Kategoria: Tulostiedotteet

Luca ja Merje yhdeksänneksi ammattilaisten vakio-MM:ssä

Suomen Luca Rossignoli – Merje Styf tanssivat yhdeksänneksi lauantai-iltana Prahassa tanssituissa ammatilaisten vakiotanssien MM-kilpailuissa. Toisen suomalaisparin Sami Vainionpaa – Roosa Stahlberg sijoitus oli 25. Lucan ja Merjen sijoitus oli sama kuin keväällä tanssituissa EM-kilpailuissa ja myös kilpailun kärkisijat menivät Euroopan mestaruuskisojen kärkipareille. Voittoon tanssivat Benedetto Ferruggia – Klaudia Koehler Saksasta, jotka uusivat näin viimevuotisen mestaruutensa: Hopea matkasi Liettuaan parille Donatas Vezelis – Lina Chatkeviciute ja kolmanneksi tanssivat Tanskan Björn Bitsch – Ashli Williamson.

Tulevissa arvokisoissa kärkiparit saavat uuden kovan haastajan omasta kotimaastaan kun viikko sitten Kiinassa tanssituissa amatöörien maailmanmestaruuskisoissa toiseksi tanssinut saksalaispari Simone Segatori – Annette Sudol ilmoittivat kisan päätteeksi siirtyvänsä ammattilaisiksi,

Kaikki tulokset: https://www.worlddancesport.org/Event/Competition/World_Championship-Prague-21191/Adult-Standard-48350/Ranking

 

Vakiotanssien arvokisaviikonloppu on takana

Junioreiden vakiotanssien maailmanmestaruuskilpailut samoin kuin nuorten Euroopan mestaruuskilpailut tanssittiin Slovakian Bratislavassa. Aikuiset puolestaan mittelivät maailmanmestaruudesta Kiinan Chengdussa.

Junioreissa Suomea edustivat vasta arvokisauraansa aloittelevat kuopiolaiset Lassi Kokkonen – Saga Bruun, jotka sijoittuivat sijalle 53. Toisen edustusparimme, tamperelaisen Miko Luttinen – Hanna Pörsti sijoitus oli 64. Kilpailun kaksi ensimmäistä sijaa matkasivat Venäjälle German Pugachev – Ariadna Tishovan ja Ivan Reshetnikov – Elizaveta Kharinovan matkassa. Kolmas sija meni Moldovaan parille Dragos Cimbir – Beatricia Rotaru.

Kaikki tulokset Junioreitten vakiotanssien maailmanmenstaruuskilpailuista.

Nuorten Euroopanmestaruuskilpailuissa Antti Kapanen – Ada Varstala sijoittuivat 31:ksi ja tiukasti heidän vanavedessään tulivat Eetu Lämsä – Emilia Prykäri sijalle 36. Euroopan parhaimmaksi nuorten vakioissa tanssivat italialaiset Marco Bodini – Kristina Charitonovaite. He jättivät taakseen venäläisparin Maxim Pugachev – Kira Oxas. Kilpailun kolmanneksi tanssi romanialaispari Stan Tiberiu-Florin – Grigore Daria.

Kaikki tulokset nuorten vakiotanssien EM-kilpailuista.

Aikuisten MM-kilpailuissa Kiinan Chengdussa lattialle starttasi 71 paria. Suomalaisparit Anton Kurttila – Nina Anderson ja Jacopo Casotto – Jenni Heikkilä tanssitvat itsensä toiselle kierrokselle sijoille 46 ja 47. Kilpailun voittoon tanssivat Venäjän Dmitry Zharkov – Olga Kulikova. Hopeamitalit ripustettiin saksalaisparin Simone Segatori – Annette Sudol kaulaan ja pronssi matkasi  parin Evaldas Sodeika – Ieva Zukauskaite mukana Liettuaan.

Aikuisten maailmanmestaruuskilpailujen kaikki tulokset.

