Tekijä: Alisa Heino

VL arviointirubriikki -keskustelutilaisuus veti linjoille kiinnostuneita

JULKAISTU: 19.12.2025, KATEGORIAT: Yleinen

VL arviointirubriikki -keskustelutilaisuus veti linjoille kiinnostuneita

Torstaina 18.12. illansuussa järjestettyyn uusia vakio- ja latinalaistanssien arviointikriteerejä ja toimintatapaa esittelevään online-tilaisuuteen osallistui joukko asiasta kiinnostuneita tuomareita, valmentajia, tanssijoita – ja myös huoltajaedustusta oli mukana. 

Tilaisuuteen olisi toki mahtunut paljon enemmän väkeä, koska asia on uudistuksena sangen tärkeä jokaiselle VL-tanssien kentällä toimivalle. Seuraa siis ahkerasti seuraavia tilaisuuksia, joissa pääset tutustumaan työvälineeseen, erityisesti jos toimit valmentajana ja/tai tuomarina. 

Puheenjohtaja Liusvaara esitteli ensin arviointiuudistuksen 4 elementtiä, musiikkiin tanssiminen, tekniikka, parityöskentely sekä koreografia ja esittäminen. Kriteerit on aseteltu arviointitaulukkoon: jokaisessa tasoruudussa on tanssitermein kuvattu vaadittavaa osaamista ja sen laatua ja määrää. 

Arviointiuudistus tuo lisää läpinäkyvyyttä ja objektiivisuutta VL arviointiin tuomarityössä ja samalla se antaa myös uudet raamit valmennuksen suunnittelulle. Harri Antikainen ja Tea Kantola toivat esille kokemuksiaan harjoittelurubriikin osalta: 4-elementtinen kriteeristö antaa mahdollisuuden tarkastella pareja tasapuolisesti kaikkien taitojen osalta. Carola Tuokko nosti esille eritysesti myös parityöskentelyn osana arvioitavia elementtejä.

Palautekeskustelussa nousi esille myös rubriikkityökalun johdonmukaisuus – se esittää selkeästi taitotasovaatimuksen kasvamisen kunkin arvioitavan elementin kohdalla. Samoin osallistujat kiittivät rubriikin käyttöönottoa myös valmennussuunnittelussa: esimerkiksi seuraan saapuva ammattivalmentaja voi jo ennakkoon saada seuralta tietää, mitä elementtiä ja taitotasoa käsittäviä tanssillisia taitoja tulisi ryhmätunnilla erityisesti korostaa. 

Rubriikin käyttöä käydään läpi seuraavaksi tuomaripäivityskoulutuksessa 4.1.2026. Tapahtumakalenterin kautta voi ilmoittautua tilaisuuteen. Erityisen tärkeää tämä on kaikille tuomarilisensoiduille, vaikka päivitystarvetta ei olisikaan: kehittämistyöryhmän aikataulusuunnittelun mukaisesti VL kilpailusääntöjen arviointiuudistus tuodaan jäsenkokoukseen 3.5.2026. 

Kevään 2026 aikana järjestetään eri kilpailutapahtumien yhteydessä harjoittelu- ja tutustumismahdollisuuksia uusien kriteerien käyttöönotossa. Näin jokaiselle tuomaritehtävissä työskentelevälle järjestetään mahdollisuuksia saada lisätietoa ja ohjausta kriteeriperustaisessa arvioinnissa. 

Tilaisuuden keskusteluosiosta on tallenne. Voit pyytää sen osoitteesta tiedotus@dancesport.fi

Arviointirubriikin tämänhetkinen työvaihe on nähtävillä 18.12. tapahtumakalenterin kutsun alalaidassa linkkinä. HUOM: kehittämistyö etenee edelleen. 

Kehittämistyöryhmässä ovat olleet mukana Harri Antikainen, Tea Kantola, Leena Liusvaara ja palautetta on ensivaiheessa kerätty Helena Ahti-Hallbergilta, Santtu Otsamolta, Carola Tuokolta, Toni Tuomiselta ja Soile Näsäseltä. Kiitos kaikille ohjauksesta työn eri vaiheissa!

