Myöhään lauantai-iltana Suomen aikaa päättyneet Boogie Woogien euroopanmestaruuskilpailut päättyivät suomalaisittain mitaliloisteeseen. Turkulaiset Juho Päivinen ja Mari Munne onnistuivat kilpailusuorituksissaan erinomaisesti ja saivat hopeaa norjalaisparin Sondre Olsen Bye – Tatiana Georgiievska voittaessa mestaruuden.
Hallitsevat suomenmestarit pystyivät pitämään hermonsa kurissa ja pysymään rauhallisena. ”Onnistuimme olemaan läsnä, sekä itsellemme että yleisölle”, pari kuvaili menestyksen avaimia välittömästi palkintojenjaon jälkeen.
”Ei oikein löydy sanoja kuvaamaan tätä fiilistä”, Juho kommentoi ensitunnelmiaan. ”Olemme otettuja, että pystyimme saavuttamaan jotain tällaista”, Mari jatkoi kommentoidessaan parin ensimmäistä arvokilpailumitalia. Pääsarjasta saavutettu EM-hopea on myös ensimmäinen Suomeen pääsarjasta tuotu mitali, joten pari kirjoitti samalla nimensä suomalaisen tanssiurheilun historiankirjoihin pysyvästi.
Saavutettu mitali antaa parille entistäkin enemmän puhtia valmistautua maailmanmestaruuskilpailuihin, jotka käydään Moskovassa marraskuun loppupuolella. ”Vuoden alku oli meille todella hankala, mutta paranee koko ajan! Olemme hyvin innoissamme loppuvuotta ajatellen”, Juho ja Mari totesivat yhdestä suusta.
Kilpailuun osallistui yhteensä kolme suomalaisparia. Masi Saurén – Anna Tyutyunyuk sijoittuivat neljänneksi ja Samuli Kalliala – Pinja Sarviluoma yhdeksänneksi.
2019 WRRC European Championship Boogie Woogie, Stuttgart (GER) 17.8.2019
Boogie Woogien EM-kilpailut käydään perjantaista lauantaihin 16. – 17. elokuuta Stuttgartissa. Kilpailut ovat koonneet koko Euroopan parhaimmiston Kulttuuri- ja kongressikeskus Liederhallen parketeille. Suomen joukkueessa mukana on viisi paria.
Suomalaisittain suurin mielenkiinto kohdistuu Main Class -luokan EM-kilpailuun lauantaina. Huikeaa kansainvälistä menestystä saavuttaneet suomenmestarit ja viime vuoden World Cupin kokonaiskilpailun voittajat, Juho Päivinen – Mari Munne Turusta, toukokuussa ensimmäisen World Cup -osakilpailuvoittonsa ottaneet helsinkiläiset Masi Saurén – Anna Tyutyunyuk, ja useita finaalisijoituksia World Cupissa tänä vuonna ottaneet tamperelaiset Samuli Kalliala – Pinja Sarviluoma lähtevät 35 parin kilpailuun odottavaisella mielellä.
”Lähdemme EM-kilpailuun hakemaan Suomen boogie woogie -historian ensimmäistä yleisen luokan mitalisijaa, joten toivomme pitkän päivän päättyvän palkintokorokkeelle. Kuitenkin aiempiin arvokisoihin nähden lähdemme huomattavasti rennommalla mielellä kilpailemaan ja tanssimaan juuri niin hyvin kuin osaamme. Meillä on finaalin varalle uusia kuvioita, joissa on käytetty kekseliäästi erilaisia elementtejä hyväksi ja ovat varmasti ‘’ennennäkemättömiä’’, sillä kaikki ei ole välttämättä sitä, miltä aluksi näyttää”, paljastivat Juho Päivinen ja Mari Munne keskiviikkoiltana. ”Teimme alkuvuodesta todella lujasti töitä tekniikan parantamiseksi ja uusien taitojen oppimiseksi, joten olemme voineet kesän aikana lähinnä hioa uusia kuvioita ja pitää yllä vahvaa osaamistamme tuleviin EM-kilpailuihin”, pari totesi.