Vakio- ja latinalaistanssin GP kisakauden aloitus Kuopiossa

JULKAISTU: 3.9.2017, KATEGORIAT: Tulostiedotteet

Suomen vakio- ja latinalaistanssin parhaimmisto kokoontui lauantaina Kuopioon tanssiseura Tanssi-Savon järjestämiin GP-kilpailuihin. Päivän aikana kilpailtiin vakio-, latinalais- ja 10-tanssissa.

Champion-luokan osalta latinalaistanssien voittajaksi tanssi helsinkiläistä DanceWorld seuraa edustava pari Marius Toperczer-Muresan –  Claudia Ketonen. Hopea meni myös Helsinkiin, Blue & White seuraa edustavalle parille Robert Virenius – Veera Hedman ja pronssia parille Konstantin Kalmár – Kastanja Rauhala (Swivel, Salo)

Saman luokan vakiotanssien ykköspariksi nousi pari Anton Kurttila – Nina Anderson (Tanssiklubi Master, Helsinki) ja myös hopea matkasi samaan seuraan parille Giulio Petrilli – Riikka Koponen.  Kolmanneksi sijoittui pari Jani Neulanimi – Saara Sokura (Rolling, Vaasa).

Nuorisoluokassa tanssittiin vakio- ja latinalaistanssien lisäksi 10-tanssin finaali. Kaikki kolme lajia voitti pari Antti Kapanen – Ada Varstala, he edustavat Jyväskyläläistä Tepikaa. Vakiotansseissa ja 10-tanssissa hopealle sijoittui DSC Oulun pari Eetu Lämsä – Emilia Prykäri, jotka sijoittuivat latinalaistansseissa pronssille.
Latinalaistanssin hopealle sijoittui pari Dmitri Borovski – Alisa Alexandrova (Tanssiklubi Master, Helsinki). Vakiotanssien pronssille Tallinnalaista TS Flex seuraa edustavat Ville Viltok – Kristel Saarkoppel ja 10-tanssin pronssille sijoittui Henrik Saastamoinen – Iida Johansson (Fregolina, Kaarina).

Kaikki tulokset ovat nähtävissä osoitteessa http://www.stelnet.fi/tulv17/ts31082017/

Anton Kurttila ja Nina Anderson edustivat Suomea Vakiotanssien maailmancupissa Malesian Johor Bahrussa.

JULKAISTU: 1.9.2017, KATEGORIAT: Tulostiedotteet

Kilpailut menivät erittäin hienosti ja pari pääsi 27 parin kilpailussa hienosti semifinaaliin ja loppusijoitus oli 12. Kisan voittoon tanssi italialaispari Francesco Galuppo – Debora Pacini ja toinen sijan vei Itävallan pari Vasily Kirin – Ekaterina Prozorova. Pronssi matkasi Venäjälle Evgeny Nikitin – Anastasia Miliutinan mukana.

– Kilpailu oli erittäin hyvin ja miellyttävästi järjestetty ja oli kiva kilpailla kovatasoisessa kilpailussa ja saada hyvä sijoitus kauden avauskisaan. Mahtava kokemus kilpailun lisäksi päästä näkemään Malesiaa ja taianhohtoinen Singapore. Tästä on hyvä jatkaa Kuopion GP-kisoihin ja siitä maailmanmestaruuskisoihin Kiinan Chengduun. 

Anton Kurttila – Nina Anderson


Kaikki tulokset: https://www.worlddancesport.org/…/Adult-Standard-51…/Ranking

Suomalaisedustus Rock’n’Roll junior-EM-kilpailuissa

JULKAISTU: 4.6.2017, KATEGORIAT: Rock'n'swing -tanssit, Tulostiedotteet

Rock’n’Roll -tanssien junioreiden Euroopan mestaruuskilpailut käytiin lauantaina 3.6. Zagrebissa, Kroatiassa. Kilpailussa Suomea edusti hallitseva juniorluokan suomenmestaripari Jaakko Kuusisto – Siiri Luoma. Suomalaispari sijoittui 42 parin kilpailussa sijalle 39.