Lisenssit vuodelle 2026

JULKAISTU: 19.12.2025, KATEGORIAT: Yleinen

Kilpailulisenssit

Muistutamme kaikkia hankkimaan vuoden 2026 lisenssin ajoissa. Saatavilla ovat seuraavat lisenssit:

  • Kilpailulisenssi

  • Harrastajalisenssi

  • Tuomarilisenssi

  • Valmentajalisenssi

Kaikki lisenssit ovat hankittavissa SuomiSportin kautta.

Seuraesittelyssä Buumi DanceSport!

JULKAISTU: 18.12.2025, KATEGORIAT: Yleinen

Seuraesittelyssä Buumi DanceSport!

         

Buumidancesport Helsinki ry on 2016 perustettu Helsinkiläinen tanssiurheiluseura, eli ensi vuonna juhlimme kymmenettä toimintavuottamme! Seura perustettiin tanssijoiden toiveen pohjalta. Osa koki kodittomuutta, koska harjoittelivat TanssiBuumin tiloissa eikä heillä ollut luonnollista kosketusta edustusseuraansa. Toisilla taas oli jälkikasvua, jotka olivat kiinnostuneita aloittamaan tanssiharrastuksen.


Seura on alusta asti nauttinut tanssijoidensa hienosta menestyksestä. Kiitos tästä kuuluu tietysti niille, jotka liittyivät seuraan jo kokeneina tanssijoina. Olemme kasvattaneet myös omia tanssijoita ja se on meidän tavoitteemme myös tulevaisuudessa. Olemme olleet koko olemassaolomme ajan reilun sadan jäsenen seura. Kovasti on kokeiltu erilaisia keinoja kasvattaa jäsenmäärää ja lisätä tietoisuutta BDS:stä sekä tanssiurheilusta lajina. Kuluneen vuoden aikana olemmekin onnistuneet lisäämään innokkaiden tanssijoiden määrää. Kevään ja syksyn alkeiskurssit lapsille ja aikuisille on tuoneet seuralle lähes 40 uutta tanssijaa!


Johtoajatus seurassa on ollut laadukas opetus niin aloittelevalle kuin kokeneemmallekin tanssijalle. Kaikki ovat tervetulleita seuraan tasosta ja taidoista riippumatta, jokainen tanssija on yhtä arvokas. Seuran palautekyselyissä nämä arvot ovat nousseet esille kerta toisensa jälkeen.


Buumi Dancesport toimii TanssiBuumin hienoissa tiloissa Helsingin Pitäjänmäessä. Siellä kohtaavat niin kokeneet kuin alkutaipaleella olevat tanssijat – aina kannustavassa ilmapiirissä.


Kutsu: Lasten tanssin linjaus – valmentajien ja ohjaajien yhteinen vaikuttamistilaisuus

JULKAISTU: 17.12.2025, KATEGORIAT: Yleinen

Kutsu: Lasten tanssin linjaus – valmentajien ja ohjaajien yhteinen vaikuttamistilaisuus

Suomen Tanssiurheiluliitto kutsuu lasten tanssin valmentajat, ohjaajat ja koreografit mukaan Lasten tanssin linjauksen kehitystilaisuuteen

Sunnuntaina 11.1.2026 klo 15.00–18.00
Paikka: Sporttitalo (sekä etäosallistumismahdollisuus)

Sinun osaamisesi, kokemuksesi ja näkemyksesi ovat keskeisiä onnistuneen lopputuloksen kannalta.

Tämä tilaisuus on jatkumoa maaliskuussa 2025 järjestetylle kehityspäivälle ja kokoaa yhteen tähän asti kerätyn tiedon, palautteen ja ideat. Nyt on aika vaikuttaa, tarkentaa suuntaa ja sitoutua Tanssiurheiluliiton yhteiseen linjaukseen, joka ohjaa lasten tanssia tulevina vuosina.

Tilaisuudessa käsitellään:

  • lasten kyselyn tulokset
  • maaliskuun kehitystilaisuuden follow up 
  • marraskuussa toteutetun kyselyn tulokset
  • lasten tanssin linjauksen avainkohdat

Lisäksi:

  • keskustellaan linjauksen sisällöstä ja painotuksista
  • ideoidaan linjauksen käytännön jalkauttamista seuroihin
  • tarjotaan aito mahdollisuus vaikuttaa linjauksen lopulliseen muotoon

Tilaisuuden tavoitteena on:

  • vahvistaa valmentajien ja ohjaajien osallisuutta ja sitoutumista
  • varmistaa, että linjaus pohjautuu kentän todellisiin tarpeisiin
  • rakentaa yhteinen näkemys lasten tanssin laadukkaasta, innostavasta ja kestävästä tulevaisuudesta.

