Kuukausi: marraskuu 2019

Vakiotanssien maailmanmestaruuskilpailu Vilnassa

JULKAISTU: 30.11.2019, KATEGORIAT: Mediatiedotteet, Tulostiedotteet, Vakio- ja latinalaistanssit

Liettuan Vilnassa on lauantaina käyty vakiotanssien maailmanmestaruuskilpailu 77 parin voimin. Suomesta kilpailussa oli mukana kaksi paria, Jaakko Saaristo – Anne Haataja sekä Eevertti Övermark – Milja Vainikka.

Molempien parien osalta kilpailu päättyi ensimmäisen kierroksen jälkeen, Saaristo – Haataja tanssivat vielä toistaiseksi vahvistamattomien tulosten mukaan sijalle 60 ja Övermark – Vainikka sijalle 63.

Jaakko Saaristo ja Anne Haataja tanssilattialla
Jaakko Saaristo – Anne Haataja, Vilna (LTU) 30.11.2019 © WDSF/Roland

”Oli hyvä kisa, jos miettii miten me tanssittiin. Oli hyvä lattia ja hyvät musiikit, hyvä fiilis. Mutta tulos ei nyt ihan osunut kohdalleen,” Jaakko kommentoi. ”Kun meni niin hyvin, niin sen takia tuloskin tuntui, että olisi voinut olla parempikin,” Anne jatkoi. ”Mutta siellä oli toki muitakin tanssijoita!”

Pari sattui samaan erään liettualaisen suosikkiparin Sodeika – Zukauskaite kanssa kolmeen otteeseen ja sai nautiskella liettualaisyleisön kovasta kannustuksesta. Parilla on vielä kansainväliset kilpailut tiedossa joulukuun puolivälissä, jonka jälkeen kausi päättyy. Uusi vuosi alkaa muutamalla WDSF-kilpailulla ennen latinalaistanssien SM-kilpailua, joka on tulossa helmikuun ensimmäisenä päivänä.

 

Eevertti Övermark ja Milja Vainikka tanssilattialla
Eevertti Övermark – Milja Vainikka, Vilna (LTU) 30.11.2019 © WDSF/Roland

”Ihan mieletön lattia ja mielettömiä pareja, tuntui ihan oudolta tanssia näiden kanssa, mutta ihan sikahyvä fiilis,” Milja kommentoi heti re-dancen jälkeen. ”Maailmantähtiä aina välillä pyörähti samassa erässä, mutta lattialla ollessa oltiin keskittyneitä omaan juttuun. Lattian ulkopuolella sitten tajusi, että tuossa on tuo pari, ja tuossa tuo,” hän jatkoi. ”Ihan hyvät fiilikset on omaan suoritukseen, ja valmentajalta saatiin hyvää palautetta,” Eevertti jatkoi. ”Nyt vaan sitten uudella innolla kohti seuraavia koitoksia!”

Seuraavaksi pari on menossa Norjaan ensi viikolla käytäviin Pohjois-Euroopan mestaruuskilpailuihin, ja tanssii samalla myös World Openin ja Rising Starin, joten kolmen kilpailun tiukka rutistus on tiedossa jo ihan muutaman päivän kuluttua.

 

 

Molemmat parit osallistuvat vielä avajaisseremonioihin n. klo 19 Suomen aikaa.

Maailmanmestaruus ratkeaa puolilta öin Suomen aikaa. Suurena suosikkina kilpailuun on startannut Liettuan oma pari Evaldas Sodeika – Ieva Zukauskaite, joka on pysynyt tänä vuonna toistaiseksi voittamattomana kaikissa käydyissä kilpailuissaan. Pari hakee nyt ensimmäistä maailmanmestaruuttaan kotiyleisön edessä.

Seuraava linkki avautuu tosiella sivustolla: Kilpailun tuloksia voi seurata täällä.

Pasilan peruskoulun urheiluyläkoulukokeilun lajeihin mukaan tanssiurheilu

JULKAISTU: 29.11.2019, KATEGORIAT: Yleinen

Seuraava linkki avautuu toisella sivustolla: Urhea.fi-opiskelu-Pasilan peruskoulu

Pasilan peruskoulu

Pasilan peruskoulu järjestää vanhemmille tiedotustilaisuuden 4.12.2019 klo 18.00 koulun juhlasalissa (Savonkatu 2).

Pasilan peruskoulu on Alppilan ja Pasilan alueen lähikoulu. Koulu toimii myös ruotsin kielikylpy-yläkouluna Kallion ala-asteen oppilaille. Pasilassa tarjotaan A-saksan ja A- ranskan opetusta. Koulussa on yhteensä noin 570 oppilasta, joista n. 220 oppilasta vuosiluokilla 7 -1 0.