Tanssiseura Rocking Flamesia edustavat Kuusisto ja Luoma voittivat aiemmin tänä keväänä pronssia Rock’n’Rollin Pohjoismaiden mestaruuskilpailujen juniorsarjassa. Pari on osallistunut tällä kaudella myös muun muassa maailmancup-kilpailuihin.

Kilpailun voitti Venäjän Sergey Svirin – Angelina Mushto.

Tulokset
Rock’n’Roll junior EM
3.6.2017 Zagreb, Kroatia

1. Sergey Svirin – Angelina Mushto (RUS)
2. László Czanik – Dóra Dobay (HU)
3. Maxim Chebotarev – Anastasiia Tymchenko (RUS)

39. Jaakko Kuusisto – Siiri Luoma (FIN)

Kaikki tulokset

 

Juuso Väisänen pronssille FISAF-liiton kilpa-aerobicin EM-kilpailuissa

JULKAISTU: 26.5.2017, KATEGORIAT: Sports aerobic, Tulostiedotteet

Tsekeissä on juuri ratkaistu FISAF-liiton kilpa-aerobicin Euroopan mestaruudet. Suomea kilpailuissa edustivat miesten sarjassa Juuso Väisänen ja naisten sarjassa Tiina Karjalainen-Kihlman. 

Kolminkertainen Euroopan mestari Juuso Väisänen sijoittui kilpailussa kolmanneksi. Karjalainen-Kihlmanin sijoitus naisten sarjassa oli lopulta seitsemäs.

Väisänen kertoi joutuneensa tekemään ohjelmaansa muutamia muutoksia ennen kilpailua. Muutokset johtuivat paitsi kuluvan kilpakauden sääntömuutoksista, myös Väisäsen valmistautumista haitanneesta jalan lihasrevähdysvammasta.

-Harjoituskaudella syntynyt reisivamma revähti finaalissa uudelleen häiriten hiukan ohjelman loppupuoliskon suoritusta, Väisänen kertoi kilpailun jälkeen.

Miesten kilpailun voitti sveitsiläinen David Orta. 

 

Naisten kilpailussa Tiina Karjalainen-Kihlman paransi suoritustaan alkukilpailun ja semifinaalin välissä ja nousi alkukilpailun yhdeksänneltä sijalta semifinaalissa sijalle kuusi. Finaalissa Karjalainen-Kihlman teki energisen ja rennon suorituksen ja sijoittui lopulta seitsemänneksi. Nousu kahdeksan parhaan joukkoon oli tärkeä saavutus.

-Tämä oli tähänastisen urani paras arvokisasuoritus, iloitsi Karjalainen-Kihlman kilpailun jälkeen.

Naisten sarjan kilpailun voitti Belgian Lissa Van Brande. 

Molemmilla suomalaisilla on tehtävänään vielä jonkin verran muutoksia syksyllä käytävää FISAF-liiton kilpa-aerobicin MM-kilpailua silmällä pitäen, mutta suunta on selvästi oikea.

TULOKSET

FISAF kilpa-aerobicin EM-kilpailut
Karlovy Vary, Czech Republic 24.-25.5.2017

Finaali, miehet

1. David Orta (Sveitsi)
2. Jeremy Delmotte (Belgia)
3. Juuso Väisänen (Suomi)

Finaali, naiset

1.Lissa Van Brande (Belgia)
2.Tereza Tydlitatova (Tsekki)
3.Adela Citova (Tsekki)

7. Tiina Karjalainen-Kihlman (Suomi)

Ylimmässä kuvassa Juuso Väisänen vuoden 2016 MM-kilpailuissa. Kuva: eventphotography.eu
Alemmat kuvat EM-kilpailuista 25.5.2017. Kuvat: Jari Kihlman

Lisää viimeisen kisapäivän tunnelmia Oulusta

JULKAISTU: 21.5.2017, KATEGORIAT: Tulostiedotteet, Vakio- ja latinalaistanssit

Sunnuntai 21.5. Iltapalkintojenjako
Vakio- ja latinalaistanssin Ikäkausimestaruus- ja SM-kilpailut 2017
20.-21.5.2017 Oulun Urheilutalo, Oulu

Sunnuntaina käydyissä vakio- ja latinalaistanssin Ikäkausimestaruus–kilpailuissa juniori 1-2 -ikäluokan joukkue -kilpailussa voittoon tanssi Oulun Telemark Team 1 joukkue, hopealle kiilasi Blue&White+Pivotkero yhdistelmäjoukkue ja pronssia DanceLine+Bogafoton yhdistelmäjoukkue.

