen jättämistä. Lisätietoa oman kunnan kerhotilanteesta osaa antaa kunnan kerhokoordinaattori tai esim. liikkuva koulu -koordinaattori. Myös liikunnan aluejärjestölle voi tehdä tiedusteluita kerho- ja paikkakuntatilanteesta.

Kuka tekee päätökset tuensaajista ja milloin?

Lasten Liike -tukipäätökset tehdään huhtikuussa 2018 liikunnan aluejärjestöjen toimesta. Aluejärjestöjen lasten ja nuorten liikunnan kehittäjät vastaavat Lasten Liike -toiminnasta alueellisesti. Aluejärjestöjen yhteystiedot kootusti täältä: https://www.olympiakomitea.fi/lasten-liike/koululaisten-liikunta/liiketta-koulupaivaan/liikunnan-aluejarjestojen-palvelut/

Tuen maksukriteerit, toiminnan reunaehdot ja hakemuksen löydätte nettisivuiltamme osoitteesta: www.olympiakomitea.fi/lastenliikeiltapaiva

Lisätietoja tukihausta ja Lasten Liikkeestä antaa:

Carita Riutta, 045 267 1985, carita.riutta (ät) olympiakomitea.fi

Esite

Vantaan Energia Areena täyttyy viikonloppuna maailmantähdistä

JULKAISTU: 27.2.2018, KATEGORIAT: Kilpailutiedotteet, Mediatiedotteet, Seuratiedotteet

Vuoden 2018 WDSF Grand Slam -kiertueen käynnistävä Finnish Open Dance Sport Championships järjestetään maaliskuun 2.-4. päivänä Vantaan Energia Areenalla. Kilpailuviikonloppu kokoaa yhteen samalle parketille maailman ja kotimaan parhaat tanssiurheilijat taistelemaan Finnish Open -mestaruuksista aina yhtä upean suomalaisyleisön edessä.

Tapahtumaviikonlopun aikana tanssitaan WDSF Grand Slam vakio- ja latinalaistanssikiertueen avausosakilpailuiden lisäksi 25 muuta avointa vakio- ja latinalaistanssikilpailua eri ikäsarjoissa; nuorimmista, alle 9-vuotiaista lapsista aivan vanhimpiin, vähintään 60-vuotta täyttäneisiin senioreihin sekä ammattilaisiin saakka. Lisäksi perjantaina lattialla häikäisevät upeat kotimaiset ja kansainväliset pyörätuolitanssijat neljässä eri kilpailukategoriassa.

Viikonlopun päätapahtumat ajoittuvat lauantain ja sunnuntain iltakilpailuihin, jolloin tanssitaan Dave Bentonin orkesterin tahtiin WDSF Grand Slam vakiotanssien (lauantai) ja WDSF Grand Slam latinalaistanssien (sunnuntai) semifinaali- ja finaaliosuudet. Parketilla nähdään tuolloin oikeaa supertähtien säihkettä, sillä kaikki maailman parhaat urheilijat; MM- ja EM-mitalisteja, maailmanlistan tämänhetkinen terävin kärki sekä tietenkin kotimaista parhaimmistoa ovat valmiina näyttämään taitonsa meille suomalaisille vuoden ensimmäisessä kohtaamisessaan.

Myös kotimaiset ja kansainväliset ammattilaiset pääsevät näyttämään parasta osaamistaan iltakilpailuissa; lauantaina kilpaillaan WDSF PD Open latinalaistanssit ja sunnuntaina WDSF PD Open vakiotanssit. Monta vielä viime vuonna Grand Slamissa kilpaillutta paria on siirtynyt ammattilaisiksi ja mm. latinalaistansseja viimevuodet hallinnut Moldovaa edustava pari Gabriele Goffredo – Anna Matus tekee Vantaan Energia Areenalla ensiesiintymisensä ammattilaislattialla.

Lisätietoa kilpailusta www.finlandopen.fi ja tunnelmapaloja edelliseltä vuodelta mm. tässä:

Parhaat paikat seuraamaan tätä tanssiurheilun supertähtien ilotulitusta on kilpaparketin reunalta VIP-pöytäpaikoilta. Osta lippusi ennakkoon osoitteesta https://www.finlandopen.fi/liput.

Nähtävää ja koettavaa riittää kolmen päivän aikana aamusta iltaan. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Kutsu: Reilun Pelin Open Forum

JULKAISTU: 26.2.2018, KATEGORIAT: Koulutustiedotteet, Seuratiedotteet

Reilun Pelin Open Forum

Päivä 08.03.2018
Aika 17:00 – 19:30
Paikka Taitotalo, kokoustila Strategia 1-2
Osoite Valimotie 8, 00380 Helsinki

Tervetuloa keskustelemaan meitä kaikkia urheilun parissa toimivia toimijoita koskevasta Reilusta Pelistä sekä urheilun eettisyydestä tanssiurheilussa.