Opetus on yläkoulussa vuosiluokkiin sitomatonta, kurssimuotoista ja jokaisella oppilaalla on oma opintopolku. Oppilaat suunnittelevat oman opinto-ohjelmansa yhdessä huoltajien ja omaopettajan kanssa.

Urheiluyläkoulukokeilun lajeja Pasilan peruskoulussa ovat telinevoimistelu, rytminen voimistelu, uimahypyt ja tanssiurheilu. Myös muiden lajien urheilijat voivat hakeutua Pasilaan.

Seuraava linkki avautuu toisella sivustolla: Koulun urheilijaluokalle otetaan oppilaat valtakunnallisella soveltuvuuskokeella 

Seuraava linkki avautuu toisella sivustolla: Lisätietoa ja lomakkeet löytyvät täältä

Soveltuvuuskokeen perusosan ja lajitestin päivämäärät päivitetään niiden varmistuttua Urhean sivuille.  Lajiosatestin toteuttavat koulut ja lajiliitot yhteistyössä erikseen kerrottavilla suorituspaikoilla ja paikat ovat nähtävillä Urhean sivuilla.

Soveltuvuukoekeille on myös varattu varapäivä (päivä vahvistuu myöhemmin) niille,  jotka lääkärintodistuksen perusteella olivat estyneitä saapumaan varsinaisiin pääsykoepäiviin.

Urheiluyläkoulukokeilun tavoitteena on tukea nuorta kilpaurheilijaa opiskelun ja urheilun yhdistämisessä sekä urheilijana kasvamisessa.  Kouluviikkoon pyritään rakentamaan 6 – 10 tunnin aikaikkuna urheilulle. Urheiluyläkoulun painotuslajeissa harjoitusajat pyritään sovittamaan yhteen Mäkelänrinteen valmennusryhmien kanssa.

Oppilailla on ollut mahdollisuus lisäksi sijoittaa harjoitusaikoja aamu- ja iltapäiviin useammalle päivälle sekä osallistua kisamatkoille koulutyön ohessa. Osittain oppilaat ovat voivat suorittaa koulutyötä opettajien antamilla etätehtävillä ja verkko-opiskeluna.

Pasilan peruskoulussa aamuharjoittelumahdollisuus järjestetään yhteistyössä lajiliittojen, seurojen kanssa ja pääkaupunkiseudun urheiluakatemian kanssa. Suomen Voimisteluliitto suosittelee Pasilan peruskoulua teline- ja rytmisen voimistelun kilpaurheilijoille, Suomen Uimaliitto uimahyppääjille ja Suomen Tanssiurheiluliitto tanssiurheilijoille.

Pasilan peruskoulu järjestää vanhemmille tiedotustilaisuuden 4.12.2019 klo 18.00 koulun juhlasalissa (Savonkatu 2).

Lisätietoja saa rehtori Maria Uutaniemeltä  09-31084410 (maria.uutaniemi(at)hel.fi)  ja liikunnanopettaja Kalle Kuokkaselta (kalle.kuokkanen(at)edu.hel.fi)

Alla olevat kaksi linkkiä avautuvat toisella sivustolla:

www.pasilanpk.edu.hel.fi
https://pasilanperuskoulu.wordpress.com/

Uutisia VL-sääntökokouksesta ja syyskokouksesta

JULKAISTU: 26.11.2019, KATEGORIAT: Seuratiedotteet, Yleinen

Liiton VL-sääntökokous ja syyskokous pidettiin eilen Allianssi-talossa Helsingissä.

VL-sääntökokouksen suurin muutos sääntöihin oli seniori V -ikäsarjan perustaminen. Seuraa liiton sivuja, säännöt päivitetään sinne piakkoin pöytäkirjojen tarkastamisen jälkeen. Ikäsarja otetaan käyttöön jo 1.1.2020 alkaen.

Syyskokouksessa esillä on liiton talousarvio ja toimintasuunnitelma. Molemmat hyväksyttiin pienin teknisin korjauksin, Käykää tutustumassa materiaaleihin, ne löytyvät edelleen kokouskutsusta liiton sivulta.

Puheenjohtaja otti alustuspuheenvuorossaan esille tanssiurheilun toimintakenttää koskevat muutokset. Jäsenmäärän lisääminen on kaikkien yhteinen tavoite, ja siihen liittyy myös jokaisen seuran ryhmissä tanssivan ja harrastavan henkilön listaaminen liitolle lähetettävään jäsenluetteloon. Asiasta lisää myöhemmin seuratiedotteessa.

Syyskokous nosti lisenssihintoja osin omarahoitusosuuden, osin nousseiden vakuutuskustannusten takia. Uuden vuodelle 2020 voimaan tulevat lisenssihinnat ovat seuraavat: A-lisenssi 65 e, B-lisenssit 40 e ja harrastelisenssi 20 e.