– Junnut ansaitsivat tämän voiton. Tämä porukka on ollut kahdesti SM hopealla, kerran häviten pisteellä ja kerran tasapistein, totesi joukkueen johtaja Tuula Raukovaara.

Nuorisoikäluokan avoimen RS vakiotanssien voiton vei Johannes JänkäläAnn-Marie Lepik, Keminmaalta, hopealle Leo ÖsteråsSandra Lankila ja pronssi matkusti Kuopioon Olli Seppäsen ja Roosa Bruunin mukana.

– Olimme tyytyväisiä kisa suoritukseen ja tanssi parani kierros kierrokselta. Kilpailupaikalla kannustus oli todella mahtavaa, kesällä treenaamme Tallinnassa ja syksylle lähdemme German Openiin kisaamaan, kommentoi Jänkälä.

Samassa tapahtumassa käydyssä Seniori 1 –ikäluokan avoin vakiotanssien RS -kilpailu. Selvään voittoon tanssivat Jurka RahikkalaLinn Österås, Turusta, hopealle ylsivät Mikko JuusolaHanna Paavola, Vaasata ja pronssia pokkasivat Oulusta Telemark Teamin  Timo UrhonenHeli Kaskela.

– Tosi hyvät fiilikset, kun emme ole päässeet harjoittelemaan lähiaikoina ja siihen nähden tosi hyvä suoritus. Järjestelyt olivat todella hyvät, kesällä kohotetaan kuntoa ja tanssitaan, voittajapari kommentoi.

Tapahtumassa oli kokeilukilpailuna alle 21 v. avoin vakiotanssien kilpailu, jossa voiton vei Samuli PerämaaAnne Haataja, Oulusta, toiseksi tuli Eetu LämsäEmilia Prykäri, Oulusta ja kolmannelle sijalle pari Valtteri PalinEevi Aalto, Turusta.

– Kyllä voitto tuntuu aina hyvältä tuumasi Haataja.
– Hyvä kisapäivä ja suoritus parani päivän mittaan. Kisat olivat järjestetty hyvin ja tulokset tulivat kokoajan. Nyt lomaillaan ja sitten enemmän treeniä, jatkoi Perämaa.

Samassa yhteydessä kilpailtavassa seniorien suomenmestaruuskilpailussa seniori 4-ikäluokan latinalaisten voittoon tanssivat Raimo KekolaSoile Maunuksela, Seinäjoelta, toiseksi sijoittui Markku PuroKirsti Myllymäki, Tampereelta ja kolmannen sijan valtasi Vesa ja Aila Mikkolainen, Järvenpäästä.

– Ei ihan huippu fiilikset, koska tanssi ei sujunut kuten oli suunniteltu, Yleisfiilis Oulussa on aivan mahtava, kiitos seuralle, kisapaikka ja lattia toimi ja oli hyvä. Kausi jatkuu metsä- ja puutarhatöillä, Kekola ja Maunuksela kertoivat.

Toinen seniorien suomenmestaruus tanssittiin seniori 2-ikäluokan avoimissa latinalaistansseissa, niissä voiton veivät Jani KallioSatu Vuorijoki, toiseksi sijoittui Ari TommolaNiina Kakoyi, Helsingistä ja kolmannelle sijalle nousi Jarmo ja Marjatta Kouhia, Järvenpäästä.

– Fiilikset on aivan mahtavat, lattia, musiikki ja kisapaikka oli hyvät, treeniä treeniä, voittajapari iloitsi.

