Kategoria: Yleinen

SUEK ry:n selvitys

SUEK ry:n selvitys seksuaalisesta ja sukupuoleen perustuvasta häirinnästä suomalaisessa kilpaurheilussa

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry toteuttaa selvityksen seksuaalisesta ja sukupuoleen perustuvasta häirinnästä suomalaisessa kilpaurheilussa. Selvityksen taustalla ovat julkiseen keskusteluun nousseet tapaukset eri urheilulajien piirissä tapahtuneesta seksuaalisesta ja sukupuoleen perustuvasta häirinnästä ja kaltoinkohtelusta. SUEK on vuonna 2018 todennut, että seksuaaliseen – kuten kaikkeen – häirintään, kiusaamiseen ja hyväksikäyttöön urheilussa tulee olla ehdoton nollatoleranssi.

Suomen tanssiurheiluliitto osallistuu selvitykseen. Nyt käynnistetyn selvityksen tarkoituksena on kartoittaa mahdollisimman laajasti suomalaisten kilpaurheilijoiden kokemaa seksuaalista ja sukupuoleen perustuvaa häirintää. Selvitys toteutetaan yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen ja urheilun lajiliittojen kanssa kilpaurheilijoille lähetettävällä kyselyllä. Kyselyllä pyritään tutkimaan, ilmeneekö kilpaurheilussa häirintää, millaista mahdollinen häirintä on ollut ja ketkä mahdolliseen häirintään ovat syyllistyneet. Tästä syystä on ensiarvoisen tärkeää, että mahdollisimman moni urheilija vastaa kyselyyn, riippumatta siitä, onko kokenut häirintää vai ei. Kaikki vastaukset ovat tärkeitä.

Kysely on tarkoitettu kaikille vähintään 16-vuotiaille urheilijoille, jotka osallistuvat tai ovat osallistuneet viimeisen viiden vuoden aikana lajiliiton alaiseen kilpaurheilutoimintaan. Kysely on lähetetty vähintään 16-vuotiaille lisenssinhaltijoille sähköpostiosoitteeseen. Kysely on auki 20.12.2019 asti. Tarkistathan roskapostikansiosi siltä varalta, että viesti on mennyt roskapostien joukkoon. Mikäli viesti on tullut urheilevan nuoren huoltajan sähköpostiin, pyydämme ystävällisesti välittämään viestin ja kyselyn nuorelle itselleen vastattavaksi.

Kyselyssä urheilijoita pyydetään vastaamaan väitteisiin mahdollisesta heidän kokemastaan tai havaitsemastaan seksuaalisesta ja sukupuoleen perustuvasta häirinnästä. Seksuaalinen häirintä voi ilmetä monin eri tavoin aina epäasiallisesta seksuaalissävytteisestä puheesta ja vihjailusta fyysisen koskemattomuuden loukkaamiseen, esimerkiksi ei-toivottuun kosketteluun. Sukupuoleen perustuvaa häirintää on esimerkiksi halventava tai väheksyvä puhe toisen henkilön sukupuolesta. Häirintä on ei-toivottua ja yksipuolista, ja sopivan käytöksen rajan määrittää se, joka on toiminnan kohteena. Seksuaalinen ja sukupuoleen perustuva häirintä koetaan usein uhkaavana, vihamielisenä, halventavana, nöyryyttävänä tai ahdistavana. Tästä syystä joihinkin kysymyksiin vastaaminen voi mahdollisesti aiheuttaa ahdistusta ja huolta vastaajille.

Kyselyyn vastaaminen on vapaaehtoista. Kyselyn lopussa kerrotaan tahoista, joihin voi ottaa yhteyttä, jos urheilija on kokenut häirintää tai aihe huolestuttaa häntä. Yksittäiset vastaukset jäävät vain tutkijoiden tietoon ja SUEK huolehtii niiden tietosuojasta ja säilyttämisestä. Kyselyssä käytetään vastausten anonyymia asetusta, jonka avulla vastaajien yksilöiminen sähköpostiosoitteen perusteella estetään. Tuloksista koostetaan kansallinen raportti, joka julkaistaan 05/2020. Kyselyn vastauksista muodostuvaa aineistoa voidaan käyttää jatkossa myös muihin tutkimus- ja selvityshankkeisiin.