Liittohallitukseen valittiin erovuoroisen Pirjo Bovellanin tilalle Outi Pöntinen. Muut erovuoroiset Pasi Lind, Merja Satulehto ja Marko Tolvanen saivat uuden kaksivuotiskauden. Hallitus kiittää Pirjoa tanssiurheilun hyväksi tehdystä työstä ja toivottaa menestystä uusiin haasteisiin!

Juho Päivinen – Mari Munne maailmanmestaruushopealle Moskovassa

JULKAISTU: 23.11.2019, KATEGORIAT: Mediatiedotteet, Rock'n'swing -tanssit, Tulostiedotteet
Boogie Woogie MM-kilpailujen sijoittuneita palkintoineen
Boogie Woogie MM-kilpailut 23.11.2019,
Päivinen-Munne hopealle, Saurén-Tyutyunyuk neljänneksi

Boogie woogien hallitsevat suomenmestarit ja EM-hopeamitalistit Juho Päivinen – Mari Munne ovat juuri hetki sitten voittaneet hopeaa Moskovassa (RUS) lauantaina käydyissä boogie woogien maailmanmestaruuskilpailuissa.

Johtoasemasta finaalin hitaalta kierrokselta viimeiseen tanssiinsa lähtenyt turkulaispari ei onnistunut pitämään 0,8 pisteen takaa-ajoasemassa ollutta euroopanmestariparia Sondre Olsen Bye – Tatiana Georgiievska (NOR) takanaan ja norjalaispari voitti maailmanmestaruuden lopulta 4,85 pisteen erolla. Ruotsalaispari Jonathan Haug – Emma Danielsson voitti pronssia.

Helsinkiläiset Masi Saurén – Anna Tyutyunyuk olivat kolmansina ja kiinni pronssimitaleissa hitaan kierroksen jälkeen, mutta tippuivat nopealla kierroksella neljänneksi. Ero ruotsalaispariin ja pronssimitaliin jäi 2,26 pisteeseen.

Suomen kolmas Main Class -edustuspari Samuli Kalliala – Pinja Sarviluoma ei yltänyt tällä kertaa semifinaaliin. Tamperelaisparin sijoitus tässä 29 parin kilpailussa oli 14.

Juniorien boogie woogien maailmanmestaruuskilpailussa Hämeenlinnan tienoilta kotoisin oleva pari Kimi Manner – Nea Nousiainen nousi semifinaaliin sijalle 11. Senioreissa kouvolalaiset Ari ja Soile Lilja taituroivat sijalle 16.

Seuraava linkki avautuu toisella sivustolla: Kilpailun tulokset

Nuorison vakiotanssien maailmanmestaruuskilpailu Romaniassa

JULKAISTU: 23.11.2019, KATEGORIAT: Mediatiedotteet, Tulostiedotteet, Vakio- ja latinalaistanssit
Parit Eetu Lämsä - Emilia Prykäri ja Markus Kinnunen - Saana Pellinen
Eetu Lämsä – Emilia Prykäri ja Markus Kinnunen – Saana Pellinen, Timisoara (ROU) 23.11.2019

Romanian Timisoarassa on tänään käynnissä nuorison vakiotanssien maailmanmestaruuskilpailu. Ensimmäiselle kierrokselle kilpailuun starttasi 71 paria, joiden joukossa kaksi suomalaisparia, Eetu Lämsä – Emilia Prykäri sekä ensimmäisiin arvokilpailuihinsa osallistuneet Markus Kinnunen – Saana Pellinen.

Suomen upea edustuskaksikko on oman urakkansa jo suorittanut, Eetu ja Emilia sijoittuivat jaetulle sijalle 42. – 46. ja Markus ja Saana sijalle 56.

Seuraava linkki avautuu toisella sivustolla: Kilpailun etenemistä ja tulosten valmistumista voi seurata WDSF:n sivulta.

Juniorien latinalaistanssien maailmanmestaruuskilpailu Turkissa

JULKAISTU: 23.11.2019, KATEGORIAT: Mediatiedotteet, Tulostiedotteet, Vakio- ja latinalaistanssit
Parit Aleksi Ahola - Polina Anisimova ja Elias Saastamoinen – Emmiina Alimattila
Aleksi Ahola – Polina Anisimova ja Elias Saastamoinen – Emmiina Alimattila,
Istanbul (TUR) 23.11.2019

Kaksi suomalaisparia oli mukana Juniori II -ikäsarjan latinalaistanssien maailmanmestaruuskilpailussa Turkin Istanbulissa lauantaina. 74 paria starttasi kilpailuun, jonka päätöshetket ovat edessä myöhemmin lauantai-iltana. Molemmat suomalaisparit jäivät kilpailun ensimmäiselle kierrokselle.

Lietolaiset Elias Saastamoinen – Emmiina Alimattila sijoittuivat jaetulle sijalle 59. – 60.