Masi Saurén ja Anna Tyutyunyuk joutuivat muuttamaan valmistautumisstrategiaansa heinäkuun alussa Annan pienen loukkaantumisen takia. ”Päätimme keskittyä enemmän keskinäiseen kommunikaatioon tanssin aikana. Meille on tärkeämpää tanssia 100% musiikkiin, täysin yhteydessä pariin kuin suorittaa valmiiksi suunniteltuja koreografioita”, pari kommentoi. ”Moskovan voitto antoi meille paljon itseluottamusta ja luottoa suhteeseemme ja tanssiimme. On hyvin erityistä saada jakaa tällainen ilo rakkaimman kanssa”, pari totesi. ”Tällä kertaa olemme valmistelleet jotain parempaa kuin trikkejä; asennetta!”, Masi ja Anna lisäsivät.
Samuli Kalliala ja Pinja Sarviluoma ovat kesän aikana sekä hioneet vanhoja että kehitelleet uusia kuvioita. ”Viikonlopun kisoja odotamme innolla, koska näihin on valmistuttu koko kesä. Luvassa on muutamia uusia kuvioita ja toivomme pystyvämme tanssimaan omalle tasollemme”, pari kertoi lennolla matkalla Stuttgartiin. Alkukauden menestys on tuonut parille itseluottamusta ja suoritusvarmuutta. ”Tämän vuoden menestys on tuonut suoritusvarmuutta tanssimiseen ja kilpailusuoritukset ovat olleet paremmin samalla tasolla kuin aikaisemmin. ”
Seniorit aloittavat kilpailu-urakkansa perjantaina aamupäivällä. Mukaan on ilmoittautunut 23 paria edustaen kahdeksaa eri maata. Hallitsevat Euroopan mestarit, Ranskan Raphaël Dupas – Laurence Nograbat starttaavat kilpailuun suosikkeina. Suomea kilpailussa edustavat kouvolalaiset SM-hopeamitalistit Ari ja Soile Lilja, jotka ovat ahkeroineet kesän perustekniikan parissa. ”Kesäläksynämme on ollut musiikin rakenteen parempi hyödyntäminen ja tulkinta omassa tanssissa. Molempien osalta koemme, että olemme menneet eteenpäin. Näin ollen kisatunnelmat on melko mukavat”, pari kertoo ja jatkaa ”Kokemuksemme kansainvälisistä kisoista on vielä kovin vähäistä, joten tavoiteasetanta on vaikeaa. Toivomme että jännityksestä huolimatta saamme meidän parhaamme näytettyä lattialla ja sen jälkeen sitten näkee mihin se tässä vaiheessa ja näillä kilometreillä riittää.”
Juniorit kilpailevat oman EM-kilpailunsa perjantai-iltana. Junioreiden EM-titteli ja -mitalit ovat avoinna hallitsevien mestareiden ja muiden mitalistien siirryttyä vuodenvaihteessa aikuisten ikäsarjaan. 26 paria edustaa yhdeksää maata ja Suomen edustajina nähdään hallitsevat suomenmestarit Kimi Manner – Nea Nousiainen. ”Tosi hyvät fiilikset on, ollaan treenattu paljon ja toivottavasti hyvä tulee. Jännittää tosi paljon, mutta se kuuluu asiaan”, pari totesi torstaiaamuna lentoasemalla. ”Tavoitteemme on finaalissa, päästä Beethoven Saalin lattialle”, pari totesi kuin yhdestä suusta.
Vuoden 2019 WDSF GrandSlam Series jatkuu. Vakio- ja latinalaistanssien suurin ja tärkein kilpailusarja sisältää viisi osakilpailua, joiden perusteella parhaiten rankingissa sijoittuneet parit kutsutaan joulukuiseen GrandSlam -finaaliin. Kaikki maailman parhaat parit ja lajin suurimmat supertähdet ovat mukana tällä kiertueella.