Tilaisuuteen voi osallistua paikan päällä tai etänä, mutta toivomme mahdollisimman runsasta osallistumista Sporttitalolla – yhteinen keskustelu ja ideointi ovat vaikuttavimpia kasvokkain.

Ilmoittaudu mukaan Forms-lomakkeella TÄÄLTÄ.

Lasten tanssin linjaus tehdään nyt – ja se tehdään yhdessä.
Tervetuloa mukaan vaikuttamaan!

.

Breaking WDSF World Championships 2025

JULKAISTU: 14.12.2025, KATEGORIAT: Yleinen

Breaking WDSF World Championships 2025 – Aikuiset

12.–13.12.2025, Fukuoka, Kurume City, Japani

Breakingin aikuisten maailmanmestaruuskilpailut käytiin 12.–13. joulukuuta 2025 Japanin Fukuokassa, Kurume Cityssä. Kilpailut kokosivat yhteen maailman huippubreikkarit kilpailemaan WDSF:n maailmanmestaruuksista.

Bboys

Miesten sarjan maailmanmestaruuden vei Japanin Bboy Shigekix, joka breikkasi tiensä voittoon kotiyleisön edessä.

Suomen edustajista

  • Bboy Elmonaattori sijoittui 57.

  • Bboy Otto sijoittui 84.

Bboy-sarjaan osallistui yhteensä 96 kilpailijaa eri puolilta maailmaa.

Bgirls

Naisten sarjan maailmanmestaruuden voitti Bgirl Royal (Kiina).

Suomea edustanut

  • Bgirl KID-T sijoittui 47.

Bgirl-sarjassa kilpaili yhteensä 77 breikkaria.

Tsemppiä Breikkareille tuleviin koitoksiin!

 

EM -vakiotanssit nuoriso – Bulgaria 13.12.

JULKAISTU: 14.12.2025, KATEGORIAT: Yleinen

Nuoriso vakiotanssien euroopanmestaruuskilpailut käytiin 13.12. Bulgariassa. Molemmat suomalaisparit tanssivat tiensä toiselle kierrokselle kovatasoisessa 52 parin kilpailussa.

Voittoon tanssivat Richards Krivins – Alexandra Shamova, Latvia
Hopealle Tymon Olejarz – Wiktoria Kurda, Puola
Pronssille Berbece Patrick – Andreea Sturzinschi, Romania

Felix Valtonen & Nelli Koivula

Sijoitus 29/52

”Meillä oli hienot EM-kisat! Paikka oli upea ja tunnelma koko päivän korkealla. Meillä oli salainen tavoite sijoittua 24 parhaan joukkoon, mutta jäimme tavoitteesta vain 7 ruksin päähän. Tämä on vasta ensimmäinen vuotemme nuorisossa ja meillä on vielä kaksi vuotta aikaa parantaa suoritustamme. Olemme todella tyytyväisiä ja reissu Suomen delegaation kanssa oli hieno!”

Benjamin Ahti & Hede Kilp

Sijoitus 40/52

Benjaminin ja Heden viimeiset nuorisoikäluokan kilpailut tanssittiin tänä viikonloppuna Bulgariassa. Pari on tyytyväinen omaan tanssiinsa, vaikka sijoitus jäi hieman harmittamaan – tavoitteena oli paikka 24 parhaan joukossa. Kilpailuista saatiin kuitenkin arvokasta kokemusta ja varmuutta omaan tekemiseen, joista on hyvä jatkaa kohti uusia haasteita aikuisten ikäluokassa.

Tsemppiä pareille tuleviin haasteisiin!

 

Ilmoita seurasi tapahtumat STUL:n 50-vuotisjuhlavuoden kalenteriin!

JULKAISTU: 10.12.2025, KATEGORIAT: Yleinen

Ensimmäinen ilmoittautumiskierros avattu – Ilmoita seurasi tapahtumat STUL:n 50-vuotisjuhlavuoden kalenteriin!