Viikonlopun aikana Oulussa kilpailtiin 223 parin ja 23 joukkueen voimin, jaossa oli Ikäkausimestaruudet ja senioreiden Suomen mestaruudet. Lisäksi sunnuntaina kilpailtiin lasten joukkuekilpailun Suomenmestaruus ja junioreiden joukkuekilpailut.

– – –

Kaikki tulokset osoitteessa: https://www.stelnet.fi/tulv17/ikm21052017/

– – – – –

Kuvat: Sanna Niinivaara

Ikäkausi- ja suomenmestaruuskilpailut jatkuivat loistotunnelmissa

JULKAISTU: 21.5.2017, KATEGORIAT: Tulostiedotteet, Vakio- ja latinalaistanssit

Vakio- ja latinalaistanssin Ikäkausimestaruus- ja SM-kilpailut 2017
20.-21.5.2017 Oulun Urheilutalo, Oulu

Sunnuntaina käytävässä vakio- ja latinalaistanssin Ikäkausimestaruus-kilpailuissa Nuoriso avoin RS latinalaistanssien voiton vei Olli SeppänenRoosa Bruun, Kuopio, toiselle sijalle tanssivat Valtteri ViitasaloNora Lindström, Turku ja kolmannelle sijalle ylsivät Jaakko KemppainenSilja Jernvall, Kotka.

– Ihan mahtavat fiilikset, Bruun tuumasi.
– Meni nappiin, totesi Seppänen.
– Lattia oli tutun tuntuinen kuin kotisalilla tosin isompi. Kesä tullaan treenamaan tosissaan. Kiitokset valmentajille ja etenkin vanhemmillemme.

Seniori 1 -ikäluokan avoin RS latinalaistanssien voittoon tanssi Jouni UosukainenTiina Kilponen Oulusta. Toiselle sijalle tanssivat Mikko HarjuMinna Wallin, Helsinki ja kolmannelle sijalle ylsivät Mikko JuusolaHanna Paavola Vaasasta.

– Hiukan erilainen kilpailu, tunnelma oli rento ja fiilis hyvä, suora finaali jännitti kovasti, olisi ollut mukavampi, jos olisi saanut tanssia hiukan enemmän totesivat Uosukainen ja Kilponen kuin yhdestä suusta.

–Kilpailupaikka oli todella mahtava! Oli ihana tanssia kotiyleisön edessä. Emnsin lomaillaan ja kesällä treenataan tulevia lattari SM:iä varten.

Samassa tapahtumassa kilpailtiin myös lapsi 1-2 joukkueiden Suomen mestaruudesta. Varmoin ottein kultaa tanssi TanssiDans Sininen -joukkue, hopealle nousi Blue&White -joukkue ja pronssin vei TanssiDans Vihreä joukkue Kirkkonummelta.

Tapahtumassa oli kokeilukilpailuna alle 21 v. sarja. Avoimen latinalaistanssikilpailun voiton vei Leo PusaInka Hakomäki, Kirkkonummelta, toiseksi tuli Samuli Perämaa – Anne Haataja, Oulusta ja kolmannelle sijalle ylsi pari Valtteri PalinEevi Aalto Turusta.

– Tosi hyvät fiilikset, Hakomäki kommentoi.
– Meillä oli tosi onnistunut kisa, totesi Pusa.
– Tanssi parani kierros kierrokselta. Kisapaikka oli todella hyvä vaikka lattia olikin hiukan liukas, tämä oli nyt kauden viimeinen kisa, kesä treenataan tosissaan ja syksyllä jatketaan!

Samassa tapahtumassa kilpailluissa seniorien Suomen mestaruuskilpailuissa seniori 4-ikäluokan avoimen vakiotanssien voiton vei varmoin ottein Keijo VierimaaSeija Vierimaa, Tampereelta, toiseksi sijoittui Raimo KekolaSoile Maunuksela, Seinäjoelta ja kolmanneksi Markku PuroKirsti Myllymäki, Tampereelta.