Yle tarjoaa suomalaisille mahdollisuuden nauttia koko GrandSlam -kiertueesta. 12 tuntia tanssiurheilua nähtävillä eturivin paikoilta käsin Ylen kanavilla.
Tulevana viikonloppuna, 17.-18. elokuuta, Yle TV2 esittää koostelähetykset GrandSlam -kiertueen kolmannesta osakilpailusta Italian Riminiltä.
Lähetysajat, Yle TV2:
Vakiotanssit la 17.8. klo 16:10
Latinalaistanssit su 18.8. klo 16:30
Ohjelmat selostaa Riikka Smolander-Slotte ja asiantuntijoina toimivat Merje Styf ja Mikko Kaasalainen.
Liittohallitus on kokouksessaan 9.8.2019 päättänyt, että aikuisten 10T maailmanmestaruuskilpailujen edustusvalinta tehdään normaalin sääntöjen salliman valinta-aikataulun mukaisesti. Ko. kilpailu on siirretty alkuperäisestä ajankohdastaan (14.9. Ashod, Israel) pidettäväksi myöhemmin, Russian Openin yhteydessä 26.10. 2019 Moskovassa.
Edustuspaikka 10T maailmanmestaruuskilpailuun Moskovaan on avoinna ja Vantaan GP-kilpailu 7.9. vaikuttaa näin ollen valintaan.
maajoukkuetapahtumien sisältöjen suunnittelu ja aikataulujen laadinta asiantuntijaverkostoa ja eri valiokuntia/jaostoja hyödyntäen. Urheilijoiden yksilöllisten erityistarpeiden huomiointi.
yhteydenpito toimistoon (mm. viestintä, tilavaraus-, matkajärjestelyt ja laskutusasiat)
maajoukkuetapahtumiin osallistuminen tarpeen mukaan
tanssijoiden (ja heidän vanhempiensa) ja liiton yhteyshenkilönä toimiminen maajoukkuetoimintaan liittyvissä asioissa
mj-urheilijoille suuntautuva viestintä/tiedotteet mm. maajoukkuetapahtumien osalta (yhteistyössä toimiston kanssa)
poissaoloselvitykset maajoukkuevelvoitteisiin kuuluvista tapahtumista
palautteen kerääminen maajoukkuetoiminnasta ja –tapahtumista, tarpeen mukaan
mahdollisuuksien mukaan kansainvälisissä kilpailussa (ensisijaisesti arvokilpailut) huoltajana toimiminen
maajoukkuetoiminnan- ja kansainvälisen kilpailutoiminnan budjetin valmistelu huippu-urheiluvaliokunnan käsiteltäväksi
parien ilmoittaminen kansainvälisiin kilpailuihin
oikeus osallistua RS-jaoksen kokouksiin, velvollisuus raportoida maajoukkuetoiminnasta RS-jaokselle
Tehtävän toimikausi alkaa lokakuun alusta ja toimikausi kestää 2 vuotta. Tehtävästä maksettava korvaus 322 e/kk ja vapaakortti liiton alaisiin tapahtumiin.
Hakemuksista tulee käydä ilmi
Nimi ja yhteystiedot
Urheilijatausta (kaikki lajit)
Valmentajakoulutus ja –kokemus, keskeiset meriitit valmentajana
Muu aktiivisuus/toiminta (tanssi)urheilun parissa, jo olemassa olevat verkostot
Oma näkemys maajoukkueen roolista liiton toiminnassa (mikä on maajoukkue, ketä siihen kuuluu ja keskeiset edut ja velvoitteet sekä liiton että maajoukkueurheilijoiden taholta)
Alustavia ajatuksia siitä miten maajoukkuetoimintaa eri alalajien osalta tulisi viedä eteenpäin
Vapaamuotoiset hakemukset toimitetaan liiton toimistoon: toimisto (ät) tanssiurheilu.fi tai postitse Suomen Tanssiurheiluliitto ry, Valimotie 10, 00380 Helsinki 31.8.2019 mennessä.