Lisäksi keskustelemme kahdesta muusta ajankohtaisesta aiheesta: huippu-urheilijan määritelmästä ja vakio- ja latinalaistanssien kilpailujärjestelmän kehityksestä.

Tilaisuus livestreamataan ja linkki toimitetaan ilmoittautuneille sekä julkaistaan liiton sivuilla ennen tilaisuuden alkua. Tilaisuuden aikana on mahdollisuus käyttää kommentointiin TodaysMeet -kommenttiseinää. Osoite tämän tilaisuuden kommenttiseinälle ilmoitetaan samassa yhteydessä lähetyslinkin kanssa.

Tervetuloa paikanpäälle Taitotaloon, Helsingin Pitäjänmäelle tai osallistumaan verkon välityksellä!

Ohjelma:
klo 17 1) Urheilun Reilun Pelin periaatteet, 2) urheilun eettisyys tanssiurheilussa, alustajat vastuullisuus- ja yhteisömanageri Elina Laine, Olympiakomitea ja lakiasianjohtaja Petteri Lindblom, Suomen urheilun eettinen keskus
klo 18 Huippu-urheilijan määritelmä tanssiurheilussa, alustaja Huippu-urheiluvaliokunnan puheenjohtaja Pasi Lind
klo 19 Vakio- ja latinalaistanssien kilpailujärjestelmän kehittämishankkeen tilanne, alustaja Vakio- ja latinalaistanssijaoksen jäsen ja kilpailunjohtaja Seppo Poikulainen

Tilaisuus päättyy klo 19:30. Pidätämme oikeuden ohjelmanmuutoksiin.
Kutsu pdf:nä.

Ilmoittautuminen koulutuskalenterista tai suoraan tästä.

Kutsu vastaamaan kansainväliseen tanssiparityöskentelyä koskevaan väitöstutkimuskyselyyn

JULKAISTU: 22.2.2018, KATEGORIAT: Yleinen

My name is Nikola Pavlickova, I am a student of Sport Psychology at the University of Stirling working with Dr. Calum Arthur on the dissertation research project. Being a dancer myself my whole life, I am very interested in sport psychology of dance and ice-figure skating which is an under researched area. We are currently researching the dynamics of dance partnership with a focus on the relationship between personality and conflict within a dance couple.

We would like to work with organizations and dancers of all levels around the world to get as accurate results as possible. We are hoping to discover deeper understanding of conflict in dance partnerships and hope to use this information to help and support dancers in the future.

We would like to ask you to help us with this project. We appreciate every help. Every participant is very valuable to us. We have created an online questionnaire that can be accessed by clicking the following link, this should take no longer than 20 minutes. Participants must be at least 18 years old.

https://stirling.onlinesurveys.ac.uk/personality-and-conflict-in-male-female-dyads-in-artistic-4

In trying to reach as many dancers from around the world as possible we would also be very appreciative if you could help us by forwarding this email onto your dancing contacts, dance clubs, dancers and teachers.

Thank you so much for your time. If you have any questions please do not hesitate to contact me.

Nikola Pavlickova

email: nikolsportpsychology (ät) gmail.com

Blogi: Someurheilijan profiili

JULKAISTU: 20.2.2018, KATEGORIAT: Blogi, Yleinen

Some. Siellä kuullaan uusista tapahtumista ja ilmiöistä, siellä liitytään oman viitekehyksen ryhmiin ja osoitetaan kannatusta,
sieltä tarkistetaan aikatauluja ja muotoillaan sitä miltä oma arki näyttää ulospäin, mutta samalla myös itselle. Sosiaalinen media
on infoa, yhteydenpitoa ja itsensä paikantamista suhteessa kaikenlaisiin tekijöihin ja aatoksiin. Kaikkien hengaillessa
somessa, julkaisukynnys voi olla matalallakin ja välitämme julkisuuteen videon, kuvien ja tekstien muodossa sitä, mikä meistä
on hauskaa, tärkeää, väärin, oivaltavaa ja muistamisen arvoista. Vaikka emme aina ajattele sitä tietoisesti, emme kuitenkaan
kerro ainoastaan vastaantulleista asioista, vaan teemme joka hetki valintoja siitä, mitä koemme tärkeäksi ilmaista.

Antamalla huomiota tietyille asioille, kuten nyt vaikka presidenttiparin perheenlisäykselle, talviolympialaisten tapahtumille tai omille
onnistumisille, asetamme itsemme johonkin suhteeseen näihin asioihin nähden, niihin muihin, jotka tekevät samoin sekä heihin,
jotka eivät moisiin liikahda julkisissa profiileissaan. Yhtä kaikki nämä valintamme muotoilevat meistä jonkinlaista kuvaa kanssaihmisille;
mikä on minulle tai sinulle julkaisemisen arvoista?