– Fiilikset on hyvät, Keijo Vierimaa sanoi.
– Kisapaikalla kaikki oli kohdallaan, seuraavana paikkana on kisat Saksassa sen jälkeen voidaan hiukan lomaillakin, Seija Vierimaa täydensi.

Toinen seniorien Suomen mestaruus tanssittiin seniori 3-ikäluokan avoimessa luokassa. Latinalaistansseissa voiton veivät  Teuvo LaineRaija Laine, Vantaalta, toiseksi sijoittui Jouni LehtirantaMaarit Nurmi, Turusta ja kolmannen sijan nappasi itselleen Juha PoutiainenHeli Poutiainen, Hämeenlinnasta.

– Fiilikset on kisan jälkeen on erittäin hyvät, finaalin tanssit olivat heikoin kierroksemme, totesi Raija Laine.
– Kisapaikka oli loistava ja kaikki toimi todella hyvin, aikataulut piti ja musiikki oli loistavaa, seuraava kisa on Helsingin cup-kisa ja sitten lomailllaan, pari totesi leveä hymy huulillaan.

Viikonlopun aikana Oulussa kilpaillaan 223 parin ja 23 joukkueen voimin, kun jaossa ovat Ikäkausimestaruudet ja senioreiden Suomen mestaruudet. Lisäksi sunnuntaina kilpaillaan lasten ja junioreiden joukkuekilpailut.

– – – – –

Kaikki tulokset osoitteessa: https://www.stelnet.fi/tulv17/ikm21052017/

Lisää tulossaldoa lauantain Ikäkausi- ja SM-kilpailuista

JULKAISTU: 20.5.2017, KATEGORIAT: Tulostiedotteet, Vakio- ja latinalaistanssit

TULOSTIEDOTE / Lauantai 20.5. Iltapalkintojenjako

Vakio- ja latinalaistanssin Ikäkausimestaruus- ja SM-kilpailut 2017
20.-21.5.2017 Oulun Urheilutalo, Oulu

Lauantaina käydyissä vakio- ja latinalaistanssin Ikäkausimestaruuskilpailuissa juniori 2-ikäluokan 10-tanssin Rising Star -kilpailussa voittoon tanssi kuopiolaispari Urho SaloInkeri Salo, hopeaa nappasi Oulun Telemark Teamin pari Matti LaineMaija Näpänkangas ja pronssille pyörähteli Robin HanssonNea Korkeamäki Helsingistä.

Juniori 1 -ikäluokan latinalaistanssien voiton vei Oulun Telemark Teamia edustava pari Jaakko ViinamäkiTuuli Tolvanen, hopealle kiri Mikke LuttinenJonna Pekkinen Tampereelta ja pronssia otti Elias SaastamoinenEmmiina Alimattila Liedosta.

– Ihan huikeaa oli tanssia kotiyleisön edessä, koko ajan oli mahtava kannustus ja tosi hyvältä tuntui tanssia. Lattareista sujui tänään parhaiten samba ja chacha, tänään jo vakiotanssitkin voittanut Jaakko Viinamäki kommentoi.

Yleisen ikäluokan Rising Star vakiotanssifinaalissa voiton vei Valtteri Palin Eevi Aalto Turusta, toiselle sijalle sijoittui tamperelaispari Arto PajunenAleksandra Skorodskaya Tampereelta ja kolmanneksi tanssi Karri RinneEsteri Talvio Kirkkonummelta. Jo toista kertaa samana päivänä kultaa pokanneet palin ja Aalto olivat päiväänsä todella tyytyväisiä:

– Hyvältä tuntuu! Vakioissa meillä oli enemmän odotuksia, mutta kyllä voitto molemmissa lajeissa tuli yllätyksenä! Aika paljon on harjoiteltu ja hyvältä tuntui kisata, omasta seurasta meillä oli yleisössä iso kannustus. Lattareissa onnistuimme tänään parhaiten paso doblessa ja vakioissa vahvin oli meillä wienin valssi.