Maajoukkuetapahtumien sisältöjen suunnittelu ja aikataulujen laadinta asiantuntijaverkostoa ja eri valiokuntia/jaostoja hyödyntäen. Urheilijoiden yksilöllisten erityistarpeiden huomiointi (esim. ratkaisujen etsiminen tanssijan erityistarpeisiin yhteistyössä esim. kehittämisryhmän kanssa ja/tai muita kontakteja hyödyntäen)
Yhteydenpito toimistoon (mm. viestintä, tilavaraus-, matkajärjestelyt ja laskutusasiat)
Paikallaolo maajoukkuetapahtumien aikana (tapahtuman ’isäntä’ tai ’emäntä’)
Tanssijoiden (ja heidän vanhempiensa) ja liiton yhteyshenkilönä toimiminen maajoukkuetoimintaan liittyvissä asioissa
mj-urheilijoille suuntautuva viestintä/tiedotteet mm. maajoukkuetapahtumien osalta (yhteistyössä toimiston kanssa)
poissaoloselvitykset maajoukkuevelvoitteisiin kuuluvista tapahtumista
palautteen kerääminen maajoukkuetoiminnasta ja -tapahtumista
paikallaolo lajin kansallisissa arvokisoissa (tai vastaavissa näyttötilaisuuksissa)
Osallistuminen huippu-urheiluvaliokunnan kokouksiin (jäsen) ja valiokuntakäsittelyä vaativien asioiden valmisteluun
Toimiminen liiton huoltajana kansainvälisissä arvokisoissa mahdollisuuksien mukaan
Tehtävän toimikausi alkaa lokakuun alusta ja toimikausi kestää 2 vuotta. Tehtävästä maksettava korvaus 322 e/kk ja vapaakortti liiton alaisiin tapahtumiin.
Hakemuksista tulee käydä ilmi
Nimi ja yhteystiedot
Urheilijatausta (kaikki lajit)
Valmentajakoulutus ja –kokemus, keskeiset meriitit valmentajana
Muu aktiivisuus/toiminta (tanssi)urheilun parissa, jo olemassa olevat verkostot
Oma näkemys maajoukkueen roolista liiton toiminnassa (mikä on maajoukkue, ketä siihen kuuluu ja keskeiset edut ja velvoitteet sekä liiton että maajoukkueurheilijoiden taholta)
Alustavia ajatuksia siitä miten maajoukkuetoimintaa tulisi kehittää
Vapaamuotoiset hakemukset toimitetaan liiton toimistoon: toimisto (ät) tanssiurheilu.fi tai postitse Suomen Tanssiurheiluliitto ry, Valimotie 10, 00380 Helsinki 31.8.2019 mennessä.
Suomen Tanssiurheiluliitto ry on tanssiurheilun suomalainen kattojärjestö. Jäseninämme on 79 jäsenyhdistystä, joissa on yhteensä n. 12700 henkilöjäsentä sekä n. 1600 lisenssiurheilijaa. Tanssiurheiluliitto on Suomen Olympiakomitean jäsen sekä lisäksi kansainvälisistä lajiliitoista World DanceSport Federation:n, World Rock’n’Roll Confederation:n, Dance Sport Europe:n ja Fisaf International:n jäsen.
Lajiliittomme piiriin kuuluvat tanssilajeista vakio- ja latinalaistanssit, rock’n’swing –tanssit, disco-, street-, latino show- ja performing arts –tanssit sekä paratanssiurheilu, breaking, rivitanssi ja sports aerobics. Tanssiurheilu sai vuonna 2018 yhteensä 45 mitalia kansainvälisistä arvokilpailuista eri lajeissa.
Haemme toimistollemme Helsingin Pitäjänmäelle talous- ja hallintosihteeriä 31.12.2019 saakka kestävään määräaikaiseen työsuhteeseen.