Lisätietoa selvityshankkeesta antaa SUEKin tutkimuspäällikkö Nina Laakso (nina.laakso@suek.fi, puh. 0400 808 940). Lisätietoa kyselystä antaa tutkija Annukka Lahti (annukka.lahti@suek.fi). Kyselyyn liittyvissä käytännön asioissa lisätietoja antaa tutkimusassistentti Sanna Pusa (sanna.pusa@kihu.fi, puh. 041 7301450).  

hUom: vastausaikaa on pidennetty 6.1.2020 asti.

 

 

Kilpailulisenssikausi 2019 ja 2020

Vuoden 2019 kilpailu- ja harrastajalisenssien myynti on päättynyt.

Vuoden 2020 kilpailu- ja harrastajalisenssit tulevat myyntiin suomisport.fi -kanavan kautta  viikon 51 aikana.  Osto-ohjeistusta ja tapaturmavakuutuksen tuoteseloste lisätään liiton sivuille ja asiasta tiedotetaan samalla viikolla.

Kilpailusääntöjen mukaisesti kilpailulisenssi on oltava voimassa osallistuttaessa vuoden ensimmäiseen kilpailuun.

Pasilan peruskoulun urheiluyläkoulukokeilun lajeihin mukaan tanssiurheilu

JULKAISTU: 29.11.2019, KATEGORIAT: Yleinen

Seuraava linkki avautuu toisella sivustolla: Urhea.fi-opiskelu-Pasilan peruskoulu

Pasilan peruskoulu

Pasilan peruskoulu järjestää vanhemmille tiedotustilaisuuden 4.12.2019 klo 18.00 koulun juhlasalissa (Savonkatu 2).

Pasilan peruskoulu on Alppilan ja Pasilan alueen lähikoulu. Koulu toimii myös ruotsin kielikylpy-yläkouluna Kallion ala-asteen oppilaille. Pasilassa tarjotaan A-saksan ja A- ranskan opetusta. Koulussa on yhteensä noin 570 oppilasta, joista n. 220 oppilasta vuosiluokilla 7 -1 0.

Opetus on yläkoulussa vuosiluokkiin sitomatonta, kurssimuotoista ja jokaisella oppilaalla on oma opintopolku. Oppilaat suunnittelevat oman opinto-ohjelmansa yhdessä huoltajien ja omaopettajan kanssa.

Urheiluyläkoulukokeilun lajeja Pasilan peruskoulussa ovat telinevoimistelu, rytminen voimistelu, uimahypyt ja tanssiurheilu. Myös muiden lajien urheilijat voivat hakeutua Pasilaan.

Seuraava linkki avautuu toisella sivustolla: Koulun urheilijaluokalle otetaan oppilaat valtakunnallisella soveltuvuuskokeella 

Seuraava linkki avautuu toisella sivustolla: Lisätietoa ja lomakkeet löytyvät täältä

Soveltuvuuskokeen perusosan ja lajitestin päivämäärät päivitetään niiden varmistuttua Urhean sivuille.  Lajiosatestin toteuttavat koulut ja lajiliitot yhteistyössä erikseen kerrottavilla suorituspaikoilla ja paikat ovat nähtävillä Urhean sivuilla.

Soveltuvuukoekeille on myös varattu varapäivä (päivä vahvistuu myöhemmin) niille,  jotka lääkärintodistuksen perusteella olivat estyneitä saapumaan varsinaisiin pääsykoepäiviin.

Urheiluyläkoulukokeilun tavoitteena on tukea nuorta kilpaurheilijaa opiskelun ja urheilun yhdistämisessä sekä urheilijana kasvamisessa.  Kouluviikkoon pyritään rakentamaan 6 – 10 tunnin aikaikkuna urheilulle. Urheiluyläkoulun painotuslajeissa harjoitusajat pyritään sovittamaan yhteen Mäkelänrinteen valmennusryhmien kanssa.

Oppilailla on ollut mahdollisuus lisäksi sijoittaa harjoitusaikoja aamu- ja iltapäiviin useammalle päivälle sekä osallistua kisamatkoille koulutyön ohessa. Osittain oppilaat ovat voivat suorittaa koulutyötä opettajien antamilla etätehtävillä ja verkko-opiskeluna.