Paitsi että rakennamme omaa julkista kuvaamme yksilönä ja tanssiurheilijana, olemme samalla palasia meihin liittyvien ryhmien imagon
muodostumisessa. Kertoessasi itsestäsi ja viestittäessäsi itsellesi merkityksellisistä asioista, muut muodostavat käsityksen, kenen kanssa
ollaan tekemisissä. Yhteisö puolestaan viestii jäsentensä kautta, joten kokonaiskuva esimerkiksi tanssiurheilijoista tai urheiluseurasta
muodostuu sen kaikkien yksilöiden panoksesta. Tanssiurheilijoiden valinnat ja arvoviestit ovat mukana muotoilemassa kuvaa
tanssiurheilijoista ryhmänä. Tähän osallistuvat toki seurat ja lajiliittokin, mutta kuitenkin se, mikä eniten näkyy ja kuuluu arkipäivässä, on
jokainen tanssiurheilija sekä heidän päivittäiset valintansa. Ryhmän toiminta ja sitoutuneisuus esimerkiksi urheilun arvojen
kannattamiseen muotoilee lajin arvostusta laajemmin yhteiskunnassa. Samalla piirtyy kuva tanssista urheilulajien kentällä sekä
tanssijoiden keskinäisen tuen kautta se yhteishenki, joka tanssiurheilussa vallitsee.

”Imagon rakennusta tiedostamatta tai tiedostamalla – tällä on joka tapauksessa
vaikutusta siihen, millaisen kuvan toisista saa.”

Mielikuvia muodostuu myös ryhmien sisällä. Helposti teemme automaattisia yleistyksiä siitä, että esimerkiksi kilpailuihin osallistuvat
kannattavat automaattisesti yhtäläisiä arvoja. Kilpailuihin osallistumisen edellytyksenä on tietyt harjoittelu- ja kilpailukokemuksen kautta
rakentuvat taitovaatimukset, minkä kautta kootaan myös oman aseman mukaista tietämystä ja arvopohjaa. Kuitenkaan emme voi tietää,
mitkä ovat kilpailijan todelliset tavoitteet, mikä motivoi toisia osallistumaan kilpailuun ja kuinka merkityksellisenä sovitut säännöt tai
kilpakumppanit näyttäytyvät muille kisa-asussaan kimaltaville.

Niinpä merkitykselliseksi muodostuu myös kaikki näiden kilpailujen ulkopuolella tapahtuva toiminta, jonka avulla muodostamme
käsityksiä toisista. Samoja arvojakin kannattavat tekevät yhä yksilöllisiä valintoja sen suhteen, millaisiin asioihin halutaan osallistua tai
ottaa kantaa ja millaisina yksilöinä haluamme näyttäytyä. Valintamme viestivät siis jakamiemme arvojen merkityksestä meille. Näistä
lähtökohdista ajatellen, omista arvoista on ihan syytä viestiä eteenpäin. Kanssaurheilijat, media ja muu maailma muodostavat näistä
tiedon palasista käsitystä tanssiurheilijoista sekä lajeistamme, millä voi olla ratkaisevaa merkitystä esimerkiksi avustusten,
urheilusponsoreiden tai muiden yhteistyömahdollisuuksien suhteen. Kuitenkin on muistettava, että sosiaalinen media ei ole se, missä
arvot toteutuvat, vaan se on väylä kertoa niiden kannattamisesta muille. Samalla some on ihan loistava väylä tietoisesti tehdä työtä
ulkoisen kuvan muodostamisen eteen ja tehdä selväksi, millaisia urheilijoita me olemme.

Suomen Tanssiurheiluliiton toiminnan perusteena ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet. Unelmaduunari, Satu
Rämön sanoin, tavoite ilman toteutusta on vain suunnitelma. Niinpä suunnitelmien lisäksi teemme liitossa aktiivisia toimia ja
kannustustoimintaa seurojen ja tanssiurheilijoiden sitouttamiseksi päämäärien tavoittelemiseen.
Viime viikolla saatiin päätökseen Suomen Tanssiurheiluliiton järjestämä Puhtaasti Paras -kampanja, joka
toteutettiin Suomen urheilun eettisen keskuksen tukemana. Kampanjassa kannustettiin tanssiurheilijoita laajentamaan
antidopingtietouttaan suorittamalla lyhyt verkkokoulutus, jollaista toteutetaan myös muissa Pohjoismaissa. Koska vastuu puhtaasta
urheilusta on jokaisella urheilijalla itsellään, on jokaisen tärkeää tietää omat oikeutensa, velvollisuutensa sekä reilun urheilun arvot.