Suomen Tanssiurheiluliiton 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi jäsenseurat voivat nostaa esiin omia tapahtumiaan liiton tapahtumakalenterissa. Nyt avautuu ensimmäinen ilmoittamiskierros, jonka aikana seurat voivat lähettää vuoden 2026 tapahtumia julkaistavaksi liiton kanavissa.

Ilmoittautumisaika

10.12.2025–31.01.2026

Vuodelle 2026 jokainen jäsenseura voi ilmoittaa enintään kaksi (2) vapaavalintaista tapahtumaa juhlavuoden kalenteriin. Tapahtumat voivat olla esimerkiksi:

  • Leirejä

  • Avoimia päiviä

  • Kilpailuja

  • Workshoppeja

  • Näytöksiä

  • Seuran omia juhlia, teemapäiviä tai tempauksia

Tavoitteena on tehdä seurojen toiminta näkyväksi koko tanssiyhteisölle ja tarjota harrastajille ympäri Suomen entistä paremmat mahdollisuudet löytää kiinnostavia tapahtumia juhlavuoden aikana.

Näin ilmoitat tapahtuman

Täytä seurasi tiedot ja tapahtumakuvaus alla olevalla lomakkeella:

👉 Ilmoita tapahtumasi täältä.

Lomakkeen kautta saadut tapahtumat kootaan ja julkaistaan liiton juhlavuoden kalenterissa vuoden 2026 aikana. 

Seuraava ilmoittautumiskierros maaliskuussa 2026

Juhlavuoden aikana järjestetään useampi ilmoituskierros, jotta seurat voivat tuoda esiin myös myöhemmin kesään tai syksyyn suunniteltuja tapahtumiaan. Seuraava kierros avautuu maaliskuussa 2026 – tästä tiedotetaan erikseen lähempänä.

Yhdessä rakennamme näkyvän, aktiivisen ja tanssin iloa täynnä olevan 50-vuotisjuhlavuoden!

Uuden kauden terveyskampanja seuroille!

JULKAISTU: 10.12.2025, KATEGORIAT: Yleinen

Uuden kauden terveyskampanja – Haaste STUL:n jäsenseuroille!

Suomen Tanssiurheiluliitto haastaa kaikki jäsenseurat mukaan Uuden kauden terveyskampanjaan joulun ja tammikuun ajaksi! Kun seurat markkinoivat kevätkauden tuntejaan, kannustamme nostamaan esille tanssin monipuoliset terveyshyödyt ja käyttämään markkinoinnin tukena luotettavia, tanssia ja liikuntaa käsitteleviä terveystietolähteitä.

Miksi mukaan?

Tanssi on tutkitusti yksi kokonaisvaltaisimmista liikunnan muodoista – se vahvistaa kehoa, virkistää mieltä ja lisää yhteisöllisyyttä. Kun seurat tuovat terveysnäkökulmaa esiin omissa kanavissaan, koko laji saa lisää näkyvyyttä ja puhuttelee uusia harrastajia.

Lyhyt tietoisku: Tanssin terveyshyödyt

  • Sydän ja verenkierto: Tanssi parantaa aerobista kuntoa ja sydämen terveyttä.

  • Lihakset ja luusto: Rytminen liike vahvistaa lihaksia ja kehittää tasapainoa sekä kehonhallintaa.

  • Aivot ja mieli: Tanssi tukee muistia, keskittymiskykyä ja vähentää stressiä.

  • Hyvinvointi: Musiikki, liike ja yhdessä tekeminen kohottavat mielialaa ja lisäävät arjen jaksamista.

  • Sosiaalisuus: Ryhmätunneilla syntyy yhteisöllisyyttä, joka lisää hyvinvointia kaikenikäisillä.

Hyviä tiedonlähteitä seurojen markkinointiin

Seurat voivat hyödyntää esimerkiksi seuraavia luotettavia, yleisiä terveys- ja liikuntatiedon lähteitä omissa kampanjoissaan:

  • Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL): liikunta ja hyvinvointi

  • UKK-instituutti: liikkumissuositukset ja liikunnan vaikutukset

  • Maailman terveysjärjestö WHO: fyysisen aktiivisuuden suositukset

  • Tiedelehdet ja yliopistot, jotka julkaisevat tutkimuksia tanssin terveysvaikutuksista

  • Muu media ja lehtikirjoitukset

(Nämä lähteet tarjoavat yleistä tutkimus- ja taustatietoa – seurat voivat poimia niistä kunkin kohderyhmälle sopivia nostoja.)