Pasilan peruskoulussa aamuharjoittelumahdollisuus järjestetään yhteistyössä lajiliittojen, seurojen kanssa ja pääkaupunkiseudun urheiluakatemian kanssa. Suomen Voimisteluliitto suosittelee Pasilan peruskoulua teline- ja rytmisen voimistelun kilpaurheilijoille, Suomen Uimaliitto uimahyppääjille ja Suomen Tanssiurheiluliitto tanssiurheilijoille.

Pasilan peruskoulu järjestää vanhemmille tiedotustilaisuuden 4.12.2019 klo 18.00 koulun juhlasalissa (Savonkatu 2).

Lisätietoja saa rehtori Maria Uutaniemeltä  09-31084410 (maria.uutaniemi(at)hel.fi)  ja liikunnanopettaja Kalle Kuokkaselta (kalle.kuokkanen(at)edu.hel.fi)

Alla olevat kaksi linkkiä avautuvat toisella sivustolla:

www.pasilanpk.edu.hel.fi
https://pasilanperuskoulu.wordpress.com/

Uutisia VL-sääntökokouksesta ja syyskokouksesta

JULKAISTU: 26.11.2019, KATEGORIAT: Seuratiedotteet, Yleinen

Liiton VL-sääntökokous ja syyskokous pidettiin eilen Allianssi-talossa Helsingissä.

VL-sääntökokouksen suurin muutos sääntöihin oli seniori V -ikäsarjan perustaminen. Seuraa liiton sivuja, säännöt päivitetään sinne piakkoin pöytäkirjojen tarkastamisen jälkeen. Ikäsarja otetaan käyttöön jo 1.1.2020 alkaen.

Syyskokouksessa esillä on liiton talousarvio ja toimintasuunnitelma. Molemmat hyväksyttiin pienin teknisin korjauksin, Käykää tutustumassa materiaaleihin, ne löytyvät edelleen kokouskutsusta liiton sivulta.

Puheenjohtaja otti alustuspuheenvuorossaan esille tanssiurheilun toimintakenttää koskevat muutokset. Jäsenmäärän lisääminen on kaikkien yhteinen tavoite, ja siihen liittyy myös jokaisen seuran ryhmissä tanssivan ja harrastavan henkilön listaaminen liitolle lähetettävään jäsenluetteloon. Asiasta lisää myöhemmin seuratiedotteessa.

Syyskokous nosti lisenssihintoja osin omarahoitusosuuden, osin nousseiden vakuutuskustannusten takia. Uuden vuodelle 2020 voimaan tulevat lisenssihinnat ovat seuraavat: A-lisenssi 65 e, B-lisenssit 40 e ja harrastelisenssi 20 e.

Liittohallitukseen valittiin erovuoroisen Pirjo Bovellanin tilalle Outi Pöntinen. Muut erovuoroiset Pasi Lind, Merja Satulehto ja Marko Tolvanen saivat uuden kaksivuotiskauden. Hallitus kiittää Pirjoa tanssiurheilun hyväksi tehdystä työstä ja toivottaa menestystä uusiin haasteisiin!

DSE Children European Grand Prix 2020

JULKAISTU: 20.11.2019, KATEGORIAT: Yleinen

Dear Members,

I want to inform you that November 15th during DSE meeting new rules for DSE Children European Grand Prix was approved.  You can  find them on our website (opens on another site): https://www.dancesporteurope.org and attached here. 

The new rules must be used for 2020 series.

I want to point the main differences so you will immediately notice the changes:

– Only couples with WDSF MIN can participate

– Only 2 competitions per country per calendar year can be granted (plus Final Event in the end of the year)

– The fee will be 600 euro for all 6 categories

– DSE provide the medals for their own cost like before but organizer needs to pay for delivery if no cost delivery can not be done

Best Regards,
DanceSport Europe President
Robert Wota

Following link opens on another site:
https://www.dancesporteurope.org

Kuitti Dancecoressa maksetusta tapahtumailmoittautumisesta

JULKAISTU: 12.11.2019, KATEGORIAT: Kilpailutiedotteet, Seuratiedotteet, Yleinen

DanceCoreen on lisätty ominaisuus, jolla maksetusta tapahtumailmoittautumisesta tulee kuitti. Kuitti voidaan ladata suoraan PDF:nä. Lisäksi kuitti lähetetään sähköpostilla.