Nykyisen taloussuunnittelijan siirtyessä loppuvuodeksi entistä suuremmalla panoksella kansainvälisiin tehtäviin haemme Tanssiurheiluliittoon itseohjautuvaa, tanssiurheilusta kiinnostunutta ja yleisesti urheilun toimintaympäristöä seuraavaa, IT- ja kielitaitoista sekä huolellista ja täsmällistä henkilöä vastaamaan erityisesti liiton hallinnon ja taloushallinnon tehtävistä. Tehtävään tulee liittymään myös ilta- ja viikonlopputöitä, joten hakijalta edellytetään joustavuutta työajan suhteen.
Käyttämämme taloushallinnon ohjelmisto on Visma Netvisor ja teemme taloushallinnon osalta yhteistyötä Rantalainen Oy:n kanssa. Hallinnon tehtäviin kuuluvat jäsenkokousten ja hallituksen kokousten valmistelu, päätösten toimeenpano ja arkistointi. Lisäksi työhön kuuluu lajijaosten ja valiokuntien työn tukemista, päivittäisiä rutiineja jäsenseurojen asiakaspalvelussa, sekä liiton viestintää ja markkinointia.
Hakemukset ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen pyydetään 15.8.2019 mennessä osoitteeseen raija.vuorinen (ät) dancesport.fi. Todistuskopioita ei tarvitse lähettää, ne pyydetään haastatteluihin kutsuttavilta. Haastattelut järjestetään viikoilla 34 – 35. Työ alkaa mahdollisimman pian.
Alaikäisten kilpailuilmoittautuminen DanceCoressa vaatii kehitystyötä. Vanhemman tulee päästä ilmoittamaan alaikäinen kilpailuun omilla tunnuksillaan.
Kunnes tuo kehitystyö on tehty, syksyn ensimmäiseen kisaan valtakunnallinen 31.8. (Star, Helsinki) voi alaikäisten kilpailuilmoittautumisen tehdä sähköpostitse marco.matinvesi(at)tanssiklubistar.fi
Muista laittaa sähköpostiin samat tiedot kuin sähköiseen kilpailuilmoittautumiseenkin.
Kiitos kaikille kärsivällisyydestä ja yhteistyöstä!
Kansainvälinen Tampere 2019 Para Dance Sport International Competition (IPC) on saatu kilpailutapahtumien osalta päätökseen Hervannan vapaa-aikakeskuksella sunnuntaina. Tapahtuma käynnistyi kilpailuilla jo perjantaina, jonka lisäksi vielä maanantaina tapahtuman yhteyteen on järjestetty pyörätuolitanssin Eloleiri.
Sunnuntaipäivän pääkilpailut käytiin latinalaistansseissa. Combi 1+2 -luokassa hallitseva maailmanmestaripari, Filippiinien Julius Jun Obero – Rhea Marquez otti viikonlopun toisen voiton ennen Puolan paria Piotr Iwanicki – Nadine Kinczel. Etelä-Korean Youngho Lee – Chaeyoung Son veivät pronssimitalit. Suomalaispari Timo Pyykkönen – Tuuli Harju tuli latinalaistansseissa viidennelle sijalle.
Duo 1+2 -luokan latinalaistansseissa voiton ottivat Pawel Kaprinski – Joanna Reda Puolasta. Suomen parit veivät muut mitalisijat; Leevi Ketola – Zaida-Ester Launis hopeaa ja Karl Andersson – Hanna Ihantola pronssia.
Kansainvälisen Paralympiakomitean hyväksymien kilpailuiden lisäksi tapahtumassa käytiin useita kansallisia Suomi Open 2019 -kilpailuja. Linkki avautuu toisella sivustolla: Kaikki sunnuntain tulokset ovat nähtävillä täällä.
Kansainvälinen Tampere 2019 Para Dance Sport International Competition (IPC) on käynnissä Hervannan vapaa-aikakeskuksella. Nelipäiväinen tapahtuma starttasi perjantaina kilpailutapahtumilla, jotka jatkuvat sunnuntaille saakka. Maanantaina luvassa on pyörätuolitanssin Eloleiri.