Riemuksemme saimme kampanjaan myös kolmannen yhteistyötahon, joka seisoo vankasti päihteettömän liikkumisen ilon ja reilun
toiminnan takana. Kaiken ikäisille riemua tarjoileva SuperPark tuli mukaan kannustamaan tanssiurheilijoita  osoittamaan kannattavansa reilun urheilun arvoja ja dopingvapaata toimintaa. Eilen suoritetussa arvonnassa Pia Cavén (Tanssiseura Bolero / Flying Steps Turku) voitti huikean SuperPark-päivän itselleen ja kolmelle kaverille. Samalla hän oli yksi heistä, joiden ansiosta tanssiurheiluseura Flying Steps voitti seurakilpailun! Laajalla osallistumisellaan Tanssiurheiluseura Boleron Rock’n’Swing-osasto Flying Steps ansaitsi SUEK:n antidopingluennon sekä oheistreeniworkshopin koko seuralleen.

Arvot ovat myös siitä jänniä ilmiöitä, että ne tarttuvat ympäristöön.
Tämä tekee niistä viestimisen entistä arvokkaammaksi.

Mukavaa hiihtolomaa
– Kaisu Tomperi
STUL, viestintäkoordinaattori

 


Tanssia ja viestintää tanssiurheilun lajiliiton liikkuvasta toimistosta. Viestintäkoordinaattorin pohdintoja STUL:n blogissa joka kuun 20. päivä.

Osallistu keskusteluun liiton Facebook-sivulla!

Kööpenhamina Open 15.-17.2.2018

Viikonvaihteessa käytiin Köpöenhamina Openeiden 40-vuotisjuhlakilpailu Tanskassa, missä Suomi oli hyvin edustettuna kaikissa sarjoissa.
Kisat järjestettiin 15. – 17. helmikuuta

Aikuisten World Open vakiotanssien voitto, 16.2. perjantaina, meni irlantilaisparille Alessandro BoscoLaura Nolan. Suomalaiset sijoittuivat seuraavasti: Giulio PetrilliRiikka Koponen sijalla 31., Joni IhanusKathrine Barck jaetulla sijoituksella 39.-41.

Lauantaina 17. päivä käydyissä aikuisten latinalaistanssien World Open -kisoissa Marius Toperczer Muresan ja Claudia Ketonen pääsivät aina semifinaaleihin saakka, lopullisen sijoituksen ollessa yhdestoista. Toinen suomalaispari, Joni IhanusKathrine Barck, karsiutuivat samaisessa kilvassa toisella kierroksella, sijoituksen ollessa 29. Lattareiden kilpailun voittivat Armen Tsaturyan ja Svetlana Gudnyo, Venäjältä.

Suomalaisista Openeiden yhteydessä käydyissä EM-kilpailuissa niin ikään lauantaina nähtiin kaksi suomalaisparia, joiden sijoitukset asettuivat ensimmäisille kierroksille; Anton Kurttila ja Nina Andersonin ollessa jaetulla sijoituksella 42. – 44. ja Giulio Petrillin ja Riikka Koposen sijalla 55.. Mestaruuden nappasi Venäjän pari Dimitry ZharkovOlga Kulikova.

Junioreiden avoimessa sarjassa kilpaillut suomalaispari Lassi Kokkonen ja Saaga Bruun kantoivat puolestaan mitaleja kotiin! Kymppitanssista pari voitti pronssia, latitareissa Kokkonen ja Bruun palkittiin hopealla. Vakiotansseissa he sijoittuivat kuudensiksi.

”Tanssimme kolmessa päivässä kolme kilpailua! Oli hienoa kilpailla kovassa seurassa ja saimme yleisöltä paljon kannustusta ja tsemppiä. Pystyimme parantamaan tansseja kaikkina päivinä kierros kierrokselta ja finaaleissa onnistuimme parhaiten. Huikein tunnelma oli perjantain iltakilpailuissa tanssittu lattarifinaali, jossa saimme yleisön täyden tuen. Parhaiten tansseista sujui jive, jonka voitimme lattarifinaalissa.”

Kaikkiaan upeasti mukana olleesta ja kannustavasta yleisöstä irtosi parille vielä erityiskehuja kilpailujen aikana ”Saimme paljon huomiota ja onnitteluja monilta paikalla olleilta katsojilta, tanssinopettajilta ja kuvaajilta. Kokonaisuudessaan tämä oli tanssiuramme hienoimpia kilpailuja!”

Copenhagen Open -kilpailujen tuloksia pääset tarkastelemaan täältä.