Kuitissa näkyy maksunsaajana esim kilpailutapahtuman järjestäjä sekä seuran Y-tunnus.

Seurojen tulee päivittää mahdollisesti puuttuva Y-tunnus DanceCoreen. 

Ohjeet Dancecoren käyttöön löytyvät täältä: Dancecore-ohjeet

 

ROCK’N’SWING-TANSSIEN VALMENTAJAKOULUTTAJAHAKU 9/2020-6/2022

JULKAISTU: 30.10.2019, KATEGORIAT: Koulutustiedotteet, Seuratiedotteet, Yleinen

Suomen Tanssiurheiluliitto ry hakee kouluttajia rock’n’swing-tanssien valmentajakoulutuksille sopimuskaudelle 9/2020 – 6/2022

Kouluttajia etsitään nyt seuraaville kursseille:

  • RS-seuraohjaajakurssi 1 + RS-seuraohjaajakurssi 2 (sisältää Ryhmän ohjaamisen harjoittelu -kurssin koordinoinnin ja kurssisuoritusten arvioinnin)
  • Rock’n’roll -perusteet
  • Boogie woogie -perusteet
  • Lindy hop -perusteet
  • Bugg-perusteet
  • RS-seuravalmentajakurssi (sisältää Kilpavalmennusharjoittelu -kurssin koordinoinnin ja kurssisuoritusten arvioinnin)
  • Rock’n’roll -kilpataso
  • Boogie woogie -kilpataso
  • Lindy hop -kilpataso
  • Bugg-kilpataso

Kouluttajahakuaika on 14.4. – 3.5.2020. Seuraava sopimuskausi kouluttajien kanssa on lähtökohtaisesti 9/2020-6/2022. Ilmoita kiinnostuksesi koulutustehtäviin lähettämällä rock’n’swing-jaoksen kouluttajahakutyöryhmälle osoitettu tarjous sähköpostitse viimeistään 3.5.2020:

toimisto@tanssiurheilu.fi.

Tarjouksen liitteineen tulee sisältää ainakin seuraavat tiedot:

  • mitä yllä mainittuja kursseja tarjoudut kouluttamaan
  • kouluttajan ansioluettelo: lajitaidot ja valmentaja- ja kouluttajaosaaminen sekä kokemus (kuten pidettyjen kurssien / koulutusten määrä, taso, osallistujien määrä, tiivistelmä kursseista saaduista palautteista)
  • veloituksesi kunkin kurssin osalta (sis. koulutuksen suunnittelun ja toteutuksen sekä kurssimateriaalien laadinnan; muista mahdollisista tarpeista neuvotellaan erikseen)
  • tieto mahdollisesta koulutuspaikasta ja sen hinnasta
  • oletko kiinnostunut toimimaan kouluttajana koko seuraavan sopimuskauden vai osan siitä
  • pohdintaa valmentajakoulutuksen sisällöistä ja oppimistavoitteista

Hakijan eduksi katsotaan oman lajiosaamisen aktiivinen ylläpito. Kouluttajalta odotetaan aktiivisuutta kurssien järjestämisessä ja siitä viestinnässä sekä koulutusajankohtien suunnittelussa hyvissä ajoin, jotta osallistujat ehtivät saada asiasta tietoa ja ilmoittautua. Koulutuksia voidaan järjestää ainoastaan silloin, kun niiden kurssimaksuista saatava tuotto kattaa koulutuksesta aiheutuvat kustannukset.

Huomaa, että tarjottava koulutus on STUL:n koulutusta. Jokaisesta koulutuksesta on toimitettava sisällönkuvaus, aikataulu sekä muu kurssilaisille jaettava materiaali liittoon. Esitys kouluttajista viedään Suomen Tanssiurheiluliiton liittohallituksen kokoukseen, jossa asiasta tehdään päätös. Koulutusten järjestämisajankohdista ja täsmällisistä sisällöistä neuvotellaan tarkemmin valittujen kouluttajien kanssa aikaisintaan kesällä 2020. Ensimmäiset koulutukset pyritään järjestämään syksyllä 2020, Covid-19 -tilanne huomioiden.

Lisätietoja ja tiedot kurssien teemoista ja tavoitteista saa rs-kouluttajahakutyöryhmältä,

raija.peltonen@comets.fi.