Päivä: 20.10.2018

Helsinki Open 20.10.2018

Helsinki Open -tapahtuman mainosjuliste

Syyskauden Helsinki Open 2018 -kilpailuissa saatiin ensimmäinen päivä vakio- ja latinalaistanssien parissa päätökseen. Kilpailut tanssitaan kaksipäiväisenä tapahtumana Töölön Kisahallissa ja lippuja tapahtumaan myydään ovelta myös huomenna. Viikonlopun aikana Helsingissä nähdään tanssiurheilijoita ympäri Eurooppaa ja upeaa, urheilullista nähtävää löytyy kaikissa ikätasoissa. 

Aikuisten puolella tanssittiin ensimmäisenä kilpailupäivänä WDSF Open -latinalaistanssit, joissa voiton vei suomalainen urheilijapari Marius Toperczer-Muresan – Claudia Ketonen. Hopealle tanssivat Jan Janzen ja Vitalina Bunina, Saksa, ja pronssille Dmitry Bayanov ja Daria Selezneva, Venäjä. Finaaleihin mahtui myös kaksi muuta suomalaisparia, Laszlo Konstantin Kalmarin ja Kastanja Rauhalan tanssiessa tiensä neljänsiksi, välissä jälleen Venäjän Andrey Ivanov ja Anastasia Koniukhova, ja Miko Sirolinnan ja Laura Lackmanin ottaessa kuudennen paikan.

Nuorten vakiotansseissa  Eetu Lämsä ja Emilia Prykäri tanssivat hopeamitaleille, muiden suomalaisparien jäädessä ensimmäisen kierroksen sijoituksille. Sarjan voittivat Venäjän Vladislav Stepanov ja Victoria Pak ja pronssia saivat Artem Firsov ja Kristina Perekatova, Venäjältä.

Seuraavat linkit avautuvat toisella sivustolla:

Kaikki päivän tulokset Helsinki Openeista saat tarkasteltavaksesi nuorten osalta täältä ja aikuisten latinalaistansseihin tästä linkistä.

Lue tältä päivältä myös:
Alle 21-vuotiaiden vakiotanssien MM 20.10.2018
Rock- ja swing-tanssien GP 20.10.2018
Almere Open 2018

Almere Open & Almere World Open 2018

Osittain samaan aikaan Helsinki Open -viikonlopun kanssa, käydään Hollannissa kaikkiaan kolmipäiväisiä Almere Open -kilpailuja, missä suomalaisurheilijiota ollaan nähty eilisen ja tämän päivän aikana. Kilpailut käydään 19. – 21.10. Suomesta Alankomaissa edustamassa on nuorta, kansainvälisesti menestynyttä tanssijasukupolvea.

World Open aikuisten latinalaistansseissa paras suomalaispari, Markus Ranta ja Alisa Heino saavutti neljännesfinaalit ja sijoittui lopputuloksissa sijalle 24.  Nuorisopari Dmitri Borovski – Alisa Alexandrova sijoittui sarjassa sijalle 27.  Romanian urheilijapari Paul Moldovan – Cristina Tatar sai kultaiset mitalit, Kanadan Winson Tam ja Anastasia Novikova hopeiset ja pronssille ylsivät Artur Balandin ja Anna Salita, Saksa.

Antti Kapanen ja Ada Varstala tanssivat tänään Rising Star vakioissa tiensä aina semifinaaleihin saakka, loppusijoituksen ollessa upea 9.  Eiliset Rising Star -latinalaistanssit pari keskeytti, mutta saavutti aikuisten 10-tanssikilpailuissa niin ikään semifinaalit ja sijan 11. Näissä eilen käydyissä 10-tansseissa voiton veivät Venäjän Mstislav Kazakov ja Alena Kazakova, hopeaa voittivat israelilaiset Eric Izakson ja Mishel Magera ja pronssia Australian Brodie Barden ja Lana Skrgic- de Fonseka.