– Tanssimme paljon paremmin kuin 10-tanssin maailmanmestaruuskilpailussa Romaniassa kuun alkupäivinä, ja viime viikkoina harjoitellut asiat toimivat kisatilanteessakin!

Kotkasta ja Pyhtäältä kotoisin olevat Aleksi Ahola – Polina Anisimova saivat sijoituksen 64.

– Tanssi hyvältä ja rennolta ja oli mahtava fiilis tanssia ensimmäisissä maailmanmestaruuskisoissa!

Seuraava linkki avautuu toisella sivustolla: Kilpailutulosten kehittymistä voi seurata WDSF:n sivulla.

 

Werneri Voitila showtanssin maailmanmestaruuspronssille

IDO Showtanssin maailmanmestaruuskilpailut ovat käynnissä Saksan Riesassa. Maanantaista lauantaihin kestävässä kilpailutapahtumassa on nähty suomalaisedustusta yhdeksässä eri kilpailusarjassa.

Juniorien sooloissa poikien sarjassa nähtiin lavalla upeaa suomalaislahjakkuutta, joka huomioitiin tuomaripaneelin toimesta kilpailutapahtuman ainoalla suomalaismitalilla. Tamperelainen Werneri Voitila vakuutti tuomariston ja sai esityksellään maailmanmestaruuspronssia 16 kilpailijan joukosta. Kaksoisveli Waltteri sijoittui samassa kilpailussa upeasti neljänneksi.

Werneri onnistui hienosti myös juniorien duo-sarjassa parinsa Julia Tammisen kanssa. Heidän sijoituksensa 42 duon kilpailussa oli viides.

Juniorien pienryhmäkilpailussa Dancefina Academy sijoittui 34 pienryhmän joukossa neljänneksi.

Seuraava linkki avautuu toisella sivustolla: Katso kaikkien suomalaisedustajien tulokset tästä (Finnish Dance Organization FDO ry:n sivu).

Seuraava linkki avautuu toisella sivustolla: Kilpailun kaikki tulokset tästä (International Dance Organization IDO:n sivu)

Seuratuen haku käynnissä!

JULKAISTU: 21.11.2019, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

Opetus- ja kulttuuriministeriön jakama seuratoiminnan kehittämistuki (seuratuki) on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen liikunta- ja urheiluseuratoiminnassa.

Seuratukea voi hakea hankkeisiin, joiden tavoitteena on edistää matalan harrastuskynnyksen toimintaa lasten ja nuorten liikunnassa, kokeilla innovatiivisia toimintamalleja, lisätä toimintaan monipuolisuutta esimerkiksi uusien lajien kautta tai kehittää lajitoiminnan sisällä harrastustoimintaa. Seuratuen avulla voidaan myös vahvistaa toiminnan laatua ja yhteisöllisyyttä, sekä tukea vapaaehtoistyötä. Seuratuella voidaan ennaltaehkäistä liikuntaharrastuksen lopettamista pitämällä nuoret mukana toiminnassa urheilijoina, liikkujina ja seuratoimijoina.

Seuratukea voivat hakea liikuntaa ja/tai urheilua järjestävät, paikalliset rekisteröityneet yhdistykset. Tukea voi hakea työntekijän palkkaukseen tai toiminnan kehittämiseen.

Seuraavat kaksi linkkiä avautuvat toisilla sivustoilla: Lue lisää Olympiakomitean sivulta ja Opetus- ja kulttuuriministeriön sivulta

Seuratuen hakuaika on 12.11. – 17.12.2019 klo 16.15

Hakuohjeita:

Seuraavat kaksi linkkiä avautuvat toisilla sivustoilla: Video-ohjePDF-ohje

Tanssiurheilua televisiossa

Vuoden 2019 WDSF GrandSlam Series jatkuu. Vakio- ja latinalaistanssien suurin ja arvokkain kilpailusarja sisältää viisi osakilpailua, joiden perusteella parhaiten rankingissa sijoittuneet parit kutsutaan joulukuiseen GrandSlam -finaaliin. Kaikki maailman parhaat parit ja lajin suurimmat supertähdet ovat mukana tällä kiertueella.

Yle tarjoaa suomalaisille mahdollisuuden nauttia koko GrandSlam -kiertueesta. 12 tuntia tanssiurheilua nähtävillä eturivin paikoilta käsin Ylen kanavilla.

Yle TV2 esittää koostelähetykset GrandSlam -kiertueen viidennestä ja viimeisestä osakilpailusta Moskovasta.

Lähetysajat, Yle TV2:
Vakiotanssit su 24.11. klo 17:30
Latinalaistanssit su 1.12. klo 21:55

Ohjelmat selostaa Riikka Smolander-Slotte ja asiantuntijoina toimivat Merje Styf ja Mikko Kaasalainen.