Kilpailutapahtuma on kauden kolmas kilpailu kansainvälisessä World Para Dance Sport kalenterissa tällä kaudella. 41 urheilijaa yhdeksästä maasta on mukana viimeistelemässä kuvioitaan ennen kauden päättäviä maailmanmestaruuskilpailuita, jotka pidetään Saksassa marras-joulukuun vaihteessa.
Kansainvälisen Paralympiakomitean (IPC) kilpailujen lisäksi viikonlopun ohjelmassa on kansallisia Suomi Open -kilpailuja.
Perjantaina kilpailtiin Freestyle -sarjoissa
Perjantain kilpailutapahtumat käynnistyivät Freestyle -sarjoilla. Freestyle Combi 1+2 -kilpailun voittoon taituroi hallitseva maailmanmestaripari, Filippiinien Julius Jun Obero – Rhea Marquez (Combi 2), joka vei kultamitalit Puolan Piotr Iwanicki – Nadine Kinczel (Combi 2) edestä 0,285 pisteen erolla. Etelä-Koreaa edustavat Jaeung Son – Juhee Hwang (Combi 2) saivat pronssia. Suomen Combi 1 -pari Timo Pyykkönen – Tuuli Harju menestyi mainiosti Combi 2 -parien mukana ja sijoittuivat neljänneksi.
Freestyle Duo 2 -kilpailussa suomalaiset ottivat kaksoisvoiton, kun Leevi Ketola – Zaida Launis vievät voiton ja Karl Andersson – Hanna Ihantola ottivat hopeaa.
Freestyle Single 1 Ladies -kilpailun voiton vei Puolan Julia Sadkowska ennen Kirgisian Ainura Teleushevaa ja Suomen Pirjo Pappilaa. Freestyle Single 2 Ladies voittoon taituroi Sofie Cox Belgiasta. Pamela Haymanns Saksasta otti hopeaa ja Joanna Reda Puolasta pronssia. Freestyle Single 2 Men -kilpailun voiton vei Ibrahim Tarek Italiasta, Kazakhstanin Kairat Nugmanovin ottaessa hopeaa.
Lauantaina Combi 1+2 vakiotanssien voittoon tanssivat Etelä-Korean Jaeung Son – Juhee Hwang. Italian Federico Parri – Linda Galeotti vei hopeaa ja suomalaisten iloksi Timo Pyykkönen – Tuuli Harju saivat pronssia.
Duo 1+2 vakiotanssit osoittautuivat myös menestyksellisiksi suomalaispareille. Puolan Pawel Kaprinski – Joanna Reda vievät voiton, mutta suomalaisparit valtasivat kaksi seuraavaa palkintosijaa parin Leevi Ketola – Zaida-Ester Launis ollessa hopealla ja Karl Andersson – Hanna Ihantola saavuttaessa pronssia.
Myös lauantaina kilpailtiin Single-sarjoissa, tällä kertaa vakio- ja latinalaistansseissa. Single 1 Ladies -kilpailun voiton vei puolan Julia Sadkowska ennen Suomen Pirjo Pappilaa. Single 2 Ladies voiton vei Sofie Cox Belgiasta. Joanna Reda Puolasta otti hopeaa ja Juhee Hwang Etelä-Koreasta pronssia. Single 2 Men -kilpailun voiton vei Etelä-Korean Youngho Lee ennen Kazakhstanin kaksikkoa Ardak Otobayed ja Kairat Nugamanov, jotka veivät hopeaa ja pronssia tässä järjestyksessä.
Kilpailutapahtumat jatkuvat Hervannan vapaa-aikakeskuksessa vielä sunnuntaina, jolloin ohjelmassa ovat Combi 1+2 latinalaistanssit ja Duo 1+2 latinalaistanssit sekä Suomi Open 2019 -kilpailuja.