Nuorten latinalaistansseissa Dmitri Borovski ja Alisa Alexandrova tanssivat huikean finaalin ja tulivat kuudensiksi eilen käydyssä kilpailussa. Voittoon ylsivät Iakov Predko ja Polina Astakhova, Venäjä, hopeaa voittivat Liettuan Augustinas Trinkus ja Neda Elena Salugaite, ja pronssimitalit saivat Lev Malgin ja Polina Slinkova, Venäjä.

Alla olevat linkit avautuvat toisella sivustolla:

Tuloksia Rising Star vakioista ja latinalaistansseista, 10-tansseista ja nuorten latinalaistansseista sekä aikuisten latinalaistansseista.

Lue tältä päivältä myös:
Alle 21-vuotiaiden vakiotanssien MM 20.10.2018
Rock- ja swing-tanssien GP 20.10.2018
Helsinki Open 20.10.2018

RS GP Valkeakoski 20.10.2018

Valkeakoskella tanssittiin tänään Rocking Flamesin isännöimät rock’n’swing-tanssien grand prix -kilpailut huikeissa meiningeissä.

Boogie woogien yleisen A-sarjan voittoon tanssivat voitokkaalta Miamin matkaltaan Suomeen palanneet Juho Päivinen ja Mari Munne , hopeaa voittivat Masi Saurén ja Anna Tyutyunyuk ja kolmansina palkittiin Tommi Tiitta ja Salla ÄijänahoSeveri Muntola ja Laura Raunio tanssivat kilpailun neljäntenä osallistujaparina.

Yleisen A-sarjan voitto buggissa meni niin ikään Juho Päiviselle ja Mari Munnelle, Tommi Tiitan ja Salla Äijänahon voittaessa hopeaa ja Timo Huhtisen ja Pirkko Hirvelän saavuttaessa pronssia. Fuskun vastaavan sarjan voittivat Olli Rasi ja Saana Perälä, Timo Huhtisen ja Pirkko Hirvelän tanssiessa tässä hopealle ja Olli ja Anni Henttosen pronssille. Simo ja Milja Metsärannan ottivat neljännen paikan tuloksissa.

Rockabillyn yleisen sarjan osallistujakolmikko asettui palkintokorokkeelle seuraavasti: kultaa Olli ja Anni Henttonen, hopeaa Timo Huhtinen ja Pirkko Hirvelä, pronssia Simo Auvinen ja Leena Pirjamo.

Rock’n’roll tyttöformaation voitti vastikään maailmalla debytoinut Rock Queens, hopeisen voiton tullessa toiselle osallistujaryhmälle, Tehotytöt. Naisten muodostelmiin osallistui myös kaksi ryhmää, joista Rocky Roads otti kultaisen mitalin ja Out Of Tune -ryhmä hopeisen.

Päivän voittajia iloisessa ryhmäkuvassa

Alla oleva linkki avautuu tosiella sivustolla:

Kaikki päivän kisatulokset löydät sivulta www.rockingflames.fi 

Lue tältä päivältä myös:
ALLE 21-VUOTIAIDEN VAKIOTANSSIEN maailmanmestaruus 20.10.2018
Almere Open 2018
Helsinki Open 20.10.2018

Alle 21-vuotiaiden vakiotanssien maailmanmestaruuskilpailu

Tänään käydyissä alle 21-vuotaiden vakiotanssien maailmanmestaruuskilpailuissa, Romanian Timisoarassa, ainoana suomalaisparina kilpailuun osallistuneet Jaakko Saaristo ja Anne Haataja tanssivat ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon, sijalle 44.  Voiton vei isäntämaan pari Paul Rednic – Roxana Lucaciu, hopealle sijoittuivat Bodini Marco ja Kristina Charitonovaite, Italia, ja pronssille tanssivat Tiberiu-Florin Stan ja Daria Grigore, Romania.

Alla oleva linkki avautuu toisella sivustolla:

Kilpailun tuloksiin pääset tästä

Lue tältä päivältä myös:
Rock- ja swing-tanssien GP 20.10.2018
Helsinki Open 20.10.2018
Almere Open 2018