Miten osallistut?

  1. Lisää tanssin terveyshyötyjä markkinointiviesteihisi, kun esittelet kevätkauden tunteja.

  2. Hyödynnä löydettyjä artikkeleita ja tutkimusnostoja markkinoinnin tueksi.

  3. Tägää STUL:n somekanavat postauksissa.

  4. STUL jakaa seurojen postauksia edelleen kampanjan ajan 10.12.2025-15.01.2026!

Tanssitaan yhdessä kohti terveempää kevätkautta – tehdään tanssiurheilun hyvinvointivaikutuksista näkyviä koko Suomessa!

Seniori Cup 2025 

JULKAISTU: 9.12.2025, KATEGORIAT: Jäsentiedote

Seniori Cup 2025

Seniori Cup 2025 on saatu päätökseen kuuden osakilpailun jälkeen. Kausi käynnistyi Kaarinassa tammikuussa ja huipentui Lahdessa joulukuussa. Onnittelut kokonaiskilpailuiden mitalisteille!

Alta löydät Seniori Cup -kokonaiskilpailuiden tulokset sarjoittain:
Seniori 1–2
Vakiot
  1. Joonas Niemi – Jenna Vuorela, Blue & White, Helsinki
  2. Jonne Mäkinen – Merja Virta, Spiral, Tampere
  3. Sampsa Lindberg – Katja Lindberg, Cavalier, Järvenpää
Latinalaistanssit
  1. Joonas Niemi – Jenna Vuorela, Blue & White, Helsinki
  2. Jonne Mäkinen – Merja Virta, Spiral, Tampere
  3. Janne Äikiä – Katja Aho, Vakita, Vantaa
10-tanssi
  1. Joonas Niemi – Jenna Vuorela, Blue & White, Helsinki
  2. Jonne Mäkinen – Merja Virta, Spiral, Tampere
  3. Jani Pihlajamäki – Mira Pihlajamäki, Buumi, Helsinki


    Joonas & Jenna


Seniori 3
Vakiot
  1. Ari Hinttu – Marika Boström, Rolling, Vaasa
  2. Pauli Schukov – Riitta Schukov, Cavaler, Järvenpää
  3. Timo Savolainen – Jaana Savolainen, Vakita, Vantaa


    Ari & Marika

Latinalaistanssit
  1. Hannu Heiskanen – Tanja Helminen, DanceFlow, Kuopio
  2. Samuel Lackman – Päivi Lackman, DanceTeam, Tampere
  3. Ari Hinttu – Marika Boström, Rolling, Vaasa


    Hannu & Tanja

10-tanssi
  1. Ari Hinttu – Marika Boström, Rolling, Vaasa
  2. Harri Pykäläinen – Marja-Leena Pykäläinen, SaTsa, Savonlinna
  3. Veli-Matti Kurtti – Mari Kurtti, MiUrTa, Mikkeli

Seniori 4–5
Vakiot
  1. Keijo Vierimaa – Seija Vierimaa, DanceTeam, Tampere
  2. Raul Nykopp – Mia Nykopp, B&W, Helsinki
  3. Jukka Salonen – Irene Salonen, Nick’s Dancing, Lahti


    Keijo & Seija

Latinalaistanssit
  1. Teuvo Laine – Raija Laine, Buumi, Helsinki
  2. Raul Nykopp – Mia Nykopp, B&W, Helsinki
  3. Kari Leminen – Maarit Vappula, Cavalier, Järvenpää


    Teuvo & Raija

10-tanssi
  1. Raul Nykopp – Mia Nykopp, B&W, Helsinki
  2. Timo Savolainen – Eija Mykkänen, Cavalier, Järvenpää
  3. Ahti Kotisaari – Mirja Gröhn, Star, Helsinki


    Raul & Mia

Seniori Cup 2025 tarjosi jälleen hienoja tanssielämyksiä ja erinomaista urheiluhenkeä. Kiitos kaikille kilpailijoille, seuroille, järjestäjille ja kannustajille!