Yleinen avoin vakiotanssien rs – palkintojenjako

Lapsi 1 E-D –luokassa Kirkkonummelle matkasi tuplavoitto, kun voittoon tanssi Oliver LindqvistMinea Lepojärvi ja hopeaa nappasivat Arttu AinoaMea Partinen. Pronssille tanssi helsinkiläispari Felix ValtonenNuppu Kantola.

Lapsi 2 E-C –luokassa kultaa pokkasi Stefan KagadiMaria Soitonen Helsingistä, toiselle sijalle pyörähteli Kaapo TusaFay Antikainen Kirkkonummelta ja kolmanneksi kiri Benjamin AhtiHede Kilp Turusta.


Lapsi 2 E-C -luokan palkintojen jako

Samassa tapahtumassa käydyssä seniori 2 –ikäluokan Suomenmestaruus -kilpailussa selvään voittoon tanssivat Juha ja Päivi Rautio Tampereelta. Hopealle ylsivät Henry Hatakka Terhi Virkki-Hatakka Lappeenrannasta ja pronssia pokkasivat DSC Oulua edustavat Esa IdKatariina Lassila-Id.

– Määrätietonen ja kova harjoittelu, hyvä valmennus, sekä tietysti kaunis pari olivat tänään selkeän voiton salaisuus, nauroi Juha Rautio heti palkintojenjaon jälkeen.

– Tänään tanssittiin vain kaksi kierrosta, joten oli haasteellista saada hyvä lämpö päälle. Kuitenkin hyvä lattia, erinomainen musiikki ja kannustava yleisö siivitti hyvään suoritukseen. Valssi tuntui tänään hyvältä ja helpolta, pystyimme tekemään niitä asioita mitä olemme treenanneet. Oulussa on aina kiva tanssia ja tänne oli hyvä päättää kotimainen kisakausi, muutaman viikon päästä vielä Pariisissa kilpailevat Rautiot summasivat mietteitään.


Seniori 2 -sarjan palkintojenjako

Viikonlopun aikana Oulussa kilpaillaan 223 parin ja 23 joukkueen voimin, kun jaossa ovat Ikäkausimestaruudet ja senioreiden Suomen mestaruudet. Lisäksi sunnuntaina kilpaillaan lasten ja junioreiden joukkuekilpailut.

– – – – –

Kaikki tulokset osoitteessa: https://www.stelnet.fi/tulv17/ikm20052017/tulokset/

– – – – –

Kuvat: Sanna Niinivaara

Päivinen ja Munne EM-kilpailuissa neljänsiksi

JULKAISTU: 20.5.2017, KATEGORIAT: Rock'n'swing -tanssit, Tulostiedotteet

Rock’n’Swing -tanssien Boogie Woogien Euroopan mestaruuskilpailut käytiin lauantaina Moskovassa. Lajin pääluokassa Suomen pari Juho Päivinen ja Mari Munne sijoittuivat hienosti neljännelle sijalle. Semifinaaliin ja sijalle 12. tanssi suomalaispari, Masi Saurén ja Anna Tyutyunyuk. Samuli Kalliala ja Pinja Sarviluoma tanssivat sijalle 14 ja Miika Aspiala ja Emilia Reitamo sijalle 25.

Junioreissa Suomen edustuspari Tommi Tiitta ja Salla Äijänaho olivat yhdeksänsiä.

Boogie Woogie, pääluokka

1. Audon Thomas – Allaf Sophie, Ranska
2. Chanton Ludovic – Aurel Stacy, Ranska
3. Stillman Henric – Stillman Joanna, Ruotsi
4. Päivinen Juho – Munne Mari, Suomi

12. Saurén Masi – Tyutyunyuk Anna, Suomi
14. Kalliala Samuli – Sarviluoma Pinja, Suomi
25. Aspiala Miika – Reitamo Emilia, Suomi

Boogie Woogie, juniorit

1. Preuhs Elian – Sommerkamp Theresa, Saksa
2. Ramberg Tobias – Söderlund Emma, Ruotsi
3. Agren Oscar – Ärleskog Sofia, Ruotsi

9. Tiitta Tommi – Äijänaho Salla, Suomi

Kaikki kilpailun tulokset